Henry Moore (1898–1986) on yksi viime vuosisadan merkittävimmistä taiteilijoita. Nyt hänen taidegrafiikkaansa ja veistoksiaan on esillä sastamalalaisessa kivinavetassa.

Seppo Roth

Lähdetään nyt siitä, että Henry Moore kuuluu viime vuosisadan merkittävimpien taiteilijoiden joukkoon. Makuja on tietysti monia, mutta yksimielisesti Moore (1898–1986) nimetään ainakin viime vuosisadan suurimmaksi brittiläiseksi kuvanveistäjäksi.

Hänen töihinsä saattaa törmätä vaikka Lontoon Tate Britainissa. Suomessa muun muassa Sara Hildénillä on yksi Mooren veistos. Mitä ihmettä legendan näyttely siis tekee Sastamalassa, Tyrvään Art Pappilassa, joka on sattumoisin entinen navetta?

Onhan se jonkunlainen ihme, mutta hieno sellainen. Ihmeen takana on pari suomalaista taideasiantuntijaa.

Hannu Hildén on kokenut taidesijoittamisen asiantuntija. Jarmo ja Kirsi-Marja Nieminen puolestaan ovat sastamalaisia yksityisiä taideintoilijoita, jotka ovat uhranneet melkoisesti aikaansa ja rahaansa kaupungin elävöittämiseksi.

Kansainvälisinä kumppaneina heillä oli Henry Mooren pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Mooren säätiön kokoelmista pitkään vastannut David Mitchinson sekä toinen Mooren pitkäaikainen tukija, geneveläinen Patrick Cramer.

Lopulta kaikki eteni nopeasti.

Niemiset saivat vuokrattua kaupungilta entisen navetan, joka oli toiminut pitkään kaupunginmuseona. Viime vuodeksi he ehtivät rempata museon alakerran, missä esittäytyi Osmo Rauhalan taide. Nyt myös yläkerta on kunnossa. Ja yhtäkkiä talon täyttää Henry Mooren taide.

– Tämä on epäilemättä ensimmäinen kerta, kun Henry Mooren taidetta esitellään navetassa, letkautti David Mitchinson näyttelyn avajaisissa.

Rispektiä järjestäjille! He saavat asiat tapahtumaan.

Tutkittavana norsun kallo

Mutta millainen itse Sastamalan näyttely on?

Kivinavetan kaksi kerrosta esittelevät uuden puolen maailmankuulusta kuvanveistäjästä. Taiteilijan, jolle piirtäminen oli olennainen osa työtapaa ja kuvanveiston perusta. Art Pappilassa on 180 Henry Mooren grafiikan vedosta.

 

 

 

 

 

Seated Mother and Child, vuodelta 1951.
Moore tutki taiteessaan loputtomasti luonnonmuotoja: niin ihmisen kuin luiden tai kotiloiden kaaria. Mooren koti ja studio oli Hertfordshiren pienessä Perry Greenin kylässä, jossa hän saattoi kerätä kiviä ja oksia metsistä tai piirtää ikkunan takana laiduntavia lampaita tunti toisensa jälkeen.

Kun Moore sai biologiystävänsä Sir Julian Huxleyn vaimolta Juliettalta kenialaisnorsun pääkallon, taiteilija innostui. Se oli Mooren mukaan ”vaikuttavin esine luonnonmuotojen kirjastossani”. Hän uppoutui Elephant Skull -etsaussarjan kokoamiseen.

Elephant Skull -sarjan työt ovatkin uskomattoman taidokkaita ja monimuotoisia tutkielmia. Kiinnostavia ovat myös veistosluonnoksista alkunsa saaneet Helmet Head -litografiat 1970-luvulta.

 

 

 

 

 

Wild Eye.
”En pitänyt piirroksistani, vaan revin ne palasiksi. Yllätyksekseni huomasin, että joissain palasissa näkyi vain yksi silmä ja se tuntui tekevän voimakkaamman vaikutuksen kuin kaksi. … Kullakin irrallisella silmällä oli erilainen ilme: yksi oli villi silmä, melkein hullu silmä, toinen pohdiskeleva, kolmas ilmaisi ihmetystä, ylemmyyttä ja niin edelleen. Kokeilin mielenkiinnosta ’kollaasimuotoisia’ sommitelmia liimaamalla palaset luonnoskirjaan ja piirtämällä vähän lisäyksiä joihinkin kohtiin”, Moore kertoo David Mitchinsonin kirjoittamassa näyttelykatalogissa.

Art Pappilan grafiikan vedoksista voi löytää Mooren tutkimusmatkan myös hänen moniin kuuluisiin veistoksiinsa, kuten Reclining Figure -teokseen, jota pääsee nykyään ihailemaan Tate Britainissa. Kivinavetan yläkerrassa on esillä myös viisi Mooren veistosta.

Sitten Chagallin kimppuun

Tyrvään Art Pappila on aika mainio kesäretken kohde vaikka Tampereelta. Suoraa, hyvää tietä 50 kilometriä mukavien maisemien läpi. Itse rakennus on pettävän simppeli. Ei uskoisi, että siellä on maailmanluokan taidetta.

 

 

 

 

 

Art Pappila. Tyrvään taidepappila on ulkoisesti varsin vaatimaton rakennus. Sisällä on kuitenkin arvotaidetta.
Vaikka ei välittäisi taiteesta ollenkaan, kohde on päiväretken arvoinen. Näyttely kannattaa joka tapauksessa käydä katsomassa, sillä sinne on vapaa pääsy!

Ja jos näyttelyssä käy arkena, voi pappilan puolella käydä syömässä kehutun lounaan. Tämä valkoisten liinojen pikkuisen parempi lounas irtoaa 13–15 eurolla.

Samalla voi ihmetellä remontoitua pappilaa ja laskeskella päässään, kuinka paljon rahaa Niemiset ovat sen remonttiin upottaneet. Jokainen yksityiskohta näyttäisi olevan kohdallaan. Seuraavassa kuvassa yksityiskohta pappilan puolelta.

Paluumatkalla voi tsekata vaikka Pyhän Olavin kirkon. Suosittelen sitäkin.

Art Pappila ei välttele haasteita. Ensi kesäksi navettaan pitäisi tuoda näytille Marc Chagallia.