Every Note You Play tallensi musiikkia, joka muuten olisi hävinnyt – arviossa Mika Kaurismäen dokumenttielokuva

Shahzad Ismaily ja Peni Candra Rini. Kuva: Guenther Huesmann

​Joki, jokilaiva sekä ennakkoluulottomat muusikot ja avarakatseinen yleisö kohtasivat Saksassa Monheim am Rheinin pikkukaupungin kesäisellä musiikkifestivaalilla, jossa kokeiltiin yhteissoittoa ja luotiin uutta. Improvisaatio oli kaiken kokemuksen keskiössä.

Toista kertaa järjestettyyn Monheim Triennaleen oli kutsuttu improvisoimaan yhdessä 16 maailmanluokan muusikkoa, jotka edustavat musiikin eri genrejä. Se oli reipas ja rohkea teko. Kutsuttuna oli myös ohjaaja Mika Kaurismäki, joka tallensi kolmen päivän aikana soittoa ja muusikoiden mietteitä. Syntyi Every Note You Play -dokumenttielokuva.

Festivaalin taiteellinen johtaja Reiner Michalke on vetänyt alusta alkaen tapahtumaa kuin orkesterinjohtaja konsanaan eikä halunnut tehdä jazzfestivaalia, sillä se on hänen mielestään viime vuosituhannen juttu. Mutta täydellinen improvisaatio toisi uusia tuulia.

Yleensä artistit esiintyvät omien soittokumppaneittensa kanssa, ja Monheimissakin toki soitettiin soolokonsertteja. Yllätysmomentteja syntyi, kun muusikot astuivat lavalle ja alkoivat soittaa keskenään tietämättä mihin suuntaan mentiin. Eiväthän he olleet aikaisemmin soittaneet yhdessä. Oli pakko mennä mukavuusalueelta pois. Pienimuotoinen musiikkifestivaali antoi siihen mahdollisuuden.

Säveltäjä, saksofonisti ja musiikin professori Darius Jones soittaa soolokonsertin pienessä Marienkapellessa, Pyhän Marian kappelissa. Kuva: Niclas Weber

Eräänlaisena oppaana nähdään amerikkalainen multi-instrumentalisti Shahzad Ismaily, joka elokuvan alkumetreillä, Reinin-laivamatkan aikana, kuvailee jaavalais-indonesialaiselle laulaja-säveltäjä Peni Candra Rinille festivaalin luonnetta esitellen samalla laivan, jonne rakennetulla konserttiareenalla muusikot kohtaisivat. Noiden kolmen heinäkuisen päivän aikana muodostettaisiin kokoonpanoja ja soitettaisiin ilman etukäteen saatuja ohjeita tai laadittuja suunnitelmia.

Paikalla oli niin folkin, jazzin ja avantgarden tyylisuuntien edustajia. Oren Ambarchi, Shannon Barnett, Peni Candra Rini, Brìghde Chaimbeul, Anushka Chkheidze, Peter Evans, Heiner Goebbels, Shahzad Ismaily, Selendis S. A. Johnson, Darius Jones, yuniya edi kwon, Muqata’a, Rojin Sharafi, Terre Thaemlitz, Julia Úlehla ja Ludwig Wandinger muodostivat monisärmäisen muusikkoryhmän, joista kokoonpanot muodostettiin. Jokaisella muusikolla oli oma lähestymistapansa ja näkökulmansa, mikä heijastui yhteisesityksissä, joissa täytyi reagoida sekunnin murto-osassa. Esitykset olivat ainutkertaisia ja tuloksena yhdessä sävellettyjä teoksia. Mitä tuleman piti ei voinut ennustaa. Se oli täydellistä improvisaatiota, muusikoiden ”kemiallisen reaktion” luomusta. He puhuivat samaa kieltä, vaikka eivät välttämättä tunteneet toisiaan.

* *

Kaurismäki on vanginnut eri kokoonpanojen soittamisen prosessin ja riskin, jonka nämä ottivat altistaessaan itsensä uuteen, ennalta arvaamattomaan ja jännittävään tilanteeseen yleisön edessä. Elokuvalle tallentui muusikoiden lempeitä ja lämminhenkisiä kohtaamisia sekä konserttitilanteissa että niiden ulkopuolella. Musiikilliset rajat ylittyivät, energiaa vapautui ja luovuuden syvin olemus pääsi oikeuksiinsa. Suhteet musiikkiin ja improvisaatioon paljastuvat informatiivisissa haastatteluosioissa.

Koululaisille järjestettyjen workshopien tehtävä oli kannustaa nuoria musiikin pariin ja etsimään omaa ääntään. Nuorten konsertti huippuartistien kanssa säväyttää. Erityisen liikuttava kohtaus on musiikkiryhmän esitys, jossa kapellimestarin tehtävässä on itsevarma nuori tyttö. Orkesterin onnistuminen on käsin kosketeltavan suloinen.

Selendis Sebastian Alexander Johnson on vibrafonisti ja pasunisti. Hän hallitsee nämä kaksi soitinta, jotka eivät voisi olla enempää erilaisia soittotavaltaan ja vaadittavilta taidoiltaan. Kuva: Niclas Weber

Jazzmuusikoille improvisaatio on oleellinen osa ilmaisua, ja se kulminoituu myös yhtyesoitossa. Nyt oli kyseessä enemmän; tulivathan muusikot erilaisista musiikkikulttuureista. Soittaminen ensimmäistä kertaa yhdessä vangitsi ainutkertaisia hetkiä ja yhdessä soittamisen riemun. Tässä tapauksessa musiikin genreillä ei ollut väliä, vain rohkeudella panna itsensä likoon ja todeta, millaisia tuloksia syntyi. Ja niitä syntyi. Samalla kaksi taidelajia, elokuva ja musiikki-improvisaatio, yhtyivät sulassa sovussa. Kaurismäen luotsaama Every Note You Play on hämmästyttävän intensiivinen musiikkidokumenttielokuva.

Mika Kaurismäki oli festivaalipäivät kuvaajiensa kanssa tallentamassa kohtaamisia ja niiden tuloksena syntynyttä ainutkertaista musiikkia. Festivaali oli kuin pitkitetty jamisessio.

Live-konsertin tallentaminen ei ole helppoa. Kuvaajien hääräämisen lavalla luulisi häiritsevän soittajia. Kaurismäki uskaltautui kuvaajiensa Sabine Panossianin ja Jörg Adamsin kanssa varsin lähelle soittosessioita, mutta toteutti sen ilmeisen hienovaraisesti, sillä muusikkojen välinen yhteys ja konserttihetkien intensiivisyys välittyvät. Samalla kun muusikot improvisoivat, Kaurismäki kehitteli luovasti kuvausmetodejaan. Erinomaisessa tallenteessa kamera on päässyt käsittämättömän lähelle artisteja, ikään kuin yhtenä instrumenttina.

Lumoava yuniya edi kwon on ilmaisun mestari. Kuva: Niclas Weber

Jonkin verran muusikkotaustaa omaavalla Kaurismäellä on näkemys musiikin ja muusikkojen tallentamisesta. Erityisesti konserttiosuuksien ja pienimuotoisten musisointihetkien kuvaus on upeaa. Merkitsevät lähikuvat soittajien kasvoista ja otteista sormituksia myöten ovat tärkeä osa tunnelman ja musiikin välittymisestä katsojalle. Vaihtelevat kuvakulmat ja tiukat rajaukset tuovat esiintyjät katsojan syliin. Ja musiikki soi komeasti moninaisine nyansseineen. Hetkittäin tuntuu kuin olisi itsekin paikalla live-konsertissa.

Kaurismäki on kunnostautunut useiden musiikkiaiheisten dokumenttielokuvien ohjaajana. Sellaisia ovat muun muassa brasilialaismusiikkiin keskittyneet Moro no Brasil (2002), Brasileirinho (2005), jazzrumpali Billy Cobham musiikillisena oppaana elokuvassa Sonic Mirror (2008) ja Miriam Makebasta kertova Mama Africa (2011). Ja onhan Kaurismäen ensimmäinen pitkä elokuva musiikkidokumentti Saimaa-ilmiö (1981), jonka hän ohjasi veljensä Akin kanssa. Muusikot matkaavat järvilaivalla pitkin Saimaata keikkapaikalta toiseen.

Ympyrä on tavallaan sulkeutunut: Kaurismäki hyppäsi jälleen vesille, nyt muusikoiden ryhmään, joka toi omat kulttuuriset ja musiikilliset näkökulmansa improvisaatioon.

Shahzad Ismaily. Kuva: Niclas Weber

Every Note You Play on erittäin intensiivisellä otteella toteutettu musiikkidokumentti, joka ei hevin vanhene. Elokuva on Kaurismäkeä parhaimmillaan. Se vie herkällä ja syvällisellä tavalla musiikillisen kokemuksen äärelle ja kertoo globaalien äänien kohtaamisesta ja rohkeudesta antautua tuntemattomalle tavalla, joka tarttuu katsojaan. Se on myös tärkeä dokumentaatio triennaalista, joka järjestettiin vain kaksi kertaa, sekä ainutkertaisesta improvisoidusta konsertoinnista, joka muuten olisi hävinnyt. Every Note You Play on myös täydellinen festivaalielokuva, jolle suotakoon pitkää kierrosta maailman elokuva- ja musiikkitapahtumissa.

Valtavasta kuvamateriaalista 90-minuuttisen elokuvan leikanneet Nina Ijäs ja Yakin Si ansaitsevat myös kunnian koostettuaan elokuvan, joka pitää musiikkidiggarin kiinnostuksen yllä. Olisipa hauska nähdä myös pelkkä musiikkitallenne, jossa esityksiä eivät katkaisisi artistien haastatteluosuudet. Jään odottamaan…

Marita Nyrhinen

Lue elokuvan esityksestä Tampere Jazz Happeningin yhteydessä täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua