The Umbrella Academy -sarjakuva kääntyy Netflix-sarjaksi, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää

01.08.2019

Sarja-arvio: Netflix teki tv-sarjan My Chemical Romance -yhtyeen laulajan Gerard Wayn käsikirjoittamasta sarjakuvasta. The Umbrella Academy on ”surumielinen kertomus eristämisestä ja hyväksynnän tavoittelusta, oman paikan löytämisestä silloin kun on täysin erilainen kuin muut”, Petri Hänninen kirjoittaa.

Eksentrinen tiedemies kasvattaa seitsemän lasta. joilla on erikoisia kykyjä, ja kouluttaa heistä supersankaritiimin, The Umbrella Academyn. Tarina alkaa siitä kun Umbrella Academyn jäsenet palaavat tiedemiesisänsä hautajaisiin aikuisina, eripuraisina, ja täysin erilleen kasvaneina. Ja maailmanloppuun on aikaa enää kahdeksan päivää.

Tarina on simppeli, mutta siinä on hyvät ainekset. Sarjakuvan turhankin suoraviivainen ja tiukkaan ahdettu juoni saa tv-sarjassa lisää tilaa ja uusia käänteitä.

The Umbrella Academy -sarjakuvan ovat luoneet käsikirjoittaja Gerard Way ja piirtäjä Gabriel Bá. Way on paremmin tunnettu My Chemical Romance -yhtyeen laulajana. The Umbrella Academy -tv-sarja ei ole Netflixille mikään satunnainen kokeilu, vaan isolla rahalla tuotettu supersankarisarja, jossa on upeat efektit. Kaikkien hienoin on animoitu hovimestarisimpanssi Pogo.

* *

Sarjakuva itsessään on pikainen, kuusiosainen rykäisy, joten 10-osaiseen tv-sarjaan on täytynyt keksiä reilusti lisää tavaraa. Juoni osoittautuukin hyvin nokkelaksi ja yllättää nekin, joille sarjakuva on jo ennestään tuttu. Juonta väännetään ja käännetään ympäri ja takaisin, eikä mikään ole sitä miltä aluksi näyttää.

The Umbrella Academy on surumielinen kertomus eristämisestä ja hyväksynnän tavoittelusta, oman paikan löytämisestä silloin kun on täysin erilainen kuin muut. Hahmoja rakennettaessa on oikeasti mietitty mitä he ovat supervoimillaan elämässä saavuttaneet tai menettäneet.

Raskaampaa draamapuolta tasapainottaa pari hölmöhköä tappajaa, Hazel ja Cha-Cha, jotka eivät parista luodista tai puukotuksesta hätkähdä. Hazelia esittävä Cameron Britton muistetaan vaikuttavasta Ed Kemperin roolista sarjassa Mindhunter.

The Umbrella Academy on sukua Doom Patrol -sarjakuvalle ja -tv-sarjalle, mutta ei aivan yllä samanlaiseen tärähtäneisyyteen. Doom Patrol on terävämpi niin huumoriltaan kuin henkilöiden vastakkainasettelultaankin.

* *

Paria hutia lukuun ottamatta sarjaan on valittu hyvät näyttelijät. Ellen Page ei petä koskaan, ja Aidan Gallagherin nimi kannattaa painaa mieleen. Vasta 15-vuotias Gallagher tekee hienon roolin Numero Viitenä. Luther Hargreevesia esittävä Tom Hopper muistetaan muun muassa Game of Thronesin Dickon Tarlyna ja Merlin-sarjan Sir Percivalina.

Donitsipaikan tarjoilijaksi olisi ollut helppo panna nuori tyttönen, mutta rooliin onkin valittu selvästi keski-iän ylittänyt näyttelijä Sheila McCarthy (syntynyt 1956). Pisteet ikärasismin ja kliseiden välttämisestä.

Petri Hänninen