ELOKUVA | 40 vuottta sitten ensi-iltansa saanut The Thing muistetaan Rob Bottinin unohtumattomista hirviöhahmoista. Elokuvan ”kulttiin” kuuluu myös väittelyä elokuvan alkuteoksesta ja musiikista.
Kaarina Lehtisalo
Kun sinnikkyys voittaa systeemin – The Lost King on uskomaton tositarina Rikhard III:n haudan löytämisestä
ELOKUVA | Stephen Frearsin ohjaama The Lost King piirtää oivallisia henkilökuvia ja samalla tekee näkyväksi narratiiveilla narraamisen.
Andrew Dominikin ohjaama Blondi on epätasainen elokuva fiktiivisen Marilyn Monroen elämästä
ELOKUVA | Joyce Carol Oatesin menestysromaaniin pohjautuva Netflix-uutuus näyttää maailmankuulun elokuvatähden elämän tragediana. Blondi kuvaa aihettaan rankalla tavalla.
Menestysromaaniin pohjautuva uutuuselokuva Suon villi laulu tyytyy referoimaan ja kuvittamaan kirjan tarinaa
ELOKUVA | Suon villi laulu on sekä murhamysteeri että yksinpärjäämistä romantisoiva villilapsisatu. Päähenkilö Kyan yksinäisyys on koskettavaa, mutta myös osa hänen sankarillisuuttaan.
Jordan Peelen Nope on yllättävä ja erilainen elokuvaelämys, mutta ei kanna aivan loppuun saakka
ELOKUVA | Kolme neljäsosaa Nope-elokuvasta on parasta mahdollista tieteiskauhuelokuvaa, mutta lopulta annetaan periksi spektaakkelin vaatimuksille – eikä se ole kovin kiinnostavaa.
Parasta juuri nyt (4.8.2022): Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Pommern, ARS22, Marilyn Monroe, Bill Pullman
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kaarina Lehtisalo muistelee museoelämyksiä ja Marilyniä.