Parasta juuri nyt (19.8.2019)

19.08.2019

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Ville Pirinen ylistää Matti Hagelbergin sarjakuvateoksia ja Roland Perssonin silikoniveistoksia.

1

Sarjakuvan, kirjallisuuden, tai minkään muunkaan kertomataiteen historiasta on vaikea löytää vertaisteoksia Matti Hagelbergin sarjakuvaeepokselle Läskimooses. Saaga alkoi ilmestyä lehtiformaatissa vuonna 2012, ja viimeisin ilmestynyt numero on 47. Näillä näkymin numero 54 päättää 1 500 sivun hujakoille yltävän tarinan. Sivumäärä, sisällön laajuus, kirjallisten ja kuvallisten tyylien kirjo, jankuttamisen määrä ja temaattinen skaala ovat vähintäänkin raamatullisilla leveleillä.

Läskimooseksen sisällön luonnehdinta lyhyesti on vähintään vaikeaa ellei mahdotonta. Lainaan brittiläisen sarjakuvakriitikon Paul Gravettin Artreview-lehteen ylöskirjaamaa tekstiä: ”Expansive and expandable, Läskimooses is part retro-neurotic science fiction, part Outsider creation myth, part Finnish national origin, part oddball Gospel, part long-lost cosmogony, part alien encyclopaedia, part never-ending pulpy saga, part man-versus-ape pithecophobia, part cultish evolutionary theory. And ultimately, like none of them at all. And like nothing else yet seen in the medium.”

Kaiken tämän kosmisen eeppisyyden lisäksi Läskimooses on ainakin koskettava kertomus inhimillisen kommunikaation mahdottomuuksista ja mahdollisuuksista. Se on myös juoneltaan yllättävän selkeä ja helppolukuinen tarina, vaikka kaikenpuolinen kokeellisuus rehottaa ruutujen nurkissa ja väleissä. Hagelberg yhdistää pop- ja kaunotaideviittauksia, ylevää filosofiaa ja Spede-vitsejä, mittaamatonta jankutusta ja tiukkoja onelinereita, ihmisen kokoista arkisuutta ja kosmista mittakaavaa, ”hyvää” ja ”huonoa” piirrosjälkeä, psykologista ja/tai eksistentialista kauhua ja olemassolon sietämätöntä keveyttä luontevasti. Läskimooseksen todellisuudessa kaikki on muutaman vastakohdan jatkuvassa ristivalotuksessa. Hauskaa ja hirvittävää, kuten elämä itse.

Pääkaupunkimatkalla on 8.9.2109 saakka mahdollista tarkistaa Läskimooses näyttelymuodossa. MUU-gallerian näyttelyssä pääsee seuraamaan tohtori Matti Hagelbergin työskentelyä. Se on varmasti jännittävä show. Mikäli ei tahdo matkustaa, mielenkiintoista taustahorinaa ”Läskäristä” löytyy Ylen Kulttuuricocktailin mainiosta dokumenttisarjasta nimeltä Sarjakuvaelämää.

Suosittelen Läskimooseksen lukemista alusta lähtien, mutta kyllä homma toimii myös sieltä täältä satunnaisia lehtiä lukien. Ihmeellinen meno!

2

Joskus komedia syntyy silkasta käsittämättömyydestä. Jokin asia muuttuu hauskaksi pelkästään siksi, että se tuntuu roikkuvan erityisen hennolla otteella erittäin vaaleanpunaisesta langasta totaalisen tyhjyyden päällä. Tämänkaltaista SIISMITÄHÄH-efektiä hyödynnetään runsaasti räppärinäkin kunnostautuneen Boots Rileyn esikoiselokuvassa Sorry To Bother You.

Puhelinmyynnin maailmaan sijoittuva absurdi ja dystopinen tieteiskomedia tuntuu sisältävän noin viiden erillisen elokuvan ainekset. Kaikki tuntuu kuitenkin elokuvan sisäisessä (sumeassa) logiikassa aukottomasti perustellulta. Lievästi rasittava mutta ehdottoman hauska elokuva, jonka yhteiskunnallisesti terävät pointit eivät huku sekoiluun. Pitkäksi aikaa mielen perukoille jäytämään jäävä elokuva löytyy ainakin internetistä tutusta Netflix-palvelusta.

3

Tekstivetoisuus määrittää kotimaisen rockin perinnettä. Juice, Hector, Tuomari, Dave, Ismo, Kauko ja moni muu ovat avanneet ladun, jolla rokkailun kyljessä ei viihdy pelkkä piipappaluula, vaan lauluissa kerrtotaan jotain oikeaa jostain oikeista asioista. Parhaimmillaan perinne tuottaa musaa, joka puhuttelee lantionseudun lisäksi aivoja. Pahimmillaan se pakottaa myös ne, joilla sanottavaa on vanhoja mestareita vähemmän, vääntämään näennäissyvällistä lyriikkaa bassokuvion tueksi.

Vieremäläisen Jukka Nissisen toinen pitkäsoittolevy II (virallinen ilmestymispäivä 23.8.2019) ei ole yksiselitteisesti tekstivetoinen, koska sen kappaleet ovat ns. kunnon musaa pelkän instrumentaationsa ansiosta. Silti sen tehokkaimmat koukut ovat sanoituksellisia. Tuoreita, hauskoja ja puhuttelevia näkökulmia löytyy muun muassa robottikehossa elämiseen, huumeiden hallussapitoon, kirkkojen polttamiseen, kahvitteluun, John Ramboon sekä vissyyn ja ruisleipään.

Suomalainen kansanluonne ja tapakulttuuri tiivistyvät hittisinglen kertosäkeessä: ”Suomalaiset tarjoo kahvit, minne sä ikinä meet / suomalaiset jättää kengät eteiseen”. Kyllä jämpti on näin.

4

Finlayson Art Area -taidenäyttely on koettavissa muutenkin lesolla ja kiinnostavalla Finlaysonin alueella Tampereen keskustassa 25.8.2019 saakka. Kaikki mukana olevat kuvataiteilijat (ja Sanalankoja-teoskokonaisuuden kirjailijat) ovat ns. huippuluokkaa.

Aloita ihmettely vaikka ruotsalaisen Roland Perssonin silikoniveistoksista. Kylläpä näyttää jätelauta, paahtoleipä tai elefantin nahka (kuvassa) hämäävästi juuri kyseisiltä materiaaleilta, vaikka ovatkin silikonia. Perssonin suurikokoiset installaatiohässäkät tarjoavat toki myös silmänkääntötemppuja syvempiä tuntemuksia.

Tämän kesän FAA ottaa hienosti erilaisia tiloja haltuun vanhasta tehdasympäristöstä, ja näyttelytilasta toiseen kulkeminen on ehdottoman tärkeä osa elämystä. Esimerkkinä vaikka siirtyminen Galleria Himmelblaussa Mikko Kallion mahtavien kollaasimaalausten maailmasta Anni Kinnusen mystiseen valokuva-avaruuteen. On kiva siirtymä siinä!

5

Kuvat ja sanat, niistä jengi tykkää, ja niin tietysti minäkin. Monesti optimaalinen tulos saavutetaan näitä yhdistelemällä, mutta joskus toisen poissaolo alleviivaa paikalla olevan viestiä.

Hieno esimerkki pelkkien kuvien voimasta on vanha kunnon ”kuvablogi” Internet K-Hole. Johonkin, nyt jo fiktiiviseltä tuntuvaan 1970-, 1980- ja vähän myös 1990-luvun amerikkalaiseen heavy metal -todellisuuteen asettuva kuvavirta kertoo ihmisyydestä jotain mihin selittävät sanat eivät ikinä pystyisi.

Tämäkään teksti ei voi edes alkaa kertoa sinulle mikä ”Maailmanlaajuisen Tietoverkon Kooreikä” on, sinun on itse klikattava linkkiä ja katsottava mistä on kyse. Satoja hämmentävällä tavalla tavallisia kuvia yksityisistä valokuvalaatikoista!

Ville Pirinen