Näin tehdään japanilaisia – arviossa ensi-iltadokumentti Kouluvuosi Japanissa

Kuva: Pirkanmaan elokuvakeskus

Toistakymmentä vuotta sitten Suomi tunnettiin Pisa-testien huippumaana. Asuin silloin Japanissa ja toisinaan minulta tiedusteltiin aiheesta. Vastasin, etten osaa vertailla, kun en tiedä millainen japanilainen koulu on. Tuttu japanilainen opettaja järjesti minut päiväksi kouluun Saitamaan, Tokion kupeeseen. Olin puoli päivää luokassa 11–12-vuotiaiden kanssa ja toisen puolikkaan pari vuotta nuorempien oppilaiden luokassa. Kouluvuosi Japanissa -dokumentin koulu näyttääkin tutulta. Sellainen oli sekin koulu, jossa vietin päivän.

Japanilaisen koulun perusajatus on opettaa lapsi toimimaan osana ryhmää ja huomioimaan muut. Lukemattomat käytännöt koulussa valmistavat tähän. Lapset esimerkiksi siivoavat oman koulunsa ja tarjoilevat lounaan. Muistan, miten huolella maitopurkit huuhdeltiin käytävän käsienpesuhanojen alla ja laitettiin siististi kierrätykseen. Ruokatauolla (joka on paljon pidempi kuin suomalaisen koulun ruokatauko) autoimme talkkaria haravoimaan lehtiä.

Opettajilla on kurinpitäjän ja huolehtivan aikuisen yhdistetty rooli. Opettajia kunnioitetaan, mutta dokumentin opettajat ovat selvästi myös pidettyjä oppilaiden keskuudessa. Erityisesti nousee esille miesopettaja Edon, joka itsekin pohtii kurin ja rakkauden välistä tasapainoa. Hän on myös ainoa koulun opettajista, jonka yksityiselämää dokumentti hiukan paljastaa.

Dokumentintekijät ovat päässeet sisälle koulupäivään seuraamalla vuoden ajan saman luokan elämää. Oppilaiden ilot ja suru tallentuvat kameralle, ja välillä ollaan opettajainhuoneessa.

Teemallisesti tärkeäksi muodostuu episodi kouluorkesterin muodostamisesta ja harjoittelusta. Pienen tytön pettymys on suuri, kun hän ei aluksi pääse mukaan orkesteriin. Sinnikkyys kuitenkin palkitaan ja tyttö pääsee soittamaan lyömäsoitinta orkesterin esittäessä Oodin ilolle. Oppilaita ohjataan ylittämään itsensä ahkeran työnteon kautta. Rakastava tiukkuus on opettajantyön keskiössä.

Koulussa noudatetaan kuria ja järjestystä. Tosin muutamat dokumentin käytännöt johtuvat pandemiasta, jonka aikaa dokumentti kuvattiin, ja niinpä koulussa oltiin erityisen tarkkoja oikeasta jonottamistavasta turvaväleineen.

Kuva: Pirkanmaan elokuvakeskus

Elokuvan englanninkielinen nimi, The Making of a Japanese, kuvaa hyvin mistä opetuksessa on kyse. Se matkustajien Japanissa ihailema siisteys ja muodollisen kohtelias käytös juurtuvat jo koulussa. Järjestelmän negatiivisiakin puolia voi miettiä vaikkapa spontaanin luovuuden näkökulmasta.

Kouluvuosi Japanissa on useamman maan yhteistuotanto, mukana myös Suomi. Elokuvan musiikin on säveltänyt Päivi Takala, joka on myös soittaa musiikin yhdessä muusikko Pekka Nylundin kanssa. Musiikin äänittäjä ja miksaaja on Miikka Huttunen. Outi Rousu on mukana tuottajana.

Suomalaisen osuuden takia elokuva saa meillä myös teatterilevityksen, mutta toinen syy lienee aiheen ajankohtaisuus. Koulu ja sen haasteet puhuttavat, ja Japanin kouluvuotta seuratessa katsojalle herääkin kysymys, voitaisiinko Suomessa ottaa mallia joistakin japanilaisen koulun käytännöistä.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua