Luonnonvalo luo Uraanilamppuun huikean tunnelman. Kuvat: Valteri Raekallio

Kesäkuun alku. Matkustan tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsinkiin. Valtteri Raekallion tanssiteos Uraanilamppu on minulle vuoden ensimmäinen tanssiteos ihan oikeasti, paikan päällä. Aurinko paistaa, tuuli puhaltaa mereltä. Millaisen paikan Raekallio onkaan löytänyt!

Helsingin Laajasalon entisen öljysataman Öljysäiliö 468 on 16 metriä korkea ja 35 metriä halkaisijaltaan oleva vanha öljysäiliö, joka muutettiin valotaideteokseksi vuonna 2012. Tila luokitellaan katetuksi ulkotilaksi ja sitä vuokrataan tapahtumakäyttöön. Ulkotilastatuksen vuoksi esitykseen pääsee 50 katsojaa, maskeissa toki.

Aurinkoinen ilta luo säiliöön täydellisen valaistuksen. Vaikka tilassa on valokalustoakin, valosuunnittelija Jukka Huitila saa kiittää paljosta säiliön seiniin leikattujen pienten ympyröiden läpi suihkuavaa luonnonvaloa. On vaikea uskoa, että efekti olisi näin hieno pilvisellä säällä.

Tila on jaettu neljäksi näyttämöksi. Koska alkukohtauksen jälkeen joka puolella tapahtuu yhtä aikaa, katsojat saavat vapaasti vaihtaa istumapaikkaa tilassa ja valita, mitä itse haluavat seurata.

Tanssijat siirtyvät teoksessa luontevasti tilasta ja kohtauksesta toiseen vaihtaen samalla liikkeellistä dynamiikkaa, tunnelmaa ja esitysrooliaan. Kuvassa Natasha Lommi, Oskari Turpeinen ja Auri Ahola.

Vaikka ennen esitystä varoitetaan, että siinä on mahdotonta nähdä ja seurata kaikkea, valinnat tuottavat päänvaivaa. Jos istun tähän ja seuraan tuota kohtausta, tapahtuuko selkäni takana jotain kiinnostavampaa? Mikä olisi oikea strategia nähdä ja kokea mahdollisimman paljon, tai ymmärtää teos oikein? Onko paras haahuilla sattumanvaraisesti, seurata joitakin tanssijoita vai pyrkiä etsimään paikka, josta näkee lähes jokaiselle näyttämölle? (Testasin kaikkia näitä.)

Kuviota hämmentävät lisäksi videonäytöt, jotka ajoittain syöttävät omaa ohjelmaa sekä koko teoksen lähtökohtana olevat runoilija Harry Salmenniemen novellit, joita kuullaan Antti Holman lukemana. Osa teksteistä kaikuu koko tilassa, mutta – halutessaan – voi vetäytyä myös metsänäyttämöllä sijaitsevaan telttaan ja rauhoittua siellä kuuntelemaan tarinoita kuulokkeista.

Itse jätin teltan suosiolla väliin, koska janosin nähdä liikettä. Ja millaista liikettä Raekallio ja ryhmä olivatkaan luoneet!

* *

Pitkä tauko live-esiintymisissä ei ole todellakaan rapauttanut näiden tanssijoiden kykyä heittäytyä tinkimättömään fyysiseen työskentelyyn. Liikelaadut raa’asta ja voimakkaasta aina pieneen ja hienovaraiseen ovat hienosti käytössä. Liikkeellä ei kuviteta tai yksiselitteisesti kerrota novellien tarinoita, mutta absurdi tunnelma on läsnä joka puolella. Ja ollakseni rehellinen, merkityksistä viis, nautin puhtaasti liikkeellisen taidon katsomisesta.

Auri Aholan toimistotyöläisen roolin kylmän viileän ulkokuoren alla kuplii ja roihuaa. Natasha Lommi siirtyy vaivatta ja hetkessä vaatteiden vaihdon kautta roolista ja fyysisestä tunnelmasta toiseen. Oskari Turpeinen on herkkä soolotanssija ja luotettava pari missä tahansa kohtauksessa. Pekka Louhion liike virtaa kauniisti ja pehmeästi läpi hänen koko kehonsa. Ja Anni Koskisen viimeiseen sooloon ennen loppukohtausta uppoutuu unohtaen kaiken muun ympäriltään.

Mukana on lisäksi hyvää työkokemusta saavia tanssijatyöharjoittelijoita tanssialan perustutkinnosta Outokummun Riveriasta.

Jos kolmella näyttämökaistaleella – viitteellisessä metsä-, koti- ja toimistomiljöössä – mukana oli myös lavaste- ja rekvisiittaratkaisuja, puhtaassa liikemielessä suosikikseni nousi pelkkä aidattu tyhjä tila. Se kokosi aina välillä osan tanssijoista myös yhteisiin liikeratoihin ja mikä parasta, myös virtaaviin kontaktikompositioihin. Tähän ihmisten väistelyyn ja etätervehtimiseen väsyneenä oli virkistävää nähdä nostoja, yhteisiä kierähdyksiä, putoamista ja kiinni ottamista.

Uraanilampun katsoja voi päätyä yllättäviin tilanteisiin.

Uraanilampun avustavalla koreografilla Jarkko Mandelinilla lienee merkityksensä etenkin tässä yhteisessä fyysisyydessä. Ainakin vaivatta soljuva pari- ja joukkotyöskentely on tuttua hänen teoksistaan.

Salmenniemen novellit ottavat yhteiskunnan käsittelyyn häpeilemättä ja ironisesti. Uraanilampussa tuntuu, että ironia välittyy paremmin tekstien ja videoiden kautta. Ihmisen keho on paljaampi ja rehellisempi niin, että liikkeen kautta on vaikeampaa välittää ironian ristiriitaa. Lopputulos liikkeessä on surumielisempi ja raaempi.

Kun mikään teoksessa ei toistu, se on jokaiselle katsojalle lopulta erilainen. Useiden houkutusten ja ärsykkeiden tulituksessa kokonaisuudesta muodostuu pirstaleinen ja mahdollisesti jopa sekava. Toisaalta, sellaistahan elämä on. Sitä paitsi, toisin kuin korona-ajan esitysstreemauksissa, tässä teoksessa saa kuitenkin ihan itse valita, mihin katseensa suuntaa.

Merja Koskiniemi

Uraanilamppu

• Taiteellinen suunnittelu ja toteutus: Valtteri Raekallio
• Kirjailija: Harry Salmenniemi
• Lukija: Antti Holma
• Tanssijat: Auri Ahola, Anni Koskinen, Natasha Lommi, Pekka Louhio, Oskari Turpeinen, Eero Vesterinen; työharjoittelijat Jenni Honkamaa, Julia Mäkelä, Laura Kärkäs ja Vilma Mankonen / Riveria, Outokumpu, tanssin koulutus
• Tekninen tuottaja: Lauri Lundahl
• Lavastaja: Aino Koski
• Valosuunnittelija: Jukka Huitila
• Äänisuunnittelija: Aki Päivärinne
• Pukusuunnittelija: Kaisu Hölttä
• Avustava koreografi: Jarkko Mandelin
• Videoprojisointien ohjaus ja käsikirjoitus: Valtteri Raekallio
• Videoprojisointien kuvaus ja leikkaus: Thomas Freundlich / Lumikinos Productions Oy
• Teos on Raekallio Corp. -tanssiryhmän ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksen yhteistuotanto.
• Esityksiä Helsingin Öljysäiliö 468:ssä 20.6.2021 asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua