Mitä tapahtuu 3.–9.9.: Osamu Tezuka, The Wall at Pyynikki, EGS, Elifantree, Arktiset leikit…

03.09.2019
Elifantree-yhtyeen kuva.

Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Joka tiistai listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.

Antti Lähde

Näyttelyt ja museot: Manga valtaa taidemuseon

Tampereen Taidemuseon syksy on omistettu japanilaiselle sarjakuvataiteelle, mangalle. Museossa avautuu lauantaina 7.9. kaksi näyttelyä, ensi vuoden puolelle jatkuvat Osamu Tezuka – Mangan jumala sekä MangaMania! 

Mangan jumala -näyttely on taidemuodon luojaksikin kutsutun Osamu Tezukan (1928–1989) ensimmäinen museonäyttely Euroopassa. Tezukan originaaliteoksista koostuva näyttely on toteutettu yhteistyössä tokiolaisen Osamu Tezuka Productionin kanssa ja kattaa museon keski- ja yläkerroksen. Alakerran MangaMania!-näyttely käsittelee mangaa taiteenlajina ja kulttuurisena ilmiönä.

Heti avajaislauantaina järjestetään näyttelyiden ohessa Mangan yö (klo 18–24). Ohjelmassa on muun muassa luentoja, tietokilpailu ja animekaraokea.

Galleria Himmelblaun syksyn avaa lauantaina 7.9. Suomen kansainvälisesti tunnetuimman graffititaiteilijan EGS:n ensimmäinen yksityisnäyttely Tampereella. History Is Made at Night -näyttelyssä on esillä lasiveistoksia, maalauksia, grafiikkaa ja installaatio. Näyttely jatkuu 6.10. asti.

Tampereen taidegallerioista uudet näyttelyt aukeavat myös muun muassa Keskus Galleriassa, Koppelossa, Q Galleriassa, Kulttuuritalo Laikussa ja Haiharan taidekeskuksessa.

Keskiviikosta 4.9. alkaen on nähtävillä Keskus Galleriassa Kaisa-Tuulia Tuomen maisema- ja tangoaiheisia maalauksia, Galleria Koppelossa Maija Vanhatapion maalauksia ja Ulla Helteen veistoksia sekä Q Galleriassa Päivi Latvalan maalauksia.

Lauantaina 7.9. avautuvat puolestaan Kulttuuritalo Laikun Studiossa Sara Kovamäen kollaasimainen ja monimediallinen näyttely Nude Blue, joka yhdistää muun muassa maalausta, ääntä, liikkuvaa kuvaa ja esitystä, sekä Haiharan taidekeskuksen tallissa Taideyhdistos ELO ry:n yhteisnäyttely Metsän lumo.

Muualla Pirkanmaalla näyttelyviikon kiinnostavin tapaus koetaan Ylöjärvellä, jossa perinpohjaisesti remontoitu Vanha Räikkä avaa vihdoin ovensa. Keskiviikkona 4.9. alkavassa avajaisnäyttelyssä on esillä Inari Krohnin, Marika Mäkelän ja Osmo Rauhalan taidegrafiikkaa.

Lisäksi Kangasala-talon Galleriassa alkaa tiistaina 3.9. Soile Jääskeläisen maalausten näyttely Ajan kerrostumia, Pirkkalan Galleria 2:ssa torstaina 5.9. NEO-Omapolun kulttuurityöpajan nuorten yhteisnäyttely Viesti ja Nokian Taidetalossa perjantaina 6.9. vain 16-vuotiaan luontokuvaajan Onni Rantasen näyttely Kaakkurin huuto – Nokian luonto ja sen siivekkäät asukkaat.

Lauantaina 7.9. ja sunnuntaina 8.9. vietetään lisäksi valtakunnallista Konstrundan – avoimet ateljeet -tapahtumaa, jossa yleisö pääsee tutustumaan taiteilijoiden työskentelytiloihin. Pirkanmaalta tapahtumaan osallistuu kaksitoista taiteilijaa.

Teatteri: Arktiset leikit ja Poikabändi ensi-iltaan

Ahaa Teatterin BetteD saa kantaesityksensä keskiviikkona 4.9. Näytelmä kertoo Onervasta, ”täydellisestä tytöstä”, joka pullahtaa ”aikuisten epätäydelliseen maailmaan”. Käsikirjoitus ja ohjaus on Marika Vapaavuoren. 

Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä keskiviikkona 4.9. ensi-iltansa saava Arktiset leikit on neljäs osa Leea Klemolan ”arktisessa trilogiassa”, jonka aiemmat osat ovat Kokkola, Kohti kylmempää ja New Karleby. Kokkolaan pienen merenlahden poukamaan sijoittuva näytelmä kertoo menestymisen vaikeudesta, leikkikaverien merkityksestä ja yrityksestä edelleen rakastaa Suomen kansaa. Näytelmän on ohjannut ja Klaus Klemolan kanssa käsikirjoittanut Leea Klemola. Rooleissa nähdään muun muassa Heikki Kinnunen, Klaus Klemola, Jussi Rantamäki ja Juho Kuosmanen. 

Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä torstaina 5.9. ensi-iltansa saava Poikabändi kertoo Toijalasta maailmanmaineeseen ponnahtavasta ToiBoys-yhtyeestä. Vuoteen 1992 sijoittuvan musikaalikomedian ovat käsikirjoittaneet ja ohjaavat Heikki Syrjä ja Riku Suokas. Musiikin ovat säveltäneet Risto Asikainen, Kristian Maukonen ja Pekka Siistonen. Rooleissa nähdään muun muassa Jari Ahola, Jon-Jon Geitel ja Lauri Mikkola.

Vilpitön mieli saa ensi-iltansa Komediateatterissa torstaina 6.9. Tositapahtumiin perustuva komedia perustuu väärennetyn taiteen myynnillä rikastuneen Jouni Rannan ja Marko Erolan kirjoittamaan kirjaan. Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Panu Raipia. Musiikki on Popedan Costello Hautamäen. Rooleissa nähdään Jani Karvinen, Petra Karjalainen ja Ola Tuominen.

Sketsiteatteri Palatsin perjantain 6.9. ensi-ilta Money Makers ruotii työelämän kiemuroita niin duunarien kuin porvarienkin kautta.

Viihderyhmä Säihke esittää 7.–11.9. Teatteri La Stradassa Kuru-musikaalia. Sinikka Törmälän käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä kertoo teiskolaisista Kuru-laivan viimeisellä matkalla.

Erkki Saarelan tulkinta Dario Fon monologinäytelmästä Mysteerio Buffo vierailee Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä maanantaina 9.9. Seuraavan kerran vierailu toteutuu 18.11. 

Elokuva: Pixar-lelut seikkailevat jälleen

Tampereen elokuvateattereissa nähdään perjantaina 6.9. kolme ensi-iltaelokuvaa.

Toy Story 4 jatkaa Pixarin rakastettujen leluanimaatioelokuvien tarinaa yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Sarjan neljännen osan on ohjannut Josh Cooley (Rileyn ensitreffit).

Se: toinen luku on jatko-osa Andy Muschiettin vuoden 2017 ohjaukselle Se, josta tuli lipputuloissa mitattuna kaikkien aikojen menestynein kauhuelokuva. Stephen Kingin vuoden 1986 kauhuromaanin tarinaa jatkavan elokuvan pääosissa nähdään Bill Skarsgård, Jessica Chastain ja James McAvoy.

Juliette Binoche on pääosassa Safy Nebboun ohjaamassa trillerissä Olen kuka haluat. Binoche esittää 50-vuotiasta Clairea, joka esiintyy sosiaalisessa mediassa itseään huomattavasti nuorempana – ja rakastuu.

Finnkinon viikon event cinema -näytöksinä nähdään yhdysvaltalaisen popmuusikon Melanie Martinezin musikaalielokuva K12 (5.9.) sekä Taideaarteita maailmalta -dokumenttisarjan Firenzeä ja Uffizin galleriaa käsittelevä osa (9.9.).

Romanialaisten elokuvien sarja alkaa Arthouse Cinema Niagarassa lauantaina 7.9. Nae Caranfilin komedialla 6.9 on the Richter Scale (2016). Romania-sarja jatkuu 20.9. saakka ja siinä esitetään yhteensä viisi elokuvaa.

Finnkinon elokuvateatterien ohjelmiston näet täältä ja Arthouse Cinema Niagaran ohjelmiston täältä.

Myös Doc Lounge Tampere -sarja palaa kesätauolta. Keskiviikkona 4.9. Tampereen Klubilla esitetään Nick Broomfieldin dokumenttielokuva Marianne & Leonard – Words (2019), joka kertoo lauluntekijä Leonard Cohenista ja tämän norjalaisesta muusasta Marianne Ihlenistä.

Keikat ja konsertit: The Wall valtaa Pyynikin

Lauantaina 7.9 koittaa yksi Tampereen keikkasyksyn odotetuimmista tapauksista, kun Pink Floyd -tribuuttiyhtye Pulse järjestää kunnianhimoisen The Wall at Pyynikki -konserttinsa Pyynikin urheilukentällä. Konsertissa kuullaan brittiläisen progesuuruuden 40 vuoden takainen albumi The Wall kokonaisuudessaan.

Samaisena lauantaina Tampereella järjestetään toinenkin ulkoilmakonsertti. Särkänniemen kesäkauden päättäreissä esiintyvät Neljä Ruusua, Pikku G ja Arttu Wiskari. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tampere-talon viikon kohokohta on Tampere Filharmonian torstain 5.9. konsertti Vähävenäläinen. Michael Francisin johtamassa konsertissa soivat Rahmaninov ja Tšaikovski. Konsertin solistina kuullaan pohjoismakedonialaista pianotaiteilijaa Simon Trpčeskiä. 

Tullikamarin Pakkahuoneen viikkoon mahtuu kaksi toisistaan poikkeavaa minifestivaalia. Lauantain 7.9. MaidenFestissä kuullaan Iron Maidenin musiikkia muun muassa musikaalitähti Kimmo Blomin, Erkki Seppäsen (Dreamtale) ja Taage Laihon (Kilpi) tulkitsemana sekä The Coverslaves -yhtyeen säestämänä.

Sunnuntaina 8.9. järjestetään Pakkahuoneella puolestaan Pohjoismaiden suurin gospel-tapahtuma Ristirock Reloaded, jossa esiintyvät muun muassa Gospel Power ja The Rain. 

Samaisena sunnuntaina Hiedanrannan Kuivaamolla rockataan puolestaan Daffest 1969:n tahtiin. Tapahtumassa esiintyvät muun muassa Skädäm, Nuket ja Yö Revisited, jonka kokoonpanon muodostavat Jussi Hakulinen, Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari, Jukka ”Jay” Lewis, Asko ”Daffy” Terävä, Ari Toikka ja Mikko Kangasjärvi.

Tullikamarin Klubilla kuullaan perjantaina 6.9. Horsepowerin hard rockia ja lauantaina 7.9. Ellinooran suomipoppia. Norjalaisen metalliyhtyeen Sirenian torstain 5.9. konsertti Klubilla on peruttu.

G Livelab Tampereen viikon avaa tiistaina 3.9. kokeellisen poptrion Elifantreen ja nykytaidemusiikkiyhtye Tölölabin yhteiskeikka. Torstain 5.9. Fonal Musik Mosaik -illassa kuullaan Ville Leinosen Raastinlauluja, Data Cityä, Olimpia Splendid ja Sumuposauttaja. Perjantaina 6.9. esiintyvät Minja Kosken popyhtye M ja lauluntekijä Ylva Haru, lauantain 7.9. Club Dive -illassa puolestaan muun muassa suomiräp-kokoonpanot Toistuvat yllätykset ja Pimeä hedelmä.

Olympia-korttelissa viihdytään perjantaina 6.9. valtakunnan olennaisimman Springsteen-tribuuttiyhtyeen The Ghost of Bruce Springsteenin seurassa. TTT-Klubin viikon konserttivieras on puolestaan lauantaina 7.9. esiintyvä taidepopyhtye Lac Belot. 

Puolalainen metalli raikaa Tampereen Yo-talolla maanantaina 9.9., kun lavalle nousee death-veteraani Vader lämmittelijöidensä Haten ja Thy Diseasen kera.

Telakan Stupido-klubilla soittaa keskiviikkona 4.9. syntikkapopduo Sekret Teknik. Perjantain 6.9. punk-illassa soittavat puolestaan brittiveteraani TV Smith sekä kotimaiset Loose Prick, Vaavi ja Tinneri.

Myös Vastavirta-klubilla on vilkasta. Torstain 5.9. esiintyjät ovat Autiomaa, Amuri ja Maria & Marsialaiset, perjantain 6.9. kuuden bändin illan kruunaa suomi-hc:n peruskivi Terveet Kädet ja lauantaina 7.9. soi suomipunk Pelle Miljoona Unitedin ja Kohu-63:n johdattamana.

Lisäksi lauantaina 7.9. Vastavirran yläkerrassa järjestetään ilmainen Romu&Random-minifestivaali. Reilun kymmenen esiintyjän joukkoon mahtuvat muun muassa Aave Maria ja folkpunk-duo Jaakko & Jay.

Viikon muusta keikkatarjonnasta Tampereella mainittakoon jazzyhtye Case Kämäräinen Kulttuuriravintola Kivessä (4.9.), ruotsalainen rockyhtye Normandie Jack the Roosterissa (6.9.), rockabilly-suosikki Sweet Jeena and her Sweethearts Paapan Kapakassa (6.9.), Death Hawksin Teemu Markkulan Ether Eye -projekti O’Connell’sissa (6.9.) sekä suomipopartisti Nina Kaitaranta Pub Armossa (6.9.).

Myös muualla Pirkanmaalla tapahtuu.

Radion sinfoniaorkesterin jousisektioiden soolosoittajista koostuva Uusi Helsinki -kvartetti tulkitsee tiistaina 3.9. Kangasala-talossa Haydnin, Schubertin ja Beethovenin teoksia.

Teemu Roivainen tulkitsee puolestaan Olavi Virtaa ja Frank Sinatraa Nokian Kerholan Hopeinen kuu -konsertissa torstaina 5.9.

Lauantaina 7.9. Urjalan Nuutajärvellä nautitaan Kellopytinkiblues-tapahtumasta. Samana iltana Ylöjärven urheilutalolla vietetään ilmaista, ikärajatonta ja päihteetöntä Y-Festiä, jossa esiintyvät Musta Barbaari & Prinssi Jusuf, Sini Yasemin, F ja Sonny.

Mitä muuta? Sirkus saapuu kaupunkiin! 

Sirkus Finlandia kiertää Pirkanmaata 3.–18. syyskuuta. Tampereella teltta pystytetään Eteläpuistoon, jossa on luvassa näytöksiä 6.–8.9. ja 10.–15.9.

Tampere-talon Muumimuseossa vietetään torstaina 5.9. ensimmäistä Toven torstaita. Kuukausittaisen keskustelusarjan avaavat kello 17 anime-asiantuntija, tietokirjailija Jari Lehtinen sekä elokuva- ja animaatiotutkija, Kulttuuritoimituksestakin tuttu Eija Niskanen.

Osin samaa teemaa jaktaa Tracon 2019 -messutapahtuma, joka kerää roolipelien ja animen harrastajat Tampere-taloon 6.–8.9.

Työväenmuseo Werstaalla vietetään lauantaina 7.9. Työväenkirjallisuuden päivää teemalla ”Mammona”. Tapahtuman avaa opetusministeri Li Andersson, ja kirjailijavieraina kuullaan muun muassa Noora Vallinkoskea ja saksalaista Antje Rávic Strubelia. Pub Artturissa järjestettävien jatkojen pääesiintyjä on Hannu Salama & Vapaat radikaalit.  

Viikon muita sekalaisia rientoja Tampereella ovat muun muassa Tuure Kilpeläisen artistivierailu Tampereen pääkirjaston Metso Livessä tiistaina 3.9., Camilla Pulkkisen luento suomalaisesta painokangassuunnittelusta Museo Milavidassa torstaina 5.9., Joe Sutherlandin stand up -keikka Telakalla sunnuntaina 8.9. sekä Hannu Vienosen H.P. Blavatsky -luento Kulttuurtitalo Laikussa sunnuntaina 8.9.

Sastamalan Hykrin suuliteatterissa nähdään Tanssistudio Minna Kosken DANZAREn 5-vuotistanssinäytös lauantaina 7.9. ja Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa Minä Birgitta, Io Santa Brigida? -tanssiteos sunnuntaina 8.9.

Sunnuntaina 8.9. vietetään lisäksi Rönnvikin viinitilalla Pälkäneen Kirjafestareita.