Patrick Melrose on kylmäävä kuvaus perhehelvetistä – vain ajallinen uskottavuus ontuu

29.06.2019

Sarja-arvio: Edward St Aubynin Patrick Melrose -kirjoihin perustuvassa sarjassa hirviöitä ja uhreja ei kuvata mustavalkoisesti. Sarjan vaikuttavuutta horjuttaa vain ajallinen epäuskottavuus, Janica Brander kirjoittaa.

Jo ensimmäisen jakson jälkeen on selvää, että olen nähnyt yhden televisiohistorian hirviömäisimmistä vanhemmista. Vielä vavahduttavamman kokemuksesta tekee tieto siitä, että kyseessä ei ole sataprosenttinen fiktio. 

Kirjailija Edward St Aubyn syntyi vuonna 1960 yläluokkaiseen brittiperheeseen. Hän eli yltäkylläisen, mutta järkyttävän lapsuuden. St Aubynin isä tyrannisoi lähipiiriään henkisesti ja fyysisesti. Hän käytti poikaansa seksuaalisesti hyväksi siitä lähtien, kun tämä oli viisivuotias. Myös St Aubynin äiti oli miehensä uhri, mutta samalla hän sulki silmänsä tämän teoilta.

Parikymppisenä St Aubyn oli pahasti traumatisoitunut heroiiniaddikti. Tie toipumiseen alkoi psykoterapiasta ja kirjoittamisesta. Jälkimmäisestä tuli St Aubynille ammatti, jonka avulla hän on pystynyt tarkastelemaan etäännytetysti lapsuuttaan ja sen vaikutusta persoonallisuuteensa.

Heroiinia tykittävä snobi

Omalla Sinä päivänä -romaanillaan mainetta niittänyt kirjailija-käsikirjoittaja David Nicholls on dramatisoitunut St Aubynin kirjojen pohjalta viisiosaisen televisiosarjan. Ohjaaja on palkittu, mutta Suomessa vähemmän tunnettu saksalainen Edward Berger.

Patrick Melrosea näyttelee Benedict Cumberbatch, joka tuntuu olevan nykyään automaattinen valinta neuroottisten ja sarkastisten tyyppien rooleihin. Parissa ensimmäisessä jaksossa Cumberbatch on rooliinsa parikymmentä vuotta liian vanha. Hänen suorituksensa on kuitenkin niin väkevä, että tämän epäuskottavuuden antaa anteeksi.

Cumberbatch tekee Patrickista todellisen ihmisen ristiriitoineen. Hän on kaduilta heroiinia metsästävä narkomaani, joka hallitsee täydellisesti yläluokkaiset tavat. Hän on pelokas lapsi ylimielisen aikuisen ruumiissa, yhtä aikaa sympaattinen ja sietämätön.

Hirviöitä ja ihmisraunioita

Toisen mieleenpainuvan roolisuorituksen tekee Patrickin David-isää esittävä Hugo Veawing. Matrixissa ”Mister Anderson” -repliikistä lentävän lauseen luonut Veawing tihkuu vastenmielisyyttä.

Patrickin David-isä on tyranni, mutta myös ihmisraunio. Hän on katkeroitunut, koska oma isä ei tukenut hänen musikaalisuuttaan. Davidin katkeruutta lisää se, että perhe teki hänet perinnöttömäksi, ja hän on riippuvainen amerikkalaisvaimonsa varallisuudesta. 

Suurimman osan ajasta katsoja vihaa sadistista ja narsistista Davidia, mutta välillä hänestä pilkahtaa haava, joka saa katsojan tuntemaan sääliä. Sääli taas hämmentää. Voinko tuntea empatiaa miestä kohtaan, joka raiskaa oman lapsensa? 

Patrickin äitiä Eleanoria näyttelee Jennifer Jason Leigh. Hänen hahmonsa on yhtä ristiriitainen ja vivahteikas. Eleanor on poikaansa rakastava ja miestään pelkäävä reppana, mutta myös vastuuton hylkääjä. Hän ajelee humalassa ja sulkee silmänsä insestiltä.

Tässä piilee käsikirjoituksen ja roolisuoritusten nerokkuus. Pahuus, hyvyys ja uhrius eivät ole mustavalkoisia, vaan kompleksisia ilmiöitä, kuten monesti tosielämässäkin.

Jennifer Jason Leigh näyttelee Patrick Melrosen äitiä.

Liian nuoria ja vanhoja näyttelijöitä

Suurin ongelma liittyy alussa mainittuun roolitukseen ja ikään. Pienet epäuskottavuudet eivät haittaisi, mutta nyt niitä on niin paljon, että tarina on ajoittain sekava.

Samoja näyttelijöitä käytetään kaikissa 1960–2000-luvuille sijoittuvissa jaksoissa. Ainoastaan Sebastian Maltzin näyttelemä pikkulapsi-Patrick vaihtuu Cumberbatchiksi. Hahmoja vanhennetaan tapahtumien edetessä. Cumberbatch näyttää silti lähes samalta niin parikymppisenä kuin keski-ikäisenäkin Patrickina.

Jennifer Jason Leigh’n roolia häiritsee naisnäyttelijöiden roolien nykyrasite, kauneusoperaatiot. Jason Leigh’n kasvot ovat liikkumattomat, mikä vähentää hänen ilmaisuvoimaansa.

Botox ja täyteaineet ovat ongelma etenkin menneisyyteen sijoittuvissa rooleissa. Eleanor näyttää jo 1960-luvulla nykyajan siloitellulta keski-ikäiseltä. 2000-lukua kuvaavissa kohtauksissa hänet on maskeerattu raihnaiseksi vanhukseksi. Maskeeraus on kuitenkin epäuskottava, koska kasvoissa ei ole uurteita, eivätkä ne liiku. 

Ikäongelma sekoittaa katsojaa eniten Holliday Graingerin näyttelemän Bridgett Watson Scottin kohdalla. Kolmekymppinen Grainger on uskottava 1960-luvun nuorena hippi-Bridgetinä. 1980-luvun loppuun sijoittuvassa jaksossa Bridget on kuitenkin keski-ikää lähestyvä, surullinen seurapiirirouva.

Bridgetin pitäisi olla noin 15 vuotta Patrickia vanhempi. Todellisuudessa Cumberbatch on reilusti Graingeria iäkkäämpi. Välillä onkin vaikea ymmärtää, kuka on kuka, missä ajassa ollaan, ja minkä ikäisiä hahmot ovat. 

Kimallus tekee tuskasta groteskia

Sen sijaan lavastus, puvustus ja ajankuva ovat nautinnollista katsottavaa. Sarja on tyylitelty ja värimaailmaltaan kirkas, mutta pysyy uskottavuuden rajoissa. 

Visuaalisesti erityisen hieno on kohtaus, jossa Patrick mekastaa hotellisviitissä. Sinivihreä, ylellinen huone luo voimakkaan kontrastin vieroitusoireiden kourissa raivoavan Patrickin taustalle. Hänen elämänsä on täynnä kimallusta ja tuskanhikeä. Ihmiset ovat kauniita, mutta käyttäytyvät vastenmielisesti.

Sarjassa on Trainspotting-henkistä mustaa komiikkaa. Patrick teloo itsensä sviitissään niin huonoon kuntoon, että tarvitsee silmälapun tavatessaan perhetuttavan upeassa ravintolassa.

Naurattaa, ahdistaa, itkettää. 

Ihmisyyden kaikki sävyt

Sarja kuvaa osuvasti elämän ja ihmisyyden ristiriitaisuutta. Patrick pakenee traumojaan päihteisiin ja loputtomaan ironisuuteen. Hän on läheisilleen yhtä sietämätön kuin oma perhe oli hänelle. Ne, jotka eivät tunne Patrickin menneisyyttä, näkevät vain rasittavan sekopään.

Anna Madeleyn näyttelemä Mary-vaimo yrittää ymmärtää, mutta väsyy. Tämä saa Patrickin kipuilemaan entistä pahemmin. Hän on silti tuskallisen tietoinen käytöksensä vaikutuksesta omiin lapsiinsa.

Sarja on rankka, mutta auttaa ymmärtämään, miten monimutkaisella tavalla traumat vaikuttavat meihin. Koston ja kärsimyksen kierre on mahdollista katkaista, mutta toipuminen vaatii usein enemmän kuin yhden terapiasuhteen. Se voi olla sukupolvia kestävä kamppailu, johon kuuluu epäonnistumisia ja takapakkeja.

Tieto tapahtumien todellisuuspohjasta, Edward St Aubynin elämästä ja urasta muistuttaa myös taiteen voimasta. Luovuuden avulla voimme ymmärtää elämää. Voimme ottaa siihen etäisyyttä ja rakentaa uusia maailmoja. 

Patrick Melrose katsottavissa Yle Areenassa

Edward St Aubyn

  • Syntyi 1960 Lontoossa yläluokkaiseen perheeseen. Vietti lapsuutensa Englannissa ja Ranskassa.
  • Opiskeli yliopistossa kirjallisuutta, mutta valmistui huonoin arvosanoin päihdeongelmansa vuoksi.
  • Aloitti psykoterapian 25-vuotiaana.
  • Käsitteli lapsuuttaan ja nuoruuttaan Patrick Melrose -kirjasarjassa, joka julkaistiin englanniksi vuosina 1992–2012. Otava julkaisee viisiosaisen kirjasarjan kahtena niteenä.
  • Voittanut useita palkintoja ja kirjoittanut myös täysin fiktiivistä kirjallisuutta.
  • Lisätietoja täältä.