Ranskalaisen kirjallisuuden valetutkija käy läpi antiikin historialliset lähdeteokset ja ratkaisee lukevaa yleisöä vuosikymmeniä askarruttaneen arvoituksen.

Kimmo Ylönen

Antiikin kultaisina aikoina, kun toogat olivat muodissa ja viini myytiin amforassa, säntäilivät urhot tekemään urotöitä kautta maan piirin. Akilles lähti urheilemaan, vaikka kantapää juili kipeänä. Omenavarkaus Hesperidien puutarhassa oli sekin kova juttu, mutta herra Herakles urakoi sen lisäksi vielä yksitoista muuta mainetekoa.

Ja minä muistaen sankariaikaa otan siivotakseni oman aikamme Augiaan tallin. Vyötän läppärin kupeelle ja tartun mahdottomaan tehtävään. Selvitän mikä on Euroopan luoteiskulmalla n. vuonna 50 ennen ajanlaskumme alkua eläneen, niin ikään antiikin sankarin seikkailuista kertovista sarjakuva-albumeista paras.

* *

Käsikirjoittaja René Goscinnyn ja piirtäjä Albert Uderzon luoma, epämääräisen ikäinen, terävä-älyinen pikku gallialais-soturi Asterix aloitti seikkailunsa jatkosarjana ranskalaisessa Pilote-lehdessä lokakuussa 1959. Ensimmäinen albumi julkaistiin vuonna 1961.

Tekijät olivat kastaneet kynänsä yhteiseen mustepyttyyn jo aiemmin. Vuonna 1951 Yhdysvaltain markkinoille tarjottujen tarinoiden sankari oli nuori, satumaisen vahva ja nokkela intiaanisoturi Umpah-pah. Aisaparinaan hänellä oli hintelä ja kaikkea muuta kuin maastoviisas kadetti ja kreivi Olvin Janoisin Ranskanmaalta.

Intiaanisarja hylättiin villissä lännessä, mutta otettiin kotimaassa julkaisuun vuonna 1958. Kolmen seuraavan vuoden aikana, osittain rinnan uuden gallialaisen kanssa, työpari uurasti kasaan viisi albumia Umpah-pahin seikkailuja.

Välttääkseen liiallista samankaltaisuutta tekijät päättivät kääntää asetelman nurinpäin. Nimihahmo Asterixista piirrettiin pieni. Hänen kaveristaan Obelixista tuli muita suurempi ja satumaisen vahva. Vaikka piirros onkin silmin nähden kulmikkaampaa, on sarja alusta asti uskomattoman valmis. Piirtäjän käsi on asentonsa vakiinnuttanut ja tietää, mitä ilmaisultaan hakee. Sarjan huumori on preerialla koeviljelty.

Tutunoloista hiippailua albumissa Umpah-pah, Päänahan metsästäjät. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Asterix gallialainen -albumissa liikutaan lähiseudulla sekä esitellään hahmot ja lähtötilanne. Roomalaiset ovat miehittäneet Gallian… mutta eivät sentään aivan kokonaan. Pieni kylä Armorican rannikolla pitää yhä puoliaan valloittajaa vastaan.

Caesarin ja varsinkin neljän kylää ympäröivän leirin sotilaiden harmiksi tietäjä Akvavitixin padassa porisee voittamattomaksi tekevä taikajuoma. Ensimmäisessä albumissa kylän miehet ovat kaiken aikaa taikajuomapäissään, mutta jatkossa sitä keitetään ja nautitaan tarpeen mukaan. Obelix ei saa maistaa tippaakaan, koska putosi pienenä pataan ja taikajuoman vaikutus jäi pysyväksi. Yliannostus on ilmeisesti erittäin vaarallinen, muutenhan liemessä kylvetettäisiin kaikki kylän vauvat.

Hullut roomalaiset saavat selkäänsä ja villisikoja ahmitaan. Peruspalikat on jo pinottu tarinaan, mutta ihan kaikkea ei ole vielä lyöty lukkoon. Raikuvaääninen muusikko, bardi Trubadurix saa laulaa juhlissa, joihin erikseen kutsutaan mukaan myös heimon rivijäsen Cannabix. Trubadurix on mukana myös loppujuhlassa.

Goscinny ja Uderzo tekivät yhdessä 24 Asterix-albumia ja joukon lyhyempiä tarinoita, joita koottiin samojen kansien väliin. Asterix Belgiassa oli vielä kesken, kun Goscinny vuonna 1977 kuoli. Seuraavat yhdeksän seikkailua Uderzo kirjoitti ja piirsi yksin. Vuonna 2011, 84 vuoden iässä hän ilmoitti jäävänsä eläkkeelle ja siirsi tehtävän uusille tekijöille. Jean-Yves Ferri ja Didier Conrad ovat jatkaneet Asterixin seikkailuja jo neljän albumin verran. Viimeisin, Vercingetorixix tytär, ilmestyi viime vuonna 2019.

Meillä keittiön pöydän ranskalaisen kirjallisuuden laitoksella sovelletaan yksinkertaista menetelmää. Luen Asterix-albumit niiden alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä ja teen mustekynällä muistiinpanoja siniseen kouluvihkoon. Jo tässä kohtaa on syytä tehdä tutkittavan aineiston tiukka rajaus. Edes roomalaiset eivät ole niin hulluja, että alkaisivat etsiä parasta Asterix-albumia muualta kuin Goscinnyn ja Uderzon yhteistyön ajalta.

* *

Maailman ihmeellisin kaupunki, Parisium. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Toinen albumi, Asterix ja kultainen sirppi, on maailman ihmeellisimmän kaupungin Parisiumin aina ruuhkaisille kaduille sijoittuva rikostarina. Tässä albumissa esitellään kaksi vakiovitsiä, jotka jatkossa toistuvat toinen toistaan kekseliäämpinä muunnelmina.

Bardi Trubadurix, musiikin rajoja koetteleva nykysäveltäjä, ei enää saa laulaa. Kyläseppä Caravellix toteuttaa vanhan parempaan varaan uskovaa perusgallialaista kulttuuripolitiikka nyrkillä ja lekalla. Taiteilija saa ottaa monta kertaa turpaansa, vaikka ei edes aikonut avata ääntään.

Karmeimmassa historian tuntemassa tapauksessa brutaali moukarimies kiipeää taiteilijan puukotiin, herättää tämän, kertoo seurueen taas tekevän lähtöä kylästä ja hakkaa muusikon heti, kun tämä tarttuu lyyraansa. Albumissa Ennustaja annetaan ymmärtää, että gallialaiset jumalatkin ovat bardin laulua vastaan.

Seikkailujen päätösillallisella soittaja on yleensä sidottu piirin ulkopuolelle. Albumissa Obelix ja kumppanit hänet on kerrassaan liiskattu hiidenkiven alle. Kerran, kun riidankylväjä on häädetty kylästä, bardi on pöydässä, mutta sidottuna. Suuren merimatkan päätösaterialla barbaariveli hakkaa häntä lekalla ruokapöydässä. Onko ihme, jos muusikko pakenee ajoittain ”runolliseen pilveen”?

Uudenaikaiselle musiikille ja tulkinnalle löytyisi ymmärtäjiä maailman ihmeellisimmän kaupungin Parisiumin klubeilta, ja tulee sekin päivä, että soittajan mitta täyttyy ja sinne hän suunnistaakin. Maine suuren maailman estradeilla jää kuitenkin saavuttamatta, kun kotiseutu-uskollinen muusikko palaa rannikolle ja tulee ulkoilmakonsertissa opettaneeksi pohjanmiehille mitä pelko on.

Mieli tekisi julistaa parhaaksi albumiksi joku niistä harvoista, joissa bardi on mukana juhlissa ja saa myös syödä rauhassa. Edellä kuvattu Normannien maihinnousu on yksi näistä. Ensimmäistä seikkailua ei oteta huomioon, koska vitsiä ei vielä ollut olemassa. Muut muusikkomyönteiset albumit ovat Asterix Olympialaisissa, Jumaltenrannan nousu ja tuho sekä Caesarin lahja.

Albumissa Caesarin laakeriseppele muusikko on köysissä, mutta ilman suukapulaa. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Toinen tiheään toistuva teema on eri vastustajien jo etukäteen tuhoon tuomittu yritys pidätellä voittamattomia gallialaisia suljettujen ovien takana. Tyrmän kalterit menevät vaivattomasti mutkalle. Jatkossa murskataan Goottien puu-ukset ja Towerin teljet Londoniumissa. Auki repeävät areenan ovet maailman ihmeellisimmässä kaupungissa, Roomassa. Perää antavat leirien portit ja Geneven tallelokeroiden kiviluukut.

Joskus ovi hajoaa jo Obelixin varovasti koputtaessa. Suuren pyramidin kammion kivipaaden siirtääkseen hänkin saa sen ainoan kerran aikuisena miehenä maistaa taikajuomaa. Kolme tippaa riittää.

Teräs antaa periksi albumissa Kultainen sirppi. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Teeman niin ikään useasti toistuvassa muunnelmassa sankarit yritetään sitoa, yleensä noin peukalon paksuisella kettingillä. Varhaisessa versiossa sidoksesta vapautuu taikajuomalla terästetty goottipäällikkö Stereofonic. Obelix jaksaa hihitellä Asterixin ketjureaktiovitsille peräti kaksi ja puoli sivua, eikä naurusta kiemurrellessaan edes huomaa nokkelan ystävänsä murjaisemaa, parempaa lakaisemisvitsiä.

Kahlekuninkuus on majesteettisinta albumissa Asterix lyö vetoa, kun sankarit murtautuvat toistuvasti ketjukiepistä auttaakseen heitä sitovaa roomalaista.

Ketjureaktio rantakalliolla albumissa Normannien maihinnousu. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Olen lukenut jokaisen Asterix-albumin kymmeniä kertoja, mutta koskaan ennen en ole edennyt järjestyksessä. Siksipä en olekaan huomannut, että Asterix ja gootit on suora jatko Kultaisen sirpin tarinalle. Kolmannessa albumissa ammennetaan mykkäelokuvien kaahaavasta huumorista ja piehtaroidaan väärinkäsityksissä. Rajat ylitetään oikein ja väärin päin. Takaperoisuuden teemaa käytetään jatkossa runsaasti.

Albumin esittelemä, Ranskasta katsoen idässä asuvien länsigoottien Germania on tiukka militäärivaltio. Jotkut ovat halunneet tulkita Asterixin asetelman heijastavan toisen maailmansodan ja saksalaismiehityksen kaikuja. Päälliköiden ottelun roomalaistuneen gallialaiskylän voi katsoa viittaavan Vichyn hallitukseen.

Vastarintaliike kokoontuu massilialaisen kahvilan takahuoneessa ja viivyttää valloittajan sortotoimia tukkimalla kadut kuulapelin avulla. Salaisuuksia piilotetaan tavernan kellariin ja hiilikasoihin. Espanjan rajan yli hiivitään baski-salakuljettajan opastamana kuin pudotettuja liittoutuneiden lentäjiä aikoinaan auttaneet maanalaisen armeijan agentit. Yhden albumin lopussa pyydetään britannialaisia vuorostaan apuun, kun se aika koittaa.

Hurjimmat esittävät koko gallialaisuuden viittaavan presidentti Charles de Gaulleen ja gaullismiin. Hölynpölyä, totesivat tekijät ykskantaan.

Kolmannessa albumissa tuodaan sivuille yksi sarjakuvan kieliopin ydinoivalluksista. Eri kielet voidaan puhekuplissa esittää erilaisin kirjasintyypein. Egyptiläiset puhuvat hieroglyfein. Myös aavikon kojootit ulvovat hieroglyfejä. Koirat oppivat helposti ymmärtämään toisiaan yli kielirajojen.

Jatkossa puhekuplat voidaan myös kukittaa, kun halutaan liverrellä tai maanitella. Albumissa Riidankylväjä riitaisat puhekuplat muuttuvat sapekkaan myrkynvihreiksi.

Työehtoneuvottelut muinaisegyptiksi albumissa Asterix ja Kleopatra. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Neljänteen albumiin Asterix gladiaattorina tultaessa muoto, hahmot ja piirrosjälki ovat jo hyvin vakiintuneet. Tässä sankarimme maailman ihmeellisimpään kaupunkiin, Roomaan vievässä seikkailussa astutaan ensi kertaa purteen ja sitä myötä tutustutaan taas yhteen vakiovitsiin. Siinä missä aiemmin mukiloitiin metsä- ja maantierosvoja, tulevat nyt nyrkkien eteen poloiset merirosvot. Tästä pitäen gallialaiset upottavat rehellistä kaapparitoimintaa harjoittavan osuuskunnan usein vielä kuolettamattoman tuotantovälineen lähes jokaisen seikkailun tiimellyksessä.

Voittamattomat kyntävät merta kaikenlaisilla aluksilla roomalaisista kaleereista brittiläisiin soutuveneisiin ja yllättävät näin merten sudet. Aina gallialaisilla ja merirosvoilla ei ole syytä joutua taisteluun. He vain sattuvat purjehtimaan samoilla vesillä ja sotureille vastaanseilaajien hakkaaminen tarjoaa vaihtelua merimatkan tylsään horisontin tuijotteluun. Tunnetaan tapauksia, joissa merirosvot kaksikon tunnistaessaan upottavat oman laivansa.

Turvassa he eivät ole edes kuivalla maalla. Rehelliseen yritystoimintaan ryhtyneiden rikoskuntoutujien rantaravintola tuhotaan yhtä kaikki.

Kaikkein kovimmilla rosvot ovat albumissa Asterix Korsikassa. Historiankirjoitus tuntee myös kolmen albumin mittaisen kaaren, jonka aikana, Riidankylväjä-albumiin päättyen, merirosvot seilaavat samalla uljaalla aluksella.

Olympialaisista palaavat gallialaiset upottavat merirosvot ohimennen. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Asterix gladiaattorina -albumissa kuvattu Rooman-matka ei jää viimeiseksi. Muutenkin maailma kotikylän rajojen takana avartuu kaiken aikaa. Ruuhkavuosia elävät soturit matkustavat Afrikan mantereelle, rakennustöihin Niilin varteen ja toisen kerran lännemmäs hankkimaan maanmiehelle vapautusta armeijasta. Soudetaan sumuisille saarille, missä Fritax-serkun pieni, yksin valloittajia vastaan kamppaileva kylä tarvitsee apua. Lähdetään Olympiaan kilpailemaan, Alpeille poimimaan kukkia, Korsikaan vertailemaan taistelumenetelmiä ja naapuriin mittelöimään sotataidossa. Sumussa eksytään kauas siihen suuntaan, minne aurinko laskee, ehkä peräti uudelle mantereelle. Ainakin roomalaiset ovat siellä erilaisia.

Sarjassa pilkataan ihailtavan tasaveroisesti kaikkia kansallisuuksia ja etnisyyksiä. Hulluja ovat paitsi roomalaiset, myös egyptiläiset, gootit ja germaanit ja intiaanit, korsikalaiset, belgialaiset, sveitsiläiset, espanjalaiset, normannit ja tarkemmin määrittelemättömät pohjoismaalaiset kaamoksen pimeällä, lumisella rannalla. Hulluja ovat nuo ja nuo ja nuo ja myös ja varsinkin ranskalaiset.

Kotimaanmatkailuun paneudutaan toden teolla Tour de France -pyöräkilpailusta innoituksensa saaneessa seikkailussa Asterix lyö vetoa. Tarinan johtoteema antaa myös aiheen esitellä ranskalaisen keittiön paikallisia erikoisuuksia. Sattumalta se on myös ensimmäinen albumi, jossa kiinnitetään huomiota Obelixin ylipainoon.

Sankarit keräävät säkkiin maailman ihmeellisimmän kaupungin, Parisiumin kinkkua, Camaracumin hölynpölyä (mikä, kuten hyvin tiedetään, tarkoittaa minttukaramelleja), Tolosan ja Lugdunumin makkaroita (sekä jälkimmäisestä myös lihapullia, mikä saattaa lisätä uuden luvun ruotsalaisten ja turkkilaisten käymään pyörykkäkeskusteluun), Nicaen salaattia, Massilian kalakeittoa, Aginumin luumuja ja Burdigalan ostereita. Viimeksi mainitusta ja Durocortorumista tuodaan myös viiniä.

Kotona bretagnelaisessa keittiössä ei hienostella. Alueen perusruoka on villisika. Se paistetaan ja kannetaan kokonaisena pöytään suurella tarjottimella. Merten takanakin gallialaiset kaipaavat aina vain villisikaa. Britanniassa eläinparka on keitetty minttukastikkeessa. Kaukaisen lännen kalkkuna maistuu oikein hyvältä, mutta saattaisi sekin olla parempi villisialla täytettynä.

Muilla mailla matkatessaan voittamattomat vaikuttavat jopa kaikkien tuntemien herkkujen syntyhistoriaan. Asterixinsa lukeneet tietävät miksi belgialaisia perunoita sanotaan ranskalaisiksi.

Turmeltuneiden roomalaisten pitopöydässä puhdas paleoruokavalio on muuttunut ylenpalttisen raskaaksi gastronomiseksi irstailuksi. Villisian sisälmykset on keitetty alkuhärän rasvassa ja tarjoillaan hunajan kanssa. Kuvernööri Flunssaviruksen keittiössä kypsyvät myös karhunlihamakkarat ja täytetyt kirahvinkaulat.

Hyvin vetävä vauhtiajo, Asterix lyö vetoa, esittelee myös tähän saakka puuttuneen, keskeisen hahmon. Piirtäjä Uderzo oli jo pitkään halunnut tehdä kaksikosta kolmikon tuomalla mukaan lemmikkieläimen. Sivulla 13, maailman ihmeellisimmän kaupungin, Parisiumin kadulla, lihakaupan edessä odottaa herkkupaloja pieni koira. Se seuraa koko ajan paisuvaa ruokasäkkiä kantavia sankareita kotikylään saakka ja saa lopulta luun vaivan palkaksi.

Nimensä koira saa, ilmeisesti työkaverin painostukseen kyllästyneen Goscinnyn toimesta, ranskan pakkomiellettä tarkoittavasta ilmauksesta idée fixe.

Pieni parisiumilaiskoira hoksaa ruokasäkin albumissa Asterix lyö vetoa. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Seuraavassa seikkailussa Idefix on jo kotiutunut Obelixin luo. Pikku koiralla on tapahtumien kannalta keskeinen rooli ja se peräti pelastaa sankarimme kuoleman vakavasta pinteestä.

Sarjan kuudes albumi Asterix ja Kleopatra on upea, eksoottinen spektaakkeli parhaaseen Hollywoodin tyyliin. Se on myös ensimmäisessä Suomessa ilmestynyt Asterix-albumi. Sanoma Osakeyhtiö alkoi julkaista sarjaa vuonna 1969. Gallialaisten seikkailut ilmestyivät Suomessa sikin sokin. Rinnan Ranskan tahdin kanssa päästiin marssimaan vasta yhdeksännestätoista albumista, Ennustajasta, alkaen.

Asterix ja Kleopatra -albumin kannessa on lista, josta jo alakouluikäisenä ymmärsin, että Carioca-tussit ja huokoinen paperi olivat väärä valinta vakavan sarjakuvataiteilijan pikku kätöseen. Oikeasti keskimäärin 48-sivuisen sarjakuva-albumin tekemiseen tarvitaan 14 litraa tussia, 30 sivellintä, 62 pehmeää ja 1 kova lyijykynä, 27 pyyhekumia, 30 kiloa paperia, 16 kirjoituskoneen värinauhaa, 2 kirjoituskonetta ja 67 litraa keskiolutta.

Tästä Egyptiin sijoittuvasta seikkailusta lasken alkaneeksi Asterixin kultakauden. Tämän rakennustyömaalle sijoittuvan albumin perusteella uskallan myös päätellä, että Eurajoen Olkiluodossa ovat pyörineet väärät ranskalaiset.

Parhaassa matkailuseikkailussa Asterix ja Obelix lähtevät viemään panttivangiksi otettua päällikön poikaa kotiin Hispaniaan. Sävykkäässä seikkailussa käydään läpi kansanluonteeseen liittyvät stereotypiat, seiväsmatkat, härkätaistelut ja espanjalaisen keittiön oletettu paraneminen. Vaunuleirissään Flamencoa tanssivat ”kiltit ja hauskat paimentolaiset” ovat kenties koko sarjan mitassa ainoa ihmisryhmä, jota ei ollenkaan pilkata. Olé!

Samassa albumissa nostetaan esiin taas yksi toistuva vitsi, kauppias Amaryllixin kala. Toistaiseksi vielä tuoretta kalaa käytetään lyömä- ja heittoaseena. Kala pilaantuu yllättävän myöhään, vasta yhdeksännessätoista albumissa, jossa ennustajan on vaikea lukea ylipäiväisiä sisälmyksiä.

Vielä seitsemännessä albumissaan, Päälliköiden ottelu, tuodaan sarjan sivuille uusi moniksi muunnelmiksi taipuva vakiovitsi. Tähän saakka päällikköä kilven päällä kantavat soturit ovat tehneet työnsä arvokkaasti, kompastelematta ja nurisematta. Heidän vakailla käsivarsillaan on päällikkö ulottunut myös poimimaan omenia korkealta puusta. Näillä sivuilla eivät vielä möhli oman kylän pojat vaan roomalaistuneen petturipäällikkö Camembertixin kantajat.

Holtiton pyöriminen päällikön alla ilmeisesti kylvää pahan siemenen, koska tästä pitäen huonoa esimerkkiä saaneet miehet unohtavat kumartua ovista kuljettaessa ja matalalla olevia oksia kohdattaessa. Niin ikään unohtuu, että tasapainoiseen suoritukseen tarvitaan kantaja kilven molemmille reunoille. Korvauksetta suoritettavaan kunniatehtäväänsä leipääntyneet soturit menevät jopa lakkoon, joka kestää kauan, yli albumirajojen.

Asterixista olisi voinut tulla pelkkä vakiovitsejä eri maisemissa läpikäyvä toistokone, mutta kultakaudella tekijät punoivat yhä mutkikkaampia juonia kylän tuhoksi ja tarttuivat samalla isompiin, aikuisempiin aiheisiin. Maksakivusta kärsivä päällikkö viedään katkolle albumissa Kadonnut kilpi. Pieni koira osoittautuu puiden kaatamista vastustavaksi aktivistiksi. Albumissa Asterix legioonalaisena nähdään klassisen sotilasfarssin rinnalla oivaltavaa byrokratian kritiikkiä.

Sarjan sivuilla perehdytään moneen otteeseen markkinatalouden lainalaisuuksiin. Kattavimmin kapitalismia käännellään albumissa Obelix ja kumpp., jossa hiidenkivibisnes on vähällä raunioittaa kylän. Albumissa Caesarin lahja tehdään vaalien alla vallan esimerkillisen populistista politiikkaa. Vieraiden vaikutteiden tuleminen on aina puhuttanut ranskalaisia, oli sitten kysymys amerikkalaisista elokuvista tai maahanmuuttajista. Kylän harmaa pantteri Senilix kiteyttää monien tunnot: ”Nuo muukalaiset eivät ole meikäläisiä.”

Sarja on kuuluisa viittauksistaan. Päälliköiden ottelun voittanut Aladobix tanssii kuin perhonen tai Muhammed Ali. Neljä Beatles-tukkaista bardia saa tytöt kiljumaan Britanniassa. Jos tuntisi tuon ajan urheilusankarit, tietäisi kuka on se tuulennopea viestinviejä Belgiassa. Elokuvatähtiä ja politiikan hahmoja lienee roolitettu mukaan iso määrä sarjan kestäessä. Hahmoa voi epäillä kuuluisuuden karikatyyriksi hieman erilaisen, hippurippusen realistisemman piirroksen perusteella. Harvoja suomentajan alaviitteessä selittämiä viittauksia ovat massilialaisessa baarissa istuvat Marcel Dagnolin Marius-Fanny-César-näytelmiin viittaavat hahmot.

Joskus harvoin viittaukset tuntuvat liian selviltä tai itsetarkoituksellisilta. Totta kai Tintin etsivät, sarjakuvan historian rasittavimmat hahmot Dubont ja Dubond näyttäytyvät Belgiassa. Caesarin ja Brutuksen ongelmallisesta suhteesta veistellään vitsiä useaan otteeseen. Albumissa Asterix gladiaattorina heitto on alleviivattu. Albumissa Riidankylväjä teemaa varioidaan onnistuneesti kautta kokonaisen sivun.

Parhaimmillaan viittailussa noustaan huimaan kiitoon. Otetaanpa esimerkiksi vaikka Cyrano de Bergeracin ja Zorron yhdistäminen samaan miekkailukohtaukseen Asterix ja Caesarin lahja -albumissa tai belgialaisen pitsin ja Manneken Pis -teeman nivominen samalle sivulle.

Veni, vidi, vici. Moni on tavannut Asterixin sivuilta kaiken osaamansa latinan kielen. Kuuluisimmat lentävät lauseet kajauttaa tietysti Caesar, mutta joutuupa Rooman kotka Belgian sotaretkellä osoittamaan kaapin paikan innokkaalle nuorelle upseerille, joka lipsauttaa huuliltaan paremmin suuren sotapäällikön suuhun sopivan repliikin. Latinaksi lohkovat myös huumoriveikot legioonalaiset. Vanhan merirosvon lauseet ja varsinkin ukon vajavainen tilannetaju raivostuttavat kapteenia niinä monina hetkinä, kun puntit kastuvat.

Naisetkin pääsevät pieksemään naapuria albumissa Riidankylväjä. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Elämä pienessä gallialaisessa kylässä on väkivallan värittämää. Kaikki miespuoliset kyläläiset pikkulapsia myöten ovat aseistautuneet. Varustautumista voidaan perustella miehittäjien muodostamalla uhkalla, mutta lähdeteosten valossa väkivalta näyttää olevan myös gallialainen kansanhuvi. Asukkaista ainakin hiidenkivien toimitusmies ja seppä ovat selvästi väkivaltariippuvaisia. Obelixin kuullaan usein valittavan roomalaisten puutetta metsässä ja heidän heikkoa taistelumoraaliaan leirissä.

Kylätappelu leimahtaa mitättömästä kipinästä. Naapuria lyödään kämmenellä, nyrkillä, kepillä, ruoskalla, kalalla, padalla, kaulimella, lekalla ja hiidenkivellä. Samoin kättä pidemmin löylytetään roomalaisia. Aseet ovat gallialaiseen kansanpukuun kuuluvia koristeita. Miekat pysyvät huotrassaan paria poikkeusta lukuun ottamatta. Verta ei näissäkään mittelöissä vuodateta. Kerran Asterix esimerkiksi osoittaa taitavansa miekkailun ratkomalla z-kirjaimen juopon ja petollisen ex-legioonalainen Dipsomaniuksen tunikaan.

Roomalaisilla sen sijaan tulevat taistelukentälle pilumit tanassa valmiina heittämään ne gallien sternumiin. Eteen sojottava keihäs tarjoaa sotureille vain varren, jolla vivuta roomalaiset vieläkin korkeammille radoille. Useimmiten riittää kuitenkin hyvin suunnattu isku leukaperiin lennättämään sotilaat taivaalle, mistä pudotaan haarniska rytisten kedolle. Sandaalit jäävät nauhat sykkyrällä lähtötelineisiin.

Isoissakin taisteluissa on tuloksena selkäsauna. Silmät mustuvat ja tähtiä nähdään. Pahimmin loukkaantuneet tarvitsevat kainalokepin tukea sairasteltalle jonottaessaan. Korsikan-matkalla Obelixin ahterissa törröttää useampikin keihäs, mutta taistelun huumaama soturi ei tunne kipua tai housut ovat paksua sarkaa. Taikajuoma ei tee haavoittumattomaksi.

Naiset ennen kaikkea, höykyttävät roomalaisia albumissa Ennustaja. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Asterixin seikkailujen naiskuvaa arvosteltiin jo sarjan alkuaikoina. Olisi kunniakkaan menneisyyden mustamaalaamista sanoa naiskuvan olevan antiikkinen. Sanotaan siis törkeä. Sanotaan vielä järkyttävä.

Naisen osa on yleensä nalkuttaa, juoruta ja kadehtia. Naiset ovat turhamaisia kankaiden hypistelijöitä ja muodin oikkujen seuraajia. Naiset alistavat soturit kantamaan kasseja tehtyään impulsiivisia ostoksia maailman ihmeellisimmän kaupungin, Parisiumin putiikeissa. Taustalla pysyvästä naisten joukosta nousee kaikin edellä mainituin tavoin esiin päällikön vaimo Smirgeline.

Albumissa Riidankylväjä kylän naiset ovat ensimmäisiä, joihin epäsovun siemen juurtuu. Eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä, ennustajan tullessa kylään ovat herkkäuskoiset naiset ensimmäisenä höynäytettävinä. Legioonaan pakkovärvätyn Tragikomixin tyttöystävä Mimosan hätä on seikkailun liikkeelle paneva voima, mutta nuori nainen itse jää passiivisena odottamaan, kun miesoletetut ratkaisevat ongelman. Naiset eivät normijakelussa saa taikajuomaa.

Sankareilla ei ole tyttöystäviä tai vaimoja. Nainen tekee sankarista hyytelöä. Sievän nuoren naisen siveä suukko kuonon tai nenän päähän lepyttää äreän pikku koiran veteläksi naisen syliin, kaataa voittamattoman Obelixin selälleen ja istuttaa itse Asterixin oksalle haaveilemaan, vaikka pöydässä olisi viiniä ja villisikaa. Toisessa tarinassa saamme vaivaantuneena seurata, miten suuri lettipäinen soturi kiemurtelee puhekykynsä menettäneenä alaikäisen tytön vieressä.

Erityisesti Obelix kaipaa seuraa. Jonkin kerran kursailematon käytös ja mahtava ruokahalu tekeekin vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen. Ainoa punatukkaiseen soturiin toden teolla ihastunut nainen asuu kuitenkin valtameren takana ja tätä Obelix meni karkuun. Etäsuhteet voivat toki olla vaikeita, eikä mahdollisten ibeerien sadanpäämiehen itseensä ihailtavan kehopositiivisesti suhtautuva tytär muutenkaan ollut Obelixin etsimää pientä ja siroa muotoa. Naisen luonteenpiirteisiin ei seikkailun kiireessä ehditty tutustua.

Maailman ihmeellisin kaupunki, Rooma. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Parhaassa Asterix-albumissa käydään läpi useampi edellä mainituista perusvitseistä, mielellään kekseliäänä muunnelmana. Parhaassa albumissa kohellus yhdistyy saumatta kultakauden huippuunsa hiottuun juonenkehittelyyn ja aikuisempiin teemoihin. Paras albumi avataan komealla kylänäkymällä ja sen sivuilta löytyy laaja maisemakuva tai antiikin arkkitehtuuria esittelevä ilmakuva. Parhaassa albumissa haastellaan latinaa. Parhaasta albumista leijuu ruoan tuoksu. Parasta albumia valittaessa otetaan huomioon myös mitä siinä ei ole, ainakaan ylettömästi. Väkivaltaa pelkässä huvittelumielessä, rasismia, naisvihaa, ylipainovitsejä.

Ennen mahdottomaan tehtävään tarttumista, ennen kuin nostin nipun sarjakuva-albumeja hyllystä keittiön pöydän kulmalle, oma ennakkosuosikkini oli Jumaltenrannan nousu ja tuho. Tarinaan laskeudutaan upeiden ilmakuvien kautta, joista jälkimmäinen osoittautuu seuraavalla sivulla kavalan juonen pienoismalliksi. Nuo hullut roomalaiset ovat keksineet saartaa pienen gallialaisen kylän omaan kurjuuteensa kuihtuvaksi slummiksi antiikin aikaisen kaupungin laidalle.

Juonen loimeen on kudottu monta isoa teemaa, rakennemuutos, kaupungistuminen, luonnonsuojelu ja työvoiman, olkoonkin pakkotyövoiman, oikeudet. Tarinassa tutkitaan markkinoiden ja mainonnan lainalaisuuksia. Circus Maximuksen marmoriseen käsiohjelmaan kaiverrettu, aukeaman kokoinen Jumaltenrannan mainos on komeinta, mitä Ylöjärven kunnan kirjastoauto kuunaan kuljetti Takamaan koulun pihaan. Ja sittenkin, kuten uskalsin arvailla, albumi on liiankin erilainen ollakseen paras. Lisäksi, merirosvojen uran esitetään saavan alkunsa sivulla 31, mikä ei kerta kaikkiaan käy yksiin sarjan aiempien osien kanssa.

Pieni kyselytutkimus nosti kärkeen albumin Asterix ja alppikukka. Ensiruudun rauhallista kylänäkymää häiritsee päällikön raikuva huuto. Tarina käynnistyy kilpikommervenkkien erittäin kekseliäällä muunnelmalla. Läpimädän kuvernööri Flunssaviruksen sormuksestaan annostelema myrkky kaataa rahainvartija Antabuksen tekemään hidasta kuolemaa. Voittamattomat matkustavat Alpeille noutamaan lääkkeeseen tarvittavaa harvinaista kasvia. Seikkailun sivuilla nähdään upea, valtatien päälle rakennettu pikabaari. Rajamuodollisuudet käännetään nurin kurin. Latinaa puhutaan. Sveitsiläisten siisteydelle ja tarkkuudelle naureskellaan olan takaa. Jopa merirosvot mainitaan, vaikka ollaankin kaukana ulapalta. Ovia rikotaan Geneveläisen pankin holvissa. Kansainvälisessä konferenssipalatsissa pistäydytään torkkumassa.. Kesken jätetty Wilhelm Tell -viittaus on nerokas. Vuorikiipeilykohtaus ei ainoastaan näytä hyvältä.

Ja sitten on tietysti ne orgiat ja se juustofondue.

Jokaisessa sivistyneessä seurueessa osataan huutaa ”KEPPIÄ, KEPPIÄ”, jos joku jotakin pudottaa.

Kuvernöörin palatsissa elostellaan albumissa Asterix ja alppikukka. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Jokaisessa sivistyneessä ryyppyseurueessa puolestaan osataan huudahdella ”TISMALLEEN”. Lainaus esiintyy alunperin albumissa Asterix ja Caesarin laakeriseppele.

Se on todellinen kultakauden muotovalio, jonka hyvinkin voisi nostaa parhaaksi pylvään nokkaan. Seikkailu avataan maailman ihmeellisimmän kaupungin, Rooman ilmakuvalla. Kadut kuhisevat elämää ja turistioppaan puhekuplassa on monia tekstityyppejä.

Takaisinkelaustoimintoa käyttäen seikkailu avataan heti uudelleen maailman ihmeellisimmän kaupungin, Parisiumin ilmakuvalla. Maalaispäällikön känniuho kaupunkilaislangon pöydässä syöksee sankarit erittäin vaarallisen ja täysin tarpeettoman seikkailun pyörteisiin. Päästäkseen vallan linnakkeeseen gallialaiset myyvät itsensä orjamarkkinoilla. Vaikeasta aiheesta tehdään hyvää huumoria. Ruudut rullaavat kuin animaatioelokuva. Ovia rikotaan palatsin kellarissa. Ja sitten on se oikeudenkäynti, jossa Asterix toimii itse itsensä syyttäjänä. On myös Claudius Anonymuksen keittiössä vahingossa kehitelty krapulalääke. (Kulttuuriväelle tiedoksi, resepti löytyy sivulta 20.)

Tässä voisi olla paras Asterix-albumi, mutta sittenkin, täysin epätieteellisen makustelun jälkeen arvioin seikkailun olevan selittämättömällä tavalla liiankin sujuva, vailla säröjä, kliininen, kuin täydellinen lasku tai puhdas ratakierros. Sellaisella suorituksella voittaa urheilukilpailuissa, mutta taiteessa on toisin.

* *

Paras albumi onkin ainoa, jonka nimeä ei tähän mennessä ole tekstissä mainittu.

Kautta Teutateksen! Paras albumi on Asterix ja rahapata!

Paras albumi, Asterix ja rahapata. Teksti Goscinny, piirrokset Uderzo. Kuva: Kimmo Ylönen

Kolmannentoista seikkailun, yhdeksännen Suomessa ilmestyneen, avaa koko sarjan kaunein kylänäkymä. Päällikkö kilvellään on ämpärit kourassa matkalla kaivolle. Smirgeline-vaimolla on pyykkipäivä. Laulaminen kielletään heti, mutta ilman fyysistä väkivaltaa.

Juonessa tuoksuvat sipulikeiton lisäksi kultakauden uudet tuulet. Rantakalliolla asuvan heimon päällikkö Intrigix kannattaa omalla kilvellään kylään ison padan täynnä rahaa. Luottomies Asterix saa tehtäväkseen vahtia sestertiuksia.

Aamulla pata on tyhjä. Asterix häädetään kylästä. Obelix seuraa ystäväänsä pieni koira kannoillaan. Yhdessä sankarit yrittävät hankkia rahaa pataan. Condaten kauppatorilla nähdään huikea villisikojen myynti- ja epämyyntitilanne sekä koirankoulutuskohtaus. Gladiaattoriareenalla opitaan, ettei voittamattomuus aina tuota voittoa. Kaupunginteatterin lavalla, Condaten kerman edessä Obelix uudistaa näyttämötaiteen. Kilpa-ajoissa toto tuo ja veto vie. Upean elokuvallisessa kohtauksessa suunnitellaan pankkiryöstöä, joka kuitenkin toteutetaan totuttuun gallialaiseen tapaan, turpaan lyömällä ja ovet rikkomalla. Latinaksi haastellaan. Tiellä tavatun roomalaisen veronkantajan puhekuplat ovat osia lomakkeista.

Lopulta Intrigixin vilppi paljastuu. Sankarit painelevat hienossa maisemakuvassa täysi pata kainalossa rantakallion nokassa keikkuvaan naapurikylään. Asterix on vähällä hävitä miekkailuottelun. Obelix pieksee maanmiehiä hieman haluttomasti ja vain vähimmän vaaditun määrän. Merirosvoja kohdellaan kaltoin, mutta tarinan lopussa hekin saavat runsaan korvauksen. Myös viimeinen ruutu on sarjan parhaita lajissaan, vaikka köytetty muusikko oksasilla roikkuukin.

Ja koska paraskaan ei ole täydellinen, koska sievimmilläkin kasvoilla täytyy olla kauneuspilkku korostamassa hipiän hienoutta, löytyy albumista Asterix ja rahapata oikea karvainen syylä, käsittämätön, lonkalta varoittamatta lähtevä rasistinen heitto. Sivu 19, viides ruutu, Condaten kauppatorilla…

Lukekaa itse.