Sambaa Pälkäneen Kyynäröllä. Kuva: Pekka Mustonen

1

Ajan tunnin verran Valkeakoskelta kohti Kyynärön tanssilavaa Pälkäneellä ja mietin, että mitä ihmettä. Kuinka siellä voi olla sambaesitys? Jopa tällaisen pikkukaupunkilaisen näkövinkkelistä Kyynärön tanssilava on ”keskellä ei mitään”.

Väärin, oi, niin väärin. Kyllä siellä oli hyvinkin sambaesitys. Tamperelaisen sambakoulun União da Roseiran showryhmä saapui rummut päristen ja värikkäät tanssiasut hulmuten. Intohimoisesti sambannut showryhmä hymyili porukan hurmokseen. Keski-ikäinen yleisö hurrasi, hihkui, valokuvasi, videoi ja lähti lopulta itsekin joraamaan.

Paikallisen kyläyhdistyksen järjestämä sambanäytös oli vain yksi kymmenistä pikkukylien kesätapahtumista, joihin olen osallistunut työn puolesta. Joka kerran olen lähtenyt hämmentyneessä ja melkein euforisessa mielentilassa kotiin. Näinkö sosiaalisia me suomalaiset olemme? Näin hymyileviä ja myönteisiä, siihen kuuluisaan hetkeen tarttuvia? Poissa on jökötys ja totisuus, tilalla on leppoisa rentoilu.

Kotiin palatessa onnentunne alkaa tietenkin hiipua ja tilalle astuu suomalainen arkirealismi. Kunhan lokakuu saapuu, tämä kaikki on vain hailakkaa muistoa. Mutta senkin uhalla, parasta juuri nyt ovat riemunkirjavat kylätapahtumat. Käy ja hämmästy!

2

Astuin Netflixillä ansaan nimeltä Strange Things. Katsoin huolimattomasti scifi-sarjan tiedot ja luulin alkuun, että se on vain neliosainen. Kun olin saanut riittävän pitkän kosketuksen tuotteeseen, tajusin, että olen koukussa ja että tätä riittää neljäksi mielettömän pitkäksi kaudeksi. Pahinta oli, että jaksot tuppasivat olemaan enemmän tai vähemmän tunnin mittaisia.

Strange Things palasi niin loistavasti 1980-luvulle, että vanhakin jo nuortui. Vaatteet, kampaukset, musiikki, autot ja kotien sisustus, tarkkaa ajankuvaa amerikkalaisella twistillä. Ja kun yhdessä keskeisessä roolissa oli Winona Ryder, joka tällä kertaa myös otti roolin haltuun uskottavasti, mikäs se oli riippuvuussuhdetta muodostaessa.

Nyt tätä viheliäistä sarjaa on kuulemma tehty lisääkin, voi hyvää päivää. Mistä minä nekin tunnit nappaan kalenteriini, kun jokainen jakso kuuluu olevan elokuvan mittainen.

Älkää tehkö tällaista hullua ja viihdyttävää scifiä. Tehkää huonompaa.

3

Kesän aikana tuli narahdettua toiseenkin Netflixin loukkuun. Ranskalainen Lupin-sarja on saanut innoituksensa klassisesta Arsene Lupin -hahmosta. Pääosaa näyttelee Omar Sy. Hänen roolihahmonsa Assane Diop lähtee kostamaan isänsä kokemaa vääryyttä, ja sarjan jaksoissa osansa saavat niin nykypäivän rasismi kuin rikkaan eliitin pöyhkeys.

Vaikka Lupin alkaa kausien edetessä hieman toistaa itseään, pääosanäyttelijän vastustamaton karisma kannattelee jaksosta toiseen.

Lupiniakaan ei kannata katsoa. Jos sarjaan törmää, huomaa, että tämä on aivan liian vetävää katsottavaa ja kaikki kotihommat jäävät hoitamatta.

4

Vanhat suomalaiset aikakauslehdet, miksi niille ei ole omaa lukusalia kirjastossa? Tai miksi niitä ei viedä pinkkoina vanhusten ryhmäkoteihin? Tai minne vaan, missä olisi aikaa lukea? Nehän ovat pieni ja liki ilmainen aarre nostalgiasta kiinnostuneelle.

Itse olen tänä kesänä viihdyttänyt itseäni etenkin 1970-luvun Suosikeilla ja tajunnut, miksi olen tällainen kuin olen. Sieltä se on kajahtanut kaaliin lukiessani hyvin outoja artkkeleita David Bowiesta ja Alice Cooperista.

No, ihan vakavasti sanottuna eri vuosikymmenten aikakauslehdet ovat oikeasti monipuolista ajankuvaa. Ja ne kannet! Itse olen nyt hurmaantunut etenkin 1930-luvulla ilmestyneen Tosikertomuksia-lehden kansikuvista.

Tosikertomuksia ilmestyi vain muutaman vuoden ajan 1930-luvun alussa. Se oli naisille suunnattu viikoittain ilmestyvä ajanvietelehti ja levikiltään vaatimaton. Mustavalkoisessa lehdessä parasta olivat upeasti piirretyt värikannet, joissa useimmiten oli kohtalokkaan naisen kasvot.

Jos omalla paikkakunnalla on divari, kannattaa tehdä pikkurahalla löytöretki sinne, jos on vähänkään menneeseen päin kallellaan.

5

Elisa Aaltola on eläin- ja ympäristöasioihin erikoistunut filosofi, tutkija ja kirjailija. Hän on perustanut hiljattain uuden järjestön, Eläinoikeusakatemia ry:n. Järjestön tavoitteena on popularisoida tiedettä ja taidetta niin, että jokainen suomalainen saataisiin eläimiä koskevan tutkimuksen äärelle.

Aaltola on somessa varsin aktiivinen eikä pelkää sanoa kantaansa eläinsuojelukysymyksiin. Viimeksi hän sohaisi muurahaispesää tuomalla esiin raviurheilun miinuspuolia.

On rohkeaa kulkea vastavirtaan maailmassa, jossa iso osa ihmisistä näkee eläimet edelleen vain hyödykkeinä. Tosin edes tutkimustieto ei välttämättä tehoa silloin, kun ei ole halua kuunnella.

Heli Mustonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua