Mitä tapahtuu 26.11.–2.12.?

26.11.2019

Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Joka viikko listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.

Antti Lähde

Näyttelyt: Finlayson täyttyy näyttelyistä

Tampereen Lielahden kartanon Galleria Muuntotilassa alkaa torstaina 29.11. Eero Yrjölän näyttely Euforia / Euphoria. Helsingissä työskentelevä muunsukupuolinen Yrjölä tunnetaan erityisesti installaatioistaan ja veistoksistaan. Muuntotilan ”menneisyyden kuvista ja esineistä” koostuvan näyttelyn työt ovat syntyneet kasveista, puusta ja paperista.

Perjantaina 30.11. alkavat Tampereen gallerioista uudet näyttelyt Valokuvakeskus Nykyajassa, Rajatilassa ja Pispalan Hirvitalossa.

Nykyajan Gallerian valtaa kuusi vuotta sitten syntynyt Laatikkomo – Six Degrees of Photography -valokuvausprojekti. Laatikkomon idea perustuu kirjailija Frigyes Karinthyn ajatukseen ”kuudesta erottavasta askeleesta”, jonka mukaan kuka tahansa ihminen voi teoriassa saada yhteyden keneen tahansa ihmiseen enintään kuudesta linkistä muodostuvan yhteysketjun välityksellä. Laatikkomossa on mukana kuusi valokuvaajaa kuudesta maanosasta.

Nykyajan Studiossa alkaa Hannamari Shakyan valokuvanäyttely Hän kutsui minua varpuseksi. Shakya käsittelee teossarjassaan sukunsa työstämätöntä traumaa subjektiivisen ja käsitteellisen dokumentaarisen valokuvauksen keinoin.

Galleria Rajatilan yläkerrassa nähdään Liisa Tarleena Öhmanin installaatio Kulta-aika, joka koostuu käytöstä poistetuista, kultaisiksi maalatuista leikkipuiston välineistä, looppaavista videoteoksista ja nukkekodin tauluista. Alakerran Pannuhuone-näyttelyssä on esillä Heidi Suikkasen surrealistisia piirroksia.

Hirvitalossa alkavassa Toomas Kuusingin näyttelyssä Tavalliset maailmat / Common Worlds on esillä maalauksia ja grafiikantöitä, joiden aiheet liikkuvat faktan, fiktion ja fantasian rajoilla.

Perjantaina 30.11. avataan myös Keskustorin Vanhan kirjastotalon puistoon viime talven tapaan telttaan pystytetty jääveistosnäyttely. Lisäksi Keskustorin Ratikkakahvilassa alkaa valokuvanäyttely Keskustorin joulu.

Lauantaina 1.12. Galleria Himmelblau levittäytyy eri puolille Finlaysonin teollisuuskompleksia. Himmelblaun varsinaisissa galleriatiloissa alkavat Tapani Kokon kuratoima ryhmänäyttely Joulun harsomaa ja Arabian keraamikkojen ryhmänäyttely. FAA19-tekijätiimin ryhmänäyttely Tässä / Täällä / Nyt ripustetaan pop up -galleria Terdeen eli entiseen TR1-taidehalliin. Media 54 -käytävän Himmeli-gallerian näyttelynä on kuvataiteilija Teemu Mikaélin Unta merestä. Viereisessä Minicinemassa jatkuu videotaideteosnäytös Superimposed.

Lisäksi Himmelblaun galleriatilassa koetaan perjantaina 29.11. kuvataiteilija Elias Björnin performanssiteos As I Lay My Hand (Blue Monochrome).

Lauantaina 1.12. alkaa lisäksi Q Galleriassa ”Suomen suurimman kuvataiteilijan” eli Juuso-karhun maalausten näyttely.

Teatteri: Aavevieraiden tanssi

Tanssiteatterin ystävien odottama päivä koittaa vihdoin torstaina 29.11., kun MD tuo ensi-iltaan syksyn kantateoksensa Aavevieraat. Samuli Roinisen koreografiaan perustuva näyttämöteos kysyy ihmisen sosiaalisen ja kehollisen evoluution suhteesta tulevaisuuteen.

Tukkateatterissa saa perjantaina 30.11. ensi-iltansa Monsteri olohuoneessa. David Graigin käsikirjoittama ja Anne Kareman ohjaama näytelmä kertoo teini-ikäisestä Ankkiksesta, joka asuu kaksiossa MS-tautia sairastavan isänsä kanssa. Esitystä ei suositella alle 13-vuotiaille.

Sara Hildénin taidemuseossa koetaan lauantaina 1.12. kello 15 Marja Skaffarin monologimuotoinen ääniesitys Korppi laulaa. Esitys perustuu museossa esillä olevan esinetaiteilijan Juhani Harrin ”todelliseen ja kuvitteelliseen” elämään. Toinen esitys 15.12.

Tampereen Yliopiston Montussa vietetään jälleen torstaina 28.11. kello 19 alkaen Nätyn Monttu auki -iltaa. Vieraana on näyttelijä Anna Paavilainen, joka kertoo työstään ja tiestään taiteilijaksi.

Ylöjärven Vanhassa Räikässä kuullaan torstaina 28.11. kello 19 Monologeja Spoon River antologiasta. Edgar Lee Mastersin runoteokseen perustuvan esityksen rooleissa nähdään Ylöjärven Työväenopiston näyttelijöitä.

Elokuva: Kiteeläisen perheenisän siirtymät

Elokuvateattereissa nähdään perjantaina 29.11. kolme ensi-iltaa.

Arttu Haglundin ohjaama Poissa kertoo liimatehtaassa työskentelevästä kiteeläisestä perheenisästä, jota selittämättömät siirtymät vievät ympäri maailmaa. Rooleissa nähdään muun muassa Panu Tuomikko, Eeva Putro, Julia Hemmilä, Seppo-Ilmari Siitonen ja Tommi Korpela.

Noah Baumbachin draama Marriage Story kertoo murenevasta avioliitosta ja perheestä, joka pitää yhtä. Elokuvan pääosissa nähdään Scarlett Johansson, Adam Driver, Laura Dern, Alan Alda ja Ray Liotta.

Rian Johnsonin murhamysteeriä Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä on kuvailtu kunnianosoitukseksi kirjailija Agatha Christielle. Elokuvassa kuuluisa rikoskirjailija (Christopher Plummer) löydetään kuolleena kartanostaan syntymäpäiviensä jälkeen. Epäiltyjen joukossa on tuttuja kasvoja, kuten Daniel Craig, Chris Evans, Jamie Lee Curtis, Don Johnson, Michael Shannon ja Toni Collette.

Lisäksi maanantaina 2.12. saa ensi-iltansa Arno Bitschyn ohjaama dokumenttielokuva This Train I Ride, joka kertoo tavarajunissa ympäri Yhdysvaltoja kulkevista naiskulkureista.

Finnkinon event cinema -esityksinä nähdään The Metropolitan Operan tulkinta Philip Glassin Akhnaten-oopperasta (26.11. klo 18, 27.11. klo 14.30, 30.11. klo 12), Anton Corbijnin konserttielokuva Depeche Mode: Spirits in the Forest (28.11. klo 20), lastenelokuva Ryhmä Hau vauhdissa jälleen (30.11. klo 12 ja 12.30, 1.12. klo 12.45), Ghibli-animaatio Tuulen laakson Nausicaä (2.12. klo 20) ja Taideaarteita maailmalta -sarjan dokumenttielokuva Leonardo – teokset (2.12. klo 17.30).

Arthouse Cinema Niagaran viikon erikoisnäytöksiä ovat queer-elokuvalle omistettu Yes Queer Goes Kino -ilta (29.11. klo 20), Elokuvakerho Monroen Once Upon a Time in Niagara -sarjassa esitettävä Dennis Hopperin The Last Movie (30.11. klo 14), Jay and Silent Bob Reboot -komedia (30.11. klo 20.30) ja KAVI-näytöksenä Jean-Pierre Melvillen Punainen ympyrä (2.12. klo 18.45).

Lisäksi Kulttuuritalo Laikussa esitetään lauantaina 1.12. kello 15 rakastettu hirviökomedia Gremlins – Riiviöt (1984).

Finnkinon elokuvateatterien ohjelmiston näet täältä ja Arthouse Cinema Niagaran ohjelmiston täältä.

Keikat ja konsertit: Händel-kuoro juhlii Tuomiokirkossa

Yksi Tampereen konserttivuoden kohokohdista koittaa perjantaina 30.11., kun 50-vuotisjuhlaansa viettävä Händel-kuoro tuo Tuomiokirkkoon Händelin Messiaan. Mukana konsertissa ovat Helsingin barokkiorkesteri sekä solistit Dame Emma Kirkby, Sonia Prina, Lauri Solin ja Juho Punkeri.

Tampere Filharmonian torstain 29.11. konsertti on otsikoltaan Viettelijä, sammumaton. Filharmonia esittää Tampere-talon Isossa salissa tanskalaisen kapellimestarin Michael Schønwandtin johdolla Straussin Don Juanin, Haydnin sellokonserton ja Carl Nielsenin sinfonian. Konsertissa kuullaan myös ruotsalais-tanskalaista sellotaiteilijaa Andreas Brantelidiä.

Lisäksi sunnuntaina 1.12. Tampere Filharmoniaa kuullaan Faunien iltapäivä -konsertissa. Tampere-talon Pienessä salissa kaikuvat Bach, Leclair, Barber ja Shostakovich.

Tampere-talon Ison salin muissa konserteissa kuullaan akustista Mokomaa (30.11.), Higher Ground -kuoron kanssa esiintyvää Laura Voutilaista (1.12.) sekä Nyt tai ei koskaan -kiertueella 40-vuotista uraansa juhlistavaa Jorma Kääriäistä (2.12.)

Pienessä salissa kuullaan Ville Hautakankaan 12 kantaesitystä pianolle (27.11.) sekä Jaakko Laitisen ja Väärän rahan 10-vuotisjuhlakonsertti (30.11.).

Tullikamarin Pakkahuoneen tähtiä ovat tällä viikolla norjalainen black metal -pioneeri Mayhem (26.11.) ja lauluntekijäsuuruus Ismo Alanko (30.11.). Klubin puolella kuullaan Atomirotan rockaavaa hiphopia (29.11.) ja portugalilaisen Moonspellin tummanpuhuvaa metallia (30.11.).

Tampereen G Livelabissa esiintyvät nigeriläinen tuareg-yhtye Mdou Moctar, jota lämmittelee tamperelainen rytmimusiikkiyhtye Maajo (27.11.), jazzpianisti Iro Haarla kvartetteineen (28.11.) sekä lastenmusiikkiduo Höpinätötterö (30.11.).

Oululainen vaihtoehtorockyhtye Radiopuhelimet jyrää Vastavirta-klubilla perjantaina 29.11. virolaisen Hot Kommunistin ja Nollasopimuksen lämmittelemänä. Radiopuhelimia voi kuulla samana päivänä kello 16.30 alkaen myös Tampereen pääkirjaston Metson Live-iltapäivässä.

Olympiassa saadaan nauttia kansainvälisen tason teknomusiikista, kun lauantaina 30.11. Spinni S23 -illan pääesiintyjäksi saapuvat saksalaiset Shed ja Vril.

Tampereen klubeilla ja yökerhoissa esiintyvät viikon mittaan myös muun muassa Johanna Mäkeläinen ja Weri (Grand Hotel Tammer, 27.11.), Down Home Kivi -klubin vieraaksi saapuva ruotsalainen bluesyhtye Trickbag (Kivi, 28.11.), kenialainen afropopartisti Rawbeena (Aikalisä, 29.11.), suomiräpin veteraani Pikku G (Ilona, 29.11.), industrial metal -yhtye King Satan (Jack the Rooster, 29.11.), yhteiskeikan tekevät Pystyyn kuolleet hipit ja Tapani Kansalainen (Maanalainen, 29.11.), ruotsalainen hardcorebändi Embrace Death (Maanalainen, 30.11.), meänkielinen reggaepopyhtye Meänland (Telakka, 30.11.) sekä kanadalainen rock’n’roll-jyrä Gutter Demons (Jack the Rooster, 1.12.).

Viikon joulukonsertteja ovat muun muassa Amadeus Lundbergin Sydämeni joulu Kulttuuritalo Laikussa (27.11.), Hietasten joulu Sketsiteatteri Palatsissa (30.11.) ja Kuvajan joulu Vanhassa kirkossa (30.11.).

Lisäksi Musiikkiakatemian viulistit esittävät torstaina 28.11. Pyynikinlinnassa Telemannin soolofantasioita.

Ampeeriklubi kokoontuu puolestaan Hämeenpuistossa Sähkömusiikin laboratorioissa sunnuntaina 1.12.

Myös Tampereen ulkopuolella tapahtuu.

Kangasala-talon viikon aloittaa Suomalaisen barokkiorkesterin 30-vuotisjuhlakonsertti Elementit (27.11.), minkä jälkeen kuullaan Dave Lindholmia ja Joe Vestichiä (28.11.) sekä Kangasalan mieslaulajien, Kangasalan soittokunnan, Oriveden puhallinorkesterin ja Pikantit-kuoron yhteiskonsertti Musiikki Isänmaalle (29.11.).

Antti Railio esittää joululauluja Täällä Pohjantähden alla -otsikon alla Valkeakosken Sääksmäen kirkossa tiistaina 26.11.

Jazzpianisti Iro Haarlaa kuullaan puolestaan triokokoonpanossa Mänttä-Vilppulan Serlachius-museo Göstassa sunnuntaina 1.12. kello 15 alkaen.

Mitä muuta? Stand upin superviikko

Tällä viikolla Tampereella on tarjolla tavallistakin enemmän stand up -komiikkaa. Keskiviikkona 27.11. Tampere-talon Ison salin Suomi nauraa! -illassa viihdyttävät muun muassa Jaakko Saariluoma, Ilari Johansson ja Ursula Herlin. Torstaina 28.11. Ison salin tähtenä naurattaa puolestaan amerikanihmeemme Ismo Leikola.

Torstaina 28.11. ja perjantaina 29.11. Ulla Tapaninen tuo kuudennen Lava-ammuntaa-kiertueensa Tampere-talon Pieneen saliin.

Perjantaina 29.11. nautitaan TTT-Klubilla Zaanin ja Petri Hankosen seurasta. Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä viihdyttää puolestaan perjantaina 29.11. ja lauantaina 30.11. Osku Heiskasen ja Jarkko Valteen Forever Divas -dragshow.

Tampereen Musiikkiakatemialla nautitaan perjantaina 29.11. ja lauantaina 30.11. konservatorion tanssinopiskelijoiden taiteellisista lopputöistä. Pyynikkisalin Tanssi valtaa -illassa nähdään Kia Grönlundin, Iisa Saarenpään, Sohvi Kenraalin ja Vellamo Ikosen teokset.

Tanssi valtaa vierailee lisäksi maanantaina 2.12. Tampereen pääkirjastossa Metsossa, jossa nähdään kello 18 alkaen Inka Pohjosen lopputyöesitys.

Mainitaan vielä, että Tampereen Taidemuseossa vietetään lauantaina 30.11. kello 10 alkaen cosplay- ja mangateemaista tapahtumapäivää ja Tahmelan huvilalla maanantaina 2.12. kello 19.30 Varjo Swing Show -nimistä varjoteatteri-iltaa.