Teatteriarvio: Teatteri Sydänkäpy, Teatteri Quo Vadis ja Tampereen Työväen Teatteri ovat tuottaneet yhdessä satumaisen lastenesityksen, jonka unia, fysiikkaa, filosofiaa ja suuria tunteita sekoittava maailma tempaa aikuisenkin mukaansa

Feeri Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 11.10.2019.

Mitä jos nukahtaessaan ei alkaisikaan nähdä unta, vaan päätyisi paikkaan, jossa lentäminen on mahdollista, pullan saa käteensä toivomalla, ja josta löytää oikean ystävän?

Ruotsalaisen Teatteri Sydänkävyn, Teatteri Quo Vadisin ja Tampereen Työväen Teatterin yhdessä tuottamassa lastenesityksessä kaksi yksinäistä pikkutyttöä löytävät toisensa unimaailma Feeristä. Toinen tytöistä on vieraillut kummallisessa todellisuudessa jo pitkään, toinen tipahtaa sinne esityksen alussa ensimmäistä kertaa.

Alkaa joka yö toistuva ihmeellinen seikkailu, jossa tytöt tekevät fysiikan lakeja koettelevia kokeita ja siinä sivussa tutkivat, mitä on olla toiselle ystävä. Yksinäiset tytöt uskaltautuvat ensin varovasti koskettamaan toistensa käsiä, sitten katsomaan, mitä toisen silmissä näkyy ja lopulta jopa riitelemään.

Villi, kiehtova leikki

Ohjaaja Otso Kautto sekä näyttelijät Minerva Kautto, Maija Rissanen ja Kolina van den Berg ovat luoneet Feerin unimaailman yhdessä, improvisaation kautta. Esityksestä paistaakin läpi ihanan villi, rajoja rikkova leikki, jota improvisaatio parhaimmillaan ruokkii.

Aikuiskatsojakin seuraa koukuttuneena, miten näyttämölle syntyy lähes pelkän näyttelijäntyön varassa täysin omalakinen todellisuus, jossa on mahdollista siirtyä toisen silmiin katsomalla rannalta merellä siintävän laivan kannelle ja takaisin. Ja josta pääsee kiperän tilanteen tullen takaisin arkitodellisuuteen pissaamalla.

Vielä kiehtovampaa on, kun arkitodellisuus alkaa vuotaa Feeriin ja Feeri arkitodellisuuteen, eli tyttöjen sanoin tapahtuu paradigman muutos. Käsikirjoittajat ovatkin uskaltaneet livauttaa Feerin satumaisuuksien sekaan sopivan annoksen fysiikkaa, filosofiaa ja aikuisten todellisuudesta lainattuja käsitteitä. 4–8-vuotiaille suunnattu maailma puhuttelee täysillä myös aikuista.

Pystyyn nostetut sängyt luovat heti teatterisaliin astuessa näyttämölle hauskan, surrealistisen tunnelman.

Hienoa näyttelemistä ja oivaltavia visuaalisia yksityiskohtia

Lyhyehköön esitykseen mahtuu myös paljon suuria, vaikeitakin tunteita. Viisivuotiaasta koko esityksessä vaikuttavinta on kohtaus, jossa tytöt alkavat pelätä, että Feerissä syntynyt ystävyys katoaa eivätkä he tapaa toisiaan enää koskaan. Onneksi loppu on onnellinen.

Minerva Kautto, Maija Rissanen ja Kolina van den Berg vuorottelevat tyttöjen rooleissa esityksittäin. Syksyn ensimmäisessä esityksessä näyttämöllä olleet Kautto ja Rissanen tekivät molemmat loistavaa työtä, ja esitys toimiikin pitkälti heidän varassaan.

Lavastus on pienellä näyttämöllä minimalistinen, mutta heti ensimmäisenä näyttämökuvana yleisöä vastassa olevat pystyyn nostetut sängyt johdattelevat osuvasti esityksen surrealistiseen maailmaan. Myös Marjaana Mutasen värikäs puvustus vahvistaa esityksen sadunomaista tunnelmaa.

Viime keväänä Suomen kantaesityksensä saanut Feeri palasi Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistoon 11. lokakuuta. Esityksiä on syksyn aikana kaikkiaan kahdeksan.

Kaisa Järvelä

Feeri

Teatteri Quo Vadis, Teatteri Sydänkäpy ja Tampereen Työväen Teatteri.

Käsikirjoitus: Otso Kautto, Minerva Kautto, Maija Rissanen ja Kolina van den Berg
Ohjaaja: Otso Kautto
Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen
Lavastus: Per van den Berg
Musiikki: Pierre Fourmeau
Rooleissa: Minerva Kautto, Maija Rissanen, Kolina van den Berg
Esityksen kesto: Noin 35 minuuttia
Ikäsuositus: 4–8 vuotta

Esityksiä Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 17.11. asti. Esityskalenteriin tästä.