Kulttuuritoimitus nostaa viikoittain esiin yhden kiinnostavan dokumenttielokuvan, joka on nähtävissä tv-kanavilla tai suoratoistopalveluissa. Tuulikki Pietilän ja Tove Janssonin kuvaamasta kaitafilmimateriaalista koottu elokuva korostaa, miten kaikki tapahtuu vain yhden kerran, juuri nyt.

Hanna Telakoski

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä aloittavat matkansa, kun Tove saa japanilaisen televisioyhtiön vierailukutsun. Toven matkat luvataan maksaa, mutta hän pyytäkin lähettämään kaksi menolippua. Tove ja Tuulikki aikovat jatkaa matkaansa Japanista eteenpäin.

Elokuva koostuu Tuulikki Pietilän ja osin myös Toven kuvaamasta kaitafilmimateriaalista sekä päiväkirjamerkinnöistä, Toven piirroksista ja tekstikatkelmista. Isoa osaa kuvavirtaa säestää Toven ja Tuulikin vapaamuotoinen jutustelu ja muistelu. Heillä on hauskaa yhdessä ja huumorilla ja lapsenmielisyydellä on keskeinen rooli kaikessa tekemisessä. Sanailu on kevyttä ja luontevaa.

Tuulikki on hitsautunut kasimilliseen Kodakiin ja Tove kuljeskelee ja tanssahtelee milloin missäkin. Maisemat ja tunnelmat vaihtuvat ja pariskunnan lämmin naureskelu on vakio. Tove toteaa, että filmistä saa helposti käsityksen, että jotain olisi koko ajan tapahtunut. Näin ei tietenkään ollut.

Tove kuvaa kaitafilmin ja liikkuvan kuvan lumovoimaa. Se korostaa, miten kaikki tapahtuu vain yhden kerran, juuri nyt.

Filmimateriaalia oli alun perin parisenkymmentä tuntia. Ohjaaja Kanerva Cederström koosti kokonaisuuden vuonna 1993, parikymmentä vuotta itse matkan jälkeen.

Tove puhuu kuin kertoisi satua

En pysty irrottautumaan käsityksestäni Tove Janssonista Muumien luojana ja tunnettuna taiteilija. Siksi katson ja kuuntelenkin häntä tietynlaisen suodattimen läpi. Hänen äänensä on persoonallisen pehmeä ja hento, aivan kuin hän jatkuvasti kertoisi satua.

Tuulikin ulosanti on iskevämpää, maanläheistä. Suomen ja ruotsin kieli vuorottelevat heidän sanailussaan viehättävästi. Elokuvamateriaalia maailmalla kuvatessa on kulunut filmiä ja tupakkaa, eikä lasiinkaan ole syljetty.

Soittorasiamainen musiikki (Kanerva Cederström ja Pietari Koskinen) pehmentää alun osin hyvinkin tummia kuvia. Se korostaa hetkien ainutkertaisuutta, mutta tuo myös kummaa lohtua. Tove pohtii kuinka he ovatkaan saaneet tehdä moisen matkan – matkan, joka ei aina ollut helppo mutta varmasti jännittävä.

Musiikki vaihtuu aina välillä kaitafilmikameran nakutukseen. Äänimaailma on tasapainoinen ja tunnelmiin sopiva.

Paikat vaihtuvat toisiksi ja kuvissa vilahtavat maisemat, järvet, temppelit ja puistot. Ihmiset omissa ympäristöissään. 1970-lukulainen katukuva. Elokuvassa on yhtä aikaa hienoa pysähtyneisyyttä, ja kuitenkin mennään eteenpäin, maasta ja paikasta toiseen. Pariskunta on nimenomaan seikkailemassa.

Kevyttä sanailua, syvällistä pohdintaa

Heiluva käsivaralla kuvattu materiaali tuo elokuvaan syvyyttä ja toden tuntua. Tove ”koketeeraa” milloin missäkin sateenvarjoineen, huivi päässä tuulessa rannalla, kukkaseppelöitynä uima-altaassa. Joukossa vilahtaa jopa mystisiä kuvia Tovesta pitkässä värikkäässä leningissä ruokkimassa valtavia kultakaloja.

Japanin jälkeen matka jatkuu Havaijille, Meksikoon ja Yhdysvaltoihin. Välillä ilmoille lausutaan pelko siitä, että mitä jos filmi loppuisikin juuri silloin, kun jotain ainutlaatuista on tapahtumassa. Tällöin he joutuisivat jatkamaan matkaansa, yrittäen unohtaa sen, mitä ovat menettäneet.

Elokuvan keveän sanailukerronnan vastapoolina onkin syvällisen runollinen, mutta realistinen pohdinta. Tämä käy ilmi myös Meksikossa. Huvipuiston laitteet ovat tyhjillään. Ne loistavat pimeässä kiiltävinä ja houkuttavina unelmina, mutta ihmiset ovat liian köyhiä huvitellakseen. He joutuvat menemään koteihinsa osallistumatta huvitteluun, mutta ovat kuitenkin saaneet nähdä kaiken tuon.

Tuulikki pohtii miten hurjaa on, että pienellä Konicalla on saatu talteen kaikki tämä. Tove komppaa ja miettii miten se (Konica) onkaan jaksanut. Filmiin parivaljakolla on matkalla aina varaa. Muutoin he kertovat syöneensä usein lähinnä banaaneja ja juoneensa huonoa vettä.

Elämän ja kuoleman monet kasvot

Yhdysvalloissa filmille tallentuvat muun muassa Disneyland ja kasinot. Tove hehkuttaa kuvavirtaa seuratessaan miten hauskaa tämä kaikki on ja kuinka hän tulee tekemään vielä uuden matkan.

Death Valleyn jylhissä maisemissa bussi saa mennä, koska Tuulikki haluaa nähdä kalkkarokäärmeitä. Keskeltä autiomaata löytyy myös oopperatalo, jonka seinämaalauksien hienoutta Tove hehkuttaa.

Renon ja Las Vegasin tapauksissa Tove päivittelee amerikkalaisia. Kasinot kaikkine yksityiskohtineen ja jopa lasikuituinen eläintarha – mauttominta mitä hän on koskaan nähnyt! Tuulikin mukaan seudulla ei todellakaan ole mitään kaunista. Tove toteaa senkin olevan elämää.

Kuvauspaikat vaihtelevat kasinon melskeistä hautausmaalle. Elämän ja kuoleman monet kasvot ja muodot käyvät selviksi. ”Hirtetty erehdyksessä”, ”vuoteeseensa” – mikä suuri poikkeus jälkimmäinen olikaan. Taas nauretaan. Sitten siirrytäänkin jo baarin ulkopuolelle, jonka ikkunassa kyltti toteaa: ”Why suffer?”

Tuulikki on viehättynyt sirkuksesta ja tivoleista. Mystisen tummanpuhuvissa kuvissa akrobaatit taiteilevat korkeuksissaan. Parivaljakko naureskelee toistensa poseerauksille ja Tuulikki myöntää kuvaavansa mielellään kaameuksia ja kummallisuuksia.

Mississippiä Tove kuvaa tylsäksi. Jokilaivaristeily oli pitkäveteinen. Joki oli leveä ja harmaa, eikä tapahtunut mitään. – Elokuvassa kuvataan paljon luontoa ja eläimiä. Kissat, koirat, linnut, aasi, salamanteri… Suorastaan hurmaannun, kun Tove sanoo ihanasti ”salamander”.

Missä vain on maaperää hulluttelulle

Kautta elokuvan Tove esiintyy hassuttelevana, hän tanssahtelee ja ottaa hyppyaskeleita. Menneet hetket kadun vilinässä näyttäytyvät katsojalle. Ajankuva ja tyyli.

Tove ja Tuulikki matkustavat MS Francella ensimmäisessä luokassa. Rahat ovat lopussa, mutta päivälliselle on hankittava etiketin mukaiset pitkät leningit.

Kun kuviin tulee vihdoin Helsinki, sanoo Tove ihan järkyttyvänsä. Tuulikki nauraa, jälleen.

Jää tunne, että näiden tyyppien kanssa olisin viihtynyt. Pipo ei kiristä ja paikasta riippumatta ympäristö tarjoaa jotakin seikkailun tynkää ja maaperän hulluttelulle. Matka ei ole kuitenkaan pintaa, vaan paikkoihin ja tunnelmiin punoutuvat pohdiskelut elämän itsensä luonteesta. Matkan tekeminen on etuoikeus, muttei itsetarkoitus.

Matkalla Toven kanssa katsottavissa Yle Areenassa. Elokuva esitetään Yle Teema & Fem -kanavalla to 27.6.2019 klo 14 ja pe 28.6.2019 klo 12.

Matkalla Toven kanssa (1993)

Alaotsikko: Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä matkalla maailman ympäri
Ruotsinkielinen nimi: På resa med Tove
Kesto: 58 minuuttia
Kuvaus: Tuulikki Pietilä (osin Tove Jansson)
Lukija: Tove Jansson
Äänisuunnittelu: Kanerva Cederström ja Pietari Koskinen
Toteutus: Kanerva Cederström
Tuotanto: Netrum Oy / Ilpo Murtovaara, Yle TV1 / Eila Werning, FST / Susan Inberg