Kuva: Kimmo Ylönen. Piirros: Milo Manara.
SARJAKUVA | Ruusun nimen sovitus kuvasarjaksi hukkaa molempien välineiden vahvuudet.
”Kaikki kirjassa esiintyvät naiset päätyvät vääntymään pehmopornografiselle mutkalle miesten otteessa ja kidutuspenkissä.”
ARVOSTELU
Milo Manara: Ruusun nimi, osa 1/2
- Käsikirjoitus (alkuperäinen): Umberto Eco
- Story House Egmont, 2025.
- 71 sivua.
Umberto Econ kautta maailman kehuttu romaani Ruusun nimi ilmestyi Italiassa vuonna 1980. Pintatasolla se on dekkari, jossa kokenut etsivä ja tulokas ratkaisevat henkirikoksia. Monessa elokuvassa tällainen parivaljakko jakaa partioauton etupenkin amerikkalaisen kaupungin syntisillä kaduilla.
Econ kirjassa ollaan keskiajalla. Benediktiiniluostarissa on tapahtunut murha. Teologisia ristiriitoja ratkomaan matkustanut, päättelykyvystään ja oikeudenmukaisuudestaan tunnettu fransiskaaniveli William Baskerville ryhtyy apotin pyynnöstä tutkimaan tapausta. Oppipoika Adso kulkee rinnalla. Veritekoja tapahtuu lisää.
Torinon yliopistossa semiotiikkaa opettanut Eco kutoi tarinan loimeen oman näkemyksensä kielestä, jota hän käytti tarkoituksellisen epämääräisesti ja monitulkintaisesti. Hän punoi juonen lankoihin tutkittua tietoa, roppakaupalla lainauksia ja viittauksia, valistuneita arvauksia ja mielikuvituksen tuotetta. Oppineisuuden ja kansanomaisuuden sekoitussuhde osui oikeaan ja monen mielestä melko raskaasta italiansalaatista tuli kymmenille kielille käännetty menestysromaani. Suomennoksen julkaisi WSOY vuonna 1983.
Kirjasta on tehty näyttämösovituksia, kuunnelmia, elokuva ja tv sarja. Italialaisen La Nave di Teseo -kustantamon toimittajat kokivat tarpeelliseksi tuottaa tarinasta sarjakuvasovitus. Kynän varteen houkuteltiin 1945 syntynyt saapasmaanmies, eurooppalaisen sarjakuvan Olympoksella jo pitkään istunut Milo Manara.
Horisontissa siintää vaaroja, kun tunnustettu suurmestari lähtee leipomaan merkkiteosta neroksi julistetun merkkimiehen suurteoksesta. Raskaasti kuormatun tiiliskiviromaanin puristaminen kahteen sarjakuvakirjaan, noin 150 sivun mittaan, saa helposti aikaan epäkiitollisen epätasapainon. Alkuperäisen tekstin rikkaudesta on pakko karsia, eikä sarjakuvan keinoja ole tilaa käyttää täysin rinnoin. Tässä tapauksessa pienet harmaat hahmot ja toisteiset lähikuvat kasvoista pinnistelevät sivukaupalla teennäisen tuntuista oppinutta vuoropuhelua pullistelevien puhekuplien puristuksessa.

Pieniä harmaita miehiä tekstimassan seassa.
Puhekuplin ja tekstilaatikoin lastattuja sivuja herätetään eloon jylhillä arkkitehtuurikuvilla. Muutamassa ruudussa talvi on huiman kaunis. Koulujen opetustaulut mieleen tuovassa ruudussa kuvataan keskiaikaisen keittiön hyörinää. Kaikkiaan kirjan ilme on hyvin harmaa. Tapahtumien näyttämö on harmaa luostarilinnoitus. Sää on talvisen harmaa. Melkein kaikki henkilöt ovat pukeutuneet harmaaseen kaapuun.
Kerronnan tasoilla liikutaan hieman eri tyylisen kuvan keinoin. Ero on enemmän värissä, kuin piirroksessa. Kertomukset historian tapahtumista on sävytetty kevein värikentin. Harmaata on paljon näissäkin ruuduissa.
Vanhojen käsikirjoitusten kuvat koreilevat kirkkaissa värein, kuten luostareissa tuotetut esikuvansa. Kuvan sisään katoava nuorukainen alleviivaa tarinan toisia tasoja ja pojan mystistä matkaa opin maailmaan.

Kaivattua keskiajan väriä.
Milo Manara taitaa selkeän viivan. On kuin kaikista hahmoista ja asennoista olisi ensin veistetty marmorimalli, jonka klassisen koulutuksen saanut taiteilija piirtää ruutuihin. Manaran tyyli toimii parhaiten mustavalkoisena tai kevyesti väritettynä, kuten vaikkapa yhdessä Hugo Prattin kanssa tehdyssä kirjassa Intiaanikesä, jonka Jalava toi Suomeen vuonna 1990. Ruusun nimeen värit on tehnyt muitakin isänsä kirjoja värittänyt Simona Manara. Jälki on tukkoista. Se tärkein, viiva, jää paljolti piiloon.
Eroottisesta sarjakuvastaan tunnettu Milo Manara siirtää rinnat ja reidet munkkiluostariin ällistyttävän välinpitämättömästi. Tavaramerkkityttö nakuilee jo kirjan kannessa. Nuoren naisvartalon esineellistäminen alkaa ensimmäisen tilaisuuden tullen. Inkvisition kidutettavana sivulla 17 voisi olla kuka hyvänsä, mutta tietysti Milo setä sijoittaa kammioon puolipukeiseksi riisutun nuoren naisen. Kirjan jokainen nainen on ”manaralainen”, pitkänhuiskea ja nuori. Kaikki naiset päätyvät vääntymään pehmopornografiselle mutkalle miesten otteessa ja kidutuspenkissä.
Kirjan lopussa meno yltyy vallan älyttömäksi, kun itkuinen, jonkinlaisesta ahdistelutilanteesta selvinnyt tyttö huomaa, että paikalle osunut oppipoika onkin nuori ja nätti ja alkaa saman tien riisuutua. Viimeisissä ruuduissa kuva ja sana sukeltavat yhtä matkaa todella sameisiin vesiin.
Kirja on odotetusti ollut myyntimenestys Italiassa ja Ranskassa. Varmasti isojen nimien odotetaan myyvät niteitä myös Suomessa. Sarjan päätösosa ilmestyy tällä tietoa vuonna 2026. Toivon saavani lukea Kulttuuritoimituksen sivuilta jonkun muun siitä kirjoittaman arvion.
Kimmo Ylönen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Narri palaa markkinoille – arviossa Brian Azzarellon Jokerin kovakantinen uudelleenjulkaisu
SARJAKUVA | Brian Azzarellon ja Lee Bermejon turboahdettu rikosdraama on parhaimmillaan sydäntä raastavan synkkä.
Dekkarit rinnakkain – arviossa uudet Modesty Blaise- ja Rip Kirby -kokoelma-albumit
SARJAKUVA | Jalava jatkaa pitkäikäisten sanomalehtisankarien uraa hienoissa kokoelmakirjoissa. Nyt vuorossa ovat Modesty Blaise ja Rip Kirby.
Pyllistys fasismille – Enki Bilalin Jumalaton näytelmä -sarjakuva on ajankohtaisempi kuin koskaan
SARJAKUVAKLASSIKOT | 40 vuoden ikään ehtinyt Enki Bilalin sarjakuvateos Jumalaton näytelmä viljelee hurttia huumoria äärioikeiston kustannuksella.
Trippi ihmismielen pimeään ytimeen – arviossa Jiipu Uusitalon sarjakuva Pimeän rihmasto
SARJAKUVA | Pimeän rihmasto kuvaa henkistä painia merkityskadon kanssa. Eksistentiaalissävytteinen pohdinta tasapainottelee psykologisen kauhun ja psykedelian välimaastossa.