LASTENKULTTUURI | Metsä on tunteiden tulkki, täynnä pehmoilua ja pönttöilyä. Eloisat linnunpöntön näköiset rakennelmat hallitsevat. Kapeisiin puunrunkoihin ovat löytäneet tiensä pehmo-olennot.
Marita Nyrhinen
Myyttien täyttämä tarina tuntureiden salaperäisyyksistä – arviossa Marko Röhrin ja Antti Tuurin luontoelokuva Tunturin tarina
ELOKUVA | Luontoelokuvat Metsän tarina (2012) ja Järven tarina (2016) täydentyvät trilogiaksi, kun Lapin luonnosta kertova Tunturin tarina saa vihdoin ja viimein ensi-iltansa.
Johanna Elina Sulkusen kappaleet ovat kuin maanläheisillä väreillä maalattuja ääniteoksia – arviossa Sonority-trilogian kakkososa Terra
LEVYT | Tanskassa asuvan Sulkusen tyylilajia voi sanoa esimerkiksi avantgardeksi tai elektroakustiseksi minimalistiseksi ambientiksi. Sonority-trilogiansa ensimmäinen osa Koan ilmestyi vuonna 2018.
Rikinkeltaisen taivaan näyttelijöitä etsiessään Claes Olsson katsoi ”kaikki ruotsinkieliset teatteriesitykset, mitä oli tarjolla”
ELOKUVA | Rikinkeltainen taivas -elokuvan ohjaaja Claes Olsson kohtasi yleisön Matin-Tuvan elokuvaillassa Seinäjoen Ylistarossa.
Kahvintuoksuinen näytelmä riemastutti Teatteri Jurkan intiimissä tilassa – arviossa Kun on tunteet
TEATTERI | Nätystä juuri valmistuneet Sofia Smeds ja Inke Koskinen ovat käsikirjoittaneen ja ohjanneet Maria Jotunin novelleihin perustuvan näytelmän, jossa he myös näyttelevät. Tulos on hykerryttävän mainio.
Johanna Iivanainen loi hillittyä laulelmamusiikkia luonnon inspiroimana – arviossa Broken River
LEVYT | Johanna Iivanainen tulkitsee englanninkielisellä uutuusalbumillaan väkeviä tunnelmia ja tunteita omalla persoonallisella, pienieleisellä tavallaan.