Sattumia sarjakuvahyllystä #26: Jarno Latva-Nikkola – Ukkometsola

03.12.2020

Kuva: Ville Pirinen

SARJAKUVA | Kuvakertomus sianmaitotuotannosta tykittelee absurdin traagista pohjanmaalaiskomediaansa hengästyttävällä intensiteetillä. Karseiden miesroolien kavalkadi yhdistää puskafarssia, psykedeelistä kauhua ja aikalaiskritiikkiä. Törkeä meno puistattaa ja naurattaa.

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Jarno Latva-Nikkolan sarjakuvakirjasta Ukkometsola (Huuda Huuda 2013)

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Kurikkalaislähtöinen Jarno Latva-Nikkola (s. 1977) on tehnyt sarjakuvien lisäksi ainakin kuvataidetta, animaatiota ja kuvittanut levynkansia. Hänen kuvailmaisussaan on aina jokseenkin kuumeinen meno. Pikimusta, groteski huumori yhdistyy jäyhään arkisuuteen yllättävällä tavalla. Suomalaiskansallinen ankeuksien perinne ja ulkomaisen underground-taiteen räävittömyys tuntuvat tasavahvoilta vaikuttajilta. Värikkäästä tuotannosta löytyy runsaasti visioita, joista on vaikea sanoa ovatko ne ensisijaisesti hauskoja vaiko pelottavia.

Sarjakuvalliseen tuotantoon on helppo alkaa tutustua lukemalla tämän artikkelin aiheen lisäksi ainakin debyyttikokopitkä Tunteiden maisteri (Huuda Huuda 2007) ja kokoelmakirja Jarno-Markuksen kauneimmat (Huuda Huuda 2010). Häiritsevällä tavalla hauskaa materiaalia löytyy kaikista.

kuva1 LN

Luihu äijä esittää olennaisen kysymyksen.

Tarinan alussa näätämäisellä ulkomuodolla paiskattu kahvaviiksimies ei pääse sisään hotelli-ravintola Pitkä-Jussiin, koska alkoholia on veressä jo liiaksi asti. Mies paljastuu portsarointiprosessissa herkkänyrkkiseksi ilmirasistiksi, kusipäiseksi seksistiksi, ja kokonaisvaltaisesti epämiellyttäväksi isännäksi, joka kommunikoi muun väestön kanssa lähinnä psykoottisesti kiroillen. Epäonninen bailureissu päättyy sammumiseen oman sikalan lattialle, emakon nisästä sianmaitoa juoden. Ukkometsolan saaga starttaa siis välittömästi omituisen ankaralla menolla, mutta ei paljasta vielä kaikkia korttejaan. Huomattavasti ankarampaa menoa on luvassa.

Raivopäinen kahvaviiksi on sikafarmari Arvo Ukkometsola, joka aikoo kääntää konkurssikypsän sikalansa voittoisaksi absurdilla innovaatiollaan sikojen lypsämisestä. Arvolla on kaksi veljeä, jatkuvista viinakrampeista kärsivä ITE-taiteilija Arvi, ja epäonniselta taideopiskeluyritykseltään Helsingistä (sian)maitojunalla palaava kumiselkäranka Aake. Kaikki kolme veljestä vaikuttavat heti kättelyssä varsin epäilyttäviltä kavereilta, ja paljastuvat kirjan mittaan reilusti ensivaikutelmaa nihkeämmiksi.

Miesten toiminnassa riittää kritisoitavaa, kaikki ovat omilla tavoillaan pakkomielteisen karseita jätkiä. Sianmaitotuotannon, sekä sen sivussa pyörivän siitoskarjujen sperman diilailun yhteydessä Ukkometsolat syyllistyvät törkeisiin rikoksiin ainakin eläimiä, ihmisiä, ympäristöä ja moderneja liberaaleja arvoja kohtaan. Nyrkkejä ja aseita heilutellaan, viinaa oksennellaan, naisia esineellistellään ja elukoita rääkkäillään. Ja tietysti vielä veistellään puusta hämäriä taideteoksia, jotka käsittelevät ”ihmisen ja luonnon seksuaalispsykologista suhdetta maaseudun murroksen kynnyksellä”. Pääkolmikon lisäksi miesoletetut sivuhahmot läpi tarinan ovat järjestelmällisesti melko naheata jengiä.

Ukkometsola on helppo lukea ainakin eteläpohjanmaalaisen miehisyyden hysteerisenä satiirina.

kuva2 LN

Toksiset isännät käristyvine kyrsineen.

Vaan ei ole meininki juuri sen parempi Ruuhka-Suomessakaan. Alussa erittäin epätoivoiselta vaikuttava keplottelu Ukkometsolan Aidon Emakonmaidon myymiseksi ottaa kuin ottaakin tuulta alleen. Nousuhybriksessä pohjanmaalaiset sianmaitotuottajat maksavat valtakunnallisesta markkinoinnista helsinkiläiselle mainostoimistolle, joka alkaa vääntää nettiin taiteellisia lyhytelokuvia, jotka sisältävät runsaasti Imisän Naskimaito -nimiseksi muutetun tuotteen sijoittelua.

Mainoshyypiöt ovat omalla tavallaan vähintään yhtä hyypiöitä kuten hermoileva veljessarja, ja tarinan ehtoopuolta rytmittävät ”mainoselokuvat” kirjan kummallisimpia jaksoja.

Ukkometsoloiden sekoilulla on luonnollisesti paskaisehko loppu, eivätkä kaikki edes selviä hengissä. Säädytön murhenäytelmä ei tarjoa vapauttavaa kasvutarinaa.

Ihmis- ja eläinkohtalot ovat miltei kauttaaltaan katkeria, ja kummallisten karmeuksien karnevaalissa nähdään runsaasti sontaa, kiljua, hikeä, verta ja muita eritteitä. Oikeilla näyttelijöillä ja luonnollisen näköisillä erikoisefekteillä toteutettuna elokuvana Ukkometsolan hurmeinen tykittely olisi todennäköisesti liikaa lähes kaikkien katsojien psyykelle.

Hiukan paradoksaalisesti Ukkometsola on kuitenkin kreisin hauska sarjakuva, jossa sontasegmenttien alta lapioituu esiin inhimillistä lämpöä, empatiaa, ymmärrystä inhimilliselle vajavaisuudelle ja jopa jonkinlaista idealismia.

kuva3 LN

Hämmentäviä näkymiä.

Latva-Nikkolan eläväinen mutta selkeä piirrosjälki, ja perinteisen helppolukuinen sarjakuvakerronta ovat vaa’ankielen asemassa. Ne liittävät jutun absurdin huumorisarjakuvan perinteeseen, ja etäännyttävät groteskeimmatkin sianpaskavisiot hämäräksi komediaksi. Viiteen lukuun jaettu 190-sivuinen tarina kiihtyy loogisesti jokaisella kierroksella. Vähäeleinen värimaailma selkeyttää takaumien, unihoureiden ja raadollisen arkitodellisuuden erojen hahmottamista. Latva-Nikkolan sarjakuva on yksityiskohtaista ja runsasta, mutta harvinaisen ekonomisella tavalla.

Tekijä erottuu edukseen myös tiukkojen repliikkien kirjoittajana. Esimerkiksi Arvo Ukkometsolan holtiton kiroilu ja joka suuntaan lentävät törkeät kunnianloukkaukset ovat jatkuvasti kekseliästä läppää tympeän rähinän sijasta, ja kirja muutenkin täynnä erikoislaatuisia klassikkokommentteja. Kun pikkuveli Aake valittelee vastenmielisen makuisen kiljun juomakelvottomuutta, tökötin valmistanut Arvi vastaa: ”Ei pidä maistella”. Voisin lyödä vetoa että kyseessä on aito lakeuksien alkoholiviisaus. Muutamia muita esimerkkejä Ukkometsolan replikoinnin nasevuudesta:

”Tästä lähtien minä olen Jumala, siat seurakunta ja te olette saarnamiehiä! Aivan saatanan raittiita saarnamiehiä.”

”Ihminen pystyy mihin vaan jos siltä riistää vaihtoehdot.”

”Sitten elin villisikojen parissa pari vuotta, imien kuningattaren nisästä ravinteikasta maitoa”

”Herran jumala, piikitätkö sinä hashista pippeliin?”

”Onneksi musiikki on kovalla ja maha löysällä.”

”Pornaisten possuparonia kusetetaan vain kerran.”

”Vie minut Pohjanmaalle jos haluat elää.”

Latva-Nikkolan tehokas kuva- ja sanataide tuovat hirveisiin juttuihin kepeää svengiä.

kuva4 LN

Innovatiivinen olla pittääp.

Samantapaista vinoa huumorin ja kamaluuksien sotkemista ovat sarjakuvissaan ja kuvataiteessaan harrastaneet ainakin Kalervo Palsa, Jyrki Nissinen ja Lauri Mäkimurto. Ukkometsola asettuu jo nimellään (Metsolat +ukkometso) samaan, perisuomalaisella tavalla hermostuttavan huvittavaan linjaan kuten Hannu Karpon naapurisotareportaasit, Seppo Rädyn tv-haastattelut, se Patakakkosen jakso jossa syödään kyykäärme tai Speden Spelien ”silmät kiinni nyt, jalasta kiinni nyt” -massaviihdekonsepti. Apeita, syrjäytyneemmän Suomen paikallissävyjä löytyy myös Palsan, Nissisen ja Mäkimurron töistä.

Ukkometsola on julkaistu myös Ranskassa (Employe Du Moi, 2018), mutta google translate -skillssini eivät riittäneet kattavaan selvitykseen siitä kuinka eksoottiset pohjanmaalaisaspektit ovat mahdollisesti ranskalaisille välittyneet. Suomalaisen nykysarjakuvan asiaa on joka tapauksessa edistetty ranskanmaalla vahvan teoksen voimin.

Ulkomailta samaa henkeä voi löytää ainakin Simon Hanselmannin sarjakuvien tavassa luoda yhtä aikaa hillittömän hauskoja ja pohjattoman surullisia tunnelmia. Tim Heideckerin ja Eric Wareheimin komediaduon käsittämättömimmät tv-sketsit voisivat olla yksi vertailukohta. Nauru ja itku ovat naapureita, ja kyseenalainen vitsailu purkaa traumoja.

kuva5 LN

Surullista huumoria.

Vuonna 2013 ilmestynyt sarjakuvakirja ei ole menettänyt tehoaan seitsemässä vuodessa. Karkea huumori raapii aivoja yhä yhtä kirvelevästi. Teoksen sivuamat kysymykset maaseudun synkeästä tulevaisuudesta, eläinten oikeuksista, järjestelmällisestä rasismista, juoppojen miestaiteilijoiden puusilmäisyydestä, markkinointikoneistojen kataluudesta, äijäkulttuurin väkivaltaisuudesta tai pieruäänten universaalista hävettävyydestä eivät ole nekään vanhentuneet. Sysimustan kauhukomedian teoreettisessa jatko-osassa joku Ukkometsolan veljeksistä todennäköisesti toimisi välittäjänä sioista ihmisiin tarttuvan superviruksen levittämisessä. Globaali kuolemantauti lähtisi leviämään Seinäjoen maatalousnäyttelystä.

Ukkometsolan yleistunnelma ja kerronnan rytmi ovat kiihkeitä, ja muistan että ensimmäisellä lukukerralla ohimoille pukkasi hikeä aivan kuten tarinan hahmoilla. Uusintakierroksilla on ollut helpompi annostella materiaalin sisäistäminen omaan pirtaani sopivampiin palasiin. Sulatella jotain juuri luettua kauheutta tai jäädä hekottelemaan hahmojen yksittäisille, monitulkintaisen tuskaisille ilmeille. Teos sisältää rikasta sarjakuvaa.

kuva6 LN

Selitä tämä ilme.

Kovalla kangaskannella varustettu mötkäle näyttää yhdistelmältä vanhaa pohjanmaalaista hartauskirjaa ja lihanleikkuuopasta. Kansanperinteikäs meno jatkuu mm. lukujen otsikkosivuissa. Kirja on suunnittelua, sinisen ja punaisen yhdistelmiin perustuvaa painojälkeä, ja sivujen alareunoista löytyviä englanninkielisiä käännöksiä myöten harkittu esine. Hallittu muoto pukee sisällöllistä hillittömyyttä.

kuva7 LN

Kummallista kamaa kovien kansien välissä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This