”Kulttuuritapahtumien järjestäminen alkaa olla mahdotonta”

Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa Myllykoskella. Kuva: Markku Nykänen

Mielipiteen kirjoittaja, tuottaja Tarja Tornaeus edustaa Kulttuuritalo Wanhaa Rautakauppaa.

* *

Kulttuuriala on joutunut merkilliseen tilanteeseen. Tähän asti tapahtumat, näyttelyt, kulttuurituotteiden myynti ja harrastusmahdollisuuksien tarjoaminen alueen asukkaille on sujunut suhteellisen vaivattomasti, kun valtion ja kunnan taloudesta päättävillä on ollut kokonaisvaltaisempi käsitys ns. kulttuuribisneksen erityisluonteesta. Pienellä rahallisella panoksella on saatu parannettua työllisyyttä, viihtyvyyttä ja muuttohalukkuutta sekä kartutettu matkailutuloja ja parannettu alueen imagoa. Esimerkiksi nykyiset leikkaukset valtion budjetissa kertovat, että kulttuurialan yritysten ansaintalogiikka ja seurannaisvaikutukset ovat jääneet sisäistämättä.

Kulttuurialaan suoraan kohdistuvat leikkaukset ja verotuksen kiristäminen (esimerkiksi kirjan alvin nosto) yhdistettynä vaivihkaa kasvaneisiin piilokuluihin ovat tapahtumatuotannolle tappava yhtälö. Kaikessa tiloja, laitteita ja henkilökuntaa vaativassa toiminnassa on tullut lisää kuluja: toimitusmaksuja, provisioita (esimerkiksi maksupäätteiden vuokraajat) ja viranomaismaksuja sekä kiristyneitä lupakäytäntöjä. Esiintyvät taiteilijat maksavat laskutuspalvelusta, tapahtumajärjestäjät lippupalvelusta, Teosto veloittaa esiintymisistä, musiikin soittamisesta tehdään viranomaiselle maksullinen meluilmoitus. Jokainen taho yrittää saada oman siivunsa pienenevästä kakusta.

Ei ihme, että kulttuuriyritykset alkavat heittää hanskoja tiskiin. Jos pieniä konsertteja, klubeja, näytelmätoimintaa, taidenäyttelyitä, kirjailijahaastatteluja, asiantuntijavierailuja, harrastustyöpajoja ei enää haluta eikä arvosteta, miksi järjestää niitä? Miksi enää tarjota vuorovaikutusta toisten kanssa, kun asenneilmasto ja resurssien suuntaaminen viittaa siihen, että meidän olisi parempi vain kärsiä yksin koloissamme. Toinen vaihtoehto on ostaa megakonsertin lippu tai mennä yksin vaeltamaan suurimpien kirjamessujen ruuhkaan. Kaikki ”mega” menestyy, vain suuri kannattaa.

* *

Sivistysvaltiossa riittää kuitenkin niitä, jotka janoavat kulttuuritapahtumia, joko esiintyjinä, osanottajina tai yleisönä. Kerron esimerkin tilanteesta, jossa tapahtumajärjestäjänä olen viikoittain. Meillä Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla on tapahtumatila ja henkilökuntaa hoitamaan järjestelyjä. Meille soittaa muusikko, joka haluaisi pitää konsertin. ”Ei me suurta palkkiota tarvita, tullaan lippuriskillä.” Miksi en enää tartu näihin tarjouksiin riemusta kiljuen?

Viiden hengen bändi soittaa kaksi tuntia ja kuuntelija maksaa pääsylipusta 20 euroa. Oletetaan, että kuulijoita on 50 henkeä; silloin lipputuloja kertyy tuhat euroa. Jos kaikki lipputulot jaetaan esiintyjille, kukin muusikko saa 200 euroa. Verottaja ottaa siitä omansa ja matkat esiintymispaikalle maksavat; pullakahvit voi sentään juoda öisellä matkalla huoltoaseman baarissa.

Ennen esiintymistään muusikon on täytynyt hankkia soittamiseen ammattitaito ja soittimet. Se on mahdollista, koska muinoin sivistysvaltio tuki musiikkialan opintoja. Hän on ehkä saanut säätiöiden myöntämiä apurahoja ja tehnyt palkkatöitä muilla aloilla. Jotta hän voi pitää bändin kanssa kahden tunnin konsertin, kaikkien viiden muusikon on täytynyt harjoitella vapaa-ajalla tiloissa, joista joku maksaa.

Vielä pari pikkujuttua pitää ratkaista. Miten yleisö saa tiedon konsertista ja osaa suunnistaa Wanhaan kirjahalliin Myllykoskelle? Konsertista pitäisi tehdä mainos, jonka suunnitteluun tarvitaan graafista osaamista. Se pitäisi jakaa netissä ja somessa ja tulostaa jaettavaksi. Jaa-a, jos me teemme työn, voisimme riskillä tyytyä 10 prosentin osuuteen lipputuloista.

Lippuja pitää olla jossain myytävänä. Kulttuuritalollamme toimivan kirjakaupan tiskiltä voi ostaa lippuja, joiden pitää toki ensin olla fyysisesti olemassa, tulostettuina ja leikattuina. Kirjamyyjä käyttää myyntiin työaikaansa: tekee kassajärjestelmään konserttilipuista tuotteen ja tilittää myynnit muusikoille. Kirjanpitäjä veloittaa tapahtumavienneistä. Asiakas maksaa pankkikortilla, ja pankki veloittaa tapahtumasta. Pari asiakasta haluaa maksaa kulttuurisetelillä, josta Smartum tai Edenred veloittaa provision. Jaa-a, ehkä kirjakauppa voi tehdä työn, jos saa lipputuloista 10 prosentin osuuden.

Konsertti lähestyy, tilat täytyy siivota, tehdä opasteita, varata takahuoneeseen vesipullot esiintyjille, pystyttää lavalle esiintymistekniikka ja varata paikka vapaaehtoistyöntekijälle, joka myy lippuja ovelta. Äänentoistoa on testattu jo bändin harjoituksissa. Työaikaa, sähköä ja vessapaperia on kulunut jo jonkin verran, mutta jaa-a, ehkä kulut saadaan katettua 10 prosentin osuudella lipputuloista.

Mutta nythän on kertynyt jo 30 % lipputuloista järjestäjälle. Bändille jää jaettavaksi enää 140 euroa/muusikko. Lippuja pitäisi saada myytyä 100 kpl, mutta silloin pitäisi tehdä poliisille maksullinen ilmoitus yleisötapahtumasta, palkata järjestysmiehet ja vuokrata lisää bajamajoja. Sata myytyä lippua ei sittenkään riitä, tehostetaan markkinointia, ostetaan mainostilaa ja myydään tuhat lippua. Ai niin, Wanhaan kirjahalliin ei mahdu niin montaa henkeä.

Kyllä me tämä saadaan hoidettua! Kokemus on opettanut, että ainoa kannattava toimintamuoto on oluen myynti tapahtumassa. Bändi saa pitää lipputulot kokonaan, jos jokainen lipunostaja juo kolme olutta eikä baarin henkilökunnalle makseta palkkaa. Alkoholi- ja tupakkatuotteiden myyntiin on hankittu luvat ja maksetaan tästä oikeudesta vuosittain. Omantunnon ääni, joka yrittää sanoa jotain kansanterveydestä, on syytä vaientaa. Mitä vaihtoehtoja meillä on?

”Kunnon runoilija
tarjoaa yleisölleen
muutakin kuin runoja

 

Kuunnella runoja ja lähteä kotiinsa selvin päin
on helvettiä
ja sellainen runoilija pauhatkoon itsekseen”

 

tuntematon kreikkalainen runoilija
(suom. Pentti Saarikoski)

* *

Tapahtumien järjestäminen pienellä paikkakunnalla on ollut meille jännittävä kahdeksan vuoden matka. Se lähestyy loppuaan – vai keksitkö ratkaisun? Omistamme tapahtumatilat ja infran, joten onneksi ainakaan vuokranantaja ei voi niitä viedä alta. Sitä joudumme vielä viikoittain selittämään, että erikoisalamme, kulttuuribisnes, on ammattilaisten liiketoimintaa eikä harrastustoimintaa.

Jotta bändi pääsee esiintymään ja sinä kuuntelemaan, pitäisikö sittenkin jonkun tahon yhteiskunnassa subventoida tapahtumaa? Niin ovat taiteet ja kulttuuri kukoistaneet antiikin ajoista lähtien. Maksajia on löytynyt, koska taiteen ammattilaiset olivat arvostettuja yhteiskunnan jäseniä ja ymmärrettiin, että esimerkiksi nerokkaat sävellykset jäisivät soimaan vuosisadoiksi. Sekin Beethovenin sonaatti, jonka nyt esiintyvä muusikko harjoitteli opiskeluaikanaan ja varioi konsertissaan, syntyi aikanaan mesenaattien tuella.

Tarja Tornaeus
tuottaja
Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa Oy
Info [at] reunalla [piste] fi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua