TUOKSU | Kaikki sai alkunsa leikittelystä, kun taiteilija Tuula Lehtinen uneksi omasta hajuvedestä. Nyt sellainen on. Se on yksi aisti lisää taiteeseen.
Arto Jalonen
Yli puolet elämästä Tampereella – Pauli Hanhiniemi tiesi tullessaan, että tänne kannattaa jäädä
HENKILÖ | Vastikään 60 vuotta täyttänyt Pauli Hanhiniemi on asunut elämästään yli puolet Tampereella. Millainen on hänen Tampereensa, missä on hyvä asua, missä keikkailla, se selviää nyt.
Gallerioihin ei ole sisäänpääsymaksua eikä niistä ole pakko ostaa taulua
GALLERIAVIIKKO | Tamperelaiset galleriat järjestävät tapahtumaviikon kahdeksatta kertaa. Taide- ja kulttuuriohjelmaa on tarjolla Galleriaviikolla 27.10.2024 asti.
Neljän tamperelaisen lauluntekijän yhtye Ne Lintuizet on rakkaudenosoitus moniääniselle laululle
MUSIIKKI | Laura Moisio, Kielo Kärkkäinen, Pekko Käppi ja Lauri Myllymäki ovat nyt yhtä kuin Ne Lintuizet. Yhtye on perustettu tänä vuonna.
Jokainen rämäkin tönö Pispalassa pitää säästää – suojelu on myös arvojen säilyttämistä
ARKKITEHTUURI | Projektipäällikkö Hanna Pielikko vetää kierroksia Pispalan vanhojen talojen luokse. Hän myös kirjoittaa niistä ja valokuvaa rakennuksia.
Dramatiikkaa ja herkkiä hetkiä Annikin runofestivaalin lavalla
FESTIVAALI | Lauantaina melkein joka paikassa muualla satoi, mutta Annikin puutalokorttelin sisäpihaa lämmitti aurinko ja sydämellinen tunnelma.





