Rakastuneen ja totisen karvalakkipäisen miehen muotokuva – arviossa Mielensäpahoittajan rakkaustarina

Kuva: Antti Rastivo / Solar Films

Mielensäpahoittajan, Heikin, pojat ovat päättäneet sijoittaa isänsä hoitokotiin. Siis pieneen tilaan kuuntelemaan harmonikan soittoa ja katsomaan porukalla televisiota. Mielensäpahoittaja karkaa kertomaan kuolleelle vaimolleen – puunrungolle, jossa on heidän nimikirjaimensa – että ei käy. Jos lipsahtaa tikkailta ja jalkaan tulee naarmu, ei se ole hyvä syy joutua pieneen huoneeseen.

Mielensäpahoittaja haistaa kauppareissullaan naisen, joka tuoksuu juuri oikealta, sahanpuruilta, maalilta ja vanhalta rakennukselta. Koska naisella on jäänyt rahapussi kotiin, Mielensäpahoittaja maksaa hänen puolestaan kaupan laskun. Näin hän pääsee tutustumaan naiseen, Saimiin, joka on ostanut kylältä vanhan koulun. Jonkun ajan kuluttua Mielensäpahoittajasta tuntuu toisenlaiselta, pitkästä aikaa hän kaipaa jotakin toista ja odottaa tapaamisia. Yhtä paljon kuin naista hän yrittää ymmärtää itseään.

Saimi on maailmaa kiertänyt taiteilija ja hänellä on tuliaisena kaunis ja reipaspuheinen tytär, poliisi, joka osaa olla ihmisten kanssa ja puhua totta. Mielensäpahoittajan aikuisilla pojilla taas on oma lehmä ojassa. He pelkäävät menettävänsä perintörahansa, jos isä velkaiseen taiteilijaan hurahtaessaan myy metsänsä. Ettei nainen vain olisi isän omaisuuden perässä?

Mielensäpahoittaja viihtyy Saimin seurassa. He tekevät retkiä moottoripyörällä ja mies ymmärtää ensimmäistä kertaa mitä on olla lomalla, siis olla tekemättä mitään muuta kuin maata toisen vieressä. Mielensäpahoittaja löytää yllättäen kadoksissa olleet suurehkot tunteet ja toiveet. Mutta kuten usein aikuisten rakkauselämässä, ilmenee myös ongelmia ja uusia, aiempaa rumempia ajatuksia.

Mielensäpahoittajan rakkaustarina on lempeä rakkaustarina, jossa muiden ongelmat muuttuvat omiksi ja aiheuttavat uudenlaista pohdintaa, ollako vai eikä olla. Käsikirjoittaja Sami-Keski-Vähälä ja ohjaaja Mika Kaurismäki ovat luoneet luontevan, uskottavan ja varsin hauskan kuvauksen yksioikoisen miehen elämästä ja tykästymisestä. Toki kaiken alku na ja juurena on Tuomas Kyrön samanniminen romaani.

Jaana Saarinen ja Heikki Kinnunen. Kuva: Antti Rastivo / Solar Films

Pääroolien näyttelijät Heikki Kinnunen ja Jaana Saarinen ovat oikein sopiva ja hyvin tarinaa kertova pari. Kinnunen on tutuksi tulleella tavallaan oivaltanut luoda Kyrön yksioikoisesta miehestä hiukan toisenlaisen muotokuvan. Saarinen on aina yhtä piristävä, hyväntuulinen ja helppo ihailun ja hämmästelyn kohde.

Juopahtava kulttuurintukija Pertti (Pertti Sveholm) osaa suoristaa puheillaan liian vaikeaksi menevät tapahtumat. Nuoren poliisin Kukan roolissa on Ona Huczkowski, joka osaa ottaa tapahtumat haltuun ja olla normaali. Silu Seppälän romunkerääjä Kolehmainen, on se, jota kukaan ei halua naapurikseen, mutta joka välittää, kun on sen aika.

Mielensäpahoittajan rakkaustarina on helposti nautittavaa viihdettä, jossa jokainen osaa hahmonsa ja joka tarjoaa välillä myös pieniä yllätyksiä.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua