Resurssinhallintaa Indiana Jonesin hengessä – arviossa lautapeli Lost Ruins of Arnak

Lost Ruins of Arnak vie mielikuvitusmaailmaan. Kuvat: Mikko Saari

Löytöretkeily kaukomailla on lautapelien kestoaiheita. Sen parissa päästään helposti Afrikan tähteä kauemmas: Kansalliskirjaston digitoidusta lautapelikokoelmasta löytyy esimerkiksi Nordenskiöldin Koillis-Väylä-peli vuodelta 1879 ja Robinson Crusoe -lautapeli vuodelta 1902. Sama aihe on myös Lost Ruins of Arnakissa, joka on yksi viime aikojen suosituimmista uutuuspeleistä.

Peli heittää pelaajat kartoittamattomalle Arnakin saarelle, jossa huhutaan olevan kadonneen sivilisaation jäänteitä. Pelaajat kartoittavat saarta ja etsivät saaren kadonneen temppelin raunioita. Saarelta löytyy kaikenlaista jännittävää, josta on apua tutkimustyössä. Lopulta, kun kuu on täysi, parhaat tulokset löytöretkeltään saanut pelaaja vie voiton.

Syksyllä 2020 ilmestynyt peli on tšekkiläistä työtä. Sen on suunnitellut aviopari Michael ”Elwen” Štach ja Michaela ”Mín” Štachová ja julkaissut Czech Games Edition. Peli on pariskunnan debyyttijulkaisu. Lautapelit.fi julkaisi pelin suomeksi elokuussa 2022 nimellä Arnak – Kadonneet rauniot.

Kuvan yläreunassa näkyy temppelitutkimusrata, jossa vihreä pelaaja on edennyt jo maaliin asti. Alhaalla näkyvät löytöretkeilijöiden matkakohteet. Oikealla on viisi peruskohdetta, keskellä on tutkittu kolme paikkaa. Niistä yhtä suojelee vielä vartija.

Tiivis viiden kierroksen peli

Lost Ruins of Arnak vaikuttaa ensi alkuun kovin tiiviiltä peliltä. Se kestää viisi kierrosta ja jokaisella kierroksella pelaajilla on lähtökohtaisesti mahdollista tehdä kaksi toimintoa. Jokaisella pelaajalla on kaksi löytöretkeilijää ja pelin aluksi toimintojen tekeminen vaatii löytöretkeilijän passittamista hommiin. Nappula palaa takaisin käytettäväksi vasta kierroksen päätteeksi. Löytöretkeilijöillä voi siis tehdä pelin aikana vaivaiset kymmenen asiaa. Se on kovin vähän, etenkin kun tarkastelee laudan reunassa olevaa temppelitutkimusrataa, jossa on edettävä kovin pitkä ja kallis matka, mikäli mielii päästä käsiksi radan päädyssä oleviin huippupisteisiin.

Onneksi matkaan saadaan vauhtia pelin aikana. Alussa on tarjolla on vain muutama aina käytössä oleva perusalue, joilla pääsee käsiksi tarvittaviin resursseihin: rahaan, tutkimustyötä kuvaaviin kompassimerkkeihin, informaatiota saaren mysteereistä paljastaviin kivitauluihin, mystisiin nuolenkärkiin ja lintujumala Ara-Anun talismaneita kuvastaviin jalokiviin. Löytöretkeilijöitä voi lähettää myös retkeilemään: se vaatii kompasseja, mutta löytöretkeltä löytyy aina joku uusi kohde. Nämä kohteet ovat vastedes käytössä perustoimintojen tapaan, eli myöhemmillä kierroksilla joku muukin voi lähettää retkeilijänsä haalimaan parempia palkintoja.

Aivan vaaratonta retkeily ei kuitenkaan ole. Arnakia vartioi joukko erilaisia eläimiä ja mystisiä hirviöitä. Jokaiseen uuteen kohteeseen nostetaan myös vartijalaatta. Se ei sinänsä estä paikalla käymistä, mutta jos nappulan ottaa kierroksen päätteeksi takaisin paikasta, jossa vartija on, joutuu ottamaan myös ikävän pelkokortin. Vartijoita voi voittaa maksamalla vartijalaatassa kuvatut resurssit, jolloin saa paitsi mukavan satsin pisteitä, myös jonkun hyödyllisen edun myöhemmille vuoroille.

Temppelin tutkiminen tätä rataa etenemällä on pelin tärkein asia. Se ohjaa peliä niin paljon, että jotkut kokevat sen jo turhankin rajoittavaksi. Etenemiseen on kuitenkin monia tapoja, eikä aina tarvitse toimia samalla tavalla.

Lisävauhtia saa myös uusia kortteja hankkimalla. Pelin talous toimii resurssien lisäksi korteilla. Joka vuoro pelaajilla on kädessään viisi korttia, joita tarvitaan toimintojen polttoaineeksi. Omien löytöretkeilijöiden käyttäminen esimerkiksi vaatii liikkumismerkkejä, joilla matkustetaan eri paikkoihin. Näitä merkkejä löytyy jokaisesta kortista. Jos siis haluat käydä hakemassa vaikkapa pari kolikkoa, pelaat kädestäsi minkä tahansa kortin ja siirrät nappulasi kolikkoruutuun. Paremmat ruudut ovat vähän tarkempia: ne vaativat joko autoja tai veneitä liikkumiseen, eli mikä tahansa kortti ei enää kelpaakaan, toisin kuin aloitusruutuihin, joissa on vaatimuksena kävelymerkki (ja autolla ja veneellä pääsee sinnekin, minne vaaditaan kävelemistä). Valinta siitä, minkä kortin haluaa käyttää liikkumiseen, muuttuu tärkeämmäksi.

Lisävaikeutta valintoihin teettää sekin, että korteilla voi itsessään tehdä hyödyllisiä asioita. Pelin alussa jokaisen pelaajan pakassa on kaksi rahakorttia, kaksi kompassikorttia ja kaksi turhaa pelkokorttia. Rahakortin voi koska tahansa käyttää ottaakseen yhden kolikon, kompassikortilla saa yhden kompassin. Nämä aloituskortit ovat kovin vaatimattomia ja helppo käyttää matkustamiseen, mutta pelin aikana rahalla on mahdollista hankkia lisää tarvikkeita, jotka ovat paljon aloituskortteja tehokkaampia. Ostokset laitetaan oman nostopakan pohjalle, joten varsinkin pelin alussa ne saa käyttöönsä seuraavalla kierroksella. Näiden parempien korttien kanssa pystyy saamaan aikaan enemmän, mutta toisaalta valinta siitä, mitä kortteja käytetään liikkumiseen ja mitkä kortit pelataan toimintonsa vuoksi, muuttuu oitis vaikeammaksi.

Pelin edetessä tarjolle tulee tavallisten esineiden sijasta enemmän ja enemmän Arnakista löytyviä mystisiä artefakteja, jotka ostetaan kolikoiden sijasta kompasseilla ja joiden voimakkaammat toiminnot saa pelata välittömästi, eikä vasta seuraavalla vuorolla.

Luovaa resurssienhallintaa

Pohjimmiltaan Lost Ruins of Arnakissa onkin kyse siitä, miten saada muutettua pieni määrä resursseja – pari aloituslanttia, jokunen kehnohko kortti ja kymmenen siirron verran omien löytöretkeilijöiden työpanosta – riittäväksi määräksi tavaraa, jotta temppelitutkimusradan saa juostua perille asti ja ainakin muutaman vartijan päihitettyä. Ensikertalainen joutuu usein tyytymään 50–60 pisteeseen, kun kokenut pelaaja voi saavuttaa 80 pistettä ja todellinen mestari päästä jopa kolminumeroisiin tuloksiin.

Tämä ongelma on maistunut monille. Lautapeliharrastajien IMDB:ssä eli BoardGameGeek-sivustolla Lost Ruins of Arnak on tällä hetkellä pelien ranking-listalla 40 parhaan pelin joukossa ja suuresti pidetty peli. Se ei ole suuri yllätys. Arnak on erittäin näyttävä ja hyvin tehty peli. Sen kuvitus on johdonmukaista ja kaunista, ja pelin nappulat ovat tyylikkäitä ja tarkoitukseensa soveltuvia. Arkiset kolikot ja kompassit ovat pahvilätkiä, mutta kivitaulut, nuolenkärjet ja jalokivet ovat näyttäviä ja selvästi toisistaan erottuvia muovihelyjä. Fyysinen kosketeltavuus on lautapeleille tärkeää ja se on Arnakissa pidetty mielessä. Myös käytettävyys on kunnossa: pelin käyttämä symboliikka on nopeasti opittu ja edistää pelin sujumista.

Kaikki eivät tietenkään pidä tästäkään pelistä. Usein onkin mielenkiintoista lukea, mitä asioita pelin pahimmat vihaajat nostavat esiin. Arnakin kohdalla luonnollisesti reagoidaan pelin suureen menestykseen ja runsaisiin kehuihin. Toiset moittivat, että peli on tasapainotettu hengettömän tylsäksi; toiset taas kritisoivat sitä, miten pahasti peli on epätasapainossa. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia.

Kivitaulut, nuolenkärjet ja jalokivet ovat kauniita, selvästi toisistaan erottuvia ja miellyttäviä pidellä. Lost Ruins of Arnak on kautta linjan huolella tehty peli.

Moitteissa on toki perääkin: selvää esimerkiksi on, että Arnakissa ei ole järin monia teitä voittoon. Peli asettaa selvärajaisen tavoitteen, temppeliradan maaliin on päästävä saadakseen hyvät pisteet ja sen lisäksi sitten vähän vielä jotain muuta. Kysymys on vain siitä, että osaako pyöritellä resurssit niin, että saa kokoon riittävästi tavaraa ja pääsee etenemään radalla riittävän pitkälle.

Totta on sekin, ettei Lost Ruins of Arnak koreasta ulkoasustaan huolimatta tarjoa lopulta suurta löytöretkeilyn ja seikkailun tuntua. Pelin aihe on lähes pelkkää pintaa ja jokseenkin harhaanjohtavaakin. Afrikan tähdessäkin on lopulta enemmän seikkailua kuin Arnakissa. Arnakin seikkailullisuus tiivistyy siihen, että kun menee ensimmäistä kertaa uuteen kohteeseen, ei tiedä etukäteen, mitä sieltä löytää. Tällainen satunnaistekijä muuten näin laskelmoivassa pelissä on jopa yllättävää (ja kuten kriittisistä kommenteista voi nähdä, monille riipivää kuin kynnet liitutaululla).

Minulle Arnakin tarjoama resurssinhallinta on mielenkiintoinen tavoite. Olen aina pitänyt tällaisesta resurssien pyörittelystä ja peleistä, jotka alkuun vaikuttavat jopa käsittämättömän niukoilta asetettuun tavoitteeseen nähden, mutta jotka sitten aukeavat resurssien runsaudensarveksi, kun osaa vetää oikeista naruista. Arnakissa on mukava annos opeteltavaa: säännöt eivät ole lopulta järin vaikeat, mutta hyvin pelaaminen on sopivassa määrin hankalaa. On kiinnostavaa ja motivoivaa tietää, mihin asti taitavat pelaajat pääsevät. Meillä on vielä 80 pisteen rajakin ylittämättä, mutta uskon, että siihen pääsemme kyllä; 90 pistettä tuntuu jo melkoiselta haamurajalta. Innokkaimmat ovat pelanneet satoja kertoja ja strategiaoppaitakin olisi tietysti tarjolla vauhdittamaan etenemistä, mutta olen tietoisesti jättänyt ne lukematta.

Yksi olennainen kysymys lautapeleistä puhuttaessa on se, minkä verran pelaajat kaipaavat vuorovaikutusta keskenään. Toisille peli on kiinnostava vain, jos saa olla jatkuvasti toisten pelaajien kurkussa kiinni; toisille hyvässä pelissä puuhastellaan omien juttujen parissa ja vuorovaikutus rajoittuu pisteiden vertailuun pelin lopussa.

Tällä janalla Arnak asettuu jonnekin puoliväliin, mutta enemmän kallellaan yksin puuhastelemisen suuntaan. Toisten löytöretkeilyä ei pääse suoraan sabotoimaan. Ihan yksinkään ei kuitenkaan saa touhuta, laudalla on rajallisesti toimintoruutuja ja usein onkin tärkeää miettiä, missä järjestyksessä on toimittava, jotta saa kierroksen tärkeimmät asiat tehtyä ilman muiden kiilailua.

Arnakin mystiset artefaktit antavat pelaajille paljon mahdollisuuksia tehdä asioita, jotka pelin alussa ovat täysin mahdottomia.

Taannoinen kohu muistutteli Afrikan tähden kolonialisistista ja rasistisista piirteistä. Kulttuurisen ymmärryksen ja hyväksikäytön kysymykset ovat nousseet viime vuosina esiin myös lautapelimaailmassa, eikä kulttuurikonsulttien palkkaaminen ole enää tavatonta lautapeliprojekteissakaan.

Arnakin Indiana Jones -tematiikka on mahdollisesti ongelmallista; asettuuhan se jatkoksi perinteelle, jossa valkoinen mies menee alkuasukkaiden maille ryöväämään aarteet itselleen. Lost Ruins of Arnak kiertää tätä ongelmallisuutta sijoittamalla tapahtumat mielikuvitusmaailmaan, jossa aikaisemman sivilisaation tuhosta on jo sen verran aikaa, että alkuasukkaita ei nurkissa pyöri. Paikkoja suojelevat osin fantasian puolelle kallistuvat hirviöt, joita ei sääntökirjan mukaan edes tapeta, vaan päihitetään ja siten ansaitaan niiden kunnioitus ja apu.

Pelin kuvituksessa ei siis nähdä kannibaaliheimolaisia tai alkuasukaskantajia, ja pelin hahmogalleriassa on muutenkin selvää pyrkimystä historiallista valkoisten miesten löytöretkeilyä monimuotoisempaan representaatioon. Tässä suhteessa Arnak saa siis jotakuinkin niin puhtaat paperit kuin tällä aiheella voi saada, mutta olisihan vastaavan kadonneen sivilisaation raunioiden kartoittamisen teeman voinut toisellakin tapaa toteuttaa.

Kenelle peli sopii?

Lost Ruins of Arnak on 1–4 pelaajan peli. Mukana on siis nykytrendin mukaisesti yksinpeli, jossa pelataan yksinkertaista robottipelaajaa vastaan. Arnak toimii mainiosti eri pelaajamäärillä, eikä pelaajamäärän vaihtelu aiheuta peliin suuria muutoksia. Nelinpelissä laudalla on hivenen enemmän tungosta, mutta toisaalta myös enemmän toisten pelaajien avaamia paikkoja hyödynnettäväksi. Hankkisin pelin epäröimättä pelaajamäärästä riippumatta; ainoastaan yksinpelin toimivuudesta en osaa itse sanoa mitään, kun en lautapelien yksinpelaamista harrasta.

Pelin kestoon pelaajamäärä toki vaikuttaa. Pelin laatikko lupaa pelin kestoksi puoli tuntia pelaajaa kohden. Tämä on melko varovainen arvio. Arnakissa on toki melko paljon miettimistä ja etenkin pelin loppua kohden vuorot voivat venyä vähän pidemmiksi, kun mahdollisuuksia on enemmän ja niistä pitäisi nyhtää kaikki mahdollinen irti. Käytännössä kokemuksen myötä peliaika käy kuitenkin lyhyemmäksi ja jos pelaajat ovat luonteeltaan ripeitä, jopa puolet lyhyempi kesto on aivan mahdollinen. Me pelaamme kaksinpelin nopeimmillaan 20 minuutissa, jolloin kerralla on helppo pelata pari–kolme erää putkeen.

Ikäsuositus on 12+. Saksalaisilla on tällaisille peleille hyvä nimitys: kennerspiel. Se tarkoittaa peliä, joka on suunnattu vähän vaativammalle ja kokeneemmalle yleisölle, mutta kyse ei ole kuitenkaan mistään huippuvaativista strategiapeleistä. Kennerspielille hyväksytään kuitenkin vähän paksumpi sääntökirja ja vähän enemmän monimutkaisuutta kuin vaikkapa perhepeleille. Arnakissakin on sääntöjä parikymmentä sivua.

Sääntökirja on hyvä, siinä on runsaasti kuvia ja pelin vaiheet on selitetty yksityiskohtaisesti. Pelissä on kuitenkin sen verran paljon opeteltavaa, että säännöt kannattaa opetella huolella etukäteen. Jos avaa sääntökirjan ensimmäistä kertaa siinä vaiheessa, kun pelaajat ovat koolla pöydän äärellä, luvassa on katastrofi. Kun pelin säännöt osaa hyvin, sen opettaminen ei kuitenkaan ole vaikeaa. Kuudesluokkalainen tyttäreni, joka tavallisesti viihtyy paljon kevyempien pelien parissa, piti Arnakia lähtökohtaisesti ihan typeränä. Kun suostuttelimme testaamaan ja neuvoin siirtoja ensimmäisen pelin ajan, seuraavassa pelissä ei enää tarvinnut neuvoa ja loppupisteetkin olivat aivan kilpailukykyiset, ja mielikin muuttui: Arnak olikin oikein kiinnostava peli.

Värisokeiden kannalta peli on vähän hankala. On käsittämätöntä, että vielä vuonna 2020 joku voi tehdä pelin, jossa pelaajien nappuloiden värit ovat punainen, vihreä, sininen ja keltainen. Kyllähän kirkkaat värit viidakkoteemaan sopivat, mutta tämä nimenomainen väriyhdistelmä tuottaa ongelmia kaikilla tavallisimmilla värisokeuden muodoilla. Ongelmat onneksi rajoittuvat pelaajien nappuloihin ja tilannetta lienee helppo paikata vilauttamalla vähän mustaa tussia erottamaan liian samanvärisiltä näyttävät nappulat toisistaan.

Suomessa Arnakia pitää katsella alan erikoisliikkeistä. Hintaa pelillä on noin 55–65 euroa. Se on markettilautapelien näkökulmasta paljon, mutta harrastajapelien maailmassa Arnak on keskihintainen. Rahalle saa myös vastinetta: Arnakin osat ovat kautta linjan laadukkaita ja peli näyttää pöydällä upealta. Strategioiden hiomisen parissa voi hyvinkin viihtyä kymmenien pelikertojen verran. Pidemmän aikavälin kestävyyttä edistävät myös lisäosat; toistaiseksi on ilmestynyt yksi, Expedition Leaders, joka lisää peliin uusia kortteja ja retkikunnille yksilölliset johtajat omine erikoiskykyineen.

Mikäli haluat kokeilla peliä ennen ostamista, sekin onnistuu: Lost Ruins of Arnakia voi pelata ilmaiseksi netin pelipalveluissa. Peli löytyy Board Game Arenan ja Yucatan valikoimista. Näistä Board Game Arena lienee uusille pelaajille helpompi ja siellä Arnak on myös yksi suosituimmista peleistä, joten peliseuraakin löytyy varmasti.

Mikko Saari, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua