Syksy ja pimeys kuulemma masentavat monia, mutta itselleni on aina ollut selvää, että keväänkalpea huhtikuu on todellakin kuukausista julmin. Syksyyn sen sijaan voi ammentaa energiaa monista hienoista asioista.

Tässä muutamia!

1

Tällä(kin) viikolla Tampereella on niin paljon tapahtumia, että voisi luulla asuvansa vähintään parin miljoonan ihmisen suurkaupungissa. Nostetaanpa pari juttua.

Parhaillaan meneillään on sekä Tampereen perinteinen Galleriaviikko, että kansan- ja maailmanmusiikin iso kansainvälinen tapahtuma Womex World Music Expo.

Womex-tapahtumassa itseäni kiinnostavat erityisesti musiikkidokumenttielokuvat, joita esitetään elokuvateatteri Niagarassa. Tänään torstaina 24.10. sarja alkaa elokuvalla, jonka nimikin saa sydämen läpättämään, While You Live, Shine. Pelkkä traileri on niin hieno, että henki meinaa salpautua.

Tässä irlantilaisen Paul Duanen dokumenttielokuvassa matkataan musiikintutkija Chris Kingin kanssa Kreikkaan länsimaisen musiikin alkulähteille.

Muitakin Womex-elokuvien trailereita voi katsella ällistyneen ihastuksen vallassa. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukea myös Kulttuuritoimituksen Terhi Skaniakosin juttu festivaalin elokuvista.

While You Live, Shine. Arthouse Cinema Niagara 24.10.2019 kello 16.30.

2

Tämän viikon ilahduttavin kulttuuriuutinen Tampereella on lainattavien kausikorttien ilmaantuminen kirjastoon.

Mukana ovat tässä vaiheessa Ilves ja Tappara, Tampereen Pyrintö ja Futsal-Liigan PP-70. Kulttuurin puolelta kausikortteja tarjoavat G Livelab, Tullikamarin Klubi, Tampere-talon Sorsaklubi, Vastavirta-Klubi ja Tanssiteatteri MD.

Ja tämähän on niin hieno asia, että melkein pillahdin itkuun tästä kuullessani (no, taisi siinä pari kyyneltä vierähtääkin). Kirjaston ansiosta ihan jokainen meistä voi olla VIP!

Toivottavasti kausikortit pysyvät hienosti kierrossa, jotta mahdollisimman moni pystyy nauttimaan peleistä ja keikoista.

Kortteja saa pääkirjasto Metsosta, ja niillä on viikon laina-aika.

3

Kehutaanpa vielä erästä toista kaupungin palvelua, nimittäin Tampereen kaupungin liikennelaitosta ja TKL:n linja-autonkuljettajia. Kiitos, että olette olemassa!

Tämmöinenkin kiitollisuuden aihe tuli mieleen kävellessäni sunnuntai-iltapäivänä kaatosateessa keskisuuren hämäläisen kaupungin halki – ilman sateenvarjoa. Oli tietysti oma logistiikkamoka, että ajauduin moiseen tilanteeseen, mutta silti: kaikkialla Suomessa paikallisliikenne ei toimi niin hyvin kuin meillä Tampereella.

Varsinkin nyt, ratikkatyömaan pirstoman kaupungin liikenneväylillä, olen ihaillut TKL:n kuljettajien pitkää pinnaa ja ammattitaitoa. Voin vain kuvitella, miltä työpäivät mahtavat tuntua – kun me säännöllisesti kyydissä istuvat asiakkaatkaan emme aina osaa arvata, missä seuraava pysäkki mahtaa olla.

4

Sitten aivan muuta. Lähes jokaisessa Parasta juuri nyt -kolumnissani olen suositellut jotakin häröä musiikkivideota, jota olen juuri sillä hetkellä katsellut ja kuunnellut ahkerasti. Eikä tältä vältytä nytkään.

Lokakuun piristysvideoni on amerikkalaisen Butthole Surfersin Who Was in My Room Last Night vuodelta 1993.

Butthole Surfers on kokeellinen punk-bändi, joka on perustettu – kaikista maailman paikoista – Teksasissa jo vuonna 1981. Bändi on edelleen olemassa, joskin henkilöstö on osin vaihtunut matkan varrella.

Bändillä on hurja kulttimaine, ja aikalaismuusikot sekä ”ihailivat että pelkäsivät” BH-surffareita. Pieru- ja oksennusääniäkin musiikillisiin tarkoituksiinsa tallentanut poppoo saavutti kriitikoiden mielestä huipennuksensa vuonna 1987 Locust Abortion Technician -albumilla (jonka muuten löysin hiljattain myös omasta levyhyllystäni pölyttymästä).

Mutta ei huolta! Who Was in My Room Last Night on ajalta, jolloin BH-surffarit olivat jo “myyneet itsensä” (bu-ha-ha!) ja siis suorastaan mainstreamia. Mukana velmuna baarimikkona nähdään Red Hot Chili Peppersin Flea.

Ja biisin piristysvaikutus vastaa luonnollisesti ainakin viittä kahvikupillista!

5

Ensi viikonloppu on koko vuoden paras. Ja tasan yhdestä syystä. Silloin siirretään kelloja yksi tunti taaksepäin. Siinäpä sitä piristystä! Kerrankin voi herätä kunnolla levänneenä.

Jos minä saisin päättää, kelloja siirrettäisiin taaksepäin joka viikonloppu.

Tämä tietysti johtaisi ajan mittaan siihen, että joskus päivä olisi yö ja yö olisi päivä. Mutta onko sillä niin väliä? Näillä leveysasteilla talvella on kumminkin pimeää ja kesällä valoisaa. Hyödyt jokaviikkoisesta ylimääräisestä tunnista voittaisivat kaikki pikku haitat.

Ihan naurattaa mokoma kiistely talvi- ja kesäajasta, se kuulostaa niin pikku näpertelyltä. Ajanlasku on ihmisten keksimä – kyllä sitä voisi vähän rohkeamminkin palvelumuotoilla. Niin että me emme tottelisi kelloa, vaan kello meitä. Viimeksi radikaaleja muutoksia ajanlaskuun tehtiin vuonna 1582, jolloin siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin – ja sekin mokoma heittää 0,3 vuorokautta tuhannessa vuodessa.

Joten: lisää virkistäviä lepotunteja kalenteriin! Edes yksi viikossa!

Kaarina Lehtisalo