Sattumia sarjakuvahyllystä #49: Nanna Johansson – Vitsaa säästämättä

02.09.2021

Kuva: Ville Pirinen

SARJAKUVA | Yhteiskunnallinen asiapitoisuus kohtaa päättömän hupsuttelun. Hauska visuaalisuus sopii synkeidenkin teemojen pyörittelyyn.

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Nanna Johanssonin sarjakuvakirjasta Vitsaa säästämättä (Sammakko, 2021). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Nanna Johansson (s. 1986) on skånelainen pilapiirtäjä, sarjakuvataiteilija, kirjailija ja podcast-toimittaja. Tekijän sarjakuvatuotanto on helppo mieltää osaksi samaa modernin ruotsalaisen feministisen sarjakuvan ”aaltoa”, jota tahoillaan ja tyyleillään edustavat Liv Strömquist, Moa Romanova ja Hanna Gustavsson. Suomeksi kaikkia julkaisee sama kustantamo, Sammakko.

Vitsaa säästämättä (Sammakko, 2021) on julkaistu Ruotsissa vuonna 2019 Galago-kustantamon toimesta nimellä Jag kommer med stryk. Koitin ihan puolivakavissani googlailla asiaa, ja päädyin siihen, että kyseessä on useita sarjakuvallisia ja kirjallisia teoksia julkaisseen tekijän ensimmäinen suomeksi käännetty laitos. Johanssonin tuotantoon tutustumisen voi siis helposti aloittaa juuri tästä kirjasta, ja ruotsinkielisiä sanoja ja kuvia sujuvasti lukevien kannattaa hakea lisää matskua ainakin kirjastoista ja maailmanlaajuisesta tietoverkosta. Det är roligt och användbart.

Johansson kuva1

Eiköhän oteta kaverikuva instaan.

Kokoelmateos sisältää yksittäisiä pilakuvia, muutaman sivun sarjakuvanovelleja ja vaikeammin kuva- ja sanataiteen karsinoihin aseteltavia kuva- ja sanataiteellisia systeemejä. Yhtenäistä suurta tarinaa tai edes yksiselitteisesti palasia paketoitavaa teemaa ei ole. Monitahoista materiaalia sitoo yhteen Johanssonin yhtenäisenä pysyvä, hauskan selkeä kuvitusjälki ja tekijän johdonmukaisen leikkisältä vaikuttava asenne/maailmankuva.

Kustantajan mainostekstissä tekijää kuvataan seuraavasti: ”Vaivaannuttavan tunnelman, höpsön pilailun ja veitsenterävien analyysien mestari.” Kuvaus ei ole ainakaan kauhean kaukana Vitsaa säästämättä -kirjan sisällöstä.

Wanhoja sukupuolinormeja, tyhmien ukkojen valtarakenteita ja kapitalismin käärmeitä kritisoidaan ansaitusti, ja sitten välillä vain pöljäillään hauskoja älyttömyyksiä. Pohdiskelevampaakin osastoa leimaa tietty kepeys, joka on sekä selkeän väri- ja muotokielen että Kreetta Lahtisen suomentaman tekstipuolen irtonaisen flow’n ansiota. Masentuneimmillaankin Johansson on jotenkin huolettomampi kuin tämän artikkelin ensimmäisessä kappaleessa luetellut kollegansa.

Johansson kuva2

Depressiivinen kartta-aukeama.

In-ja-out-lista viikolle 51.


In: varsiselleri, venäläinen hahmo Bellman-lastenkirjoissa, korkkiruuvikka (korkkiruuvi + haarukka), taikataikina.

Out: taikuus, pikkukivet, alkuaine Zirkonium, vasen kives (minusta päin katsottuna).

Hämäriä asioita listaava, rennon selkeästi piirretty kaavio on yksi esimerkki siitä kuinka tekijän vino huumorintaju nojaa älyttömyyteen. Vahvalla tasaviivalla kuvitettu ja tekstattu absurdius joko aiheuttaa välittömän hymähdyksen tai suhisee yli hilseestä. Itseäni touhu sekä huvittaa että innostaa, ja tärkeä osansa siinä on Johanssonin kuvailmaisulla. Pökkelömäiset, lievästi groteskit hupihahmot ja hyvin simppeliksi karsittu viiva näyttävät hauskoilta. Hehe, hauska kivespussi siinä! Höhö, alkuaine Zirkonum on näköjään tuommonen mintunvihreä neliö!

Muotokieli nousee kynnyskysymykseksi. Minulle tekijän koukeroinen tekstausfontti ja jäykästi svengaavat piirrokset pitävät yllä jatkuvaa huvittuneisuutta, ja kaavakuvamaisimmatkin sivut tuottavat graafista nautintoa. Mikäli esimerkiksi Matt Groeningin Life in Hell -juttujen kuvakieli, Anu Lavosen sarjakuvat, Jukka Tilsan älyttömimmät hahmot tai David Shrigleyn karut piirrokset miellyttävät, suosittelen yytsäilemään myös Nanna Johanssonin kuvitusjälkeä.

Todennäköisesti hyvin pitkälle digitaalinen kädenjälki elää ja hengittää analogisesti. Hauska viiva on hauska viiva, riippumatta siitä piirtääkö sen sulkakynällä pergamentille, sähkövatkaimella digitaalisen piirtotabletin pintaan tai pissaamalla hankeen.

Johansson kuva3

Tyhmiä äijiä hauskoin viivoin.

Pidempien, eli muutaman sivun sarjakuvien aiheiksi käyvät muun muassa ihmiselämän tylsyys ennen ja nyt, Leijonakuningas-elokuvan diktatuuripropaganda, kaiken mahdollisen kaupallistaminen Bilehautajaiset Oy -firmaa ”mainostavassa” jutussa, pääkaupunkilaisille vinoilu (tässä tapauksessa Tukholma, voi vaihtaa mielessään tilalle päikseen Helsingin), naishahmojen älyttömät pronssirintaliivit pelimaailmassa, pitkästyttävät hääpuheet, kahvin vahvuudella lesoilu sekä ”tyttöjen ja poikien värit”, vaaleanpunainen ja sininen. 
Kaikista nyhdetään tasaista hupia, ja välillä tökitään aiheita sopivan ilkeällä sarkastisella kritiikillä.

Vitsaa säästämättä ei kuitenkaan shokeeraa, ole överisti gross tai subversiivinen rienaaja silloinkaan, kun innostunut tyyppi istuu ruokapöydässä höyryävä kakkaemoji lautasellaan ja huudahtaa: ”Vähän paskaa puhdistamaan vatsaa!” Johanssonin jutut tarjoavat jotenkin lempeää, hyväntahtoisesti turvallista sekoilua. Silloinkin kun syödään ulosteita. Eipä siinä, hyvin mahtuu hyllyyn ja aivopoimuun sellaistakin.

Johansson kuva4

Kahvi on kovisten juoma.

Yhteismitattomista materiaaleista koottu kirja on tietysti epätasainen lukukokemus. Joku vitsi puhuttelee enemmän kuin toinen, joku asiakysymys koskettaa toista enemmän. Joku yksittäinen sivu tai kuva pysäyttää pitkäksi aikaa ja jotkut aukeamat kelaa ohitse nopeaan. Kokoelmaformaatin siunaus on siinä, että tyhjänpäiväisempikin töräys menee nikottelematta täyteläisempien kyljessä. Täyteläisiä on onneksi huomattava enemmistö.

132 sivun mittaan sisällöllinen poukkoilu muuttuu myös vallitsevaksi tyylilajiksi, ja ideoiden suodattamattomuus hyveeksi. Vitsaa säästämättä on pidäkkeetöntä poukkoilua. Huolella käsikirjoitetut sarjakuvat, tehokkaasti tiivistetyt yksiruutuiset ja sitten-vaan-joku-hauska-kuva-ilman-sen-tolkullisempaa-pointtia asettuvat samalle lähtöviivalle. Vapaat assosiaatiot ja aikuisten oikeat asiat näyttäytyvät molemmat merkityksellisinä.

Johanssonilla on sanottavaa, mutta saarnata hän ei jaksa. Hän jaksaa kuitenkin piirtää kuvan kaljusta piippu-ukkelista katsomassa luontodokumenttia norsujen lisääntymisestä ja yöpaita-tädin kommentoimaan: ”No mutta Gösta! Täälläkö sinä vain istut ja katselet kovaa pornoa?” Riittää siinäkin miettimistä meille, jotka pysähtyvät moista miettimään.

JOhansson kuva5

Reteää kuvastoa.

Hajanaisuus tekee paketista myös hyvin uusintaluettavan. Kun on kerran pelannut kentät läpi, voi jatkossa keskittyä tutustumaan juttuun sieltä, toiseen täältä. Ennustan teokselle suhteellisen pitkää ikää, kun tekee mieli tsekata se ja se juttu tai kuva uudestaan.

Vaikka muotokieli pysyykin yhtenäisenä, kuvituksien informaatiomäärässä on kiitettävää vaihtelua; jotain satukirjakuvitusmaista aukeamaa tai monitahoista karttanäkymää sietää tutkiskella ajan kanssa.

 

johansson kuva6

Satumaisten roolien kääntelyä.

Pehmeäkantinen tuhti kirja näyttää hyvältä kiiltävää otsikkofoliointia myöten. Valokuvakollaasikannessa nököttää taiteilija itse wanhanaikaisiin rouvaskledjuihin sonnustautuneena ja lievästi kyllästyneen näköisenä. Valokuva tekijästä sarjakuvakirjan kannessa on yhä aika harvinainen ratkaisu, mutta muun muassa Liv Strömquistin useammasta teoksesta löytyy samantyyppinen päällysratkaisu.

Kyllä ihmisten on syytä oppia, että valokuvakantinen kirja voikin sisältää piirrettyjä kuvia!

JOhansson kuva7

Lähes abstrakti piirretty kuva.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua