Rintasyöpä vei maailmankuulun brittijalkapalloilijan vaimon muutamassa kuukaudessa. Huippupuolustajasta tuli kolmen pienen lapsen yksinhuoltaja.

Hanna Telakoski

Kuolema on yhtä luonnollinen tekijä olemisemme rakenteessa kuin syntymä tai elämä itse. Rajallisuutemme määrittää meitä ja tekee elämästämme merkityksellistä. Kuoleman kautta joudumme luopumaan läheisistämme ja lopulta kaikesta tuntemastamme. Tietoisuus kuoleman väistämättömästä luonteesta synnyttää ainutkertaisuudessaan vaikkapa kauneuden kokemuksen.

Menestynyt jalkapalloilija, maailman kalleimmaksi puolustajaksi mainittu Rio Ferdinand (s. 1978) perheineen kohtaa kuoleman ”ennenaikaisesti”, – Ajattelemme, että kuolemalla on jokin oikea hetki ja että sen aika on sitten, kun pitkä ja rikas elämä on takana. Kuolemalla ei kuitenkaan ole tällaista logiikkaa. Sillä ei ole oikeaa aikaa ja se voi tulla ja tuleekin yllättäen. Sairaudet ja onnettomuudet voivat temmata läheiseni tai itseni pois, varoittamatta.

Kuolema on aina haasteellinen kohdattava, koska se koettelee ymmärrystämme ja sitä on vaikea hyväksyä. Jos kuolemaan ei ole ollut mahdollista varautua, tilanne on vielä vaikeampi.

* *

Rio Ferdinandilta aggressiivinen rintasyöpä vie vaimon ja lastensa äidin vuonna 2015. Rebecca on kuollessaan 34-vuotias. Kun rintasyöpä uusiutuu, Rebecca menehtyy alle kymmenessä viikossa. Riosta tulee kolmen lapsen yksinhuoltaja.

Rio käy läpi tapahtunutta ja omaa reagoimistaan. Menetys on valtava. Hän kuvaa itseään ihmiseksi, joka on niin ammatissaan jalkapalloilijana kuin yksityiselämässään tähdännyt aina korkealle, halunnut saavuttaa päämääränsä ja työskennellyt niiden eteen.

Leskeksi jääminen on myös pettymys. Hän haluaa työntää asian syrjään ja kertoo ymmärtävänsä ihmisiä, jotka päätyvät itsemurhaan. Vaikka hän kieltää harkinneensa itsemurhaa, vaimon kuolema on opettanut hänelle, että ihmisen on mahdollista vajota synkkyyteen, jossa syytä elämiseen ei enää ole.

Vaimon kuolema on yksi harvoja asioita Rion elämässä, jonka käsittelemiseen hänellä ei ole välineitä. Rio on paennut kuolemaa työhönsä. Hän ei halua pysähtyä ajattelemaan, se olisi liian kivuliasta. Työhön uppoutuminen ja kiireisenä pysyminen ovat eräänlainen defenssi tapahtuneelle.

Pelko ja huoli kiertelevät Rioa tästä huolimatta. Muutos on totaalinen miehelle, joka ei koskaan joutunut miettimään, mitä syötäisiin lounaaksi tai miten pyykkiä pestään. Hän on saanut keskittyä uraansa.

* *

Dokumentin keskiössä ovat leskeksi jääneiden miesten kokemukset ja suru. Se, kuinka käsitellä läheisen kuolemaa, jotta sen kanssa voisi elää. Äänessä ovat nuoret leskimiehet, mutta myös toisen vanhemmistaan menettäneet lapset.

Puolison äkillistä menehtymistä sairauteen verrataan onnettomuuteen. Ajatukseen ei ole ehtinyt tottumaan tai sen on jopa kieltänyt, ja sitten toinen onkin jo poissa, lopullisesti.

Rio Ferdinand on käsitellyt perheensä menetystä myös kirjassa Lisää aiheesta kirjassa Thinking Out Loud – Love, Grief and Being Mum and Dad (2017).

Rio kuvaa itseään sikäli onnekkaaksi, että hänen läheis- ja tukiverkostonsa on tiivis. Käytännön asiat hoituvat ja elämä jatkuu. Kuitenkin Rion tutustuessa toisiin puolisonsa menettäneisiin miehiin ja tukiryhmien asiantuntijoihin, käy selväksi, että jo lastenkin vuoksi kivuliaalta tuntuva puolison kuolema on kohdattava, niin vaikeaa kuin se onkin.

Lapset peilaavat vanhempansa suhtautumista omaan suruunsa. Jotta lapset pääsisivät elämässään eteenpäin, on Rionkin käsiteltävä menetyksensä ja tehtävä surutyönsä.

* *

Dokumentissa korostetaan muistojen säilyttämisen tärkeyttä. Ihminen voi olla poissa, mutta hän elää jälkeen jäävissä. Toisaalta esiin piirtyy myös selviytyminen ja elämän jatkuminen. Toipuminen ja surutyö voivat viedä vuosia, mutta kun ihminen on valmis, tarjolla on tukea ja ryhmiä, joissa käsitellä kuolemaa ja sen vaikutuksia.

Yhteiskunta odottaa monesti, että surusta selvitään ja sitten mennään eteenpäin. Oletus on, että ihmiset toipuvat surusta nopeasti. Todellisuudessa se kestää kuitenkin kauan, eikä sitä voi kiirehtiä.

Dokumentin onnistuneinta antia on Rio Ferdinandin rehellinen ja avoin itsetutkiskelu ja toisten leskimiesten kohtaaminen. Rio ei heti vaimonsa kuoleman jälkeen halunnut terapiaa tai kokenut sitä tarpeelliseksi. Hän ei kuitenkaan voi loputtomiin tukahduttaa suruaan ja haluaa löytää apua ja vastauksia itselleen ja lapsilleen.

* *

Kuolema ei katso sukupuolta, mutta dokumentin keskiössä on nimenomaan miehen suru. Sinällään suru on surua, riippumatta siitä mihin sukupuolirooliin ihminen on kasvanut. Perinteisesti surun ilmentäminen on katsottu heikkouden osoitukseksi. Dokumentissa kysytäänkin miten miehen kuuluu surra. Se herättää katsojan miettimään surun olemusta. Mitä suru on?

Yksi leskimiehistä puhuu siitä, kuinka miehelle on luvallisempaa itkeä jalkapallo-ottelun kuin vaimonsa kuoleman takia. Miehet puhuvat itkemisen helpottavasta voimasta ja siitä, kuinka kukin muistelee edesmennyttä vaimoaan. Rio tietää itkemisen auttavan ja kokee sen helpottavana. Tunteista puhuminen on kuitenkin tuskallisuudessaan eri asia.

Toisaalta elämä voi myös jatkua ja uusi rakkaus löytyä. Yksi miehistä on ottanut vihkisormuksensa pois, koska kuolema on parin erottanut. Tähän Rio ei koe vielä pystyvänsä.

* *

Dokumentissa raapaistaan myös ylisukupolvista miehen mallia, jota Rio ei halua poikiinsa siirtää. Isä ei ole ollut juurikaan läsnä hänen omassa lapsuudessaan.

Rio keskustelee isänsä kanssa aiheesta lapsuusmaisemissaan. Isä ja poika ovat ilmeisen samasta puusta veistettyjä, jääräpäisiä ja vähäsanaisia.

Rio on huolissaan omien poikiensa sulkeutuneisuudesta. Hän haluaa ulottaa rakkautensa konkreettisella tavalla lastensa elämään. Rebecca-vaimo korosti Riolle, kuinka tärkeää on osoittaa välittämistä ja rakkautta lapsille, jatkuvasti. Tämän hän on joutunut erikseen opettelemaan.

Rio on määrätietoinen isä ja hänen rakkautensa konkretisoituu siinä, kuinka hän tahtoo lastensa pääsevän yli äitinsä kuolemasta. Tällöin hänen olisi kuitenkin tehtävä oma surutyönsä ja mentävä elämässään eteenpäin. – Lapsella on tarve surra, vaikkei sitä haluaisikaan.

Pelaajauransa ja vaimonsa kuoleman jälkeen Rio Ferdinand aloitti uuden työn BT Sport -kanavan jalkapallokommentaattorina. Kuva: Wiki Commons

Rion surutyö on kesken. Hän puhuu yhä vaimostaan preesensissä. Yhteiset muistot nousevat esiin videopätkissä, ääniviesteissä ja valokuvissa. Dokumentin tekeminen itsessään toimii hänelle eräänlaisena terapiana.

Kohdattuaan asiantuntijoita ja ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia, hän on valmis aloittamaan terapian ja kulkemaan selkeämmin surua kohti. Hänen täytyy pystyä päästämään irti, jotta elämä voisi jatkua.

* *

Dokumentti itsessään on rehellinen kuvaus tilanteesta, johon menestynyt ja etuoikeutettu nuorimies ei olettanut koskaan joutuvansa. Arvostan tapaa, jolla Ferdinandin lapset esitetään dokumentissa. He ovat mukana, mutta heidän kasvojaan ei kuvata.

Rio odotti vaimonsa kanssa urheilu-uran jälkeistä aikaa, jolloin perhe voisi viimein viettää aikaa yhdessä, kiireettä. Tätä aikaa ei tule. Uran lopettaminen ja vaimon kuolema tapahtuvat lähes yhtä aikaa.

Suru itsessään tuntuu voimakkaana, fyysisenäkin kipuna, mutta silti se on ajoittain parempi kohdata, jotta elämä voi jatkua. Elämää on myös menetyksen jälkeen. Elämä jatkuu, koska sen on jatkuttava. Muistelu ja kuolleista puhuminen tekee kipeää, mutta se auttaa surun työstämisessä ja elämän jatkamisessa.

Dokumentin isoin anti on vaikean aiheen, jopa tabun, käsitteleminen luontevasti ja kiihkottomasti. Suru on jossain vaiheessa osa jokaisen elämää. Me kaikki kuolemme, varmasti.

Elämä on nyt.

Rio Ferdinand ja kuolema katsottavissa Yle Areenassa

Rio Ferdinand ja kuolema

  • Alkuperäisnimi: Rio Ferdinand: Being Mum and Dad (2017)
  • Ohjaus: Matt Smith
  • Kesto: 58 minuuttia
  • Tuotanto: OTB Productions Ltd / BBC One

Palkittiin vuonna 2018 parhaan dokumenttina mm. BAFTA, Broadcast Awards ja Royal Television Society Awards

Lisää aiheesta kirjassa Rio Ferdinand: Thinking Out Loud – Love, Grief and Being Mum and Dad (2017).