Kääntämisessä tärkeintä on kirjoittajan maailmaan sukeltaminen, sanoo suomentaja Laura Jänisniemi

”Äidinkieltä ei osaa koskaan täydellisesti, vaan aina voi oppia lisää vivahteita.” Kuva: Emil Bobyrev

Kikka Holmberg, teksti
Emil Bobyrev, kuvat

Suomentajana vuodesta 1995 työskennellyt Laura Jänisniemi kääntää kirjallisuutta ruotsista ja englannista. Suomentaminen on ollut päätoimista lukuun ottamatta vuosi 2013–2017, jolloin Jänisniemi toimi Urjalassa ensin Hehkuva Nuutajärven lasikylä -hankkeen kehitysvastaavana ja sitten Pentinkulman päivien toiminnanjohtajana.

Aluksi Jänisniemi käänsi ruotsista vain tietokirjallisuutta ja oli vakaasti sitä mieltä, ettei ryhdy kääntämään kaunokirjallisuutta.

– Henning Mankellista se sitten alkoi, ja vaikka murhien maailma ei ollut kaunis, kyse oli kuitenkin kaunokirjallisuudesta, Jänisniemi nauraa.

– Jonkin verran käännän tietokirjallisuutta myös nykyisin. Viime vuoden puolella suomensin Ulrika Gustafssonin kirjoittaman Sally Salmisen elämäkerran. Se oli tavallaan vähän hybridi, sillä Gustafsson lainasi teoksessaan myös Salmisen suomentamattomia kaunokirjallisia teoksia, joten käänsin samalla myös vähän tämän kaunokirjallista tekstiä.

Jänisniemen mielestä kaunokirjallisuuden kääntämisessä tärkeintä on äidinkielen lisäksi kirjoittajan maailmaan sukeltaminen.

– Kirjailija määrittelee maailman, tyylin, kielenkäytön ja ajatukset, ja suomentaja pyrkii samastumaan niihin parhaansa mukaan: syventyy kirjailijan ajatuksiin, etsii niille ymmärryksen ja kirjoittaa saman suomeksi. Se on tietysti myös se vaikeinta kääntämisessä. Toisen nahkoihin meneminen ei aina ole helppoa, vaan se riippuu paljon kirjailijan maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä. Yksi asia, mikä minut vuosien mittaan ajoi pois dekkarien suomentamisesta, oli se, etten kerta kaikkiaan jaksanut olla niiden romaanihenkilöiden kanssa, koska monet niistä olivat niin epämiellyttäviä.

* *

Suomennos kulkee Jänisniemen mukaan aina suomentajan persoonan kautta. Yhdessä romaanissa on lukemattomia käännösratkaisuja.

– Jos useampi ammattilainen suomentaisi saman kirjan, käännöksistä tulisi aika erilaisia, koska jokainen ymmärtää ja lukee ja tulkitsee omalla tavallaan. Maallikot monesti kritisoivat suomennoksia virheistä. Kyllä kaikkien suomennoksissa on virheitä. Yksi tai jopa kaksi pientä asiaa on ehkä mennyt pieleen, mutta paksussa romaanissa on toistasataa tuhatta sanaa, jotka taitava suomentaja on kartuttamastaan suomen kielen ilmaisuvarastosta poiminut juuri kohdalleen. Siksi yksittäinen tikun nokkaan nostettu virhe saa kohtuuttoman painoarvon.

– Äidinkieltä ei osaa koskaan täydellisesti, vaan aina voi oppia lisää vivahteita. Siksi yritän lukea mahdollisimman paljon suomeksi kirjoitettua kirjallisuutta, sanoo Jänisniemi, ja kertoo viime aikoina nauttineensa muun muassa Anni Kytömäen, Sami Hilvon ja Tommi Kinnusen teoksista.

”Suomentaja syventyy kirjailijan ajatuksiin, etsii niille ymmärryksen ja kirjoittaa saman suomeksi.” Kuva: Emil Bobyrev

Englanti on Jänisniemen mukaan valtavan ilmaisuvoimainen kieli ja sen keinot hyvin erilaisia kuin suomen.

– Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään usein runsaasti sisäkkäisiä lauseita ja pystytään helposti muodostamaan monimutkaisia, mutta täysin ymmärrettäviä klustereita. Suomensin alun perin irlantilaisen Anna Burnsin teoksen Maitomies (Milkman). Teos on malliesimerkki siitä, kuinka suomentajan täytyy ikään kuin pilkkoa teksti palasiksi ja rakentaa se uudelleen, yrittää suomen kielelle ominaisin keinoin saada se vaikuttamaan yhtä kerroksiselta ja säilyttää alkutekstin tunnelma, joka tässä kirjassa on pääosin ahdistava ja painostava.

– Toinen ääriesimerkki on ruotsi, jossa käytetään monesti hyvin lyhyitä peräkkäisiä päälauseita. Siitä puuttuu suomen sidosteisuus eikä siitä tule ymmärrettävää suomea, jos siihen ei tuo sitä sidosteisuutta ja asioiden välisiä suhteita: mistä tähän tullaan ja mistä asiat johtuvat, mikä on syy ja mikä seuraus. Jos on jollain tavalla samalla aaltopituudella kirjailijan kanssa, pystyy näkemään sen ajatuskulun siellä takana: lukemaan ihmistä enemmän kuin tekstiä.

Ruotsinkielisestä kaunokirjallisuudesta Jänisniemen mieleen on jäänyt erityisesti Monika Fagerholmin Kuka tappoi Bambin?, joka toi Fagerholmille Finlandia-ehdokkuuden 2019 ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2020.

– Romaanin spiraalimainen rakenne haastoi myös suomentajan: kuinka lähestyä kertomuksen ydintä yhtä taitavasti kuin kirjailija, yhtään enempää etukäteen paljastamatta, jännitettä varjellen ja maton alle lakaisemisen pyrkimystä mukana kuljettaen.

– Oli ilo työskennellä sellaisen kirjailijan kanssa, joka arvostaa suomentajaa taiteilijana ja kunnioittaa hänen ratkaisujaan. Sielunsisaruuden kokemus on voimakas, ja yhteiset esiintymiset ovat olleet antoisia.

* *

– Varsinkin jos kirjailija on minulle uusi, luen kirjan kokonaan läpi tai kuuntelen, jos siitä on ehditty tehdä äänikirja alkukielellä. Nielaisen kirjan maailman sitä kautta. Sitten teen raakatekstiä. Minulle on tärkeää saada tiedostoon se kokonaisuus jonkinlaiseksi suomeksi, vaikka siellä on kysymysmerkkejä ja alkukielistä tekstiä siinä välissä. Sitten tulee hiomiskierroksia niin monta kuin aikataulu antaa myöten.

Suomentajan aikataulut ovat nykyään tiukat ja niitä joskus muutellaan. Äänikirjoja haluttaisiin päästä tallentamaan jo ennen kuin suomennos on kunnolla valmis.

Jänisniemestä olisi tärkeää, että lainauskorvaukset koskisivat myös e- ja äänikirjoja. Nyt suomentajat saavat lainauskorvausta vain fyysisistä kappaleista. Kun suomalainen kirjailija saa jokaisesta teoksensa lainakerrasta 26 senttiä, käännöskirjallisuuden kohdalla 26 senttiä menee puoliksi eli suomentaja saa siitä 13 senttiä. Äänikirjoista ja tekstinä luettavista e-kirjoista kirjailijat ja suomentajat eivät toistaiseksi saa lainauskorvausta.

– Korona-aikana äänikirjojen ja striimauspalvelujen käyttö suorastaan räjähti. On pelkästään ihanaa, että ihmiset lukevat ja kuuntelevat, mutta tekijöiden ansionmuodostus pitäisi järjestää järkevästi. Mitä tapahtuu, jos fyysisten kirjojen lainaaminen vähenee? Kirjallisuusalan tekijänoikeusjärjestön Sanasto ry:n kautta yritetään kovasti vaikuttaa siihen, että lainauskorvaus laajenisi myös näihin julkaisumuotoihin, kertoo Sanaston ja Lukukeskuksen hallituksessa istuva Jänisniemi.

Jänisniemi valmistui viime vuoden keväällä työnohjaajaksi. Hänen mukaansa kulttuuri- ja taidealoilla työskentelevät tarvitsisivat tukea ja apua ammattimaiseen toimimiseen ja ammatin paineiden kestämiseen.

– Koronan ja myös kulttuuripolitiikan myötä tilanne ja tuen tarve on vain pahentunut. Taiteen niukka arvostus on tullut päivänvaloon ja se on surullista katsottavaa. Mielestäni valtiovallan ja yksityisten säätiöiden olisi viisasta suunnata rahaa myös siihen, miten taiteilijat toipuvat tästä. Jos he eivät toivu, se on paljon kalliimpi lasku yhteiskunnalle. Taiteilijat on kuitenkin niitä, jotka voidessaan hyvin voivat auttaa muitakin toipumaan.

– Osallistuin taannoin Facebookissa keskusteluun suomentajan nimen mainitsemisesta tai mainitsematta jättämisestä, kertoo Jänisniemi, joka kuvaa olevansa henkeen ja vereen tekijänoikeuksien puolustaja.

– On hämmästyttävää, miksi kääntäjän olemassaolon tunnustaminen herättää niin suurta vastahakoisuutta. Ja on surullista, että ihmiset, jotka sanovat rakastavansa kirjallisuutta, voivat sumeilematta jättää huomiotta aika olennaisen ryhmän niistä, jotka sitä kirjallisuutta tänne Suomeen tekevät.

– On aina helppo heittää lukevansa alkukielellä ja todeta, että käännökset ovat huonoja, koska ne ovat käännöskieltä. Useimmitenhan se alkukielellä lukeminen tarkoittaa englantia, ja englantikin on huomattavasti vaikeampi kieli kuin miltä päältä päin näyttää. Mutta kuinka moni pystyy lukemaan puolaksi tai kiinaksi tai unkariksi… Me suomentajat kehitämme ja koulutamme itseämme jatkuvasti, jotta voisimme palvella lukijoita parhaalla mahdollisella tavalla – mekin jotka käännämme näistä ”tavallisista” kielistä.

Jänisniemi on koordinaattorina Kersti Juvan vetämässä ja Koneen säätiön rahoittamassa Suomentajat lukijoiden luo -hankkeessa. Hankkeessa on mukana 40 suomentajaa, jotka ovat yksitellen vierailleet noin 170 kirjastossa eri puolilla Suomea. Hanke jäi koronan takia hieman kesken.

– Löysimme uudeksi yhteistyökumppaniksemme Kirjastokaistan, ja huhtikuun lopulla kuvattiin 12 suomentamisaiheista keskustelua, jotka tulevat elokuusta alkaen viikoittain Kirjastokaistan sivuille ja leviävät sitä kautta kirjastojen ja muiden yhteistyökumppanien kotisivuille. Sarjaa on ollut tosi antoisa tehdä ja siitä jää pysyvä jälki, Jänisniemi iloitsee.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua