Jackman & Hudson. Kuva: Focus Features
ELOKUVA | Craig Brewerin ohjaama ensi-iltaelokuva perustuu Neil Diamondin musiikkia esittäneestä amerikkalaispariskunnasta tehtyyn dokumenttiin.
”Hugh Jackmanin ja Kate Hudsonin laulutaidot korjaavat elokuvan pieniä puutteita.”
ARVOSTELU

Song Sung Blue
- Ohjaus: Craig Brewer
- Pääosissa: Hugh Jackman, Kate Hudson,
- Ensi-ilta: 26.12.2025
Aviopuolisot Mike ja Claire Sardina Milwaukeesta esittävät Neil Diamondin musiikkia. Tribuuttibändi on nimeltään Lightning & Thunder.
Heistä kertovassa draamaelokuvassa Song Sung Blue kuullaan myös Diamondin tuntemattomampia kappaleita. Tämä nostaa elokuvan musiikkiannin hieman tavanomaista mielenkiintoisemmaksi.
Elokuva on saanut ideansa pariskunnasta tehdystä dokumentista vuodelta 2008. Dokumentin ohjaaja Greg Kohs on tämän elokuvan tuottaja.
Dokumentin nähtyään voi hiukan ihmetellä, miksi Song Sung Blue on tehty. Dokumentti kertoo avoimesti ja raadollisesti pariskunnan elämästä kotona ja keikalla. Molemmilla päähenkilöillä on henkilökohtaisia ongelmia. Toinen on alkoholisti ja toisella on huume- ja mielenterveys ongelmia.
* *
Mike on ammatiltaan automekaanikko ja Claire parturi-kampaaja. Mike korjailee autoja ja soittaa eri bändeissä. Hänet nähdään Legends Show’ssa, jossa esiintyjät imitoivat suuria tähtiä. Elokuvan alussa näemme Miken laulamassa AA-kokouksessa.
Paikallisilla messuilla Mike tapaa ensimmäistä kertaa Clairen, joka laulaa Patsy Clinea. Tapaamisen jälkeen Claire ehdottaa Mikelle, etteivät he vain matkisi staroja vaan esittäisivät näiden musiikkia tosissaan, esimerkiksi Neil Diamondin kappaleita. Lightning & Thunder: A Neil Diamond Experience onkin pian tämän jälkeen keikoilla.
Jonkun ajan kuluttua Mike ja Claire ovat naimisissa. Edellisistä suhteista Mikella on tytär ja Clairella sekä tytär että poika.
Uran käynnistyttyä Claire joutuu onnettomuuteen ja menettää toisen jalkansa. Alkaa uudenlaiseen elämään totuttelu, johon kuuluu myös mahdollisia tulevia keikkoja varten harjoitteleminen.
Pariskunnan elämä ei ole helppoa, mutta musiikki enimmäkseen helpottaa. Aina on kuitenkin lieveilmiötä, jotka yllättävät. Elokuvassa käsitellään hetkittäin rankkojakin yksityiselämän kuvioita. Vaikeuksia on ennen kaikkea perhe-elämän yhdistämisessä kahden vahvan aikuisen ja heidän lastensa kiistellessä paikasta auringossa.

Kuva: Focus Features
* *
Aika nopeasti katsoja ymmärtää, miksi pariskunta on löytänyt Neil Diamondin musiikin. Se on ajankuva 1970-luvulta, tarpeeksi kevyttä musiikkia, joka kelpaa kuunneltavaksi monenlaisille ihmisille.
Miken ja Clairen nuoruudessa Diamond oli suuri tähti. Pariskunta on tahkonnut musiikkia vuosikymmeniä, mutta ongelmien kasaannuttua heillä on vaikeuksia saada keikkoja ja laskut maksettua.
Mike Sardina kuoli vuonna 2006. Claire Sardina jatkoi laulamista miehensä kuoleman jälkeen. Song Sung Blue on elokuva, josta suuret ikäluokat saavat eniten irti.
Hugh Jackmanin ja Kate Hudsonin laulutaidot korjaavat elokuvan pieniä puutteita. Molemmat ovat osuvia valintoja päärooleihin. Käsikirjoituksessa on paljon musiikkia, syystä.
Kate Hudson onnistuu muutaman kohtauksen verran isommin ja saa enemmän aikaa Clairen roolissa.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Inkerin, Railin, Kertun ja Matin matka oman maailman ympäri on värikäs – arviossa Teräsleidit-elokuva Kuin viimeistä päivää
ELOKUVA | Kuuden vuoden takaisen kassamagneetin jatko-osassa Inkeri kuulee kuolemantuomionsa: kasvain vatsassa ja elinaikaa kaksi viikkoa.
Paavo Westerbergin Terapia-elokuvassa kylvetetään keskiluokkaisten pariskuntien tunnelukkoja auki
ELOKUVA | Paavo Westerbergin käsikirjoittama ja ohjaama draamakomediaksi mainittu Terapia-elokuva tapahtuu neljän pariskunnan parisuhdeleirillä.
Kaunis paluu uuden aallon juurille – arvostelussa Nouvelle Vague
ELOKUVA | Richard Linklaterin Nouvelle Vague on elokuva elokuvasta, ja avautuu parhaiten cinefiileille.
Viimeinen tango ja mitä siitä nuorelle naispääosanesittäjälle seurasi – arviossa Marian totuus
ELOKUVA | Maria Schneider sai pääroolin Viimeinen tango Pariisissa -elokuvasta 19-vuotiaana. Senkin jälkeen rooleja tarjottiin, jos hän vain riisuutui.




