Kuva: Disney Enterprises
ELOKUVA | Jeff Kinneyn supersuosittu Neropatin päiväkirja -kirjasarja käynnistetään uudestaan elokuvina. Neljän näytellyn elokuvan jälkeen hittikirjat kääntyvät nyt lyhyiksi ja tehokkaiksi Disney+-animaatioiksi.
”Uusi Neropatin päiväkirja -elokuva maistuu sarjatuotteelta, joka on tehty paikkaamaan tilannetta aikaisemman leffasarjan kuivahdettua kasaan.”
ARVOSTELU

Neropatin päiväkirja
- Ohjaus: Swinton Scott
- Käsikirjoitus: Jeff Kinney
- Pääosissa: Brady Noon, Ethan William Childress, Chris Diamantopoulos, Erica Cerra, Hunter Dillon
- Ensi-ilta: 3.12.2021 (Disney+)
Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja -kirjasarja on ollut huikea menestys. Sarjakuvaromaanit kertovat yläkouluikäisestä Greg Heffleystä ja tämän perheestä. Vuonna 2007 alkaneessa sarjassa on ilmestynyt jo lähes 20 kirjaa ja ne kaikki on käännetty myös suomeksi. Kirjoja on kaikkiaan myyty yli 200 miljoonaa kappaletta, ja sarja on viihtynyt New York Timesin bestsellerlistalla yli kaksitoista vuotta.
Ei siis ihme, että elokuviakin on tehty. Ensimmäiset elokuvasovitukset tehtiin 2010-luvun alussa. Thor Freudenthal ohjasi ja 20th Century Fox julkaisi ensimmäisen Neropatin päiväkirja -leffan (2010). Se sai jatkoa David Bowersin ohjaamista leffoista Isoveli isottelee (2011) ja Kovan onnen kesä (2012). Nämä elokuvat kattavat sarjan neljä ensimmäistä kirjaa.
Bowers ohjasi myöhemmin vielä kirjoihin 7, 8 ja 10 perustuvan Reissussa rähjääntyy -leffan uusilla näyttelijöillä. Tämä leffa ilmestyi 2017, mutta vastaanotto oli vaisu. Sen jälkeen Disney osti 20th Century Foxin ja päätti aloittaa leffat uudestaan animoituina.
* *
Uuden animaatiosarjan alku
Nyt uuden sarjan ensimmäinen elokuva, Neropatin päiväkirja, on katsottavissa Disney+-palvelussa. Nyt elokuva ei ole enää näytelty vaan Bardel Entertainmentin digianimaatio. Tämä ratkaisee tietysti kätevästi ongelmat lapsinäyttelijöiden ikääntymisen suhteen. Kinney valitsi itse käyttää tietokoneanimaatiota, tavoitteena oli saada elokuva näyttämään siltä kuin kirja heräisi eloon. Leffassa nähdäänkin myös Kinneyn omia mustavalkoisia viivapiirroksia, joista sitten tehdään sulava käännös värikkääseen animaatioon. Mitään animaation riemujuhlaa leffa ei missään nimessä ole.
Uusi elokuva perustuu ensimmäisen kirjan juoneen, mutta tiivistää sitä todella reippaasti. Se ei ole ihme: elokuvan kesto jää alle tuntiin. Juonen peruslinjat ovat kuitenkin tutut: Greg ja paras kaveri Rowley ovat menossa yläkouluun ja muutos jännittää tietysti hirvittävästi, etenkin kun Gregin ilkeä isoveli Rodrick pelottelee Gregiä yläkoulun kammottavuuksilla. Rowleykin vaikuttaa niin kovin lapselliselta.
Greg kulkee koulussa vaikeuksista vaikeuksiin, kun taas Rowleyllä asiat loksahtelevat paikoilleen yllättävän vaivattomasti – osin kiitos Gregin – ja välirikkohan siitä kavereiden kesken tulee. Lopulta tilanne kärjistyy vakavaksi konfliktiksi, jolloin Greg ymmärtää vihdoin ja viimein toimia kunniallisesti ja oikein, ja kavereiden välit korjaantuvat entiselleen. Jälleen kerran yhdysvaltalaista koululaitosta kuvataan selviytymistaisteluna, jossa vallitsevat viidakon lait ja virheistä rankaistaan välittömästi suosion menettämisellä – jos suosioon koskaan onnistuu ylipäätä pääsemään. Elokuvan maailma on aika tyly ja epämiellyttäväkin.

Greg (ääni Brady noon), Rowley (Ethan William Childress) ja koulun pihalta löytyvä vaarallinen juusto. Kuva: Disney Enterprises
* *
Tehokkaasti tiivistetty
Lyhyt kesto tarkoittaa, että elokuva etenee melkoista haipakkaa. Eipähän tule tylsää. Tutut elementit kirjasta on noukittu mukaan, osa on jätetty pois, mutta kokonaisuus kyllä toimii ihan kohtuullisen hyvin; se ei sinänsä ole suuri ihme, kun tiivistelmän on kuitenkin laatinut Kinney itse. Kuutosluokkalainen kaikki kirjat lukenut katsoja tykkäsi elokuvasta paljon, aikuisille vuoden 2010 versio maistui selvästi paremmin. Kirjasarjan faneille tämä onkin aika lailla takuuvarma juttu, mutta uusia faneja voitettaneen paremmin alkuperäisillä kirjoilla kuin tällä elokuvalla.
Tämä uusi Neropatin päiväkirja -elokuva maistuu sarjatuotteelta, joka on tehty paikkaamaan tilannetta aikaisemman leffasarjan kuivahdettua kasaan. Tällaisia lyhyitä, kohtuuhintaisia animaatioita saadaan tehtyä varmemmin kuin pitkiä näyteltyjä elokuvia, joten sarja saadaan tuottamaan rahaa myös elokuvapuolella varmemmin.
Kinney on ilmoittanut haluavansa tehdä koko kirjasarjan animaatioiksi Disney+:lle. Isoveli isottelee on tulossa vuoden 2022 aikana, ja nähtäväksi jää, miten pitkälle sarjaa jatketaan. Kirjoja on ainakin tulossa vielä lisää, Kinney haluaisi päästä ainakin 20. kirjaan asti ja tuskinpa näin hyvin menestynyt sarja siihenkään vielä loppuu.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvän tahdon lähettiläs oppi, ettei auttaja saa itkeä autettavan kurjuutta – arviossa Laula minulle Arja
ELOKUVA | Marko Tallin ohjaama dokumenttielokuva kertoo laulaja Arja Saijonmaasta, joka ottaa ihmiset huomioon ja rakastaa matkustamista ja musiikin esittämistä.
Tragikomedia muistuttaa siitä mihin parisuhteessa ei pidä jämähtää – arviossa The Invite
ELOKUVA | Olivia Wilden ohjaaman elokuvan teemana on Oscar Wilden ajatus: ”Ihmisen pitäisi aina olla rakastunut, siksi ei koskaan pitäisi mennä naimisiin”.
Teiniseksiä ja kauhua leirikeskuksessa – arviossa Teenage Sex and Death at Camp Miasma
ELOKUVA | Sekoitus 1980-lukuista teinislasherleffaa ja nykypäivän seksuaali-identiteettiä pohtivaa aikuiselokuvaa vangitsee hypnoottisuudellaan, kun sille antaa aikaa.
Supersankarielokuvasta Spider-Man: Brand New Day ei tullut upouutta, mutta vanhaan nojaten mennään
ELOKUVA | Supersankareista hauskimmasta on tullut yksinäinen työnarkkari. Uusimman Hämähäkkimies-elokuvan sankari on tunne-elämältään kuin pahainen koulupoika.




