Opera Boxin Ville Salonen: ”Voit laulaa vaikka puhelinluetteloa, mutta tee se antaumuksella”

Kuva: Anne Välinoro

Kenen lauluja laulan – nuoret suomalaiset oopperan ja musiikkiteatterintekijät näyttämöllä

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille laulajista, ohjaajista ja säveltäjistä, joiden taidoilla ja intohimolla oopperaa ja musikaaleja tehdään. Sarjan jutut julkaistaan heinäkuun ja joulukuun 2025 välillä. Anne Välinoro kirjoittaa Kenen lauluja laulan -sarjaa Alfred Kordelinin säätiön työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Anne Välinoro, teksti

Helsingin Aleksanterin teatterissa toimiva Opera Box on luonut vastapainoa Töölönlahden järkäleelle, Suomen Kansallisoopperalle jo yhdeksän vuotta.

Opera Box on musiikkiteatterin yhteisö ja kiertueteatteri, joka hakee rahoituksen jokaiselle tuotannolleen erikseen. Opera Boxin idea lähti Oopperastudio Ainon ideasta tuottaa oopperoista konserttiversioita, joissa laulajat ja kapellimestarit pääsisivät harjoittelemaan repertuaaria.

Nälkä kasvoi ja pian oli syytä tehdä oopperaa näyttämölle täysimittaisesti, tekniikalla ja taidoilla. Elokuussa 2016 syntyi Ville Saukkosen ohjaamana Straussin Ariadne auf Naxos, ilman rahaa, mutta ammattilaispohjalta ja vapaaehtoisvoimin.

Nuorten taidot esiin

Kukaan ei siis saanut palkkaa, paitsi orkesteri jälkikäteen Alfred Kordelinin myöntämästä apurahasta. Oopperantekijät osoittivat intohimonsa suuruuden.

– Opera Boxissa oli tavoitteena työllistää niitä nuoria laulajia, jotka eivät muuten pääse edes esittelemään taitojaan. Kansallisooppera ja Savonlinnan Oopperajuhlat ottavat useimmiten vain isoja nimiä tuotantoihinsa. Koelaulutilaisuuksia on muutenkin harvassa, Opera Boxin johtaja ja tuottaja, tenori Ville Salonen sanoo.

– Suomessa on valtava määrä laulajia, joiden pitäisi itsensä kunnossa pitääkseen päästä näyttämään taitonsa vuosittain. Tämä oli minun syyni Opera Boxin perustamiseen.

Opera Boxin nykyisen taiteellisen johtajan Ville Saukkosen motiivina oli oppia ohjaamaan mahdollisimman monipuolista oopperarepertuaaria.

Ville Salosen koulutustausta on näyttelijän ja laulajan. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000, ja on sen jälkeen ollut mukana monenlaisissa oopperatuotannoissa kuorolaisena, tuottajana ja solistina.

– En haaveillut tulevani oopperanjohtajaksi, mutta haluan työllistää ihmisiä ja tuottaa yleisölle elämyksiä. Opera Boxissa on nyt tehty 27 tuotantoa: klassikkoja, operetteja, sovituksia klassikoista ja uutuusoopperoita.

– Ongelmana on edelleen se, ettei meitä vieläkään tunneta. Esiintymispaikkaamme Aleksanterin teatteriakaan ei välttämättä tunneta, vaikka se on Helsingin vanhin teatteri. Kansallisoopperassa on kaksitoista ihmistä markkinoinnissa, kun me viemme flaiereita suoraan käteen. Onhan siinä pieni ero, Salonen naurahtaa.

Salonen tietää, ettei oopperaihmisiä niin hirveästi ole. Ne tulevat katsomaan, joita laji kiinnostaa joka tapauksessa.

Helsingin Bulevardilla, Aleksanterin teatterissa toimiva Opera Box haastaa omilla oopperaerikoisuuksillaan Töölönlahden järkälettä Kansallisoopperaa. Ville Salonen oli yhdeksän vuotta sitten perustamassa Opera Boxia. Kuva: Anne Välinoro

Vahva läpikulkuareena

Mutta onko Opera Box kyennyt löytämään ja työllistämään tulevia tähtiä ja kiinnostavia tekijöitä?

– Orkesterin puolelta meidän produktioiden riveistä on lähtenyt soittajia Euroopan isoihin orkestereihin muusikoiksi ja konserttimestareiksi. Monien suomalaisten orkesterien konserttimestarit ovat olleet meillä soittamassa – vaikka lyhyitä aikoja, mutta silti.

– Laulajia olemme hakeneet koelaulujen kautta. Likipitäen kaikki suomalaisissa laulukilpailuissa menestyneet ovat alkutaipaleellaan olleet meillä kuorossa tai solisteina. Meillä nuorta laulajaa ei myöskään teilata heti isosti, jos kaikki ei mene nappiin. Meillä esiintyminen ei ole niin kriittinen hetki kuin ensi kertaa Kansallisoopperassa tai Oopperajuhlilla laulaminen.

Salosen oma ihanne olisi Komische Operin ja Tukholman Folksoperan tapaan tehdä kansalliskielillä vahvaa elävää teatteria. Kansallisooppera joutuu väistämättä tekemään tietynlaista oopperaa, yleensä grand operaa suurelle yleisölle, mutta Opera Boxilla ei ole mitään velvoitteita.

Kuorosta ja orkesterista ei Opera Boxissa elementteinä tingitä, vaikka ne pienempiä ovatkin.

Taloudellisesti tämä vuosi tulee olemaan ennätysniukka. Taiteen edistämiskeskuksen 600 000 euron tuki Aleksanterin teatterille menetettiin leikkausten myötä. Muut tukilähteet säilyivät.

– Joka hankkeelle haetaan erikseen projektiavustus ja niillä sitten tuotannot tehdään. Ruotsinkieliset säätiöt ovat tähän asti olleet uskollisimpia tukijoitamme, tuottaja Salonen kertoo.

Opera Box oli keväällä mukana EU-hankkeessa, jossa kolmen maan taiteilijat tekivät kolme pienoisoopperaa. Suomen Hengitä-oopperan sävelsi Paavo Korpijaakko ja oopperakokonaisuuden ohjasi italialainen Matteo Mazzoli. Kuva: Markku Pihlaja

Kohti uutta

– Kalenteri tyhjennettiin vuosi sitten syksyllä eikä mitään uutta ajateltu tehdä ennen kuin rahoitus taas selviää, Salonen sanoo.

Salosella riitti kuitenkin työtä tuottajana eurooppalaisessa ja EU-rahoitteisessa Project Butterfly -yhteistyöhankkeessa, jossa olivat Opera Boxin lisäksi mukana Italian Modenan Pavarotti-Freni -teatteri ja Puolan Gdanskin Baltic Opera.

Hankkeessa tilattiin kolme puolen tunnin mittaista, veteen, maahan ja ilmaan liittyvää ympäristöteemaista oopperaa, yksi kustakin maasta. Säveltäjät ja muut oopperatuotannon toteuttajat valittiin kunkin kolmen maan omista taiteilijoista ja myös lukioikäiset osallistuivat luomisvaiheeseen. Nuoret laulajat pääsivät haastamaan itsensä monikulttuurisessa tuotannossa.

Kuluvan vuoden huhtikuusta kesäkuuhun esitykset nähtiin kussakin maassa, Helsingin Aleksanterin teatterissa kesäkuun alussa. Opera Boxin Hengitä-oopperan sävelsi Jaakko Korpijaakko ja libreton kirjoitti Mirva Koivukangas.

LUE LISÄÄ: Pitääkö ooppera keksiä uudestaan? Project Butterfly taklasi ilmastoahdistusta kolmella kielellä

Elokuun lopun Oopperakesä-festivaaleille tulee Opera Boxilta tämän vuoden ensimmäinen uusi tuotanto, Markus Fageruddin säveltämä ja Ville Saukkosen ohjaama, Tiina Brännaren ja Eppu Nuotion käsikirjoittama oopperahupailu Kuningatar Elisabet II:n illalliskutsuista, jonne pääsee vain Silvia.

Silvia ja minä kantaesitettiin Tampere Biennalessa vuonna 2018 ja viikonvaihteessa se nousi Aleksanterin teatterin lavalle Oopperakesä-festivaaleilla Jenni Lättilä ja Olga Heikkilä päärooleissaan.

Ville Salonen itse ja Hoppe Sinervä vetävät muut roolit.

Laulajille teos on kutsumusprojekti ja Opera Boxille pienen riskin vastaantulo hyville solisteille.

Opera Boxin Silvia ja minä -pienoisooppera nousi viikonvaihteessa Aleksanterin teatterin lavalle Jenni Lättilä ja Olga Heikkilä päärooleissa. Kuva: Opera Box

Saame-oopperaa ja Carmina Burana

Opera Box suuntaa jo kohti ensi vuotta. Suurille tuotannoille on saatu rahoitus.

Alkuvuodesta 2026 tulee maahanmuuttajalapsille kohdennettu Pessi Jousteen ja Elias Niemisen Giellavealgu-ooppera, joka kertoo lintujen kielellä muuttamisesta ja kielenvaihdosta. Sen pääosissa ovat naalin ohella sinirinta, kettu ja tunturipöllö, joka taitaa kaikki pohjoismaiden kielet, saame mukaan lukien, ja vielä swahilinkin.

Toinen ison luokan koetus on Carmina Burana, joka toteutetaan helmikuussa Temppeliaukion kirkossa 200 hengen kuoron ja sirkuslaisten voimin. Kolmas tuotanto on Tauno Marttisen ranskalaisen näytelmän mukaan säveltämä Mestari Patelin.

Näihin oli jo alkukesästä koelaulut. Solistit ovat löytyneet, Gieallavealguun myös harvinainen yhdistelmä, tanssitaitoinen koloratuurisopraano.

– Me saadaan rahoitusta tällaisille erikoisuuksille ja yleensä ruotsinkielisiltä säätiöiltä, Salonen linjaa tämänhetkistä ohjelmistosuunnittelua.

Hurmioituja jaksaa

Millä lihaksilla Salonen itse jaksaa tehdä oopperaa, laulaa mukana, sovitella, johtaa ja tuottaa, hankkia rahoitusta ja täyttää kaavakkeita ja veroilmoituksia?

– Nautin siitä, kun ihminen syttyy liekkeihin. Tätä jaksaa, kun saa olla itsekin välillä lavalla ja antaa kaikkensa. Se on ihanaa. Saa hurmioitua, niin kuin oopperassa pitää, sekä laulajana että katsojana. Siinä pääsee lähes uskonnolliseen tilaan, jossa yleisö saa sinusta kaiken.

– Lapsena Porissa sain kokeilla kaikenlaisia harrastuksia, äitini kun oli opettaja. En ollut koskaan niin hyvä musiikissa ja tanssissa kuin siskoni eikä minua laitettu musiikkiluokalle. Soitin kyllä orkesterissa trumpettia ja lauloin poikakuorossa. Kun vanhempani menivät Taikahuilua katsomaan Oopperajuhlilla, minut jätettiin hotellihuoneeseen nukkumaan, Salonen muistaa.

Kesäteatterin kautta Salonen pääsi laulamaan ja tanssimaan ja myöhemmin Teatterikorkeakoulun musiikkiteatteripuolelle. Kansallisoopperassa hän oli mukana yhdeksässä tuotannossa ja teki myös lastenoopperoita kiertueelle.

Tietyissä äänialoissa on Ville Salosen kokemuksen mukaan ylitarjontaa. Korkeita koloratuurisopraanoja saattaa olla koelauluissa kymmeniä, kun rooleja olisi tarjolle vain pari. Kuva: Anne Välinoro

Mitä on tähteys?

Ville Saloselle taiteilijan tähteyttä tärkeämpää on se, että ihminen on kiva kokea, nähdä ja kuulla näyttämöllä. Hän haluaa tukea erityisesti sellaisia, jotka elävät näyttämölle ja pistävät kaiken peliin.

– Vaikka he laulaisivat puhelinluetteloa, se on ihanaa. Koelauluissa sen erottaa heti, Salonen sanoo.

– Ja mikä on tähti? Jollekin riittää, että tekee yhden hyvän roolin, joka jää kansalliseen muistiin. Toinen saattaa tehdä vaikka neljäkymmentä vuotta hyviä rooleja jossakin teatterissa eikä kukaan muista sinua. Täytät hyvin paikkasi, mutta olet tähti korkeintaan omalle äidillesi, Salonen miettii tähdeksi korottamisen suhteellisuutta.

– Tai suomalainen menee ulkomaille ja on paikallisesti tähti eikä täällä tiedä hänestä kukaan. Siinä on valtava työ pitää itsensä tähtenä – ehkä Katri Helena on tähti siinä mielessä että hän on ollut pinnalla viisikymmentä vuotta, Salonen miettii.

Agenteilla on ratkaiseva rooli tähtijärjestelmässä. Agentit tekevät tähtiä myymällä valittujaan ja järjestämällä suojateilleen kunnon rooleja.

Oopperalaulajalta, erityisesti sopraanolta ja tenorilta tähdeksi tulo vaatii lopulta isoja Puccini– ja Verdi-rooleja.

– Camilla Nylund on vaikkapa maailman paras Strauss-sopraano, mutta Suomessa suuri yleisö ei häntä tunnista. Dramaattiset sopraanot eivät myöskään ole tähtiä, pitää olla lirico spinto, lyyrinen. Verdissä kun pääsee näyttämään lavan syvyydeltä taitonsa, se on siinä. Ikävä kyllä meidän suomalaisten äänityyppi ja geenityyppi ei oikein sovellu Verdiin.

– Suomen miesäänet sopivat hyvin Wagneriin ja venäläiseen ohjelmistoon sekä Mozartiin. Suomalaiset bassot ovat omanlaisiaan, italialaiset ovat heihin verrattuina paljon kevyempiä, Salonen pohtii.

Miltä laulaja näyttää?

Entä ulkonäkö? Oopperan hahmoissa on usein taivaallisia satuolentoja, kuninkaallisia ja jumalattaria. Pitääkö laulajan olla kaunis tai komea?

– Lava on iso ja sinne mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Maskeilla ja puvuilla tehdään loput. Sitä kipinää, paatosta ja iloa, jonka taitava laulaja pystyy välittämään, sitä ei saa tehtyä ulkopuolelta, Salonen tiivistää.

– Me Opera Boxissa on nähty valtava määrä suomalaisia laulajia. Meidän koe-esiintymisissä käy keskimäärin sata laulajaa. Avoimia koelauluja solisteille ei pidä kukaan muu oopperan puolella, ei Kansallisooppera, ei Oopperajuhlat, ei Tampereen ooppera.

Salonen pitää suomalaislaulajien ammatillista tasoa todella korkeana, osataan kielet, tyylit ja musiikki ja on valittu itselle sopiva repertuaari.

Mitä laulajatyyppejä sitten on riittävästi, mitä puuttuu?

– Dramaattisia sopraanoja on paljon ja heille tuntuu olevan kohtuullisesti myös kansainvälisiä työmahdollisuuksia. Verdi-laulajia ei ole juurikaan.

– Bel canto -osaaminen on meillä vähäisempää mikä taas Italiassa on ihan ehdoton, siellähän käytännössä lauletaan vain italialaista oopperaa. Meillä pitää osata kaikki eri tyylit.

Tietyissä äänialoissa on Salosen kokemuksen mukaan ylitarjontaa. Korkeita koloratuurisopraanoja saattaa olla koelauluissa kymmeniä, kun rooleja olisi tarjolle vain pari.

Taistelu huomiosta on silloin kova. Perinteinen ooppera on huomiotaloutta joka tapauksessa. Hittiaariat vaativat esiintyjältä erityistä vahvuutta ja kiinnostavuutta.

– Näyttämötoiminta perustuu siihen, että siellä on yleensä se yksi, joka on huomion keskipiste ja muut ovat tukevia, ehkä ei niin kiinnostavia rooleja. Niitä tarvitaan paljon, jotta se yksi nostetaan tähdeksi, Salonen pohtii roolituksen dynamiikkaa.

– Ja se yksi ei voi olla random. Sen täytyy olla tähti.

Tähti osittain myös luodaan. Ei äänen tarvitse välttämättä olla suuri tai edes kovin kaunis, mutta rooli pitää osata esittää ja myydä niin, että syntyy illuusio tähdestä, Salonen pohtii.

– Totta kai on ihanteellisinta, että se valovoima olisi sisäsyntyistä, on sutjakka, osaa tanssia ja hallitsee kieliä. Mutta myös meikillä ja muilla saadaan ihmeitä aikaan.

– Ongelma on siinä, jos kuulokuva ja ulkoinen habitus eivät kohtaa. Tenorille, joka ei näytä ensirakastajalta, on vaikea löytää rooleja ja toisaalta, jos on ensirakastajan näköinen ja laulaa sinne päin, niin okei, sopii.

– Kun kaikki täsmää, sinusta tulee tähti ja tuote. Basso Mika Kares on oikean näköinen äänensä suhteen, näyttää sopivasti miehekkäältä, Salonen naurahtaa.

Lavalla pitää olla tiukasti roolin nahoissa. Suomalaisen tasa-arvokulttuurin kasvattamat vahvat naiset ovat oopperassa outoja vieraita.

– Vahvatahtoiselle sopraanolle on vaikea mennä sanomaan, että älä ole niin voimakas, ole suloinen, ole helposti lähestyttävä. Tai ole jopa uhri, jos sinut kohta raiskataan.

– Nämä ovat hyvin delikaatteja asioita ja näihin liittyy paljon ristiriitoja. Rooli on rooli, se vain pitää pystyä näyttelemään ja näyttämöllä leikkimään. Sen hahmot eivät ole totta, mutta niiden pitää näyttää todelta, miettii Salonen, urallaan koiraakin ja muita eläimiä esittänyt.

EU-rahoitteiseen Project Butterfly –hankkeeseen pääsivät Italian Modenan Pavarotti-Freni –teatterin ja Gdanskin Baltic Operan lisäksi Opera Box Helsingistä. Suomen Hengitä–osuudessa nähtiin liinoissa kieppuva Ilma ja pyörteisiin puettu täyssininen Vesi. Kuva: Markku Pihlaja

Paljon ja isosti

Oopperaa pitää tehdä paljon ja isosti, on ahkerana säveltäjänä tunnettu Uljas Pulkkis sanonut. Viimeisin Pulkkiksen oopperoista, Iso viha, nähtiin alkukesästä Ilmajoen musiikkijuhlilla.

– Meillä tehdään tällä hetkellä tosi vähän oopperaa, 1990-luvulla alueoopperatoiminta oli paljon laajempaa, 1970-luvulla oli varsinainen oopperabuumi. Rahoitushan tähän tietysti vaikuttaa. Suomessa panostetaan oopperaan paljon vähemmän kuin vaikka Ruotsissa, jossa on monta oopperataloa, Virossa, Tanskassa ja Norjassa kussakin kaksi. Saksassa ja Italiassa keskimäärin jokaisessa isommassa kaupungissa on ooppera.

– Joskus olen naureskellut, että jos Suomen Kansallisoopperalle myönnetty tuki noin 55 miljoonaa jaettaisiin 55 toimijalle, jokainen saisi miljoonan. Kyllähän sillä teatterit saisivat aika komeaa oopperaa eri puolille Suomea. Savonlinnan Oopperajuhlien valtion tuki oli vuonna 2025 noin 600 000 euroa ja ohjelmisto oli silti kattava.

Keväällä 2025 Suomen Kansallisooppera aloitti Sokeritehdas – Nykyooppera -nimellä kolme vuotta kestävän työpajakokonaisuuden uusista vartin mittaisista pienoisoopperoista, joiden tekijöiksi haettiin avoimella haulla säveltäjiä, käsikirjoittajia ja ohjaajia. Ensimmäisen vuoden neljän tuotannon toteuttajiksi valittiin kaksitoista taiteilijaa liki 300 hakijan joukosta.

Etupäässä Suomen Kulttuurirahaston tuella käynnistetyllä hankkeella on käytettävissään 1,2 miljoonaa euroa.

– Se on aika paljon rahaa tuolle konseptille. Sillä pitäisi kyllä pystyä tekemään enemmän. Kansallisooppera ei myöskään ole koulutusorganisaatio, Salonen miettii.

Liikaa laulajia?

Valmistuuko Suomessa sitten liikaa laulajia, jos koelauluissa on porukkaa tungokseen asti?

– Ei valmistu. Aika vähän heitä otetaan myös koulutukseen sisään. Laulunopettajia tarvitaan tosi paljon. Suomessa ei ole myöskään laulajien virkoja ja freelancereita tarvitaan.

– Meidän pitäisi saada ensemblet takaisin ja pystyä palkkaamaan laulajia pitkiin työsuhteisiin, kuten muitakin taiteen alan ammattilaisia lavastajista valosuunnittelijoihin ja balettitanssijoista markkinoinnin ammattilaisiin, sanoo Salonen ja puhahtaa tilanteen tuntuvan laulajien hyväksikäytöltä.

Helsingin kaupungin virkahenkilöiden välinpitämättömyydestä esimerkiksi Aleksanterin teatterin suhteen kertoo sekin, että valtio sai myydä talon Boa Groupille hotellitarkoitukseen, vaikka rakennuksessa on koko ajan ollut aktiivista esitystoimintaa.

Vain teatterisali on suojeltu. Näillä näkymin muut tilat, kuten Opera Boxinkin käyttämät harjoitussalit, puretaan ja remontoidaan hotellikäyttöön.

Salonen haluaisi hyödyntää teatterisalia jatkossakin Opera Boxin toimintaan, vaikka harjoitustilat pitää etsiä kauempaa.

Salonen on huomannut oopperan selviytymisongelmat myös muualla Euroopassa istuttuaan kuusi vuotta ammattimaisten oopperantekijöiden yhteistyöjärjestössä Opera Europassa. Kaikkialla taistellaan rahoituksesta ja kunnioituksesta alaa kohtaan.

Silvia ja minä Helsingin Oopperakesässä Aleksanterin teatterissa lauantaina 30.8.2025 klo 19. Lisätietoa täältä.

EDIT 2.9.2025 klo 12.00. Savonlinnan Oopperajuhlien valtion vuonna 2025 saaman valtion tuen määrä korjattu.

#kordelininsäätiö #kordelininsäätiöntuella

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua