Dace Rožlapa maalasi pieniä esineitä animaatioon. Kuvat: Anne Kalliola

1

Lähdin kulttuuri- ja nostalgiamatkalle Riikaan. Yksi opiskeluaikojeni vaikuttavimpia jaksoja oli työharjoittelu Riiassa nukkeanimaatiostudiolla, jolloin rakastuin tähän 800-vuotiaaseen hansakaupunkiin. Siitä on jo 25 vuotta, mutta jonkinlainen tuttuus iski vastaan monessa kadunkulmassa.

Animācijas Brigāde on maailman toiseksi paras nukkeanimaatiostudio ja sijaitsee Riian kinostudijan yhteydessä kaupungin koillispuolella. Tämä latvialainen studio juhlii ensi vuonna jo 60. toimintavuottaan: Arnolds Burovs teki Latvian ensimmäisen nukkeanimaation Kikerigu! jo vuonna 1966.

Sovimme tapaamisesta ohjaaja ja nukkeanimaattori Dace Rīdūzen kanssa, joka edustaa studion kolmannen sukupolven tekijöitä. Kuvauksesta vastaava Evalds Lācis piti meille noin tunnin esityksen eri aikakausien animaatioista Burovsista nykypäivään. Yksi uusista filmeistä oli Pea Children, jonka päähenkilöinä on kahdeksan hernelasta vihreässä hernepalossaan. Tarina kuljettaa heidät hurjiin seikkailuihin luonnon kiertokulkuun.

Käsityön jälki on upeaa: jokainen varjo maalataan erikseen, sillä vaikka valaisu on taitavaa, objektit ovat niin pieniä, etteivät ne muodosta lähikuvissa riittäviä varjoja. Veden, lumen, sumun, tulen ja muiden ei-kiinteiden elementtien toteuttaminen on nukkeanimaatiossa ehkä vaikeinta, mutta varmaan juuri siksi he osoittavat taituruuttaan tekemällä niitä monin eri keinoin. Vaikka tekniikka on vuosien mittaan kehittynyt paljon ja uutta tekniikkaa on otettu käyttöön, nukkejen ”henki” syntyy yhä käsityön kautta.

Dace Rīdūze esittelee Alberta-kadun lavasteseinää.

Dace Rīdūzen tausta on teatterissa ja pedagogiikassa, ja hän on vuosikymmenten aikana ohjannut useita palkittuja animaatioita (Firefly, Sartulis, Pea Children). Parhaillaan studio työskentelee uuden art nouveau -henkisen projektin parissa, joka sijoittuu Riian arkkitehtonisesti merkittävälle Alberta-kadulle.

Yhdessä huoneessa Dace Rožlapa maalasi pieniä esineitä tulevaa animaatiota varten. Alberta Smile Story -animaatiossa kaikki yksityiskohdat toteutetaan tarkasti, sillä ne perustuvat kadun rakennuksiin ja sisustuksiin. Kuvausten päätyttyä Alberta-kadun jugendmuseo on ilmaissut kiinnostuksensa hankkia lavasteet käyttöönsä.

Studio on suosittu vierailukohde koululuokille. Tiloissa on näyttely animaationukeista ja lavasteista eri vuosikymmeniltä. Toisinaan järjestetään myös animaationäytöksiä ryhmille.

Studio työllistää noin 12 ammattilaista ja 5–6 jälkityöntekijää ja tuotannot ovat saaneet runsaasti kansainvälistä tunnustusta, muun muassa Berliinin elokuvajuhlilla. Studio kouluttaa myös uusia tekijöitä ja harjoittelijoita. Se on säilynyt elinvoimaisena lähes 60 vuotta ja jatkaa edelleen latvialaisen nukkeanimaation perinteen kehittämistä.

Animācijas Brigāde -animaatiostudion uuden filmin kuvaukset alkamassa.

2

Animācijas Brigāden työn alla oleva filmi perustuu Dace Rīdūzen käsikirjoitukseen, mutta sen taustalla on Māra Cielēnan kirjoittama ja Anita Paeglen kuvittama teos The Smile of Sphinx Alberta.

Kirja herättää eloon Alberta-kadun art nouveau -talojen koristeet, erityisesti kadun alkupäässä sijaitsevien sfinksihahmojen hymyt.

Alberta-kadun koristeellisia rakennuksia.

Katu näytti vasta kunnostetulta ja alueella kierteli opastettuja ryhmiä. Selvästi tarjolla oli myös turistikierroksia. Rakennuksissa oli runsaasti art nouveau -tyylisiä veistoksia, koristeellisia parvekkeita sekä ikkunoiden ja ovien yläpuolelle tehtyjä reliefejä. Ihastelimme yksityiskohtia niskat kenossa, ja usein niitä piti mennä katsomaan tien toiselta puolelta nähdäkseen kunnolla. Kiikarit olisi olleet kätevät. Koristelu oli niin runsasta, että koko katu tuntui itsessään näyttelyltä. Toisaalta jotkut sisäpihat näyttivät aivan kauhuelokuvan lavasteilta.

Art nouveaun orgaaniseen tyyliin kuuluvat kaarevat linjat, kasviaiheet, kukat, köynnökset, eläimet ja myyttiset olennot. Luonnonmuotojen jäljittely tuo arkkitehtuuriin ja taiteeseen pehmeyttä. Riiassa tämä tyyli yhdistyy mielestäni koko kaupungin henkeen, joka tuntuu kannattelevan mukavia kummituksia hieman ränsistyneissä, mutta esteettisesti upeissa tiloissa.

Alberta-kadulla voi bongata veistoksia ja reliefejä.

Alberta-katu rakennettiin lyhyessä ajassa vuosina 1901–1908. Kadulla sijaitsee useita Mikhail Eisensteinin suunnittelemia taloja, jotka edustavat jugendtyylin koristeellisinta ja näyttävintä muotoa. Rakennusten julkisivut muistuttavat dramaattisine elementteineen lähes teatterilavastuksia.
Rakennukset heijastavat Riian 1900-luvun alun talouskasvua ja kaupungin muuttumista Euroopan jugend-pääkaupungiksi.

Jälkikäteen kuulin DOM-gallerian galleristi Ieva Vieseltä, että vaikka talojen julkisivut on kunnostettu upeiksi, sisätilat ovat niin huonossa kunnossa, että niissä asuu lähinnä opiskelijoita. Hissikuiluista puuttuu hissit ja osa asunnoista ovat jopa vaarallisia. Hän kertoi myös, että kadun alkupäässä sijaitseva piippukauppa oli aikoinaan tunnettu oligarkkien tapaamispaikkana. Alberta-katu sai taas uuden, riikamaisen absurdin vivahteen.

Alberta-kadun sisäpihaa.

3

Zuzeumia etsiessämme näimme sattumalta DOM-gallerian avonaisen portin. Joskus parhaat asiat tapahtuvat sattumalta. Näyttely oli juuri päättynyt, mutta Ieva Viese oli vielä valokuvaamassa sitä ja päästi meidät sisälle. Esillä oli Kristiāna Pocen näyttely View from the Edge of the Clouds.

Viese on yksi galleristeista, ja suostui esittelemään meille näyttelyn kertoen samalla galleriasta. DOM-galleria on idealistinen, riippumaton ja taiteilijoiden ylläpitämä tila, joka avattiin kesäkuussa 2021. Sen tavoitteena on tuoda esiin taidekentän nousevia ja aliarvostettuja taiteilijoita. Lisäksi DOM tekee yhteistyötä kansainvälisten taiteilijoiden kanssa ja tutkii erilaisia alakulttuureja ja yhteisöjä.

Nyt esillä olleen Kristiāna Pocen näyttelyn idea kumpusi tietoverkon pilvestä. Näyttelyn kuvauksen mukaan ihmiskunta on aina tavoitellut kuolemattomuutta ja muistojen ikuistamista. Digitaalinen aikakausi on tuonut tälle pyrkimykselle uusia muotoja: loputtomia arkistoja, massiivisia tietovarantoja ja hyperrealistisia simulaatioita. Niiden taustalla on kuitenkin sama pelko väistämättömästä – kuolemasta. Samoin kuin alkemistit aikoinaan etsivät viisasten kiveä, nykyihminen etsii kuolemattomuutta pilvestä. Mutta tarjoaako digitaalinen ikuisuus lohtua vai ainoastaan uudenlaisen vankeuden?

Ieva Viese DOM-galleriassa.

Maalaukset olivat taiteilijasta itsestään tehtyjä ”pinnoitteita”, joita voisi käyttää 3D-mallinnoksen päällystämiseen. Kasvojen ja kynsinauhojen ihon virheet, sekä silmien verisuonet olivat hyvin tarkkoja sen hetken kuvauksia hänestä. Hän oli tehnyt pinnoitteet myös koirastaan, ja yhdellä seinällä oli videopeli, jossa koira seikkaili. Toisessa huoneessa taiteilija esiintyi ruudulla virtuaalisesti pinnoitettuna näillä maalauksilla. En ymmärtänyt, kun hahmo puhui latviaa, mutta olemus ja kaikki mikroilmeet olivat vaikuttavan vähäeleisiä. Virtuaalihahmo ei tehnyt mitään erityistä. Jostain syystä ajatus siitä, että hän oli säilönyt itsensä tällä tavoin virtuaalimaailmaan, tuntui hieman ontolta ja jopa kammottavalta.

Kristiāna Poce on latvialainen taiteilija ja maalaustaiteen maisteriopiskelija Latvian taideakatemiassa. Hänen taiteensa käsittelee yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutusta, teknologian ja luonnon vastakkainasettelua sekä inhimillisen kokemuksen vivahteita nykyajassa. Hän yhdistää työskentelyssään perinteisiä maalaustekniikoita digitaalisiin medioihin.

Zuzeum-nykytaidekeskus.

4

Zuzeum-nykytaidekeskuksesta täytyy ensinnäkin mainita, että sen tilat ovat upeat. Siellä on ihania oleskelutiloja, hyviä kirjoja, musiikkia, kiinnostava museokauppa, värikkäät vessanhanat, paksut metallinvihreät samettiverhot jakamassa tilaa sekä jokaisella pöydällä mielikuvituksellisia kukka-asetelmia. Tilassa on ominainen tuoksu – en tiedä tuleeko se tarkoituksella jostakin vai haistanko sen vain itse, mutta se on hyvä. Ympäristö on rauhallinen, viihtyisä ja inspiroiva.

Näyttelyssä oli esillä Erwin Wurmin näyttely How It Is?, joka sisälsi veistoksia, maalauksia ja valokuvia eri vuosikymmeniltä retrospektiiviseen tyyliin. Näyttelyn nimi viittaa Samuel Beckettin romaaniin. Osa teoksista oli aivan uusia, mutta joukossa oli myös pitkään jatkunutta tuotantoa, kuten One Minute Sculptures, joita Wurm on tehnyt jo vuosikymmeniä.

Museon esittelytekstissä hehkutettiin Erwin Wurmia yhtenä Euroopan vaikutusvaltaisimmista kuvanveistäjistä ja kuvailtiin hänen työtään filosofian, absurdiuden ja figuurisuuden yhdistelmäksi. Näyttely oli retrospektiivinen ja toi yhteen eri aikakausien teoksia. Samat ideat, kuten veistoksen ajallisuus ja kulutuskulttuurin kommentointi, kulkivat mukana vuosikymmenestä toiseen.
Ei ihme, että Wurm on yksi nykytaiteen suosituimpia nimiä; teokset olivat helppoa katseltavaa, värikkäitä ja ilmeikkäitä. Katsojakokemusta oli mietitty osallistavaksi. One Minute Sculptures -sarjassa katsoja sai tehdä oman veistoksensa taiteilijan antamien tarkkojen ohjeiden mukaan. Zuzeumin tekstin mukaan veistoksesta tulee totta vasta, kun yleisö heittäytyy mukaan. Esimerkiksi ”Suck your brains out” sai tunkea päänsä karhupumppuun ja ”Idiootit” seisotti kaapissa hankalassa asennossa. Pää pölkyllä ja wc-ankka pään päällä -teoksen nimi oli ”Untitled”. Kyllä siinäkin tunsi itsensä melko pöljäksi.

Tilan peräseinällä oli valokuvia minuutin mittaisista veistoksista, kuten porkkanoista pöydän jalkojen alla. Ne toivat hauskasti esiin minuutin käsitteen, sillä yleensä veistoksia ajatellaan ajattomina ja kestävinä.

Keskellä näyttelyä oli Fat Convertible, kiiltävä ja paisunut urheiluauto.

Alumiinista tehdyt veistokset olivat ilmeikkäitä, käsilaukuilla oli sarjakuvajalat ja keskellä näyttelyä oli Fat Convertible, kiiltävä ja paisunut urheiluauto. Se oli pullea ja epämukavan koomisen näköinen, yhtä aikaa huvittava ja häiritsevä. Teokset eivät suoranaisesti ota kantaa kulutukseen, vaan antavat erilaisia näkökulmia sen tarkasteluun.

Substitutes-osiossa oli suuria vaateveistoksia. Ne olivat hyvin persooniaan kuvaavia, ilman ihmistä vaatteiden sisällä. Museon tekstin mukaan Wurm tutkii näiden teosten kautta volyymin käsitettä ja irrottaa vaatteen kantajastaan. Neliskanttinen jäykkä kirkkaankeltainen hahmo tennareissaan ja likaisen vihreä, valuva hupparihemmo, kuvasivat elein ja värein hahmojen luonnetta laajemmin kuin pelkät vaatteet voisivat kertoa.

Näyttely esittelee Erwin Wurmin laajaa muotokieltä vaikuttavalla tavalla ja yhdistää filosofisen pyrkimyksen olemassaolon tutkimisesta ironisiin ja absurdeihin rinnastuksiin.

Erwin Wurst: Substitutes.

5

Riiassa ei kannata ohittaa latvialaista ruokakultturia. Nostalgiset Riian maut ovat minulle valkosipulisia ja happaman makeita. Jokaisessa ravintolassa kannattaa tilata valkosipulileivät. Ne tehdään aina vähän eri tavoin: paksuus, tuoreus ja valkosipulin määrä vaihtelee. Parhaimmillaan ne tuodaan lämpiminä savikipossa pinnalta rapeina, sisältä pehmeinä ja valkosipulia pinnalla niin että korvissa soi. Niiden kanssa kun saa vielä pari päivää vanhaa sieniseljankaa ja ravintolan itse tekemää kvassia, tuntee tulleensa toiseen kotiinsa.

Anne Kalliola, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua