ELOKUVA | Einari Paakkasen ohjaama dokumenttielokuva Karaokeparatiisi vie monenlaisille laululavoille: baareihin, leirintäalueelle, olohuoneeseen, mökille, saunaan ja veneeseen.
Elokuva
kritiikki
Teheranilainen tuomari tilillä ja miten sitten käy – arviossa Balladi valkoisesta lehmästä
ELOKUVA | Balladi valkoisesta lehmästä päästää entisen Persian sieluun ja nyky-Iranin, pappisvaltion kierteisiin paremmin kuin yksikään uutinen.
Kissa varastaa show’n – arviossa Pixarin animaatioseikkailu Lightyear
ELOKUVA | Teknisesti tavattoman näyttävä Lightyear on ensimmäisen Toy Story -elokuvan spin-off. Toimintaräiskintä kertoo sekin ystävyyden merkityksestä aseilla räiskimisen ohessa.
Brad Pittiin tähdittämä luotijunarymistely olisi kaivannut lisää wasabia – arviossa Bullet Train
ELOKUVA | Mies saa yksinkertaiset ohjeet: nouse Tokiossa Kiotoon menevään luotijunaan, etsi rahasalkku, varasta se ja jää pois seuraavalla asemalla. Suunnitelma epäonnistuu.
Kauhukakara näyttää tien aikuisille ja koko maailmalle Sihja – kapinaa ilmassa -elokuvassa
ELOKUVA | Suomalaisissa fantasiaelokuvissa näkyy kotimaisten elokuvantekijöiden vahva sitoutuminen realismiin. Harvassa ovat elokuvantekijät, jotka osaavat päästä irti todellisuuden kahleista niin, että sadun ja toden liittoon voi uskoa.
Kun britit vetivät natseja nenästä, tarvittiin myös kauniin naisen valokuva – Operaatio Mincemeat
ELOKUVA | Elokuvat sodasta jäävät usein taisteluiden ja hyökkäysten esittelyksi. Operaatio Mincemeatin näkökulma sotaan on toimintaa taustalla suunnittelevien upseereiden.





