Alakkonää Oulua, pelekääkkönää kulttuuria? Oulun vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina on jo ovella

14.09.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuvat: Sari Harsu

OULU | 65° 1’ päiväntasaajasta pohjoiseen ja 25° 28’ Greenwichistä itään sijaitsee paikka, joka tulee näkymään vuonna 2026 enemmän kuin koskaan aiemmin historiansa aikana. Tuolloin Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupungin nimi.

Eros Gomorralainen & Sari Harsu, teksti

Oulu on tunnettu vuosisatojen varrella luultavasti parhaiten ensin terva-, sitten teknologiakaupunkina. Sitkeys on lukeutunut hyveisiin molemmilla sektoreilla. Ilman sitä Oulusta tuskin olisi myöskään saatu Euroopan kulttuuripääkaupunkia. Siihen vaadittiin kolme yrittämää.

Oulun edestä tittelin nappasi vuonna 2000 ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina Helsinki ja seuraavaksi Turku vuonna 2011. Kaikkien aikojen ensimmäiseksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi valittiin Ateena neljäkymmentä vuotta sitten.

Torstaina 4. syyskuuta Oulun teatterin Pikisalissa julkistettiin Euroopan vuoden 2026 kulttuuripääkaupungin ohjelma kaikessa komeudessaan, ja kas vain, siitä löytyy kytköksiä niin tervaan kuin teknologiaankin. Simo Kekäläisen ja Viera Karamin juontaman tilaisuuden taltiointi on katsottavissa Yle Areenasta (4.10.2025 asti).

Suuren maailman elkeitä tihkuneessa tilaisuudessa esitettiin lupaus, että jatkossa Oulu tunnetaan myös kulttuurista. Kulttuuripääkaupunki Oulu ilmoittaakin olevansa ”rohkea, yhteisöllinen ja yllättävä”.

Toimittajille suunnatun kaksipäiväisen ohjelman aikana harvoin muutenkaan kitsasteltiin ylisanoissa. Ensi vuonna nähdään, saadaanko sanoille katetta. Nyt vaikutelmaksi jäi, että kyllä saadaan.

1

Oulussa ei pelätä kulttuuria.

* *

Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta on puuhaamassa yli viisisataa luovan alan toimijaa. Tarjonnasta jäivät päällimmäisinä mieleen saamelaisuus, tieteen, taiteen ja teknologian yhdistäminen sekä immersiivinen, mukaansatempaava taide, jossa katsoja tai kokija pääsee ikään kuin uppoutumaan teoksen sisään.

Ainakin tapahtumien lukumäärä ja osin mittakaava on valtava. Niiden lukumäärä konkretisoituu esittelytilaisuuksien puheissa. Kaikkinensa tapahtumia tulee olemaan noin kolmetuhatta, ja yksistään Oulu Sinfonialla niitä riittää.

– Orkesterilla on 152 tapahtumaa, Oulu Sinfonian intendentti Maija Kuusisto mainitsee sivumennen.

Oulu Sinfonia nivoutuukin moneen kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumaan. Kuusiston puheissa vilahtelee muun muassa Leonard Bernsteinia, Carmenia ja TorikkaBachUotinen-produktiota, Mieskuoro Huutajia ja saamelaisooppera Ovlláa.

– Olemme pyrkineet sijoittamaan monitaiteisia teoksia pitkin vuotta.

Hetkessä tämä kaikki ei ole syntynyt. Kulttuuripääkaupunkihanketta on touhuttu vuodesta 2017. Valtavan ponnistuksen oletetaan jättävän jälkeensä paljon hyvää. Kulttuuripääkaupunki on vahva brändi, joka avaa jatkossakin ovia moneen suuntaan.

Oulussa uskotaan, että nyt hankittu osaaminen sekä luodut verkostot säilyvät ja sloganiksikin nostettu ”kultttuuri-ilmastonmuutos” jää pysyväksi. Oulu2026:n ohjelmajohtaja Samu Forsblomin mukaan 10–20 vuoden päästä Oulun on tarkoitus olla tunnettu houkuttelevana ja humaanina kaupunkina.

Yhteisen pöydän ääressä

Oulu Sinfonian esimerkin tapaan yhdessä tekeminen kuuluu kulttuuripääkaupunkipuheissa säännönmukaisesti. ”Yhteisöllisyys” on sana, joka toistuu. Oulu2026 yhdistää yhtäältä kaupungin tai kaupunkien ja kuntien asukkaita, toisaalta toimijoita sekä Suomessa ja että muissa entisissä ja tulevissa kulttuuripääkaupungeissa. Kuusistokin mainitsee erikseen yhteydet Turun kanssa.

Hankkeita ja tuotantoja tehdään yhdessä, mutta on myös maantieteellinen yhteisöllinen ulottuvuus. Vaikka vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki on virallisesti Oulu, tapahtuma-alue ulottuu Venäjän rajalta Ruotsin rajalle – Kainuusta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kemi-Tornio-seudulle. Muu osa Lappia ei ole mukana. Ainutlaatuinen alue sijaitsee siis maailman avoimimman ja suljetuimman rajan välissä. Mukana on kaikkiaan neljäkymmentä kuntaa.

Yhteisöllisyyttä kuvastaa hyvin sekin, että elokuussa 2026 Oulu tarjoaa pöytäpaikan 3000 ruokailijalle. Arctic Food Labin toteuttaman Kesäillan kattaus -ruokatapahtuman illallispöytä kaupungin keskustassa on kilometrin pituinen! Sitä varten tehdään – totta kai – kilometrin mittainen pöytäliina.

Tuleva kulttuuripääkaupunki Oulu ei ole arktinen, mutta se on pohjoinen: sekä urbaani että luonnonläheinen. Näitä molempia puolia halutaan tuoda esiin. Myös viileyden ja lämmön vastakohtaisuus on läsnä – lumi, jää ja sauna ovat vahvasti mukana. Ohjelmassa on muun muassa avantouinnin ja umpihankihiihdon MM-kisat sekä jäänveistoa.

Kulttuuripääkaupunkivuoden aikana tapahtuu paljon. Vaikka tapahtumat ovat koettavissa vain aikansa, osa aikaansaannoksista jää alueelle. Ouluun rakentuu muun muassa pysyvä taidereitti Climate Clock, joka käsittelee pohjoista luontoa ja ilmastonmuutosta. Julkisen taiteen kokonaisuus valmistuu kesäkuussa 2026. Sen teokset ovat kansainvälisten taiteilijoiden luomia.

Kaupungin keskustan kupeessa sijaitsevan Pikisaaren rantoja puolestaan kiertää kesäisin vaihtuvia teoksia esittelevä ympäristötaidepolku Pikinen Poloku.

DSC 0206

Murre on olennainen osa oululaista identiteettiä.

300 000 tiiltä ja yli tuhat betonielementtiä

Oulussa rakentuu monenlaista uutta kaiken aikaa, kun pitkään hautuneita investointeja nyt toteutetaan. Yksi suurimmista on 8.10.2026 avautuva uusi museo- ja tiedekeskus Tiima. Valtavaan kompleksiin sijoittuu esimerkiksi uudistettu Tietomaa ja kokonaan uusi lastenkulttuurimuseo, jonka suunnitteluun on kysytty neuvoa lapsilta. Lisäksi sinne muuttaa Pohjois-Pohjanmaan museo. Senkin näyttelyt tulevat olemaan uusia, ja niissä on kuultu asiakkaiden toiveita.

Kun museo on valmis, heti pääsisäänkäynnillä vierailijoita tervehtii Oulussa vuonna 2019 tehty sensaatiomainen löytö, 1600-luvulle ajoitettu Hahtiperän hylky. Siitä eteenpäin edetään museo-osasto kerrallaan kohti nykyaikaa.

Yhtenä vetonaulana Tiimaan avataan Pohjois-Pohjanmaan alueen raskaan rockin historiaan keskittyvä Metalliaika-näyttely.

Rakennustyömaalla toimittajalähetystön mukana kiertävä opas huomaa journalistien ihmetyksen uudisrakennuksen mittakaavasta.

– Tähän on käytetty 300 000 tiiltä ja yli tuhat betonielementtiä – siis uuteen puoleen, hän kertoo.

Myös vanhan Tietomaan saneerattu rakennus jää osaksi kokonaisuutta. Kun kadun toisella puolella sijaitsee vielä Oulun taidemuseo, on kyse melkoisesta keskittymästä, jota kompleksin toimijat vertaavat Tampereen Vapriikkiin.

Uuden rakentamisen ohella kaupungissa koko ajan puretaan vanhaa ja remontoidaan jo olemassa olevaa. Esimerkiksi nyt rakennustyömaana oleva kirjasto avataan täysin uudistuneena.

– Ei vanhasta jää kuin ulkoseinät, kuvaa muutoksen laajuutta Oulu2026:n viestintä ja markkinointipäällikkö Annu Höttönen.

DSC 0126

Teatterin ikkunasta avautuu teatterin ja kirjaston työmaa.

Kulttuuritilojen kehittäminen on juuri sitä mainostettua kulttuuri-ilmastonmuutosta, pysyvää kulttuurin kukoistusta tukevaa rakennetta. Kulttuuria ei kuitenkaan saada kukoistamaan aivan pikkulateilla. Kulttuuripääkaupunkivuoden budjetti on viisikymmentä miljoonaa euroa. Oulun osuus siitä on kaksikymmentä miljoonaa, Suomen valtion osuus saman verran ja loput on määrä kattaa lipputuloilla.

Oulun kulttuurikaupunkivuosi 2026 jakautuu kolmeen sesonkiin. Alkuvuoden otsikkona on Rohkeasti reunalla, sitä seuraa kevään ja kesän Villisti kaupunki sekä syksyn ja loppuvuoden Vastakohtien voima.

Jo 31.12.2025 järjestetään Ouluhallissa Vuosi vaihtuu ‑tapahtuma, suureellinen Oulu2026‑show, mutta varsinaista kulttuuripääkaupungin avajaisfestivaalia vietetään 16.–18. tammikuuta. Siihen kuuluu paljon ilmaistapahtumia, ja sen ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan marraskuussa 2025.

DSC 0151

Osa teollisuushistoriaa jätetään näkyviin valmistuvaan museo- ja tiedekeskus Tiimaan.

Saamelaisuus näkyy ja kuuluu

Alkuvuosi 2026 on talvisten tapahtumien aikaa Euroopan kulttuuripääkaupungissa, ja myös saamelaisuus on tuolloin monipuolisesti esillä. Tähän on perusteltu syy. Oulussa asuu noin tuhat saamelaista, mikä tekee kaupungista Suomen suurimman ”saamelaiskylän”.

Juhlavuoden Risku-saamelaiskulttuuriohjelmassa perinteet kohtaavat nykyajan. Luvassa on tarjontaa oopperasta käsitöihin.

– Saamelaiset ovat olleet alusta lähtien mukana määrittelemässä tekemisen tapoja, korostaa Oulu2026:n ohjelmajohtaja Samu Frosblom.

Ovllá on saamelaisooppera, joka saa maailman kantaesityksensä Oulun teatterissa 16.1.2026. Oopperan teemoja ovat totuuden ja identiteetin katoaminen sekä suuri yksinäisyys. Lähes kaikki Ovllán tekijöistä ovat saamelaisia. Näyttelijöistä myös saamelaisroolien esittäjät ovat saamelaisia, ja he laulavat pohjoissaameksi. Ovllá nostaa Oulun teatterin suurelle näyttämölle Pohjoismaiden ja Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan näkökulman sekä valtiojohtoisen sorron aiheuttamat kipeät seuraukset, jotka vaikuttavat yhä uusiin saamelaissukupolviin.

Eanangiella – Maan kieli -näyttely on esillä Oulun taidemuseossa alkuvuodesta toukokuun alkuun asti. Saamelaisen kulttuurin kirjoa esittelevään näyttelyyn osallistuu yli 50 taiteilijaa ja käsityön taitajaa Saamenmaalta. Esillä on saamelaisen nykytaiteen Sápmi Triennale ‑kiertonäyttelyn teoksia ja duodjia eli saamenkäsityötä. Näyttelyn avajaisia vietetään niin ikään 16.1.2026.

Alkuvuodesta, 6. helmikuuta, juhlistetaan myös saamelaisten kansallispäivää.

Maan povesta avaruuden äärettömyyksiin

Syksyyn ja loppuvuoteen kuuluu taiteen, tieteen ja teknologian yhteyksiä sekä valon ja pimeyden liiton voimaa. Mukana on sopivasti pohjoista mystiikkaa.

Vuodesta 2013 järjestetty valofestivaali Lumo on Oulun kaupungin toteuttama koko perheen ilmainen ja kaikille avoin tapahtuma. Kulttuuripääkaupunkivuonna Lumo laajenee kymmenpäiväiseksi Lumo Art & Tech ‑festivaaliksi, joka tuo kaupunkiin huippuosaajia eri maista ja tarjoaa näyttelyiden sekä valo- ja äänitaiteen lisäksi kansainvälisiä kohtaamisia. Mukana on paikallisten korkeakoulujen sekä museo- ja tiedekeskus Tiiman toimintaa, äänitaide- ja elektronisen musiikin kokonaisuus TAR sekä STEAM-otsikon alla järjestettävää koulutusta ja lastenkulttuuria.

Pohjoisesta luonnosta inspiroitunut tanskalainen taiteilija Jakob Kudsk Steensen vastaa yhdestä kulttuuripääkaupunkivuoden kiinnostavimmista teoksista. Hän luo syyskuussa Oulun keskustan alle pysäköintihalli Kivisydämeen digitaalisen installaation, joka tarkastelee ekologisten historioiden ja nykyhetken törmäyksiä, ja jossa luontoympäristöt sulautuvat tulevaisuuden maisemiin. Steensen rakentaa halliin ainutlaatuisen, elävän mediataideteoksen, kokonaisuuden, jossa yhdistyvät ääni, valo ja 3D-simulaatio. Tähän virtuaalimaailmaan hän ammentaa aineksia katoavista pohjoisen luontoympäristöistä, Oulun historiallisesta tervaperinteestä sekä kaupungin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan sukupuuttoon kuolleiden kasvien siemenholvista. Äänentoiston tähän akustisesti mahdollisimman hankalaan tilaan suunnittelee Oulu2026:n yhteistyökumppani, maailmalla korkealle arvostettu iisalmelaisyritys Genelec.

DSC 0192

Kallioparkkiluola muuttuu Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna taideteokseksi.

Tiiman vielä rakenteilla olevaan Deep Space -elämystilaan puolestaan toteutetaan Aurora Revelare ‑näyttely. Se tarjoaa kansainvälisesti kiinnostavan luonnonilmiömme, revontulet, aivan uudella tavalla. Upea visuaalinen kokemus ja toiminnallinen tiedekeskusnäyttely avaavat revontulten salaisuudet kaikenikäisille 9. lokakuuta.

Edellisten kanssa vähintään yhtä kiinnostava tapaus saa ensi-iltansa 19. marraskuuta: taidetta, tiedettä ja teknologiaa innovatiiviseksi elämykseksi yhdistävä Beyond the Sky, joka tuo kaukaiset tähtisumut yleisön ulottuville. Teoken ytimen muodostavat oululaisen astronomisen luontokuvaajan ja kuvataiteilijan Jukka-Pekka Metsävainion elämäntyö sekä Lauri Porran varta vasten siihen sulautuvaksi säveltämä musiikki. Konsertit johtaa kapellimestari Dalia Stasevska, ja Oulu Sinfonian rinnalla esiintyy Oulun Kamarikuoro.

– Kaikki lähtee visuaalisuudesta, avaa Oulu Sinfonian Maija Kuusisto poikkitaiteellista spektaakkelia.

Ainakaan paperilla Beyond the Sky ei silti ole aivan helposti hahmotettava teos. Säveltäjä Porralla on tarjota tiivistetty kuvaus kokonaisuudesta.

Beyond the Sky on sävelruno, joka yhdistää sinfonian mittakaavan ja pienoisoopperan ilmaisun peilaten ihmisyyden ydinkysymyksiä tähtien ja äärettömyyden valossa. Musiikki hengittää kuvien rytmissä ja rakentaa tarinaa niiden rinnalla.

Kuusisto toivoo esityksen antavan ihmisille tunteen, että he ovat osa avaruutta. Tätä pääsee tavoittelemaan Ouluhallissa, jossa Beyond the Sky on koettavissa.

suklaa

Oululainen ujuttaa tervaa myös suklaaseen.

Fotografiskaa, Kiasmaa ja Lumipallo

Maineikas valokuvataiteen museo Fotografiska tuo ensimmäistä kertaa valokuvanäyttelyn Suomeen. Fotografiska Tallinnan brändijohtaja Jorven Viilikin kuratoima ryhmänäyttely PLAY avautuu Kauppakortteli Pekurissa 14. tammikuuta. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan suunniteltu PLAY esittelee seitsemäntoista kansainvälisen taiteilijan näkemyksiä leikistä.

Nykytaiteen museo Kiasma puolestaan tuo kaupunkiin mediataidetta. Korvamato – Mediataidetta Kiasmasta ‑näyttely avautuu Oulun kaupungintalon näyttelytiloissa 15. tammikuuta 2026. Pääsymaksuton ja esteetön näyttely sopii kaiken ikäisille. Videoteokset levittäytyvät äänen kautta tilaan ja tekevät niiden kokemisesta moniaistisen.

– Äänen erityisestä ilmaisuvoimasta kertoo myös aivojen kyky saada musiikki toistumaan korvamatona päässä. Korvamatojen tarttuminen on mahdollista tässä näyttelyssä, joka sisältää vain hyviä biisejä, kuraattori Saara Karhunen sanoo.

Kulttuuripääkaupungin ohjelmanjulkistuksen yllätys oli revontulten lumoavaan maahan sijoittuva Lumipallo-suurmusikaali, joka saa maailman kantaesityksensä Oulussa joulukuussa 2026. Koko perheen joulumusikaali punoo yhteen pohjoisia legendoja. Jännittävä kertomus sisältää taikuutta, mysteeriä ja romantiikkaa. Lumipallon päärooleja esittävät Kristo Salminen ja Saara Aalto. Musikaalin orkesterina toimii Oulu Sinfonia kapellimestarinaan Kristian Nyman.

DSC 0122

Juontaja Simo Kekäläisen ja Viera Karamin välissä Kristo Salminen.

* *

Suurten tuotantojen ohella Oulussa tapahtuu paljon pientä eri alojen ammattilaisten, luovan alan toimijoiden ja suuren vapaaehtoisjoukon voimin.

Tarjolla tulee olemaan niin sanottua korkeakulttuuria, mutta myös matalan kynnyksen kulttuurielämyksiä, ilmaistapahtumia sekä ohjelmaa lapsille. Yksi Oulun kulttuurikaupungin pyörteissä puuhaavien eniten toistamia fraaseja on se, että tapahtumat kuuluvat kaikille.

Jotta kulttuurikaupunki todellakin olisi kaikille, tarjoaa se – tietenkin – jotain myös ruumiinkulttuurin saralta. Oulun Kärpät juhlii kahdeksankymmenvuotista toimintaansa juuri vuonna 2026. Jääkiekkoseura järjestää joulukuussa 2026 Talviklassikko-tapahtuman, josta tavoitellaan Pohjois-Suomen kaikkien aikojen suurinta urheilutapahtumaa. Kentälle ulkoilmaotteluun Kärpät haluaa vastustajakseen rakkaan vihollisensa pääkaupungista, Helsingin IFK:n.

Lisätietoa Oulun kulttuuripääkaupunkivuodesta täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.