OOPPERA | Giuseppe Verdin Don Carlos nähdään Tampereen Oopperan 80-vuotisjuhlateoksena. Ilahduttavaa Tuomas Parkkisen ohjauksessa on ylöspanon tuominen nykyaikaan.
Artikkelit
lue lisää
”Lähes kaikki ideat löytyvät läheltäni, joskus jopa oman pään sisältä”, elokuvaohjaaja Jukka Kärkkäinen sanoo
ELOKUVA | Jukka Kärkkäisen The Beauty of Automobiles on toinen Tampere Film Festivalin kansainvälisen kilpasarjan kahdesta suomalaiselokuvasta.
Miehen ja naisen äänet ja oikeudet ovat erilaisia varsinkin oopperassa – Naisen ääni ja Turandot soivat Tampereen Oopperassa
OOPPERA | Tampereen Ooppera tarjoaa juhlavuonnaan kaikille kaikkea, suurtuotannoista lastenoopperoihin ja karaokeillasta oopperagaalaan.
Panimomatroona oli myös mesenaatti – Sinebrychoffin taidemuseon näyttely kertoo Anna Sinebrychoffin tarinan
NÄYTTELY | Anna Sinebrychoff teki merkittävää hyväntekeväisyystyötä sekä tuki kulttuuria ja taidetta.
Petra Poutanen vie jättikuoronsa Ikurin talviseen metsään – Esityksiä ensi viikonloppuna
MUSIIKKI | Petra Poutasen johtamat kuorot Väki ja Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro esiintyvät naistenpäiväviikonloppuna keskellä talvista metsää.
Kuin kuvastimessa #31: Enamorada (1946)
ELOKUVA | Kapinakenraalin ja porvarintyttären välinen romanssi on Meksikon kulta-ajan elokuvataiteen helmiä.





