The Whale -elokuvan englanninopettaja Charlie on kuin valas akvaariossa

Brendan Fraser. Kuva: A24

Ihminen on sitä mitä hän syö. Hyvin painava Ihminen on muiden silmissä pelkkä painonsa.

The Whale -elokuvan englanninopettaja Charlie on kuin valas akvaariossa, silmätikku ja itselleen vaaraksi. Hän on liian lihava ollakseen elinkelpoinen.

Hän syö kanaämpäreittäin ja pizzalaatikoittain.

Lihapullapatonkia Charlie ei jaksa edes pureksia. Hän syö sen silmillään ja on tukehtua.

Hän on sairas, surullinen, mutta omituisen positiivinen. Vaikka vatsa on alasvalahtanut patja ja kävely tuskin onnistuu, Charlie ei halua menettää sitä, joka on hänelle tärkeintä, teinityttärensä läsnäoloa.

Vihainen, julma tytär kammoaa epämuotoista isäänsä, joka jätti hänet kun tytär oli kahdeksan. Isä, joka lähti toisen miehen perään, oli hävettävä, outo ja petturi.

Äiti ryhtyi juomaan ja tytär päätti pärjätä. Yhtäkkiä isä haluaakin tehdä tuttavuutta.

Ei ei ei. Paitsi jos koulu vaatii nuorelta jotakin, missä isää voi käyttää hyödyksi.

Sadie Sink. Kuva: Niko Tavernise / A24

* *

Samuel D. Hunterin alkuperäisnäytelmä on kaikkea muuta kuin kehopositiivisuuden ylistys. Se kertoo viimeisiä päiviään pihisevän, sairaalloisen ylipainoisen ihmisen tarinan.

The Whale etsii ällöttävänä pidettyyn ihmishahmoon runollisuutta Herman Melvillen Moby Dickin tarinan kautta.

Se on ollut Charlien tyttären esseen aihe neljätoistavuotiaana. Nyt pitäisi pystyä parempaan.

Mutta Charlie on saanut käsiinsä juuri tämän, lapsekkaan analyysin valaasta, joka pakkomielteisen merenkävijän piti tappaa. Mutta lapsen mielestä kirjailija kehitti legendan vain säästääkseen lukijan omilta suruiltaan.

Hirmuisen iso Charlie haluaa kannustaa tytärtään rehellisyyteen, jotta tämä voisi toteutua sellaisena upeana ihmisenä kuin isä tyttärensä näkee.

Itse, ihmisrauniona Charlie haluaa myös kaikkien oppilaidensa muistavan, että vain rehellinen ihminen tuottaa kiinnostavaa tekstiä.

Charlie muovaa elämänsä viimeisiä ääriviivoja tyttärensä ja oppilaidensa kautta. Hän tietää, että kuolee pian, eikä siksi ulkoisella estetiikalla ole väliä.

Henkien taistelussa on mukana myös sattumalta Charlien ovelle saapuva nuori maailmanlopun matkasaarnaaja, saman lahkon edustaja, joka aiheutti välillisesti Charlien rakastetun kuoleman.

Charlien viimeiset päivät on kyllästetty huuruisella salasyönnillä ja oksentelulla, mutta myös hetkillä, jolloin otetaan läheisistä mittaa.

Kestätkö, että olen tällainen? Mitä näet, kun katsot minua?

* *

Poukkoilevasta juonenkuljetuksesta huolimatta The Whale johdattaa ajatukset kaikenlaiseen kehokontrolliin ja trainerointiin. Missä piilee ihmisarvo, kun mykistävä ja tappava ylipaino on itseaiheutettua?

Miksi itsehillintä pettää toisilla pahemmin kuin toisilla?

Saako ihminen laajeta hallitsemattomasti, kun vaatteet, huonekalut ja ruoka-annokset on tehty keskivertoihmiselle, ei norsulle?

Mitä viestiä ylilihava haluaa massallaan välittää? Sitäkö, että ruokaa yksinkertaisesti on vain liikaa, vai sitä, että huomiota ja katsetta haluava ei kaihda mitään keinoja ja suruunsa syöminen on helpointa lohtua?

Ruokariippuvuus on pitemmän päälle kuin viiltely. Kun mikään muu ei tunnu miltään, sentään haava ranteessa tai rasvasuolakokkare kielen päällä tuntuu ja maistuu, edes hetken.

Brendan Fraser on Charliena huikean hyvä, tunteita ja kärsimystä, iloa ja oveluutta täynnä. Ja häpeää.

Elokuvan Charlien kehoa on digitaalisesti käsitelty. Näytteleminen massan kanssa on synkronoitu hienosti Charlien ilmeisiin ja hengitykseen.

Hong Chau Charlieta hoitavana lähihoitajana ei enää jaksaisi, mutta pitää Charlien puolta ystävänä. Hänen kohtalonsa sivuaa Charlien suurta surua eikä kaveria jätetä.

Hong Chau. Kuva: A24

* *

Fraserille The Whale on askel Golden Globe-ehdokkuuteen ja todennäköisesti Oscariin. Elokuva kokonaisuudessaan on toteutustavaltaan periamerikkalaista ylvästelevää draamaa pompöösin äänimaiseman kera.

Hunterin kamaridraama sen sijaan löytää takuuvarmasti tiensä suomalaisten teattereiden lavoille.

Hyperkeho työllistää rekvisiittamestarit ja puvuston. Ja kuten ammoin sirkuksessa, kukapa ei haluaisi nähdä maailman lihavinta ihmistä.

Friikkikultti ei ole kadonnut mihinkään.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua