Kirjailijat kiittävät Erkki Kiviniemeä – tamperelaiskustantaja lupaa jatkaa työtä kirjallisuuden hyväksi

30.10.2019

Runous toi yksinäiselle pojalle lohtua, iloa ja pakopaikan. Erkki Kiviniemi kirjoitti runoja jo kansakouluikäisenä. Aikuisena hän ryhtyi kustantamaan ja myymään runoja.

Marja Aaltio, teksti ja kuvat

Asikkalan kirkkoherran pojan osa oli 1950-luvulla sama kuin monen muun papin pojan. Isän työ antoi muille syyn kiusata. Erkki Kiviniemen selviytymiskeino ei ollut tavanomaisimmasta päästä: hän kirjoitti ja luki runoja.

– Pakenin runouteen. Ensimmäisen runoni kirjoitin jo 8-vuotiaana, Erkki Kiviniemi muistelee.

Tampereelle Kiviniemen toivat opinnot Tampereen yliopistossa. Hän opiskeli kotimaista kirjallisuutta ja suomen kieltä. Hän on toiminut yliopistolla myös opettajana.

Noista ensimmäistä runoista alkoi pitkä ja mutkikaskin polku, joka johti Erkki Kiviniemen Helsingin kirjamessujen lavalle palkittavaksi. Suomen Kirjailijaliitto myönsi Kiviniemelle Kirjailija kiittää -palkinnon.

Palkintoperusteluissa todettiin, että Erkki Kiviniemi on toiminut kirjallisuuskentällä laaja-alaisesti vuosikymmenten ajan. Kirjailijat nostivat esiin Kiviniemen työn kustantajana ja kustannustoimittajana Sanasato-kustantamossa. Kiviniemellä on ollut myös tärkeä rooli kirjakauppiaan. Hänen perustamansa Runokauppa Kattilan, sittemmin Tulenkantajien kirjakauppa ja Teos & Tulenkantajat, oli paljon enemmän kuin kirjakauppa. Se oli vuosia tamperelaisen kirjallisen elämän sydän, kohtaamispaikka kaikille kirjallisuuden ystäville.

Erkki Kiviniemi (vas.) otti palkinnon vastaan Kirjailijaliiton puheenjohtajalta Sirpa Kähöseltä.

Sekä kirjakauppa että kustantamo ovat Erkki Kiviniemen osalta mennyttä aikaa. Kustannusosakeyhtiö Sanasatoa ei enää ole. Perinteikäs nimi säilyy, kun Osuuskunta Sanasato jatkaa toimintaansa jossain vaiheessa. Sanasato ehti toimia yli 20 vuotta ja kustantaa sinä aikana hurjan määrän runoja ja aforismeja.

Kirjakauppa sulki ovensa lopullisesti viime talvena. Vuonna 2009 syntyneen Runokauppa Kattilan vaiheet kiertyivät kolmen vuoden sykleihin.

Ensin oli pikkuruinen taidegalleria Hämeenpuistossa. Galleriaan Kiviniemi päätyi tavattuaan galleristi Paula Puikkosen. Gallerian vieressä toiminut pesula lopetti toimintansa ja Erkki Kiviniemi näki unessa sanan Runokauppa. Hän puhui asiasta ystävänsä Kirsi Kunnaksen kanssa, joka totesi, että sinun on pakko perustaa se kauppa.

– Kolme vuotta se pysyi pystyssä juuri ja juuri. Avajaisissa meillä ei ollut edes maksupäätettä, muistelee Kiviniemi.

Noin kolmen vuoden kuluttua Kiviniemi sai kauppaansa toisen yrittäjän. Savukeidas-kustantamon Ville Hytönen oli Kiviniemen mukaan yhtä epäkäytännöllinen käytännön asioissa kuin hänkin. Hytösen myötä kaupan nimi vaihtui Tulenkantajat-kirjakaupaksi.

Kun Hytönen siirtyi Tampereelta Tallinnaan, tuli Teos-kustantamo mukaan kuvioon. Kiviniemi oli koko ajan etsinyt kumppaneita kirjakauppaan, ja hän oli lähestynyt myös Teosta jo aiemmin. Silloin neuvottelut eivät tuottaneet tulosta, mutta nyt Teos kiinnostui ja osti kirjakaupan, jonka nimen eteen liitettiin kustantamon nimi. Teos remontoi kirjakaupan tilat ja galleria muutti Kauppakadulle.

Erkki Kivienimi järjesti kirjakaupassaan kirjallisuusaiheisia tapahtumia vielä sittenkin, kun Teos oli ostanut sen. Kirjailija Katariina Souri vieraili Tampereella tämän vuoden helmikuussa.

Koko kirjakaupan olemassaolon ajan Kiviniemi oli järjestänyt kirjallisuusaiheisia tapahtumia. Kaupassa järjestettiin kirjanjulkistuksia, kirjailijatapaamisia ja keskusteluja. Teoksen aikana Kiviniemi jatkoi tapahtumien järjestämistä – nyt palkattuna osa-aikaisena työntekijänä.

Yleisradiolta lainattu Runoraati kokoontui kirjakaupassa livenä. Runoraadissa on vakiojäseniä ja tietenkin vieraileva tähti. Raatilaiset saavat tekstit pohdittavakseen etukäteen, mutta heille ei paljasteta, kenen tekstit ovat.

Runoraati ei päättynyt, vaikka kirjakaupan taru päättyi. Se jatkaa toimintaansa Tampereen Teatterin suojissa. Runoraati kokoontuu Kulttuuriravintola Kivessä seuraavan kerran 20. marraskuuta.

Erkki Kiviniemi on paitsi kustantaja ja kirjakauppias, myös itse kirjailija. Kahdeksanvuotiaana kirjoitettu runo on saanut seurakseen monta muuta. Esikoisteos Paljain jaloin ilmestyi vuonna 2002. Se on Uuno Kailaan kaunokirjallinen elämäkerta ja syntyi Kiviniemen jatko-opintojen sivutuotteena.

– Ryhdyin tekemään tutkimusta Uuno Kailaan teosten anomalioista, mutta kyllästyi pian. Se oli liian pedanttia minulle. Romaani syntyi helposti, koska tiesin Kailaasta niin paljon tutkimusteni pohjalta.

Sittemmin Kiviniemi on julkaissut runokokoelman, aforistisen sarjan ja tunnustuksellisen monologin.

Työpöydällä hänellä on tällä hetkellä neljä teosta, joiden tekemiseen riittää nyt toivottavasti aikaa, kun kustantaminen ja kirjakauppa eivät enää vie aikaa. Yksi kesken olevista teoksista on autofiktio, iso romaani, jota Kiviniemi on kirjoittanut jo kymmenen vuotta.

Kirjailija kiittää -palkintoon kuuluu myös teos kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisäsen Kirjailijaliitolle tekemästä grafiikkasarjasta Kirjokala.

Kiviniemi on myös kriitikko. Hän kirjoitti kirjallisuuskritiikkejä Uuteen Suomeen lehden viimeisinä vuosina omien sanojensa mukaan suhteellisen runsaasti. Silloin vielä kritiikkejä tehtiin. Sittemmin hän on kirjottanut myös Aamulehteen. Nykyään Kiviniemen kritiikkejä voi lukea täältä Kulttuuritoimituksen sivuilta.

– Olin hirvittävä niuho sekä kriitikkona että kustannustoimittajana. Nykyään olen ihan toisenlainen, Kiviniemi tunnustaa.

Hän tapasi taannoin kirjailija Jarmo Stoorin, jonka esikoisteoksen Kiehisiä Sanasato kustansi vuonna 1999.

– Jarmo kysyi, muistanko kuinka montaa kertaa pistin hänet kirjoittamaan käsikirjoituksen uudestaan. Oikea vastus oli 17 kertaa. En kyllä muistanut, että se olisi ollut niin monta kertaa, Kiviniemi kertoo.

Nykyään hän tyytyy oikolukemaan, rakenteellisia ehdotuksia hän tekee harvoin.

Kriitikonkin kieli on nykyään lempeämpi. Uran alussa hän totesi usein, että näin ei saa kirjoittaa. Nyt ymmärrystä löytyy enemmän.

Kirjailijaliiton palkinto oli Erkki Kiviniemelle mieluinen siksi, että ehdotus palkinnosta oli tullut liiton jäsenistön piiristä. Kiitos lämmittää erityisesti, kun sen antaa taho, jonka mielipidettä arvostaa.

Erkki Kiviniemi

Syntymäpaikaksi on merkitty Helsinki, vaikka perhe asui Porvoossa, kun Erkki syntyi 11.11.1945.

Filosofian maisteri Tampereen yliopistosta 1990, pääaineina kotimainen kirjallisuus ja suomi.

Puoliso galleristi Paula Puikkonen, kaksi lasta edellisestä avioliitosta.

Julkaissut teokset Paljain jaloin (Sanasato 2002), Toinen metsä (Sansato 2005), Tietön tie (Sansato 2010), Kumous (Savukeidas 2013), Itseriittoinen viikko (Sansato 2015), Aikojen intohimot (Sanasato 2019).

Opettaja, kriitikko, kustantaja, kirjailija, kirjakauppias, tapahtumajärjestäjä.