Kuva: Ville Pirinen
SARJAKUVA | Absurdi huumorisarjakuva näyttää ensivilkaisulla iloiselta lastenkirjalta, mutta järkyttää sisällöllään useimpia aikuisiakin. Pirteä kuvakieli ja karmea tapahtumasisältö ovat räikeässä ristiriidassa, ja hermostuttava huvittavuus huippulukemissa.
Ville Pirinen, teksti
Kuvat Joan Cornellàn sarjakuvakirjasta Zonzo (Fantagraphics, 2017). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.
Vuonna 1981 Barcelonassa syntynyt Joan Cornellà sarjakuvataiteilee ja kuvittaa, eivätkä kuvataiteelliset näyttelykokonaisuudetkaan ole tuotteliaalle tyypille vieraita. Hänen pelkistetyn selkeää viivaa ja kirkasta väripalettiaan on nähty sarjakuvakentän ulkopuolella muun muassa Wilco-yhtyeen vuonna 2016 julkaistun Schmilco-albumin kannessa.
Cornellàn äärimmäisen tunnistettava tyyli on hioutunut 2010-luvun alkupuoliskon omakustanteissa, ja tätä nykyä tekijän hermostuneesti hymyilevät nappisilmähahmot leviävät painotuotteiden lisäksi tehokkaasti muun muassa Instagramissa.
Ainakin Wikipedian mukaan hän on ”famous for his unsettling, surreal humor and black humorcomic strips as well as artwork”. Värikkäät, hymyileviä nappisilmähahmoja vilisevät teoksensa näyttävät hätäisesti vilkaistuna pirtsakoilta lastenkirjakuvitukselta. Lähemmässä tarkastelussa käy äkkiä selväksi, että kuvasisällöt järkyttävät myös miltei kaikkia aikuisia.
Sarjakuvissa tapahtuu lähes aina jotain kauheaa ja veristä, mutta iloinen värimaailma ja nappisilmäiset hymynaamat pysyvät. Painajaismaista kontrastia kuvaa hyvin Wikipediassakin käytetty sana ”unsettling”.
Zonzo (Fantagraphics, 2017) on kokoelma sivun tai parin sanattomia sarjakuvia vuosilta 2013–2015, ja tekijä on julkaissut sen vuonna 2015. Sattumahyllystä löytyvä versio on Fantagraphics-kustantamon parin vuoden viiveellä Amerikan-markkinoille pukkaama laitos. Kirjoittamishetkellä tekijän tuorein kirja on vuonna 2019 ilmestynyt, rempseästi nimetty Everyone dies alone.
Raajat repeilevät mutta kestohymy pysyy naamalla.
Amerikan-painoksen kansikuvaan tiivistyy monta Cornellàn taiteen perusasetusta. Ahdistuneesti virnistävät kädettömät hahmot tarjoavat ”ilmaisia haleja”. Kuvitus hehkuu 1950-lukulaista väri- ja kuvakieltä. Meno on ehdottoman sopimatonta ja loukkaavaa, mutta kuva ei pelkisty ainoastaan julmaksi pilkanteoksi. Absurdin epäreilu vitsi kurottelee kohti jotain laajempaa ja melankolisempaa kokemusta kiistattoman epäreilussa maailmassa elämisestä. Huvittaa ja puistattaa, höhötyttää ja itketyttää.
Sama kiusallisen ristiriitainen fiilis toistuu monta kertaa lätyskää lukiessa. Kuvallisesti ja kerronnallisesti pelkistetyt sarjakuvat vaihtelevat totaalisen älyttömistä yllättävän syvällisiin, mutta huvittelun julmuus pitää yllä jatkuvaa itsereflektion taustavirettä. Huvitun ja tunnen syyllisyyttä huvittuneisuudestani. Zonzo on yhtä aikaa todella helppoa ja vaikeaa luettavaa.
Kymmenen pisteen omituisuutta.
Lukemisen helppous on tekijän tyylikeinojen ja taitotason ansiota. Piirros- ja maalaustyyli sijoittuu underground-sarjakuvan perinteiden ja liikennemerkkimäisen pelkistyksen välisellä janalla jonnekin puoliväliin. Ug-vaikutteet ovat löydettävissä, mutta meno on korostetun selkeää. Selkeys koskee niin kuvitusviivaa kuin kerrontametodeja. Sanattomat jutut etenevät jämäkkinä perusruutuina, erittäin havainnollisia keskipistesommitelmia hyödyntäen. Kuvakieli on äärimmäisen ekonomista, ja tässä mielessä Zonzo muistuttaa sanomalehtisarjakuvan klassikkoja, kuten Charles M. Schulzin Tenavia tai Mort Walkerin Masia.
Cornellàn sarjakuvat ovat kuitenkin jokseenkin mielenvikainen versio klassisuudesta. Ne ovat purettavissa ekonomiseksi kuvakieleksi ja havainnolliseksi kerronnaksi, mutta kerrottavat tarinat eivät sovellu yhteenkään päivälehteen. Huumori on usein niin mustaa, että epäilyttää kutsua sitä edes huumoriksi.
Lainaus taiteilijalta itseltään selventää asiaa:
”I think we all laugh at misery. We must start from the idea that when we laugh, we laugh at someone or something. With empathy or not, there is always some degree of cruelty. In spite of that, I am aware that if one of my cartoons happened in real life I would not laugh at all.”
Onneksi iso osa visuaalisista vitseistä edustaa niin puhdasta absurdismia, että ne eivät kerta kaikkiaan voisi tapahtua oikeasti.
Vauvan pää kosahtaa pöydän kulmaan.
Graafisesti hiottu muoto tuo raakalaismaiseen vitsailuun kummaa syvyyttä. Remellyksen linja pitää aukottomasti, ja karmeat tarinat keräävät kokoelmamuodossa filosofista painoarvoa. Törkeydellä on pointtinsa, kun itsepintaisella pieteetillä toteutettu hurmeinen sekoilu tuntuu usein osuvan nykymaailman oikeisiin kipupisteisiin.
Ehkä Zonzossa ei sittenkään tapahdu mitään jokapäiväisiä uutisia kamalampaa, ja sen kauheuksien keskellä tekohymyilevät kuminaamat ovat kuin kuka tahansa havainnoimassa ympäröivän todellisuuden pöyristyttävimpiä epäreiluuksia. Maailma palaa, ja tässä minäkin vain virnistelen.
Väkinäiset virneet.
Internet-julkaisuissaan Cornellà viljelee näppäriin iskulauseisiin perustuvia yhden kuvan ajatelmia. Lyhyet tekstit, kuten ”Good job! Your species is the biggest natural disaster”, ”Remember: Nobody will remember you” tai ”It’s all shit”, kiteyttävät nappisilmäisten hymynaamojen kehystäminä sarkastis-pessimististä yhteiskunnallista viestiä tehokkaiksi täsmäviesteiksi. Usein niidenkin äärellä nautiskelen huvittavuuden ja kamaluuden yllättävistä yhdistelmistä. Toimivaa ”halolla päähän” -antimainontaa.
Tekijän tekstittömyyteen perustuva sarjakuvatuotanto jää kuitenkin pidemmäksi aikaa hiertämään aivopoimuihin. Useimmiten kuuteen neliönmuotoiseen ruutuun mahtuu kuusi yllättävää käännettä, joissa jokaisessa jokin kummallinen lähtökohta ruopataan kummallisella tavalla ympäri. Tapahtumat ja näkökulmat kimpoilevat kuin Daniil Harmsin absurdeimmissa novelleissa.
Sarjakuvat alkavat mahdottomista tilanteista ja päätyvät eksponentiaalisesti mahdottomampiin. Yksioikoisuus kiertää jokaisen käänteen kaukaa. Paradoksaalisesti Cornellàn outojen sarjakuvien epämääräiset viestit tuntuvat tiukkoihin sloganeihin pakattuja selkeyksiä puhuttelevimmilta. Suurempi tulkinnanvara jättää syvemmän muistijäljen. Kysymyskeskeinen taide yltää jonnekin, minne ratkaisukeskeisellä ei ole asiaa.
Suuri kysymys: MIKSI?
Teosta tuntematon saattaa saada tästä kirjoituksesta sellaisen kuvan, että Zonzo tarjoaisi lukijalle jotain korkealentoista moraalifilosofiaa. Näin ei toki ole; Zonzo tarjoaa tehokkaan annoksen poikkeuksellisen matalaotsaista tykittelyä ja riemullista rienausta. Suurten kysymysten kauneus ja/tai kauheus ovat sitten katsojan silmässä.
56 sivua kaikin tavoin epäkorrekteja juttuja, joissa viehättää enemmän ajattelun vapaus kuin hengen kirkkaus.
Jotain sikailua merkittävämpää sivuille kuitenkin on painettu. Muodoltaan iloisen värikkääseen, mutta sisällöltään sysimustaan pikkukirjaan tulee tartuttua toistuvasti. Kuvitus on monella tapaa ”cartooning genius”, Cornellàn tapa maalata toisiaan verisesti murhaavia tekohymyileviä nappisilmiä toimii poikkeuksetta. Julman huvittelun ristiriitainen viehätys vääntää kasvoille kuvien hahmoilta tutun hermostuneen virneen.
Tarjolla myös suuria vastauksia.
Kovakantinen, käteen sopiva kirja on miellyttävä painotuote. Se näyttää kaukaa erehdyttävästi modernilta lastenkirjalta, ja kaikki sisäkansitapetteja myöten hyödyntää tätä erehdyttävää mielleyhtymää. Paperi ja painojälki toistavat peitevärimaalausjäljen kauniisti. Hymyilevän tyypin auki viilletystä kaulavaltimosta suihkuava verimössö näyttää lämpimältä!
Lapsiystävällisen naamarin alta tihkuu aikusiltakin kiellettyä matskua.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sattumia sarjakuvahyllystä #65: Noah Van Sciver – As a Cartoonist
SARJAKUVA | Amerikkalaisen indie-sarjakuvan nuori veteraani sekoittelee itseironista omaelämäkertaa huikentelevaiseen historialliseen fiktioon.
Sattumia sarjakuvahyllystä #64: Jack T. Chick – Tehtävä
SARJAKUVA | Kiehtovan kummallinen vanhoillis-uskonnollinen sarjakuva tarjoaa kankeaa kerrontaa ja käppäistä piirrosjälkeä. Huumori- ja kauhusarjakuvan keinoja lainaava lohduton novelli herättää ristiriitaisia ajatuksia.
