Verso-alpakka tarkkailee kulkijoita Koiramäessä. Kuvat: Eli Harju
KAUPUNKIKULTTUURI | Kulttuuritoimitus vieraili Tampereen elämyspaikoissa, joissa voi tavata eläimiä melkein keskellä kaupunkia.
Eli Harju, teksti ja kuvat
Tallipiha
Tallipiha Tampereen Kuninkaankadulla on ympärivuotinen putiikkikylä ja tapahtumapiha. Kesäisin elämäänsä eläimiä kaipaava voi tavata siellä pupuja, marsuja, kanoja ja poneja. Tallipihaan on kokonaan vapaa pääsy, ja moni vakioasiakas käykin siellä päivittäin katsomassa, miten eläimillä menee.
Erilaiset vierailevat eläimet ovat kuuluneet Tallipihan toimintaan siitä asti kun se avattiin joulukuussa 1999, kertoo alueen isännöitsijä ja koordinaattori Tarja Lintunen. Pupuja ja marsuja siellä on ollut kesäisin nyt muutaman vuoden. Ne viihtyvät hyvin, ja kävijät osaavat Lintusen mukaan ottaa eläimet huomioon loistavasti.
– Kaikenlainen metelöinti ja aidoilla kiipeily pelottaisi eläimiä, mutta onneksi ihmiset ovat fiksuja. Lapsetkin osaavat olla täällä todella nätisti.
Kaikille eläimille saa Tallipihalla myös syöttää voikukanlehtiä, paitsi poneille. Ponit saattaisivat vahingossa napata ruokkijan sormetkin suuhun herkkua hamutessaan, joten niiden ruokinta on kielletty. Muuta ruokaa kuin voikukanlehtiä Tallipihan eläimille ei saa omin luvin antaa.
Puiden varjossa Pupulassa lähellä Tallipihan kahvilaa asuvat ranskanluppakorvakanit Pablo ja Pedro. Kanipojat ovat syntyneet keväällä, joten ne ovat vielä pieniä – aikuisina ne kuitenkin ovat kaksi kertaa nykyisen kokoisia. Kun ilmat kylmenevät syksyllä, Pablo ja Pedro matkustavat Huittisiin talvehtimaan.

Kun maha on täynnä voikukanlehtiä ja ilma helteinen, pupuille maistuvat torkut.
Heinähattulaksi kutsutussa marsujen huoneessa puolestaan asuvat Mymmeli, Kaneli, Ninni ja Pippuri. Ne ovat juuri haastatteluhetkellä saaneet herkkulähetyksen, muun muassa mustikanvarpuja ja persiljaa.
Lempiherkkua marsuille on tilli. Kun sitä tuodaan edes lähistölle, ne haistavat sen heti ja alkavat piipittää. Nyt herkkua on kuitenkin tarpeeksi, ja Heinähattulassa on hiljaista.

Ninni, Kaneli, Mymmeli ja Pippuri kesäherkkujensa äärellä.
Kaneli ja Ninni ovat alle vuoden vanhoja, ne ovat syntyneet keväällä. Mymmeli ja Pippuri ovat kolmevuotiaita.
– Meitä jännitti, tulevatko ne kaikki toimeen keskenään, mutta varsinkin Mymmeli otti uudet mielellään mukaan. Kaneli oli vähän arka, mutta Mymmeli kävi heti nuolemassa sen korvat, Lintunen kertoo.
Shetlanninponien Tiuhtin ja Kingin varsinainen kotitalli on Akaassa, mutta ne ovat vierailleet Tallipihassa jo pitkään. asuvat vakituisesti Akaassa. Tiuhti on 13-vuotias, Kingi 18. Kun Tallipihalla pidetään tapahtumia, poneilla voi ratsastaa erillistä maksua vastaan, ja kesällä niille voi myös varata omia hoitohetkiä.

Tiuhti ja Kingi ovat oikeita seuramiehiä, joille kelpaavat rapsutukset niin lapsilta kuin aikuisilta. Kuvassa myös hoitaja Mira Nurmi.
Mikä Tallipihassa on ponien lempijuttu? Kaikki asiakkaat, kertoo hoitaja Mira Nurmi.
– Nämä tykkäävät tosi paljon huomiosta ja siitä, että niitä rapsutellaan.
Taaempana pihalla Tallipuodin takana asustavat tänä kesänä Veikko-kukko, kanat Lilja, Inkeri ja Valma, sekä toukokuussa kuoriutuneet tiput Varjo, Kaakao, Toffee ja Lemon. Kanojen omistaja Minna Mäkinen arvelee, että tipuista yksi on kukko, loput kanoja, mutta se varmistuu vasta kun ne ovat vähän vanhempia.

Tipusisarukset viihtyvät samassa porukassa.
Kasvavat tiput söisivät mielellään koko ajan ja tulevat innokkaasti hakemaan tarjottuja voikukanlehtiä. Kanalan asukkaat ottavat kävijöiden ihailut rennosti, koska ovat kotonaan Mäkisen luona tottuneet olemaan ihmisten seurassa aivan pienestä pitäen.
– Veikko tuli tänne ensimmäistä kertaa viime kesänä, ja se oli silloin saman kokoinen kuin nämä tiput nyt. Tänä keväänä eräs naapuritalon rouva varmisti monta kertaa, että tuleehan Veikko tulee tänäkin vuonna. Veikko on nimittäin hänen herätyskellonsa, Mäkinen kertoo.
– Ja kyllä Veikko tulee tänne joka vuosi, niin kauan kuin se vain on olemassa.

Takana häämöttävä valkoinen Lilja-kana on rodultaan millefleur. Muut kanat, tiput ja Veikko-kukko ovat kääpiökocheja.
Veikko ei kuitenkaan ole porukan pomo: kaapin paikan kanalassa sanelee tipujen emo, vaaleanruskea Inkeri. Inkeri on Veikonkin kasvattiemo, vaikka ei olekaan muninut sitä.
Kanat pärjäävät vaihtelevissakin lämpötiloissa, kunhan muutos ei ole liian nopea. Ne viipyvätkin Tallipihalla todennäköisesti yöpakkasiin saakka.
Ponit ovat paikalla joka päivä 4.8. asti, puput ja marsut 15.9. saakka. Joulun alla vierailulle saapuvat aasi, ponit ja lampaat, jotka viipyvät 15.11.–23.12. ja palaavat sitten kotitiloilleen.
Tallipihan putiikkikylä ja kahvila taas ovat auki ympäri vuoden, paitsi muutamana päivänä jouluna ja juhannuksena. Siellä järjestetään joka kuukausi myös tapahtumia, ja syksyn mittaan ovat tulossa esimerkiksi Ukrainalainen kyläjuhla ja Elomarkkinat. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
– Tämä on vähän sellainen yhteinen olohuone kaupunkilaisille, Tarja Lintunen sanoo.
– Haluamme, että tänne voi aina tulla ja tuoda ystävänsäkin.
Koiramäki
Koiramäen eläinpuistossa Särkänniemessä lampaat tervehtivät kovalla määkinällä. Ne ovat juuri syöneet, mutta haluavat huomiota ja rapsutuksia. Aitauksessa on kolme aikuista ja viisi alle vuoden vanhaa lammasta.
Lampaiden paras kesäherkku on tänä vuonna ollut aitauksessa kasvava paju, jonka ne ovat kuorineet parempiin suihin.

Kuka haluaa rapsutuksia? Mää!
– Lampaat ovat tosi näppäriä kuorimaan. Annamme niille välillä männyistä pudonneita oksia, ja käytämme kuoritut oksat sitten Särkänniemen akvaariossa somisteina, kertoo Koiramäen vastaava eläintenhoitaja Sari Järvisalo.
Ruokaa Koiramäen eläimille saavat kuitenkin antaa vain omat hoitajat. Kerran päivässä pidetään eläinten hemmotteluhetki, jolloin niille tuodaan virikkeitä. Silloin kävijätkin voivat joskus hoitajien valvonnassa syöttää eläimiä, mutta muuten vain hoitajat saavat ruokkia niitä.
Tänä vuonna Koiramäen lampeen on muuttanut karppeja, jotka näkee parhaiten aurinkoisella säällä. Ne ovat tavallisesti viettäneet kesänsä huvipuiston puolella, mutta tänä kesänä osa tuli kesäleirille Koiramäkeen. Talvella karpit ovat Särkänniemen akvaariossa, mutta siellä niitä ei yleisö pääse näkemään.

Kukko Zorro vahtii tiluksiaan ja tulee mielellään katselemaan, keitä aitauksen lähellä liikkuu.
Samoin kuin Tallipihalla, myös Koiramäessä asustaa kanoja ja kukko sekä pupuja. Kanit Tupsu, Hupsu ja Nappi ovat olleet tänä kesänä paljon sisätiloissa, koska siellä on viileämpää kuin ulkosalla. Niiden superherkkua on porkkana. Kanojen parasta kesäruokaa taas ovat erilaiset jäädytetyt herkut, joissa on pitkäksi aikaa puuhaa ja jotka viilentävät helteellä mukavasti.
Kolme länsisuomenkarjan vasikkaa Yrtti, Yllätys ja Yasmin ovat tulleet Ahlmanin ammattioppilaitoksesta viettämään kesää Koiramäkeen. Yllätys-vasikka on niistä rohkein.

Lajitoverien seura on vasikoille tärkeää. Ne tulevat nytkin porukassa katsomaan, keitä aitauksen viereen tuli.
– Kun tuomme niille virikkeitä, tämä vaalea Yllätys on ensimmäisenä tutkimassa niitä. Se on hauskaa, koska alkukesästä Yllätys oli niistä kaikista arin, kertoo eläintenhoitaja Elisa Nylund.
Poniaitauksesta löytyy kaveri, joka saa vierailijat joka päivä huokailemaan ihastuksesta. Parin kuukauden ikäinen Hemmi-varsa osaa Järvisalon ja Nylundin mukaan olla melkoinen riiviö, mutta on myös kauhean suloinen.
Hemmille päivän paras hetki on se, kun aitausta tullaan siivoamaan ja sinne tuodaan kottikärryt.
– Ne ovat sen mielestä paras mahdollinen lelu. Niitä voi tuuppia ja niiden kanssa voi keksiä kaikenlaista, Nylund kertoo. Hemmin kavereina ovat sen emä sekä kaksi muuta aikuista shetlanninponitammaa.

Ponivarsa on vähän samanlainen kuin pikkulapsi, se tutkii maailmaa suullaan. Hemmi maistoikin hiukan hoitajien kenkiä ja toimittajan shortseja.
Koiramäessä kesää viettävillä alpakoilla on vähän samanlaiset kesähuvit kuin ihmisillä: ne tykkäävät käydä kuumina päivinä vesiletkun alla suihkussa. Alpakoita on neljä, ja niiden kanssa aitauksen jakaa kaksi laamaa. Laamat eivät ole suihkusta niin innoissaan, mikä saattaa johtua niiden paksusta villasta.
– Alpakat on keritty tänä vuonna, mutta laama on sillä tavalla erikoinen, että se keritään vain joka toinen vuosi, Nylund kertoo.

Happy Lady on alpakaksi epätavallisen värinen. Sillä on myös vaaleat niinsanotut herasilmät. Takana näkyvät laamat.
Eläinpuiston lisäksi Koiramäki on Mauri Kunnaksen kirjoihin perustuva teemapuisto. Alueella on Koiramäki-sarjasta tuttuja hahmoja, ja rakennukset on tehty samaan aiheeseen sopiviksi. Siellä on myös Drakkulan linna –leikkipaikka, kahvila ja päivittäin erilaista toiminnallista ohjelmaa lapsille, kuten väritystä ja jumppatuokioita.
Lippu Koiramäkeen maksaa 13,90 euroa. Jos haluaa samalla reissulla käydä myös muissa Särkänniemen huvituksissa, erilaisten yhdistelmälippujen hinnat vaihtelevat 22 eurosta 51 euroon.

Koiramäen kilipukit ovat lajiltaan suomenvuohia ja täällä kesänvietossa Peevon tilalta Sastamalasta. Armas-pukki on luonnonnupo, sillä ei ole koskaan ollutkaan sarvia.
Kesäkaudella Koiramäki on avoinna 17.8.2025 asti. Seuraavan kerran se aukeaa joulun alla. Tarkemmat jouluaikataulut selviävät lähempänä.
Mitä eläinten luona vieraillessa kannattaa muistaa? Terve maalaisjärki ja rauhallisuus, sanovat Sari Järvisalo ja Elisa Nylund. Eläimet tulevat itse tervehtimään, jos haluavat.
– Parhaiten täällä viihtyy, kun on itse rauhallinen. Silloin eläimet tulevat helpoiten aidan viereen siliteltäviksi, Nylund vinkkaa.

Hemmi-varsa nauttii hoitajan rapsuttelusta niin, että menee aivan mutkalle.
Muita eläinystäviä Tampereen seudulla
Puputerapia, Tampere: Peltolammin Onnen Lemmikit -liikkeessä sijaitsevaan puputerapiahuoneeseen pääsee ajanvarauksella. Puputerapiassa saa tavata neljä seurallista kaniinia. Hinta 8 euroa per kävijä, hintaan kuuluu pupuille annettavia herkkuja. Puputerapiaan pääsee esimerkiksi paikallisbusseilla numero 50 ja 28. Lisätietoja täältä.
Niitty-Seppälän tila, Pälkäne: Kanoja, lampaita, alpakoita ja poni tavattavissa. Alueelle vapaa pääsy, avoinna joka päivä klo 9–18. Paikalle pääse myös Luopioisten linjan bussilla numero 43. Lisätietoja täältä.
Eläin- ja elämyspiha Ponimaa, Orivesi: Ponimaassa voi tavata ja rapsutella ponien lisäksi hevosia, aaseja, lampaita, alpakoita, kissoja ja koiria. Siellä asuu myös lintuja, kuten riikinkukkoja ja kyyhkyjä. Avoinna maanantaista lauantaihin klo 11–17, sunnuntaisin klo 12–17, aluemaksu 10 euroa henkilöltä. Lisätietoja täältä.
Kiviniityn Kotieläinpuisto, Sastamala: Kiviniityn kotieläinpuistossa asuu perinteisiä kotieläimiä, lemmikkieläimiä ja harvinaisempia kavereita, esimerkiksi strutseja, sarvipäisiä mufloneita ja villasikoja. Monia eläimiä voi syöttää voikukanlehdillä ja silitellä. Pääsylippu 18 euroa henkilöltä, avoinna 10.8.2025 asti joka päivä klo 10–18. Lisätietoja täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Panimoravintola Plevnan tarina alkoi 22-vuotiaan Marikan ja hänen isänsä yhteistyöstä
TILAUSJUTTU | Finlaysonin Vanha kutomosali oli pelkkää harmaata betonia, kun Marika Tähtinen-Hakala aloitti panimoravintola Plevnan yrittäjänä vain 22-vuotiaana.
Kuolevainen-kulttuuritapahtuma avaa mahdollisuuksia pohtia ja ihmetellä elämää ja kuolemaa
TAPAHTUMA | Tampereella loka- ja marraskuussa järjestettävä tapahtuma lähestyy kuolemaa ja surua nykytaiteen, hengellisyyden ja tieteen keinoin sekä käytännön näkökulmista.
Alakkonää Oulua, pelekääkkönää kulttuuria? Oulun vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina on jo ovella
OULU | 65° 1’ päiväntasaajasta pohjoiseen ja 25° 28’ Greenwichistä itään sijaitsee paikka, joka tulee näkymään vuonna 2026 enemmän kuin koskaan aiemmin historiansa aikana. Tuolloin Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupungin nimi.
Tahmelan huvilan menneisyydestä osa on hämärän peitossa, mutta sen seinät kertovat lempeitä tarinoita
KULTTUURITILA | Tahmelan huvilalla on pitkä yhteen hiileen puhaltamisen historia. Nykyään se on kaikille avoin kulttuuritila, jossa vaalitaan ihmisten yhteyttä ympäristöönsä.




