TEATTERI | Sami Hintsanen lähti Kulttuuritoimituksen matkaan katsomaan Tampereen Ylioppilasteatterin tulkintaa nuorisomusikaali Virgosta, joka oli 1990-luvun lopun kulttiesitys Rollikkahallissa.
Päivi Vasara
”Tamperelainen syö mustaamakkaraa, ihminen ei” – Speksi riemastuttaa pohtimaan taiteen paikkaa
MUSIIKKITEATTERI | Speksi on opiskelijavoimin tehty musiikkitanssiteatteriesitys, jonka suola on improvisaatio. Speksiteatteria tehdään nykyään lähes kaikissa yliopistokaupungeissa.
Lukiolaiset esittävät toukokuussa yliopiston Teatterimontussa koko perheen musikaalin – Sitä ennen tapahtuu TYK-ihme
TEATTERI | TYK-ihme on toistuva ilmiö. Jossain vaiheessa produktiota vallitsee kaaos, joka kuin salamaniskusta järjestyy ja kaikki palaset loksahtavat paikalleen.
Palasia Mikko Kangasjärven elämän varrelta – elämäkerta paikallistuu mainiosti Tampereelle ja ajankuva on tarkka
HENKILÖ | Musiikin moniottelijan Mikko Kangasjärven muistia ei voi kuin ihmetellä. Niin tarkan ajankuvan tekee elämäkerrassaan Jäin yöksi.
Vuoden tiedekirja -palkinto oli Jonimatti Joutsijärvelle yllätys – kiitosta lähteiden perusteellisesta käytöstä
PALKINTO | Runoilija Jonimatti Joutsijärvi on tehnyt suuren urakan kirjoittaessaan kaksiosaisen elämäkerran Mirkka Rekolasta.
Koomikot naurattavat lauantaina, jotta kaikilla olisi hyvä mieli ja mielenterveys parantuisi
STAND UP | Ensi lauantaina Tampereen Lapland Hotels Arenalla ei naureta tyhjän päiten, vaan siksi, että mielenterveys edistyisi ja ongelmat ehkäistäisiin.





