Parasta juuri nyt (13.11.): aamiainen, kokoelmalevyt, Google Keep, Instagram, kontrasti

13.11.2019

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Aksu Piippo nauttii siitä, että voi syödä heti herättyään.

1

Aamupala eli aamiainen on hieno konsepti. Syöminen on yksi lempipuuhistani ja aijai, miten hyvä juttu, että voin syödä heti herättyäni. Kunnon aamiainen on paras juttu, jonka isäni minulle on opettanut. Ilman aamupalaa päivä on kuin huojuva ja natiseva päivän irvikuva. Ei sellaista!

Aamiaiset sujuvat kausittain. Joitakin aikoja sitten minulla oli tapana syödä turkkilaista jogurttia ja pähkinöitä. Nykyään valikoin eri tavoin päällystetyn ruisleivän ja kaurapuuron välillä. Aivan viime aikoina varsinkin viikonloppuaamiaisiini on ilmestynyt pitkän tauon jälkeen erilaisia brittiläisiä elementtejä, kuten paistetut sienet ja tomaatit tai hillo paahtoleivän päällä.

2

Musiikki on minulle valtavan tärkeä asia. Siksi vaatiikin uskallusta tunnustaa, että erilaiset kokoelma-albumit ja jopa streamatut soittolistat ovat mainio homma. Olen jopa sitä mieltä, että Greatest Hits on ideana hyvä.

En tosiaankaan jaksa aloittaa minulle uuden artistin tuotantoon perehtymistä jostakin niistä kymmenistä! Sitä paitsi joidenkin bändien kohdalla greatest hits on kiistattomasti mielekkäämpi kokonaisuus kuin mikä tahansa yksittäinen ja epätasainen levyskä. Tällaisia ovat mielestäni Simple Minds, joka juuri julkaisi uuden Forty: The Best Of Simple Minds 1979–2019 -kokoelman, Dr. Feelgoodin I’m A Man (Best Of The Wilko Johnson Years 1974–1977), Tehosekoittimen Golden Greats tai mikä tahansa alelaarista löytyvä T.Rexin ”parhaat”, jos siitä vain löytyy 20th Century Boy -biisi.

3

Haaveilin pitkään kunnon muistikirjasta, johon voisin merkata kaikki mieleeni kimpoavat nokkeluudet. Kun sain sellaisen, unohdin sen aina kotiin. Siksi sorrun nyt kehumaan Googlen sovellusta, koska puhelin kulkee aina mukana kuin hurskaan körtin synti.

Google Keep on sovellus, joka toimii jokaisella alustalla, josta on pääsy nettiin. Keepiin voi tallentaa lyhyitä tai pitkiä muistiinpanoja, kalenterimerkintöjä, linkkejä, listoja, ääntä ja niin edelleen. Merkintöjä voi ryhmitellä asiasanoihin tai väreihin mielensä mukaan. Sovelluksen ilmiasu on yksinkertainen ja tyylikäs.

Jälkeenpäin on valloittavaa palata muistiinpanoihinsa ja todeta omat vajavaisuutensa, kuten seuraavista kootuista merkinnöistä voi havaita:

”Ilmalla on vastus!” 7.11.2019

”Monesti oon luullu, koskaan en oo tienny.” 16.12.2017

”Veksulle bisse velkaa” 20.10.2017

”Ruskea juna saapuu raiteelle 2” 20.1.2017

4

Sosiaalista mediaa ei juuri kehuta näinä päivinä. Useimmiten välttelen sen käyttöä itsekin. Instagram on kuitenkin sellainen sovellus, josta pidän. Sen syötteestä voi piilottaa kaiken ärsyttävän. Saan sen kautta tietoa ilmiöistä, joista en ole tiennyt aiemmin mitään. Tällaisia tuiki tärkeitä aiheita ovat haiden suojelu, lehtikasoja rakastavan Stella-koiran kuulumiset, tanssiaiheiset taidevalokuvat ja nyky(maalaus)taide.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Photo by my ❤️🦈@juansharks During certain times of the year (like now through October in Hawaii) Tiger Sharks may utilize specific areas to pup (give birth) mate, or hunt a seasonal prey item. Ancient Hawaiians knew theses seasons when sightings were more common. Kahu Manō where the “shark keepers” the ones who would seek them out and spend time with them like ohana (family.) Being aware and respectful of times and places can reduce or increase your chances of an encounter. Looking around constantly when you are in their domain/home/hale is one way to help encourage chances of a more peaceful encounter. If approached by a tiger shark on the surface they have a round snout that can be leveraged off of but it is more ideal to push flat handed on top of the head with a locked elbow to push yourself up, over, and behind, should you need to deter a large shark and slowly move towards your exit if you are not with an experienced guide. Photo by @juansharks our with @oneoceandiving @oneoceanhawaii @oneoceansharks @oneoceanresearch @oneoceanconservation @oneoceanglobal @waterinspired @oneoceaneducation #oneocean #helpsavesharks #savesharks #learnaboutsharks #sharkbehavior101 #sharkinteraction #freediverwithsharks #sharks #shark #swimmingwithsharks #swimwithsharks #sharksnorkel #sharkswim #savesharks #helpsavetheocean #sharkethology #ethology #ethologist #ocean #juansharks #discoversharks Tiger Suit by @xcelwetsuits

Henkilön Ocean Ramsey #OceanRamsey (@oceanramsey) jakama julkaisu



 

 

 

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

sneak peek at a new thing for my exhibit with @antlerpdx towards the end of this year in November . . . #gouache #archespaper #explorer #greatwhiteshark #deer 🦈🦌 Henkilön ᴄ ʜ ʀ ɪ s ᴀ ᴜ s ᴛ ɪ ɴ ᴀ ʀ ᴛ (@chrisaustinart) jakama julkaisu

5

Mitä pidemmälle elän, sitä merkityksellisemmiksi asioiden väliset suhteet ja kontrastit tulevat. Kontrastit erottavat hetket, muodot, ja värit toisistaan. Aika-avaruudessa ei olisi kerta kaikkiaan yhtään mitään havaittavaa ilman kontrastia. Lisäksi vastakkaisuus voimistaa, eli voin ajatella kovalla lattialla maatessani olevani kerrankin voimakas!

Ajatus ei ole mitenkään uusi ja se on keskeinen asia itämaisissa filosofioissa. Ei ole olemassa suurta ilman että on myös pientä, sanoo Tao Te Ching. Mieluummin eriä kuin samaa!

Aksu Piippo