Matkalla pohjoiseen – Polkupyöräseikkailu Sodankylän elokuvajuhlille, osa 1

Ensimmäiseen ajopäivään osui monenlaista säätä ja tienpintaa. Kuvat: Juho Hakkarainen

Pääset sarjan seuraavaan osaan tästä.

* *

Juho Hakkarainen, teksti ja kuvat

2.6.2024 – Tampere–Ruovesi, 85 km.

Heittäydyin matkaan aamulla ennen kymmentä. Hautuva helle jo varhain ennusteli iltapäivälle ukkosia – tai ainakin niin tekivät lähes kaikki sääennusteet, joita lähtötohinoissa seurailin. Lähtö meni sekoiluksi ja hätäilyksi, mutta onneksi on reissulla mittaa asioiden asettua. Vastaan tulee varmasti uusia yllättäviä kaaoksia.

Tavarat pakattu ja kuski kyydissä, reissu voi alkaa.

Ajohanskoista neuvotaan pitämään hyvää huolta.

Tämän kesän uusi uljas reissuratsuni on Pelago Hanko Outback. Aiempien pyöräretkieni uskollinen alumiinitoverini Vievi, jonka hankin jostakin konkurssipesästä, kuljetti minua menestyksekkäästi useita tuhansia kilometrejä. Tänä kesänä saa runsaissa reissussa rähjääntynyt luottopeli levätä. Tuore Pelago sen sijaan joutuu heti ankaraan testiajoon: juhta on vyötetty pulleaksi nyssäköistä, tavaratelineet on täytetty, ja ajoa on luvassa lukemattomin kilometrimäärin monenlaisilla tienpinnoilla, joita matka Tampereen ja Sodankylän välillä tuo eteen. Tiedossa lienee sateita ja paisteita, joiden armoilla ankarat ylä- ja alamäet antavat varmasti hyvää käyttöä kaikille pyörän kymmenelle vaihteelle.

Satulaksi retkipyörääni muutin Brooksin klassikkomallin B17, joka on varsin tyly ja yksinkertainen teräskehikon, nahanpalan ja niittien yhdistelmä, mutta monien mielestä juuri se paras pitkien matkojen istuin. Lyhyen testiajon perusteella tuntui se myös omille istumalihaksilleni sopivalta. Katsotaan miltä tilanne näyttää muutamien satojen kilometrien perästä.

* *

Ensimmäinen etappi – parikymmentä mitätöntä kilometriä tutuilla teillä, tutuissa maisemissa – taittui aurinkoisessa säässä. Kämmenniemessä pääsin paperikartalle, joita on mukana kaksi: Retkeily GT Pohjois-Suomi ja Länsi-Suomi, joista siis jälkimmäinen alkaa Tampereen pohjoispuolelta. Toki joku Google Maps on monissa tapauksissa aivan toimiva palvelu pyöräreittien valitsemiseen, mutta toisinaan se johdattelee huonoille teille, ja hyvä on olla mukana myös varmempia käyttöliittymiä.

Alkuperäissuunnitelmiini kuului pysähtyä aterioitsemaan Kessan baariin, mutta olin niin hyvissä ajoin liikkeellä, että paikka oli vielä kiinni. Terassia siivoiltiin. En joutanut jäädä odottelemaan, joten minut neuvottiin Aunessillan yli Konttikahvilaan. Näkyi olevan suosittu paikka, ja miksei: sain sieltä limpsaa ja hyvää välievästä minäkin. 

Konttikahvilasta lähdettyäni kuului Kaitavedentiellä räsähdys ja jotakin kiiltävää putosi tien pintaan. Pysähdyin analysoimaan vaurioita. Kas, miten pääsikään eturattaan heijastin noin irtoamaan? Ei sentään käynyt kummemmin. Matka jatkui huolettomissa tunnelmissa, kunnes jossakin Maisansalon maisemissa kuulin ensimmäiset ukkosen jylhät kumahdukset.

Eturattaan heijastimen verran kevyempi pyörä Terälahden vanhan myllyn ja sahan edustalla.

Kunnolla iski ilma päälle Terälahden jälkeen. Rakeilta pääsin suojaan Kapeen maitolaiturille, joka välkkeen, rätinän ja paukkeen yltyessä tuntui jokseenkin vaatimattomalta turvapaikalta. Kerran räväytti aivan päällä, ja kun jytyytyksen vähän hellitettyä kuikuilin poterostani pihalle, huomasin lähimetsästä nousevan savua… Tai ehkä sittenkin vain viileän raesateen aiheuttamaa sumua?

Kapeen maitolaituri tarjosi suojan sateelta. Sisätiloista löytyi myös kompakti kirjasto.

* *

Ensimmäisen jytkerintaman mentyä ohi luimistelin harvassa viileässä sateessa Niemi-Kapeen tilalle. Kelpo ratkaisu: pian tuli taas vettä kuin aisaa ja taivas jytisi. Niemi-Kapeen ystävällinen isäntä tarjosi minulle väliaikaissuojan huoltorakennuksesta, jossa nyt tätä kirjoitan. Isäntä kertoi heiltä myös löytyvän tilaa pysyvämmin majoittua, mikäli en halua lähteä rajuilman sekaan polkemaan. Kerroin aikovani Ruovedelle, mutta onhan sentään sisätiloista huomattavasti miellyttävämpi tarkkailla ilmojen kehittymistä hetken aikaa.

Ja kehittyiväthän ne. Ikkunalasit helisivät, taivaankansi natisi ja siellä mourusivat monet ukkosmuodot. Välillä oli ilma täynnä matalaa kuminaa, sitten outoa mörinää, sitten vuoron perään repivää ja sahaavaa ääntä, välillä jopa erikoista ulinaa… Pyörän vettyessä ulkona kaatosateen alla tajusin, etten huomannut viritellä etulaukkujen suojaksi sadekangasta, ne kun eivät pidä vettä ollenkaan, mutta antaapa nyt kesän kuivata sen minkä kastelee. Sentään olin pakannut takana kulkeviin vedenpitäviin laukkuihin kaiken sateelle herkemmän materiaalin.

Jouduin odottelemaan ukkosen laantumista aika tovin. Välillä rauhoittui paha ilma hetkeksi, mutta pian osoittautui, että se kävikin vain lähialueilla keräämässä lisää voimia. Niemi-Kapeen isäntä kävi väliin jututtamassa pyöräilystä ja muusta. Totesi Kapeen alueen olevan sellaista, että sinne jäävät ukkoset pyörimään. Mies katseli sääennusteita puhelimestaan, tähyili taivasta ja arveli pian olevan sopiva rako lähteä, jos riskillä tahtoi yrittää: Ruoveden suunnilla näytti kirkkaammalta. Kiitin neuvosta, sateensuojasta, juomavedestä ja kännykänlataussähköstä ja lähdin sateen sekaan polkemaan.

* *

Yhä kumisi komeasti ja välkehti, mutta ei sentään aivan niskassa. Pohjankapeentiellä näkyi kolme paloautoa – oikein isoa jyrmyä – asemissa vilkut päällä. Pian kiiti vastaan myös pari ambulanssia. Myöhemmin uutisista luin, että salamat olivat sytytelleet metsä- ja rakennuspaloja siellä sun täällä Pirkanmaan alueella.

Jyrinän etäännyttyä kuulin metsästä käen kukunnan. Sen lupaamat runsaat elinvuodet tuntuivat lohdulliselta, sillä jokseenkin orpoa oli vielä hetki sitten ajella hämärissä umpimetsissä toisiaan lähestyvien ukkospilvien välissä ja ottaa kylmää vettä litroittain niskaan. Nyt tuli ajoon mukavaakin mieltä, ja Muroleen jälkeen jostakin Kekkosen päälaelta laskettelin vauhdikkaasti Jäminkipohjaan. Muistui mieleen Leskisen Jäminkipohja Boogie: ”On saha pantu kiinni, minä töittä oon / lyötynä ryömin kortistoon…”

Niin tuli illasta kaunis. Jäminkipohjasta menin Route 66:iä vältellen hiekkateitä pitkin kohti Ruoveden ja Paloveden järvet ylittävää Kautun kanavaa. Muuten kelpasi hiekkateillä päästellä hyvinkin, mutta jossakin kohdin oli väylä ajokelvottoman pehmeää, ja raskaassa lastissa kulkevaa pyörää piti työnnellä. Taittui se matka niinkin.

Matkareitille osui myös pehmeää hiekkatietä.

Näkymiä Kautun kanavalta.

Huojentava näky pitkien ja sateisten taipaleiden jälkeen: Ruoveden kirkon ja kellotapulin silhuetit ilta-auringossa.

* *

Ensimmäisen päivän ajo otti sen verran koville, että oli lopulta helpotus päästä Kirjakauppa Vinhan suojiin, josta järjestyi minulle ensimmäisen yön majoitus. Minut otettiin vieraanvaraisesti vastaan ja sain viedä menopelini takapihalle lukkojen taakse yöpymään. Hyvin se olikin palvellut ensimmäisen päivän kilometrit. Ajoteknisesti oli kaikki hyvässä kunnossa.

Tilasin aamiaisen puoli yhdeksäksi, tutustuin pintapuolisesti kirjakaupan ilahduttavan runsaaseen tarjontaan – huomenna perusteellisempi syyni – ja lähdin ulos kävelylle. Ruoveden kirkon opastaulusta luin, että on se osannut entisvanhaankin ukkostaa: 30.8.1778 iski salama pohjaslahtelaisten kirkkoveneeseen ja 16 matkustajaa sai surmansa. Kirkkoherra Lars Forselius kirjoitti, että salama iski suoraan keskituhdolla soutaneeseen 27-vuotiaaseen naishenkilöön ”riisuen tämän apposen alastomaksi ja kärventäen mustaksi”. Ruumis oli tarttunut hiuksista veneen pirstaleisiin. Opastaulu muistuttaa, että lennokaskielisen kirkkoherran aikalaistodistukseen on yksityiskohtien osalta suhtauduttava varauksella.

Hautuumaan laidalla oli näytillä 15-hankainen kirkkovene Eeva, jonka oli aikoinaan pannut kasaan Särki-Pekka, vuosina 1810–1896 elänyt seppä, josta tunnetaan useita kansantarinoita. Eevaan mahtui parhaimmillaan jopa sata kirkkokansalaista kyytiin. Ruoveden kirkkotarhaan vene päätyi heinäkuussa 1923.

Pekka Särkisen rakentama yli 20-metrinen kirkkovene saatiin Ruoveden kirkkotarhaan Tuuhosen kylästä.

Kirkolta käpsöttelin sataman liepeille ja siitä S-Marketiin, josta ostin illan ja huomisen eineksiä: pakastepitsaa, valmissalaattia, vissyä, rinkeleitä ja oluen. Majoituksessa kävin suihkussa, söin iltapalaa ja valitsin huoneeni pienestä kirjahyllystä iltalukemiseksi William Faulkneria. Luin hetken novellia Ruusu Emilylle, jonka groteskit piirteet toivat mieleen kirkkoherra Forseliuksen lennokkaat kuvaukset. Silmät painuvat umpeen ennen kuin pääsin novellin loppuun.

Vinhan Kammarin minimalistinen kirjahylly.

Pehmeä peti kutsuu pitkämatkalaista lepoon.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua