Joitain levyjä tulee kuunneltua vain tiettyinä vuodenaikoina. On horroksesta irrottelevat talvilevyt, väkivaltaisella valolla kyllästetyt kevätlevyt ja hikiset, kiihkeät kesälevyt. Ja sitten on syyslevyt: haikeudelle, lähdölle ja elämän kiertokululle antautuvat kirkkaiden ja koleiden päivien soundtrackit. Listaan tässä omat suosikkini syyslevyistä.

1

Jeff Buckley: Grace (1994). Elokuussa 25 vuotta sitten julkaistu Grace on ehdottomasti alkusyksyn pimenevien iltojen levy: levoton, romanttinen, hetkittäin kosteankuumakin. Buckley latasi ainokaiseensa niin paljon nuoruuden melankolista angstia ja vimmaisuutta, että sydäntä puristaa yhä joka kerta Gracea kuunnellessa. Oman lisänsä levyn tunnelmaan tuo Buckleyn traaginen kohtalo.

2

Jukka Nousiainen: Jukka Nousiainen (2016).

”Minä synnyin syksyllä
Viihdyn parhaiten verkkarikelillä

Nyt täällä bikinimimmit kirmaa beachillä
Ja kollit kullit pystyssä niiden perässä

Voi kumpa voisin vain olla yksin metsässä
Vaikka näpit jäässä sienessä
Pienessä”

Jukka Nousiaisen toisen soololevyn avauskappale kertoo jo selkein sanoin, että kyse on syysihmisen syyslevystä. Nousiainen opastaa reitin halki sienimättäiden myös syvemmälle synkkään metsään. Kaiken ylle sirotellut rakkaudentunnustukset mielitietylle tuikkivat kuin lämpöiset lyhdyt harmaassa maisemassa.

3

Frank Ocean: Blonde / Solange: A Seat at the Table (2016). Vuosi 2016. Emme kai kukaan varsinaisesti kaipaa tuota pimeää, monien ennenaikaisten poismenojen, brexitin, terrori-iskujen ja Donald Trumpin vuotta? Paikassa nimeltä musiikkimaailma kaikki toivo ei kuitenkaan mennyt, vaikka alkuvuosi oli menetysten täplittämä. Syksyn viileys toi mukanaan kaksi levyä, joita voidaan jo kutsua modernin r&b:n merkkiteoksiksi: Frank Oceanin kokeellinen, luonnosmainen ja unenomainen Blonde ja Solangen taiteellinen ja tarpeellinen tilanraivaus A Seat at the Table. Nämä levyt eivät ole villasukkia vaan avangardistisesti muotoiltuja jättisuuria palmikkoneuleita, jotka jättävät solisluut paljaiksi niin että vilukissoja kauhistuttaa.

4

The xx: xx (2009). Kymmenvuotisjuhliaan viettävä The xx -yhtyeen esikoisalbumi on se lokakuinen päivä kun tuntuu, että kesä on peruuttamattomasti ohi ja aurinko ei raskaalta pilvimatolta jaksa nousta ollenkaan. Sade rummuttaa rytmiä vasten ikkunaruutua ja jossain vaiheessa on vain luovutettava ja jäätävä kotiin katsomaan netistä kaikkea hyödytöntä ja piehtaroimaan kaamosajan saamattomuudessa.

5

Beach House: Depression Cherry (2015). Kirsikkana tummanpuhuvan kakun päällä köllöttelevä dream pop -teos on erityisen toimivaa kulkuneuvoissaistuskelumusiikkia. Maalailevia ja laahaavia kappaleita kuunnellessaan tuntee ennemminkin leijailevansa kuin istuvansa mukulakivillä eteenpäin rämpivässä TKL:n bussissa. Matkan varrelle osuva hyinen rankkasadekuurokin tuntuu vain elokuvalliselta hetkeltä ihmiselämässä. Depression Cherry houkuttelee sisätiloista ulos, laajempiin maisemiin. Välillä sekin on tarpeellista syksyllä.

Aino Louhi