ELOKUVA | Jos Japanin animesta pitäisi nimetä lähimmäksi David Lynchin oudon psykologista kauhua pääsevä ohjaaja, se oli Satoshi Kon.
Elokuva
kritiikki
lue lisää
Arkipäiväistä ja äänekästä väkivaltaa – arviossa Tiedän mitä teit viime kesänä
ELOKUVA | Jennifer Kaytin Robinsonin ohjaama elokuva on uusi versio uusilla hahmoilla vuoden 1997 samannimisestä elokuvasta.
Päivitetyksi tarkoitettu uusi Superman-elokuva ei nouse lentoon, vaikka yritys on kova
ELOKUVA | Supersankareista ensimmäisestä, sarjakuvissa ensimmäisen elämänsä saaneesta Teräsmiehestä tehty elokuva on tarkoitettu uuden tuotantolinjan avaukseksi.
Dinosauruselokuva palaa juurilleen – arviossa Jurassic World Rebirth
ELOKUVA | Sarjan uusin elokuva muistuttaa aiempia jatko-osia enemmän Steven Spielbergin alkuperäistä Jurassic Parkia.
F1-elokuva käryttää oikeissa formulakisoissa kumia asfaltilla muun muassa Brad Pittin voimin
ELOKUVA | Formulamaailmasta kertovan viihde-elokuvan valtteja ovat kova vauhti, asiansa osaavat näyttelijät sekä oikeista F1-kisoista haettu aitouden tuntu.
Raivotauti tietää verta, hikeä ja kyyneleitä niin sairastuneille kuin terveille – arviossa 28 vuotta myöhemmin
ELOKUVA | Danny Boylen elokuvassa on suuri ajatus ihmisen itsensä aiheuttamasta tuhosta, mutta toteutus on turhan raaka ja yksitotinen.





