Shokkiuutinen! Kriitikko piti romanttisesta komediasta – Long Shot on piristävä yllätys lajityypissään

07.06.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Elokuva-arvio: Charlize Theronin ja Seth Rogenin yhteistyö toimii oivallisesti kirjoitetussa elokuvassa, joka kertoo ulkoministerin ja toimittajan suhteesta.

Long Shot – Mahdoton yhtälö on ohjaaja Jonathan Levinen seitsemäs pitkä elokuva. Suomessa hänet tunnettaneen parhaiten romanttisesta zombiekomediasta Warm Bodies (2013), jossa ihminen rakastuu elävään kuolleeseen, sekä elokuvasta 50/50 (2011), joka onnistui naurattamaan huolimatta siitä, että käsitteli nuoren henkilön kamppailua syövän kanssa.

Long Shotin aihe ei ole yhtä erikoinen, mutta Levine jatkaa edelleen humaanien komedioiden linjalla. Tällä kertaa vuorossa on tyypilliseltä romanttiselta komedialta kuulostava idea: kaksi keskenään erilaista ihmistä tapaa ja rakastuu, mutta heidän yhteiselonsa tiellä on esteitä, jotka pitää ylittää.

Toinen on saavuttanut vaikutusvallan kannalta lähes kaiken, sillä hän on Yhdysvaltojen ulkoministeri, joka valmistautuu asettumaan ehdolle seuraaviin presidentinvaaleihin. Toinen on toimittajantyöstään potkut saanut idealisti, jolla on paljon periaatteita, mutta ei lainkaan vaikutusvaltaa – ennen kuin ulkoministeri pestaa hänet kirjoittamaan puheitaan.

Elokuvalla on onneksi paljon muutakin tarjottavaa kuin ennalta-arvattava juoni. En ole aiemmin juurikaan lämmennyt Seth Rogenin komiikalle, joka perustuu pitkälti alatyylisiin vitseihin, pössyttelyyn ja yleiseen haluttomuuteen käyttäytyä kuten aikuisten oletetaan. Long Shot ei ole tässä mielessä poikkeus, mutta yllätin silti itseni nauramasta elokuvan aikana. Useasti.

Long Shot on nimittäin käsikirjoitettu niin hyvin, että se toimii, vaikka yksittäiset elementit ovatkin tuttuja ja ennakoitavissa. Rogen on, kuten yleensä, hieman keskenkasvuisen oloinen, mutta lämminsydäminen ja hauska veijari työnsä menettäneenä toimittajana Fred Flarskyna. Tällä kertaa hänen seuranaan ei kuitenkaan ole samanlaisista kaveruksista koostuvaa porukkaa, vaan Charlize Theronin ulkoministeri Charlotte Field.

Long Shot -elokuvassa nähdään Rogenin ja Theronin lisäksi muun muassa Ravi Patel (vas.) ja June Diane Raphael. Kuva: Philippe Bossé.

Fieldin hahmon kirjoittamisessa olisi ollut helppo sortua stereotypioihin ja tehdä hänestä jäykkä ja korrekti ulkoministeri, jonka Fred saa vapautumaan ja ”oppimaan jotain elämästä”. Onneksi he kumpikin tuntuvat jo ennen tapaamistaan kokonaisilta ihmisiltä, ja tärkeämpää kuin vastakohdilta oppiminen on se, että heidän välillään on jotain, joka tekee romanssista todentuntuisen: samanlaiset arvot.

Tämä on todella ilahduttavaa: romanttisessa komediassa ei toisteta pelkästään vastakohdat viehättävät -kliseetä, vaan keskinäistä kemiaa vahvistaa, että henkilöt ajavat työssään ja elämässään samoja asioita. Tätä lisää, kiitos.

Charlize Theron on oivallinen ulkoministeri Fieldin roolissa. Hän tuo hahmoon syvyyttä, mutta riemastuttaa myös koomikon lahjoillaan. Nautin myös siitä, kuinka hänen hahmonsa kautta kommentoidaan sitä miten menestyviä naisia saatetaan kohdella.

Long Shot kärsii hieman liiallisesta pituudesta. Elokuvassa on suvantokohtia, jolloin toivoisi, että asiat etenisivät jouhevammin. Se on silti ilahduttava yllätys, ja lajityypissään varsin mainio elokuva.

Riikka Oksanen

Long Shot — Mahdoton yhtälö

Ohjaus: Jonathan Levine
Käsikirjoitus: Dan Sterling ja Liz Hannah
Pääosissa: Charlize Theron, Seth Rogen, O’Shea Jackson Jr, June Diane Raphael, Andy Serkis
Ikäraja: K12
Kesto: 2 h 5 min
Ensi-ilta: 7.6.2019

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.