Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikko Manka on kuunnellut Rosvo Rudolfin seikkailuja Jukka Virtasen tulkitsemana ja lukenut Tuomas Marjamäen soljuvaa tekstiä.
1
Rosvo Rudolfin tarinat olivat lapsena lempipiirrettyjäni muun muassa Hinkun ja Vinkun sekä Kössi Kengurun ohella. Ilokseni huomasin, että monitaituri Jukka Virtasen loistavasti tulkitsemia tsekkoslovakialaisia tarinoita löytyy myös Spotifystä peräti kolmen albumillisen verran.
Raholečin metsässä asuvan anarkistisen Rudolfin seikkailuja – esimerkiksi kamppailua Jičinin kreiviä ja kreivitär Majoleenaa vastaan – on viihdyttävää seurata vielä aikuisenakin. Enpä olisi myöskään muistanut, miten tupakkamassiin tehdään oikein kunnon rosvosekoitus: kourallinen tammenterhoa, pari nippua pärskäjuurta ja mukillinen rikkiä saavat rosvon kuin rosvon iloiseksi.
Jukka Virtasen eläytymiselle ja 80-luvun ääniefekteille on annettava erityisbonus. Mielenkiintoista olisi kuulla, miten tämä toimii nykylapsille?
2
En ole ikinä ollut kovin innokas tulevaisuuteen sijoittuvien dystopiasarjojen seuraaja, mutta sen sijaan vaihtoehtohistoria – tai oikeastaan ajatus vaihtoehtomenneisyydestä– on kiinnostanut aina. Siksipä toisen maailmansodan alkuun sijoittuva ja Philip Rothin romaaniin perustuva The Plot Against America (HBO Nordic, 2020) houkutteli jo lähtökohtaisesti katsojaksi. Newarkilaisen juutalaisperheen elämää seuraava sarja lähtee olettamuksesta, että Franklin D. Rooseveltia ei valittaisikaan Yhdysvaltain presidentiksi vuoden 1940 presidentinvaaleissa, vaan valtaan astuisi Charles Lindbergh.
Vuoden 1927 Atlantin ensimmäisenä ylittäneellä, New Yorkin ja Pariisin välisellä yksinlennollaan kansakunnan julkkikseksi noussut Lindbergh tunnettiin paitsi Yhdysvaltain eristäytymispolitiikan kannattajana niin myös sympatioistaan Hitlerin Saksaan. Kolmen esitetyn osan perusteella sarja kuvaa antisemitismin nousua ja yleistä tunnelman kiristymistä varsin hyvin: alun ”normioloista” lasketellaan hiljalleen kohti uutta normaalia. America First -teemasta ja mustavalkoisesta populismista on vaikea olla vetämättä yhtäläisyyksiä Trumpin Yhdysvaltoihin.
Lindberghiin liittyen kannattaa myös kuunnella Woody Guthrien miehestä tekemä poliittinen biisi.
3
Tuomas Marjamäen Myöhäistä katua (Docendo, 2020) oli oikein miellyttävää luettavaa. Keltaisen lehdistön ja Suomen Filmiteollisuuden vanhan elokuvatähden ympärille kietoutuva, monella aikatasolla liikkuva romaani on hyvällä tavalla kiltti. Tarina soljuu ilman murhia ja väkivaltaa kuin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa, joiden näennäisen viaton maailma itse asiassa peilautuu lukijalle kirjan kantavassa tarinassa.
Teoksen lukeminen herätti myös kysymyksen: kuinka raju maailmamme oikeastaan onkaan, jos pidän kiltteyttä ensin jotenkin outona asiana?
4
Luonnonjäiden haihtuessa hiljalleen taivaan tuuliin ei asiastaan innostunut retkiluistelija juuri muuta voi kuin lukea jäästä. Mårten Ajnen ja Henrik Tryggin Storå boken om långfärdskridsko (Calazo, 3. painos, 2018) onkin kiehtovaa luettavaa kaikille jäillä liikkujille. 250-sivuiseen jäätiedon ja retkiluistelun perusteokseen on saatu mahtumaan kaikki oleellinen jään fysikaalisista ominaisuuksista luistelutekniikkaan ja jään arvioinnista sen pettämiseen – ja tietenkin myös itse aiheutetusta avannosta nousemiseen.
Luonnonjäällä liikkumisen vaatimien taitojen osaaminen olisi suotavaa laajemmaltikin – näin vältyttäisiin monelta turhalta onnettomuudelta. Ajnen sanoin: Ei ole ikinä jään vika, että se pettää, vaan tarvitaan ihminen väärään paikkaan.
Hyvällä huumorilla kirjoitettua ja Tryggin upeilla luonto- ja luistelukuvilla kuvitettua kirjaa ollaan kääntämässä suomeksi, jolloin se toivottavasti pääsee myös laajemman yleisön tietoisuuteen.
5
Internet-yhteys on juuri nyt aika kullanarvoinen ihmiskontaktien ja tiedonvälityksen mahdollistaja. Jäin tässä yhtenä päivänä miettimään, millainen koronakriisi olisi ollut vaikkapa 1980- tai 1990-luvuilla. Tiedonsaanti sanomalehdistä, radiosta ja puoli yhdeksän uutisista olisi vielä onnistunut Arvi Lindin ja kumppaneiden johdolla, mutta etätöiden teko olisi ollut haastavampaa. Ajatustasolla esimerkiksi etäpalaveri 2 400 bps modeemilla on, no, vähintäänkin surrealistinen kokemus. Tietysti epärealistista olisi ylipäätään ajatella, että liikkuvaa tai mitään muutakaan kuvaa olisi siirretty: ehkä työpaikat olisivat kuitenkin perustaneet omia ”purkkejaan” ja keskusteluryhmiään niille harvoille, joilla jonkinlainen tietoliikenneyhteys olisi ollut.
Koulutehtävät olisi todennäköisesti saatu puhelimitse, joten Wilman ja kymmenien muiden järjestelmien kanssa tappelu olisi jäänyt vähemmälle. Sosiaalisesta mediasta tuttujen haasteiden toteutus 1980-luvulla on myös kiinnostava ajatus: ehkä valokuvaliikkeet olisivat tienanneet filminkehityksellä, kun lapsuuskuvia olisi kehitetty negatiiveista. Ja Postikin olisi saattanut joutua ihan kirjeenkantotöihin, kun kuvia olisi lähetetty kavereille. ”Saat mun lapsuuskuvan kolmen viikon päästä!”
Lisäksi kansalaisten virologian osaamisen eksponentiaalinen kasvu olisi todennäköisesti jäänyt näkemättä tai ainakin se olisi rajoittunut siihen kuuluisaan Esson baariin, joka olisi kuitenkin mennyt lauantaina kiinni viimeistään kuudelta. Ajatusleikki on sinänsä mielenkiintoinen, mutta ehkä elämä on kuitenkin parasta juuri nyt.
Mikko Manka
