Sattumia sarjakuvahyllystä #9: Ana Galvañ – Press Enter to Continue

18.06.2020
Sattumia9 Galvan paakuva

Kuva: Ville Pirinen

SARJAKUVA | Kevytpsykedeelisissä pastelliväreissä marinoitu tieteisfiktio matkailee eksistentialistisen pohdiskelun, dystooppisen kauhun ja absurdin huumorin välisillä hämärän rajamailla. Hallitusti häiritsevä kuvakerronta pakottaa lukijan keskittymään ja palkitsee syventyjän.

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Ana Galvañin sarjakuvakirjasta Press Enter to Continue (Fantagraphics, 2019)

Kansainvälistä kuvittajauraa Madridista käsin pyörittelevä Ana Galvañ (s. 1980) on mestari hyödyntämään hehkuvia värejä ja geometrisiä muotoja kuvallisessa ilmaisussaan. Press Enter to Continue on espanjalaistaiteilijan ensimmäinen englanniksi käännetty sarjakuvakirja. Kirja sisältää viisi erillistä nimeämätöntä sarjakuvanovellia, joita sitovat yhteen paitsi vainoharhaiset teknologiateemat, myös viimeisen päälle harkittu visuaalisuus.

sattuma9 galvan kuva1

Kuvitushommat on tiukasti näpeissä.

Kirja alkaa, milläs muullakaan, kuin infograafisella sivulla sormesta painamassa enter-näppäintä pohjaan. Datan lataaminen tulevia tarinoita varten alkaa. Skitsottavan kirkkaan keltainen kuva esittelee hienovaraisesti elementit joilla Galvañ pelaa. Geometriset perusmuodot, abstraktit rasteristruktuurit ja kirkkaat väriläikät ohjaavat lukijan katsetta kohti olennaisia yksityiskohtia.

Tunnelma on järjen tasolla analysoituna varsin levollinen, mutta kuva herättää kummaa levottomuutta jossain aivojen syvemmissä segmenteissä. Tämä kiehtovalla tavalla vieraannuttava fiilis säilyy kirjan kannesta kanteen, jokaisessa viidessä tarinassa ja niiden välisissä siirtymissä.

sattuma9 Galvan kuva2

Varsin vieraannuttavasti visualisoitu ”romanttinen” kohtaaminen.

Tarinoista ensimmäinen on ollut erityisen helppo kääntää englanniksi, sillä siinä ei ole lainkaan tekstiä. Perinteisimmässä mielessä siinä ei ole myöskään tarinaa.

Jutun päähahmo kulkee laajassa sisätilassa ja jotenkin jakaantuu liikkuessaan muutamaksi versioksi itsestään. Yksi versio jää katselemaan tv:tä, ja muut jatkavat kävelyä. Televisio yhdistyy kumman konkreettisesti katselijaan, ja kävelijöiden kimppuun käy ikkunasta sisään loikkaava tiikeri. Päähenkilö tuntuu pyytävän apua itseltään ja/tai versiolta itsestään tv-ruudun välityksellä. Tiikeri saa toisaalla saaliikseen ainakin yhden jakautuvista hahmoista muiden syöksyessä pimeään veteen petoa pakoon.

Syvyyksissä hohtaa ruutu, joka on sama tv-ruutu jota päähenkilö jäi alussa katselemaan. Tv-lähetys tulee siis jostain rinnakkaisesta tapahtumahorisontista. Aina välillä jokin kuva näyttää jonkin tapahtuman epäselvän aikajanan aiemmasta kohdasta. Kun päähenkilö ja/tai versio hänestä kahdeksansivuisen novellin lopussa sammuttaa tv:n, tuntuu että on nähnyt vilahduksen jostain loputtomasta, oudosta ja painajaismaisesta luupista.

* *

Tunnustan heti, etten varsinaisesti käsitä lukemastani mitään. Voi olla, että tyypin jakautuminen eri kuvissa useammaksi itsekseen on pelkkää liikkeen kuvausta. Mutta ainakin se sisältää aina vaihtoehtoisia mahdollisuuksia toiminnasta. Ajan rakenne tarinan maailmassa on vähintäänkin vääristynyt verrattuna omaani. Lähempänä jotain fysiikan lakien perustotuutta ajan outoudesta kuin omaa kokemustani ajan kulusta. Moni asia näillä sivuilla jättää minut hämmentyneeksi. Voi olla, etten osaa lukea tätä sarjakuvaa!

En osaa sanoa mitä tämä tarina tarkoittaa, mitä taiteilija itse on ajatellut tai onko jutulla jokin konkreettinen viesti välitettäväksi. Luen tarinan joka kerta hieman eri tavalla, bongaillen ”lukuohjeita” sieltä täältä sivuilta, ja tulkintani muuttuu loputtomasti. Kokemus on kuin monitulkintaisen runon, tahallisesti hämäävän pelikäyttöliittymän tai David Lynchin oudoimman lyhytelokuvan äärellä. En tajua mitään, mutta vaikutun.

Kyse ei siis ole siitä, ettei tekijä osaa tehdä ymmärrettävää sarjakuvaa. Tekijä osaa tehdä moniselitteistä mysteerisarjakuvaa.

sattuma9 Galvan kuva3

Erikoista menoa sarjakuvaruutujen sisällä ja niiden välisissä suhteissa.

Vahvasti jostain Twilight Zonelta alkava kirja muuttuu pykälää perinteisemmäksi muissa, myös tekstiä kerronnassaan hyödyntävissä novelleissa. On selkeämmin kauhugenreen sitoutuva pätkä friikkisirkuksen ihmisnukesta, kafkalaisen piinaava työhaastattelu, esoteerinen scifi-kesäleiri nestemäisine kristalliportaaleineen ja aivosiniaaltojen monitorointeineen sekä tarina visuaalisesti ihmisaivoihin luikertelevista, itsetuhoisia ajatuksia aiheuttavista tietokoneviruksista, joita levittävät joko ”terroristit” tai ”valtio”.

Kaikkien lukeminen vaatii rauhoittumista Galvañin yhtä aikaa viehättävän ja häiritsevän silmäkarkin äärelle. Jokaisessa jutussa sanattoman kuvakerronnan rooli on suuri, ja kirjan lukeminen tuntuu harvinaisen vahvasti visuaalisen käyttöliittymän operoimiselta. Sitä toki sarjakuvan lukeminen lähtökohtaisesti aina on, mutta Press Enter korostaa asiaa päämäärätietoisesti. Mötikkä on selvästi kertovan kuvan kanssa puljaavan kuvittajan tekemä sarjakuvateos. ”Ootappa vaan kun läväytän tuohon kohtaan vielä tämän persikkaisen vinoneliön niin eipä voi lukija sitä olla huomaamatta. Ähäpäs!”

sattuma9 Galvan kuva4

Katse vaeltelee sivuilla ties minkä diagonaalien, lootien, pallukoiden ja kolmioiden hellän diktatuurin ohjailemana.

Elähdyttävällä tavalla konemainen visualismi ja kirjan pelimäiset välisegmentit lisäävät layereita tarinoiden digidystooppisille (ehkä osin myös utooppisille) aineksille. Samat tarinat kenen tahansa muun piirtäjän käsissä painottuisivat aivan toisin.

Kirjan mainospuheissa hommaa niputetaan Black Mirror -suoratoistosarjan hengenheimolaiseksi. Samaa paranoidia tunnelmaa varmasti löytyy, ja vaikkapa idea näköaistin välityksellä ihmisiin tarttuvasta atk-viruksesta voisi olla dystooppisen tv-sarjan jakson lähtökohtana. Press Enter to Continuen teho perustuu kuitenkin niin täysin sen sarjakuvamuodolle ja sarjakuvakerronnan hienovaraisuuksille, ettei tv-sovitusta voisi tunnistaa ehkä edes samaksi tarinaksi. Sarjakuvan ja elokuvan keinot tunnelman luomiseksi ovat joskus yllättävänkin kaukana toisistaan.

sattuma9 Galvan kuva5

Siirtymät välisegmenteistä varsinaisiin tarinoihin ovat mm. tällaisia.

Fantagraphicsin julkaisu on kovine kansineen ja kiiltävine metalliväriefekteineen ns. laadukkaan taidetuotteen näköinen esine. Kannen väriloisto ja matemaattinen palikkasommittelu summaavat tarinakokoelman keinoja, vaikka tarinoiden painostava tunnelma ei ehkä vielä päällisistä välity. Tekniset seikat painojäljestä paperilaatuun ovat vimpan päälle. Kyseessä on siis sisäkansia ja sidontaa myöten hallittu ja harkittu kirja, jonka vajaaseen sataan varsinaiseen tarinasivuun saa kulutettua hyvinkin runsaasti aikaa sisältöä ja muotoa tutkiskellen.

Tutkiskelu onkin sana, joka kuvaa hyvin omaa lukukokemustani. Ana Galvañin tapa tehdä sarjakuvaa generoi älyllistä viihtymistä ja aktivoi mieltä pyörittelemään monimutkaisia teoreettisia kuvioita. Lämpimät värit tuottavat kylmää analyysia.

Tunnetasolla homma jää etäisemmäksi, vaikka jokin syvä levottomuus soittaa myös sielun kieliä. Kliseisellä, ja tieteellisesti täysin epäpätevällä jaolla kirja puhuttelee enemmän aivoja kuin sydäntä.

Ja sehän on vallan hyvä niin, kyllä tarttee olla taidetta maailmassa ja omassa kirjahyllyssä erilaisiin tarkoituksiin.

Kirjan pastellipainajaismaisista visioista yksi on löytänyt tiensä hieman mutatoituneena myös omiin uniini. Näköhermon kautta päähän tarttuvasta itsemurhaviruksesta kertovan jutun leijuva pikselipää tarttui siis omaan alitajuntaani ja vieraili mielessäni aamuyön tunteina.

Tämä jos mikä on ns. ”kuumottava käpäytys”. Tähän surullisen keski-ikäiseen nuorisokieli-ilmaisuun päätän tämänkertaisen raporttini. Kuumottava. Käpäytys.

sattuma9 Galvan kuva6

On mahdollista, että tämän sivun lukeminen tartuttaa sinunkin aivoihisi kauhean visuaalisen viruksen!

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This