Luoja ties missä olen -dokumenttielokuva kuvaa yksilön elämänkulun ennakoimattomuutta ja mielen sairauden vaikutusta yhden elämän päättymiseen.

Hanna Telakoski

Luoja ties missä olen -dokumentti kuvaa yksilön elämänkulun ennakoimattomuutta ja mielen sairauden vaikutusta yhden elämän päättymiseen. Lisäksi se kertoo järjestelmän haavoittuvuudesta ja siitä kuinka ilman oikeanlaista apua jäänyt nainen kohtaa elämänsä päätepisteen.

Yle Teema Fem televisioi dokumentin helmikuussa 2018, ja nyt se on jälleen katsottavissa Yle Areenassa. Netflixin valikoimista dokumenttia ei enää löydy.

Tarina itsessään on hyvin poikkeuksellinen, tapahtumat kuulostavat uskomattomilta. Kuinka näin on päässyt käymään. Miksi päähenkilö Linda Bishop ei ole hakenut apua tai paremminkin, miksei hän ole sitä saanut?

Kerronta kietoutuu aavemaiseen tunnelmaan, kauniisiin luontokuviin ja edesmenneen päähenkilön tuonpuoleisten päiväkirjamerkintöjen kautta kuuluvaan ääneen. Kokonaisuutena se on kerroksellinen tutkimusmatka yhden ihmisen elämänkaareen. Sitä kuvaavat hyvin termit mystinen ja traaginen. Päiväkirjamerkintöjen kautta päästään lähelle ihmistä – Lindaa.

Dokumentissa on tiettyä viipyilevyyttä ja pysähtyneisyyden tunnelmaa. Siinä on myös jonkinlainen rajatilanomainen kokemus portista, josta pääsee toisen ihmisen päänsisäiseen maailmaan. Kuvien ja kerronnan yhdistelmä toimii ja herättää kokonaisuuden eloon aavemaisella ja todentuntuisella tavalla. Katsoja on Lindan kanssa talossa, hän jopa on Linda.

* *

Dokumentissa käydään läpi Lindan Bishopin (1956–2008) elämää lapsuudesta kuolemaan saakka. Hänestä maalataan kuvaa sosiaalisena, itsellisenä, älykkäänä ja lahjakkaana luontoihmisenä, joka kuitenkin aikuisiällä sairastuu skitsofreniaan ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Tämä kääntää hänen elämänsä suunnan.

Lindan tytär kuvaa äitinsä sairauden tuskallista luonnetta. Sairaus muuttaa kaiken. Äiti ei ole sama ihminen sairastumisensa jälkeen. Hänessä puhuu sairaus, jota tytär vihaa.

Linda saa lääkitystä ja hoitoa sairauteensa, mutta lopulta kieltäytyy hoidosta. Oikeuskaan ei näe hänen julistamistaan holhouksen alaiseksi tarpeellisena, koska hän pystyy esiintymään oikeuden käsittelyssä vakuuttavasti sairaudestaan huolimatta. Toistuvasti hoidosta kieltäytyvän, hänet kirjataan omaisten tietämättä sairaalasta ulos ja näin hän on omillaan.

Uloskirjaamisen jälkeen harhainen Linda kulkee pitkin metsiä ja löytää tiensä lopulta autiotaloon. Siellä hän kokee vihdoin olevansa vapaa. Talossa Linda piilottelee elämänsä viimeiset kuukaudet. Näiden kuukausien kulun hän kirjaa päiväkirjoihinsa, jotka löydetään hänen nääntyneen ruumiinsa viereltä.

* *

Kerronta koostuu Lindan arkisista päiväkirjamerkinnöistä, joita sävyttävät hänen sairastuneen mielensä rakentamat haavekuvat ja harhat. Linda kuvaa luontoa ja ympäristöä arvostavin äänenpainoin. Hän kokee olevansa talossa turvassa ja on siitä kiitollinen. Hän on myös tyytyväinen, että saa vihdoin olla rauhassa.

Talossa ei ole sähköä, ja Ruokanaan Lindalla on vain omenoita. Lopulta omenatkin loppuvat, ja Linda elää elämänsä viimeiset noin 40 vuorokautta ilman ravintoa ja osin myös ilman vettä. Runsasluminen talvi helpottaa veden saantia ja tuo hänelle lisäaikaa.

Päivät täyttyvät Lindan löytämien kirjojen lukemisesta ja päiväkirjamerkintöjen tekemisestä silloin, kun valoa riittää. Hän istuu talon ullakolla tuolissaan ja katsoo ulos.

Vähitellen Linda alkaa nähdä tilanteensa lopullisuuden. Hän ei pyri itsemurhaan, mutta ymmärtää, että omenoiden loppuessa ja voinnin heiketessä lopputulos on vääjäämätön. Hän suunnittelee avunkin hakemista, mutta on lopulta liian heikko lähtemään talven ankarissa olosuhteissa.

Linda viettää talossa viitisen kuukautta kenenkään tietämättä, vaikka lähimpään naapuriin on vain 150 metrin matka. Tieto siitä, että sairaala on kirjannut hänet ulos, tavoittaa sukulaiset vasta, kun ruumis löydetään talosta kiinnostuneiden ostajaehdokkaiden saapuessa toukokuussa 2008.

Tuolloin Linda on ollut kuolleena noin neljä kuukautta. Jälkeenjääneiden päiväkirjojen ja hammaskarttojen perusteella ruumiin henkilöllisyys selviää.

* *

Linda elää siis sähköttömässä ja kylmässä, pääosin pimeässä talossa, omenoita syöden ja mietteitään ylös kirjaten. Hän selviää kovemmistakin pakkasista, koska kaasulämmitteiseen taloon tulee hieman lämpöä, joskin vain yhteen huoneeseen.

Hän pohtii omaa kuolevaisuuttaan ja sitä, kuinka järjettömältä kuolema tuntuu suurten ponnistelujen jälkeen. Tuskan ja ahdistuksen loppuminen kuitenkin houkuttaa. Hän suree omaa haavoittuvaisuuttaan sekä kaikkea sitä surua ja vihaa, jota hän kokee elämässään.

Kerroksellisen dokumentista tekee tietynlainen käänteinen analogisuus, jonka Lindan henkilössä ja autiotalossa voi nähdä olevan. Dokumentissa käytetään kuvia, joissa talon sisään katsotaan ulkoa päin. Tyhjät huoneet, joitakin huonekaluja ja menneen elämän jälkiä. Pelkistettyä rujoa kauneutta. Haikeutta.

Linda puolestaan istuu sisällä ja katsoo korkealta ullakolta ulos. Hän näkee luonnon kauneuden, mutta samalla myös elämänsä, siinä olevat epäkohdat ja sairaan mielensä vääristämät tapahtumat – sekä lopulta kohtalonsa vääjäämättömyyden. Hän kokee iloa ja toivoa ja haaveilee, mutta vähitellen toivo hiipuu. Silloinkin jäljellä ovat vielä muistot.

Jos kameran silmin katsotaan sisälle taloon, voidaan päiväkirjamerkintöjen kautta katsoa sisälle Lindan maailmaan. Toista näkökulmaa hänen elämäänsä avataan sukulaisten, ystävien ja asiantuntijoiden kertomusten kautta. Kertomus pureutuu myös itse talon historiaan ja siinä aikaisemmin olleeseen elämään, joka nyt on vain muisto. Katovaisuus tiivistyy.

Linda ei koe olevansa sairas, koskaan olleensakaan. Kuolinsyynään hän pitää perheväkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Tällä hän viittaa saattamiseensa hoitoon ja siihen liittyviin yksityiskohtiin. Se on hänen totuutensa, hänelle kiistämätön. Meille logiikaltaan käsittämätön, mutta ymmärrettävä.

Hän on ikään kuin järjissään, mutta samalla myös järjiltään. Eikä apu, jota hän kipeästi kaipaisi, ole tavoittanut häntä kunnolla. Tämä vie lopulta hänen henkensä.

* *

Elokuva kertoo omaa tarinaansa ihmismielen hauraudesta ja monimuotoisuudesta, mutta se on myös outo ja kauniskin selviytymiskamppailu. Toivo viedään, mutta tämä ei tarkoita, että itse matka ei olisi Lindalle täynnä merkityksiä.

Dokumentissa kuvattu omenapuu on kaunis, poikkeuksellinen. Se osaltaan mahdollistaa Lindan kuukausia kestäneen piileskelyn, mutta tavallaan myös aiheuttaa hänen nälkäkuolemansa.

Linda kokee löytäneensä talon Jumalan johdattamana, turvallista tapaa lähteä talosta ei ole. Kuoleminen on surullista, koska hän kokee, että hänellä olisi vielä paljon edessään. Hän ei voi kuitenkaan enää katsoa eteenpäin, joten hän suuntaa katseensa hyviin muistoihin.

Ajatus nälkäkuolemasta on Lindalle traumaattinen ja pelottava, mutta hän kertoo pohtineensa sitä niin rationaalisesti kuin hengellisestikin. Selviytyminen olisi tärkeää, koska se olisi todiste psyykkisestä terveydestä.

* *

Dokumentin kertomus on traaginen, mutta samalla oudon kaunis ja kevyt. Linda kirjaa ajatuksensa päiväkirjaan, jotta maailma saisi tietää, mitä hänelle on tapahtunut.

Todellisuudessa hän on kuitenkin ollut talossa oman mielensä vankina. Ilman sairautta Linda ei olisi nähnyt nälkää eikä kuollut ravinnon puutteeseen. Kyse ei ole itsemurhasta.

Lindan Sisar toteaa Lindan lopulta kuolleen järjestelmän uhrina. Hän koki kuoleman, jota ei olisi ansainnut.

Mielestäni kuolemaa ei kuitenkaan koskaan ansaita. Se tulee, tavalla tai toisella. Tämä kuolema, tässä karmaisevassa muodossa, olisi ollut myös vältettävissä. Apu oli kuitenkin Lindan ulottumattomissa.

Luoja Ties missä olen

  • Alkuperäisnimi: God Knows Where I Am (2016)
  • Ohjaus: Jedd ja Todd Wider
  • Kesto: 1 h 37 min

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa.