Kari Heinon mielessä ovat olleet auton ratti ja Pohjanmaan lakeudet, sen rannikon puukaupungit, vierailunarvoiset taidemuseot, rantaruotsalaisuus ja meänmaalaisuus.
Kari Heino
Yliopistojen tilaa käsittelevän teoksen suurin voima on lähestymiskulmassa ja tyylissä – arviossa Hanna Kuuselan Syytös
KIRJAT | Syytöksen voima on sen päiväkirjamaisuudessa, henkilökohtaisuudessa, ruumiillisuudessa, siinä veren maussa ja hien hajussa, jotka kirjoittaja on saanut tekstiinsä tarttumaan.
Tommi Melender ei uusimmassa kokoelmassaan petä jos ei yllätäkään – arviossa Ihmisen näköinen
KIRJAT | Tommi Melenderin teksti on taas kerran hiottua ja helppolukuista, ja vaikka aiheet ovat kovasti kaluttuja, löytää hän niihin omia painotuksia ja näkövinkkeleitä.
Parasta juuri nyt: Pori–Rauma-spesiaali!
Juuri nyt voi olla hyvä ellei paras ratkaisu pysyä etäällä tulikuumasta Etelästä ja todeta, että eksottiikkaa löytää lähempääkin, Kari Heino kirjoittaa.
Johanna Venho kirjoittaa väkevästi aikuistumisesta ja pappeuteen kasvamisesta – arviossa Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa
KIRJAT | Teos kertoo päähenkilönsä lisäksi paljon suomalaisesta evankelisluterilaisesta kirkosta ja uskonnosta sekä meistä ihmisistä pelkoinemme, intohimoinemme.
Anssi Ylirönni tutkii tieteen, filosofian ja uskonnon näkökulmia kuolemaan – arviossa Ajasta iäisyyteen
KIRJAT | Ylirönnin teos alkaa konkretiasta ja kovista tieteistä ja liukuu eri välivaiheiden kautta elämän uima-altaan syvään päätyyn.