HENKILÖ | Tamperelainen toimittaja Helena Kujala pitäytyi faktoissa ja päätyi käyttämään minämuotoa kirjassaan Tekla Hultinista. Minämuotokerronta tuo Suomen ensimmäisen naistohtorin lähelle lukijaa.
Artikkelit
Nykytanssille pyhitetystä rakennuksesta on haaveiltu vuosikymmeniä – Tanssin talo syntyi lopulta Kaapelitehtaalle
TANSSI | Helsingin Ruoholahdessa 30 vuotta kulttuurikeskuksena toiminut entinen Kaapelitehdas on viimein saanut kylkeensä ja yhteyteensä upouuden ja toimintavalmiin Tanssin talon.
Ihmisen, kasvin, eläimen ja maiseman yhteensulautuminen on Mira Kankaanrannan maalausten ydintä
KUUKAUDEN GALLERIANÄYTTELY | Tampereen Mältinrannassa esillä olevat Mira Kankaanrannan maalaukset asettavat ihmisen paikalleen osaksi luonnon vääjäämättömiä prosesseja – maatumista, itämistä ja aineen kiertokulkua.
Teatterimuistoja #28: Ritva Mattila
HENKILÖ | Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Sairaanhoitaja vai ompelija, puntaroi Ritva Mattila nuorena.
Irti ihmiskeskeisyydestä – Ars Fennican voittanut Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista kerrontaa
KUVATAIDE | Hämeenlinnassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt, kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaistaiteilijoihin lukeutuva Eija-Liisa Ahtila vastaanotti Suomen suurimman taidepalkinnon Hämeenlinnan taidemuseossa.
Minna Eloranta kuvittaa Viikon runo -sarjan: ”Kuvani ovat rinnalla kulkijoita runoille”
HENKILÖ | Tamperelainen kuvataiteilija Minna Eloranta kuvittaa maaliskuussa Kulttuuritoimituksessa alkavan Viikon runo -sarjan. Piirtäessään hän kuuntelee musiikkia, koska se virittää mielen tilan.



