Sattumia sarjakuvahyllystä #51: Pentti Otsamo – Välittäjä

Kuva: Ville Pirinen

Ville Pirinen, teksti

Kuvat Pentti Otsamon sarjakuvakirjasta Välittäjä (Suuri Kurpitsa, 2021). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Vuonna 1967 Oulussa syntynyt Pentti Otsamo on mm. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatulla palkittu sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Voimakkaan selkeästä viivastaan tunnettu tekijä on ”arkisempien” kuvitusduuniensa ohella tehnyt hiljakseen kansainvälistä sarjakuvataideuraa, ja hänen suvereenia sarjakuvanovellistiikkaansa on julkaistu usein ensin muilla kielillä kuin suomeksi.

Eedenistä pohjoiseen ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa, 2012) kerää yhteen tekijän arkisen kummallisia novelleja.
Anarkistisesti absurdin huumorisarjakuvan saralla Otsamo on tehnyt merkittävää työtä ainakin otsikoiden Haukotuksia sekä Nipa Kettu ja Joe Kaniini alla. Hänen kädenjälkensä koristaa ja kohottaa myös Pauli Kallion käsikirjoittamaa pitkäikäistä jalkapallo- ja penkkiurheilusarjakuvaa FC Palloseuraa.


Välittäjän (Suuri Kurpitsa, 2021) kanteen painettu alaotsikko ”Kauppa-Lopo kaukana, kaukana Kuopiosta” ja etäisesti Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin aika-avaruusagentista kertovia Valerian-sarjakuvia muistuttava kansikuvitus summaavat kätevästi teoksessa sekoiteltavia aineksia. Savolainen naturalismi meets avaruuden erikois-alienit. 
Koska tämä on 51. osa alati laajenevaa juttusarjaa, ja tämänkertaisessa artikkelissa jauhetaan taas poikkeuksellisen paljon tarinan sisältämistä juonenkäänteistä, on ehkä hyvä muistuttaa kovasti spoileriallergisia lukijoita ensimmäisten juttujen mukana julkaistusta disclaimerista:

”Tässä sarjassa Ville Pirinen lukee kirjahyllystään löytyviä sarjakuvia ja sössöttää lukukokemuksistaan. Kirjoitukset sisältävät juonipaljastuksia ja muita epäolennaisia havaintoja teoksista. Kirjoitukset eivät yritä olla kritiikkejä, ja niiden esseistiikaksi luokitteleminen lienee turhan uskaliasta. File under: sekava subjektiivinen sepustelu.”

Kauppahommat kannattaa kaikkialla kosmoksessa.

Tekijä kertoo kirjan jälkisanoissa, että Välittäjän alkusysäys on Asema Kustannuksen vuonna 2010 julkaisemassa Minna ja miehet -antologiassa, jossa kuusi pohjoissavolaista sarjakuvaukkelia sovittaa Minna Canthin novelleja sarjakuviksi. Otsamo päätyi tekemään kokoelmakirjaan traagisen sovituksen Kuoleva lapsi -tarinasta, mutta myös idea avaruudellisesta kauppalopoilusta on peräisin tuosta reilun vuosikymmenen takaisesta projektista.

Varmasti hyvä, että noin kuudenkymmenen sarjakuvasivun Lopo-sovitus päätyi loppujen lopuksi omaksi kirjakseen. Väljempi sivumäärä antaa tarpeeksi tilaa sekä kuvallisille että kirjallisille ideoille. Tai tarkemmin sanoen kirjallisten ideoiden muuttamiseen kuvallisiksi ideoiksi.

Takakanteen on painettu kriitikko F. Ahlmanin hienosti nenäänsä nyrpistelevä Uusi Suometar -lehteen kirjattu aikalaisarvio Canthin novellista ja erityisesti sen päähenkilöstä: ”En muista vielä koskaan lukeneeni mistään luonteesta, joka olisi ollut kaikin puolin yhtä haisevan iljettävä kuin tämä kaikenlaiseen riettauteen tahrattu irvikuva naisekseen.” Siinäpä vasta tujakka lainaus, joka yhdistettynä novellin monipuolisempaan naiskuvaan tarjoaa aidosti hyvän lähtökohdan hahmoa luonnostelevalle sarjakuvataiteilijalle. Otsamo kykenee tiivistämään polveilevien tekstimassojen informaation muutamaan harkittuun tussiviivaan. Kuvailu muuttuu kuvaksi.

Naturalistista kansankuvausta.

Välittäjä tapahtuu syrjäisellä planeetalla, jossa intergalaktiset kaivosyhtiöt tekevät tiliä ja vähävarainen alkuperäisväestö köyhtyy paskaduuneissa. Planeetalta löytyy myös jurrissa ördäävä Tmi Kauppalopo, eli levoton sielu ja romujobbari kaukaa Tellukselta. Lyhyehkön maailman(kaikkeuden)rakentelun jälkeen varsinainen tarina nytkähtää käyntiin, kun känninen keskushahmo viskataan juoppoputkaan.

Henkilökuva rakentuu nopeaan: Äkäinen pubiruusu avaruuspuvussa suhtautuu sekä jonkinlaiselta älylliseltä avaruushieholta näyttävään sellitoveriinsa että avaruuden keskiaikamarkkinoilta karanneeseen vartijaan suhteellisen vihamielisesti. Ääni kellossa muuttuu, kun paljastuu että sellitoveri valmistaa yrttirohtoa migreenistä kärsivälle paikalliselle humanoidille. Migreeni on tunnetusti telluslaisten vaiva ja maailmankaikkeus pieni. Humanoidi paljastuu Augusta Kortmaniksi, jonka Lopo muistaa menneisyydestä maankamaralta.

Nuoruudessaan Lopo on kaupannut Augustalle bilehuumeita, ja nyt Augusta on migreenistä kärsivä tuore leski ja yksinhuoltaja, rahavaikeuksissa yhtä kaukana kotiplaneetalta kuin osto- ja myyntikulkurin huuruista elämää elänyt päähenkilökin. Lopo tietää kuinka kuivatusta Cibanas-ruohosta käärityt sätkät auttavat migreeniin ja ottaa heti asiakseen auttaa.

Putkayön jälkeen Tmi Kauppalopo lampsii Augustan selkeästi ns. ylempää ja omistavaa sosiaaliluokkaa edustavalle scifi-talolle morjestelemaan, tarjoten sekä kevyitä huumeita migreeniin että myyjänkykyjään avuksi rahavaikeuksiin.

Kaivelemalla Augustan nurkista löytyykin kaikenlaista myytävää romua. Sujuvasupliikkinen suora- ja verkostomarkkinoija Tmi Kauppalopo puhuu toisen roskan muiden aarteiksi, ja tienaa itseensä verrattuna rikkaalle leskelle yli 30 avaruusrahulia. Lopo ei vedä osuutta rahoista itselleen vaikka tarjotaan, toiminnan motiivina ovat auttamisen ilo, inhimillisen arvostuksen kerääminen ja toive hyväksynnästä.

Lopo välittää kaukaisehkon lähimmäisensä eli Augustan kohtalosta, mutta myös siitä mitä Augusta hänestä ajattelee. Lopo välittää monenlaista kamaa moneen suuntaan. Sarjakuvan monimielistä nimeä lienee vaikea kääntää muille kielille kadottamatta osaa sen canthilaisista sävyistä.

Ajankohtainen kannabiskeskustelu.

Niinhän siinä sitten käy, ettei ennakko-oletusten tai sosiaaliluokka-aitojen yli hypitä noin vain maailmankaikkeuden laidallakaan. Kauppa-Lopo pysyy Augustan ja tämän fiinin ystäväpiirin silmissä rupusakkina, vaikka päihteilevän bisnesenkelin neuvot kuinka auttavat leskeä asuntokaupoissa. ”Ruma ja haiseva” hahmo pelottaa lapsia, korkki aukeaa, moraali joustaa ja bisnekset lipsuvat haparoivasta otteesta. Pieni ja turha varkaus johtaa köyhän säätäjän kohti mahdollisesti lopullista linnareissua. Lopo tuskin enää koskaan näkee Tellukselle ja Kuopioon aikanaan jäänyttä lastaan ja puolisoaan.

Fantastisesta tapahtumaympäristöstä huolimatta sarjakuvassa on realistisen toteava ja arkisen ankea sävy. Tämä tietysti toistaa uskollisesti alkuperäistarinasta ja laajemminkin Minna Canthin tuotannosta löytyvää köyhää kansaa -meininkiä. Yhteiskunnan kohtuuton epäreiluus todetaan, eikä jäädä esittelemään sovinnollisia ratkaisuja tilanteelle. Haavoittuvalle keskushahmolle ei ole tarjolla voitokasta kasvukaarta eikä rikas leski löydä sydämestään suurta pyyteetöntä hyväntekijää. Yksilöille jaetaan epätasaiset kortit ja niillä pelataan miten pelataan. Välittäjä tarjoilee kovan linjan masentunutta suomijyystöä.

Kuopion slummit back in the day.

Otsamo pyörittelee sarjakuvassaan laajempiakin raskaita aineksia, siellä täällä vilahtelevat kolonialismit, rasismit, seksismit, ympäristötuhot ja addiktiot. Välittäjä ei silti ole raskas sarjakuva. Lukukokemus on suorastaan viihteellisen kepeä.

Osaksi juttua keventää tieteisnostalginen tapahtumaympäristö ihmismäistettyine space-hiehoineen ja -sammakkoineen. Popkulttuurinörteille bongailtavaksi löytyy ainakin nostalgista lämpöä nostavia Tähtien Sota-, Galactica-, Star Trek– ja E.T.-fiiliksiä. Tuoreempi muistijälki yhdistää Augustan ulkonäöllisesti Handmaid’s Tale -telkkusovituksen ylhäisönaishahmoon, Serena Joy Waterfordiin. Tieteisnostalgiaa merkittävämpi tarinan keventäjä on Otsamon ekonominen, mutta elävä sarjakuvailmaisu.

Välittäjä edustaa jokseenkin klassista sarjakuvakerrontaa. Selkeä ja voimallinen viiva tekee ruutujaoltaan simppeleistä sivuista dynaamisia. Piirrosjälki on yhtä aikaa pelkistetyn karrikoitua ja arkisen realistista. Oudot maisemat tai kummallinen arkkitehtuuri luodaan suhteellisen vähin vedoin, samoin vieraan planeetan ihmeellinen vaatemuoti tai hahmojen ilmeikkyys eli ”näyttelijäsuoritukset”.

Otsamo on helppolukuisen sarjakuvailmaisun mestari, usealla mittarilla ns. täydellinen sarjakuvapiirtäjä. Lukijan katse liukuu sivuilla vauhdikkaasti, kerronnalliset ydinasiat pomppivat silmille, juttu luistaa eteenpäin vaivattomasti. Luulen, että se on juuri sen sortin vaivattomuutta, jonka eteen täytyy nähdä saamaristi vaivaa.

Sarjishistoriasta yhteyksiä löytyy Mézièresin Valerian ja Laureline -juttujen lisäksi Moebiuksen ja Jack Kirbyn sarjakuvien voimallisen selkeisiin tieteisvisioihin. Sarjisdivarihamsterit saattavat yhdistää ajatuksia pölyisiin UFO – lentävät lautaset -lehtiin tai 1999 – tuntematon tulevaisuus -läystäkkeisiin.

Nykykollegoista Otsamon kanssa samoihin aikoihin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa aloitelleet altsusarjistyypit, kuten Seth, Adrian Tomine, Matti Hagelberg, Johanna ”Roju” Rojola tai Daniel Clowes saattaisivat vääntää jotain samanhenkistä jonkin tieteisnostalgisen impulssin ohjaamina.

Havainnollista kerrontaa: Tilaisuus tekee varkaan.

Välittäjä seisoo omilla jaloillaan sen verran tukevasti, ettei haittaa jos ei peruskoulussa pakolla luettu Kauppa-Lopo palaudu mieleen. Kuvitettu klassikko -jäykistely vältetään myös siinä tapauksessa, että lukija on armoton Minna Canth -fani ja originaali kaunokirjallinen Kauppa-Lopo poltettu aivopoimuihin palavin kirjaimin. Tarina on selvästi sama, mutta kerrontakeinot niin kaukana toisistaan, ettei niiden laadullisessa vertailussa tunnu olevan järkeä. Omenat ja appelsiinit, sanoisi joku amerikkalainen, eikä ymmärtäisi muutenkaan arvostaa runsaat sata vuotta wanhaa, yhä liian ajankohtaista suomalaisen kurjuuden julistusta.


Pienen suuren sarjakuvakirjan vahvuus on sen ajattomassa inhimillisessä tragediassa. Monilla tavoilla ja tasoilla menneeseen viittailevat kerrontakeinot onnistuvat tuntumaan tuoreilta. Välittäjä on pinnaltaan leppoisa ja pintansa alla ankara teos. Suhteellisen nopealukuinen, mutta pidemmäksi aikaa tallentuva, salasyvällinen sarjakuva.

Kahden viimeisen sivun sanaton jakso, jossa Kauppa-Lopoa kärrätään kohti vankilaa ja Augustan perhe jatkaa elämäänsä, on hyvä esimerkki teoksen ansioista. Silmäkulma kostuu, alahuuli väpäjää. Koskettavaa ja monimielistä menoa erittäin vähäeleisesti esitettynä.

Sanatonta ulkopuolisuuden kokemusta.

Olen lukenut ihan justiinsa ilmestyneen Välittäjän vasta pari kertaa, ja aika näyttää miltä Otsamon teos tuntuu esimerkiksi kymmenen vuoden päästä uudelleen koettuna. Minna Canthin Kauppa-Lopon tarina on taistellut menestyksekkäästi aikaa vastaan jo yli sata vuotta, joten sinänsä ennusmerkit ovat hyvät.

Äsäkkä kovakantinen, wanhan Galax-avaruuskirjasarjan mieleentuova kirja on kiva käsissä. Painojälki toistaa sekä loskaisen rapaiset että scifi-kiiltävät väripinnat kauniisti. Sisäkansien tapetit ovat hauska krapulaversio Valerian ja Laureline -albumeiden sisäkansista.

Kättä lippaan, Pentti Otsamolla on näkemystä.
Ja toki sitten vielä: Minna Canth se vaan on ikuisesti saakelinmoinen kovis!

Luokkayhteiskunta värikuvina.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua