Miten intohimo muuttuu ammatiksi? Pyry Smolander haluaa tehdä vielä oman musikaalin

Pyry Smolander. Kuva: Anne Välinoro

Kenen lauluja laulan – nuoret suomalaiset oopperan ja musiikkiteatterintekijät näyttämöllä

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille laulajista, ohjaajista ja säveltäjistä, joiden taidoilla ja intohimolla oopperaa ja musikaaleja tehdään. Sarjan jutut julkaistaan heinäkuun ja joulukuun 2025 välillä. Anne Välinoro kirjoittaa Kenen lauluja laulan -sarjaa Alfred Kordelinin säätiön työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Anne Välinoro, teksti

”Mielestäni yksikään korkeakoulutettu taiteilija ei saisi valmistua ilman, että hänen aivoihinsa on runnottu perusteet oman osaamisen tuotteistamisesta, palvelumuotoilusta ja alan tuotantomalleista”, kirjoittaa Pyry Smolander vuoden alussa käynnistämässään Pyryn Uutiskirjeessä.

– Suomalaiset taiteilijat koulutetaan tosi itsenäisiksi ajattelemaan taiteellisia prosesseja, mikä on hieno puoli näyttelijäkoulutuksessa. Siitä jää kuitenkin pois se miten toimit, jos sinun pitäisi itse saada työmahdollisuus. Itse en käymissäni kouluissa miettinyt sitä lainkaan. Eli miten tällä ammattitaidolla voisin yksin jäätyäni saada edes vähän elantoa.

Näyttelijä-käsikirjoittaja ja muusikko Pyry Smolander on vuoden sisällä ehtinyt pohtia perusteellisesti omaa työllistymistään ja taiteen teon motivaatiotaan.

Edessä on toinen syksy ilman laitosteatterin tarjoamaa taloudellisesti kannattavaa musikaaliroolia. Sen sijaan Smolander opiskeli näyttelijäntöiden ohella käsikirjoittajan Master of Screenwriting -tutkinnon Tampereen ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistui viime lokakuussa. Samalla hän jäi työttömäksi.

Käsikirjoitusopintojen aikana hän päätti, että haluaa keskittyä kirjoittamaan, tehdä omaa taidetta eikä stressata seuraavan teatterityön perään. Samalla kuitenkin valkeni, että työttömänä työskentely onkin paljon vaikeampaa kuin työn ohella työskentely.

– TE-palvelut ovat todella passivoivia freelancerille. Keikkoja ei kannata ottaa vastaan ja jo kuukauden apuraha aiheuttaa hirveät ongelmat. Itse toivoisin järjestelmää, joka tunnistaa pirstaleiset tulon lähteet ja kannustaa ottamaan keikkoja vastaan myös työttömänä, Smolander sanoo.

Syksy on alkanut toiveikkaasti. Smolander ja neljä muuta musiikkiteatterin ammattilaista perustivat alkuvuodesta Näästi Teatterin, jonka ensimmäinen oma tuotanto, Dave Malloyn Kummituskvartetti, tulee ensi-iltaan 17.10.2025 Tampereen TTT-Klubilla.

Vaikka selvityksiä tästä toiminnasta on Smolander saanut tehdä riittämiin TE-toimistolle, ovat rehelliset selvitykset esimerkiksi työtunneista menneet läpi. Niiden perusteella tätä projektia ei ole voitu laskea kokoaikaisesti työllistäväksi yritystoiminnaksi.

Elämystalouden opinnoissa

Smolanderilla alkoivat syksyllä myös uudet elämystalouden opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa, mikä tukee kaikkea sitä, mitä hän juuri nyt haluaa tehdä: tuottaa ja markkinoida omista lähtökohdista syntyviä musiikkiteatteriesityksiä ja vaikkapa audiovisuaalisia tuotantoja. Opintojen myötä hän jäi myös pois työvoimatoimiston listoilta.

– Opintojen vastaanottamisessa jouduin miettimään, haluanko taloudellisen turvan vai koulutuksen kautta taitoja, joita minulta puuttuu. Valitsin jälkimmäisen. Saa nähdä, valitsinko väärin, Smolander naurahtaa.

Vaikka Smolander hakeutui pari vuotta sitten käsikirjoittamisen opintoihin laajentaakseen osaamistaan, ala paljastui ironisesti vieläkin vaikeammin työllistäväksi kuin musiikkiteatteri. Elokuva- ja tv-alan käsikirjoitukset jäävät monta kertaa todennäköisemmin ikuiseen hautomoon kuin pääsevät tuotantoon.

Koulutuksen jälkeen hän huomasi olevansa pisteessä, jossa elannon saaminen kirjoittamalla on käden ulottuvilla, mutta pitävän otteen saaminen vaikeaa. Toisaalta opinnot rohkaisivat kipeisiinkin sukelluksiin omissa tuntemuksissa. Hän oivalsi senkin kliseen todeksi, että taiteen vuoksi on usein kärsittävä. Henkilökohtaisesta kärsimyksestä nimittäin kumpuaa usein jokin tarkka havainto maailmasta, ja mitä tarkempi havainto, sitä paremmin se avaa tarinan maailmaa ulkopuoliselle kokijalle.

Hyvää tekstiä on vaikeaa luoda ilman äärimmäistä rehellisyyttä. Ammattilaisuuteen ei välttämättä riitä, että nauttii kirjoittamisesta.

– Jos on musikaali- ja käsikirjoitusosaamista ja hallinnolliset ja tuotannolliset asiat hallussa, niin uskon että näillä pääsee elämässä pitkälle.

Pyry Smolander oli mukana Tampereen Teatterin Cats-musikaalissa 2017. Smolanderin seurassa taisteluparin toisena osapuolena Ulriikka Heikinheimo. Kuva: Harri Hinkka

Äärirajoilla parasta

Pyry Smolander, 33, on esiintynyt musikaaleissa kymmenisen vuotta Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta valmistumisen jälkeen. Siihen on mahtunut huippuhetkiä isojen laitosten hittituotteissa, kuten Tampereen Teatterin Cats-musikaalissa kujailija Mungojerrienä ja Notre Damen kellonsoittajan kivipatsaiden ensemblessä. Monia muita monipuolisia tehtäviä on auennut myös maakuntateattereissa ja työryhmissä.

Freelancerina työskentelyssä on puolensa. Voi aina tutustua uuteen laitokseen tai työryhmään ja oppia erilaisista työskentelytavoista. Freelancer myös saa parempaa korvausta isojen musikaalien isoista rooleista kuin kuukausipalkkainen, jonka etuina puolestaan ovat työsuhteen vakaus ja kesälomakorvaukset.

Mutta juuri kun free on ehtinyt sopeutua uuteen taloon ja antanut parhaansa, onkin aika jättää kivat työkaverit ja lähteä ansiosidonnaiselle, jos sellaiseen on oikeutettu. Parhaassa tapauksessa muutaman kuukauden päästä alkavat työt uudessa paikassa.

Parina viime vuonna Smolander on jättänyt hakematta koe-esiintymisiin, jos projekti ei ole inspiroinut. Vai ovatko koe-esiintymiset alkaneet ahdistaa?

– En pode koelaulukammoa. Osaan antaa koelaulussa itsestäni realistisen kuvan enkä myöskään ajattele, että koe-esiintymisessä on panoksena minun ammatillisuuteni, olenhan tehnyt jo sen verran paljon juttuja. Koe-esiintymisessä pitää pystyä toimimaan myös erityisen paineen alla.

– Itselle vain ei ole ollut sopivaa roolia tarjolla, koska olen ollut vaikkapa ”liian nuori isäksi ja liian vanha pojaksi” tai ei vain näe itseään kyseisessä tuotannossa. Koe-esiintymisiin sinänsä on nykyään monesti helpompi valmistautua kuin ennen, koska saattaa saada koreografiat etukäteen eikä katsota sitä, miten nopeasti nappaat ne lennosta.

Joko musikaalin maailma on pikkuhiljaa nähty?

– Ei ole. Musiikkiteatteri on lähtökohtaisesti ihan älyttömän kivaa työtä. Paras fiilis on se, kun hengästyt parrasvaloissa siihen pisteeseen, että tuntuu että kuolee. On hienoa olla isojen musikaalien imussa ja sitä tekevässä porukassa, kyse on yhteisöstä. Se antaa merkityksellisyyden tunnetta elämään sen ohella että työ itsessään on kivaa.

– En ole luopumassa siitä maailmasta, mutta toisaalta sieltä ei tarvitse saada kaikkea kunnianhimoaan tyydytetyksi. Kun on antanut itselleen luvan olla luova muuallakin, musikaalin konkreettisesta tekemisestä on tullut hyvä tasapaino haahuilemiselle ympäri kämppää juonenkäänteitä miettiessä.

Käsikirjoitusopintoihin liittynyt vuosi oli Smolanderille sikäli täydellinen, että hän sai samaan aikaan hikoilla Tampereen Teatterin Piaf – Pariisin varpunen -näytelmän rooleissa.

Nuorena aloitetut trumpetti- ja piano-opinnot sekä kuoro- ja lauluopinnot veivät hänet aikoinaan teatteriin. Musikaalinäytteleminen on Smolanderin parasta osaamista juuri nyt.

– Ehkä tanssillisesti en ole Cats-kunnossa, mutta treenaamalla siihen pääsee, jos tietää tanssimusikaalin olevan tulossa. Stepannut olen paljonkin.

Steppaamalla hän valmistautui Helsingin kaupunginteatterin Book of Mormon -musikaalin koe-esiintymiseenkin, mutta musikaalia ei sitten koskaan tullutkaan.

– Olin jo kouluaikoina stepannut ja kun korona tuli, sulkeuduin salille, käänsin YouTuben auki ja aloin harjoitella. Aluksi steppasin yksin, mutta nyt meitä on pieni porukka paikallisia musikaali-ihmisiä harjoittelemassa. Se on erityistaito Suomessa, muualla maailmassa perustaito.

Pyry Smolander, Arttu Soilumo ja Patrick Riipinen Tampereen Teatterin Piaf – Pariisin varpunen -musikaalissa 2023. Kuva: Heikki Järvinen

Näästi on vaihtoehto isoille

Näästi Teatteri on uusin tulokas Tampereen teatterikartalla. Siihen kuuluvat Pyry Smolanderin lisäksi näyttelijä-muusikot Pia Piltz, Niina Alitalo ja Jaakko Wuolijoki sekä suomentaja-ohjaaja Paavo Leppäkoski.

Vahvan musikaaliosaamisen lisäksi porukkaa yhdistää ystävyys ja halu tehdä musikaalia toisin. Näästin tavoitteena on tuottaa omia tuotantoja ja tuoda Suomeen teoksia, jotka eivät ehkä soveltuisi isompien teatterien ohjelmistoon. Näästi toimii yhdistyksenä, jonka puheenjohtaja Smolander on.

– Ihan alun perin halusimme tehdä nimenomaan Dave Malloyn Kummituskvartetin. Sitten tavoite vähän kasvoi ja alettiin haaveilla muustakin.

Yhdysvalloissa mainiosti menestyneen Kummituskvartetin (Ghost Quartet) Näästi sai Paavo Leppäkosken hyvien suhteiden avulla. Hän on aiemmin suomentanut esimerkiksi Helsingin kaupunginteatterissa parhaillaan menevän huippusuositun Moulin Rouge -musikaalin.

– Vaikka meidän porukassa on todella vankkaa osaamista, onhan tässä riskinsä. Tämänkaltaisen yhdistyksen ensimmäisenä omana tuotantona ilman merkittävää pesämunaa palkat eivät tule olemaan samaa tasoa kuin laitosteattereissa. Se vain oli meidän yhteinen päätös, että nyt lähdetään luomaan jotakin isompaa eikä mitään konserttia kirjaston nurkkaan.

Helpotusta tuotantoon toi Taiteen Edistämiskeskuksen myöntämä 5 000 euron suuruinen Pirkanmaan kohdeapuraha, jolla katetaan parin viimeistelyviikon harjoitusten palkkakulut.

Leppäkosken kanssa Smolander on päätynyt tuotannon kannattavuutta miettiessään reilusti epämukavuusalueelle.

– Mutta tämä on sitä epämukavuutta, minne ainakin itse tulevaisuudessa tähtään. Että pystyisi työllistämään itseään ja muita ja voi tuottaa itse produktioita.

– Mutta tämä alkaa tuottaa palkkatuloja vasta sitten, kun esitykset on saatu käyntiin ja hankittu lipputuloja, ei silloin kun yhdistys on laitettu pystyyn. Sitä on TE-toimiston ollut hankala käsittää, Smolander sanoo.

Esityksiä TTT-Klubille on luvassa toistaiseksi viisi eikä kiertuettakaan ole vielä näköpiirissä.

– Kiertue olisi hyvinkin mahdollinen, lavastushan perustuu instrumenttikattaukseen.

– Me neljä näyttelijää soitamme ja laulamme albumillisen biisejä, mistä muodostuu tarina. Näyttämöllistämme myös asioita ja eri instrumentit kertovat omia juttujaan. Lopputulos on lähinnä keikan, musikaalin ja teatteriesityksen välimuoto.

Kummituskvartetin toteuttaa näyttelijäkvartetti Pia Piltz, Niina Alitalo, Jaakko Wuolijoki ja Pyry Smolander. Kuva: Näästi teatteri

Monessa sadussa railakkaasti

Neljän näyttelijäystävyksen kokoontumisessa kerrotaan kummitustarinoita, joiden väliin uppoaa railakkaita juomalauluja ja muuta toimivaa musiikkia.

Kummituskvartettiin valittu toteutustapa on uusi. Se on mutkan kautta sukua Espoon teatterin Minna Craucher -musikaalille, jossa koko lava eli äänimaiseman ja muusikko-näyttelijöiden toiminnasta.

– Tässä olennaista ovat katsojan assosiaatiot. Yhtäkkiä ollaan Edgar Allan Poen tarinoissa, sitten Persiassa Tuhannen ja yhden yön kertomuksissa ja 1600-luvun saksalaissadussa. Dramaturgisesti tämä on eräänlainen song cycle: asiat tapahtuvat aina uudestaan ja uudestaan.

Smolander pitää teoksen ansioina myös rohkeaa kirjoittamista sekä teemoja armollisuudesta itseä kohtaan ja inhimillisestä katkeruudesta. Yhtenä aiheena on siskosten kilpailu erään tähtitieteilijän rakkaudesta. Paavo Leppäkosken käännökseen on uinut alkukielen sävyilmaisuja.

Kummituskvartetin toteutuksessa tanssi jää vähemmälle. Kaikki laulavat ja soittavat. Smolanderia innostaa erityisesti se, miten pienesti jotkut kohdat on uskallettu tehdä.

– Voi kuulua vain bassolinja ja melodia tai mandoliini ja laulu. Välillä taas neljä ihmistä soittaa ja laulaa täysillä.

– Jos joku on sitä mieltä, että musikaalin pitää olla Disneytä ja megaspektaakkelia, niin tämä tarjoaa vaihtoehdon. Ammatillisesti Kummituskvartetti on yksi vaikeimpia juttuja missä olen ollut mukana. Sen sävelkielikään ei kuulosta amerikkalaiselta musiikkiteatterilta.

Näästi teatteri on päässyt harjoittelemaan Kummituskvartetti-musikaalia Lielahden kartanolle. Kuva: Näästi teatteri

Muusikko näyttelijänä

Smolander valmistui kymmenisen vuotta sitten Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin linjalta muusikoksi, jonka opintoihin sisältyi tietty määrä laulun, näyttelijäntyön ja tanssin opintoja. Pääaineet oli jaettu musikaaleissa tarvittaviin taitoihin.

Mitä musikaalinäytteleminen oikeastaan on varsinaiseen näyttelijäntyöhön verrattuna?

– Musikaalinäytteleminen on tavallista näyttelemistä. Joskus olen ollut sellaisessa ohjauksessa mukana, jossa ohjaaja on sanonut, että teidän pitää nyt näytellä enemmän musikaalia – tarkoittaen siinä tapauksessa, että tehkää enemmän komediaa.

– Teknisellä tasolla joutuu tietenkin miettimään, miten yhdistät puhetta ja laulua, mutta näyttelijyyden ytimessä musikaalinäyttelemistä ei pitäisi käsitellä eri asiana, vaan miten asioita ylipäätään tehdään.

Vaikka opinnosta irtosi Smolanderille vahva pohja työelämään, käytännön työ ja yhdessä kollegoiden kanssa työskentely on se, millä omaa ammattilaisuutta nyt luodaan. Treenaaminen on iso osa harjoituksia.

Taideyliopistossa on alkamassa musikaalin maisteriohjelma ensi keväänä. Sinne haetaan parhaillaan opiskelijoita.

– Uusi koulutus on hieno asia. Mutta toisaalta ärsyttää se, että Suomessa erotetaan selvästi draamanäyttelijät ja musikaali-ihmiset, joita kutsutaan työhön silloin kun tehdään musikaalia, muuten kutsutaan ehkä pikkurooliin.

– Mielestäni kaikkien olisi hyvä päästä samanlaiseen näyttelijyyteen kiinni. Itse näen, että ideaalissa musikaalikoulutuksessa pitäisi kandivaiheessa keskittyä laulu- ja tanssitreeneihin ja sitten, yhteisessä maisterivaiheessa näyttelijyyteen. Totta kai sen voi tehdä toisinkin päin, mutta yleensä ihmiset haluavat maisterivaiheessa tehdä kokonaisvaltaisia asioita.

”Tampere on ehdottomasti paikka, missä kulttuurihankkeiden osalta kannattaa olla”, sanoo Pyry Smolander. Kuva: Anne Välinoro

Kokonaisuuksia luomaan

Smolander on tyytyväinen hankkimaansa ammattitaitoon lavalla. Nyt on aika kehitellä isompia linjoja, viedä ideoita tuotannoksi asti ja tehdä asioita konkreettisesti.

– Haaveeni on päästä itse luomaan kokonaisuuksia. Erityisen paljon nautin isojen kaarien dramaturgisesta luonnostelusta, kokonaisuuksien ideoinnista ja kirjoittamisesta. Musikaalissa voi hyödyntää omaa musiikillista ajattelua siitä, miten dramaturgiassa voi kuljettaa musiikillisia teemoja. Isossa kokonaisuudessa on aina sudokumaista ongelmanratkaisua läsnä, kuin palapelin kokoamisessa. Se kutittaa aivoja mukavasti.

Aiot siis tehdä itse musikaalin jossakin vaiheessa?

– Ehdottomasti ja teenkin. Musikaaliksi voi aiheista muuttaa mitä vaan, mutta kiinnostavampaa on se, miten eri tarinat mahtuvat musikaalissa eri muotteihin ja tyylilajeihin. Voit vaikka päättää, että lavalla on mies ja kitara ja se on siinä, tai sitten haluat sinfoniaorkesterin ja 50 ihmistä näyttämölle tai big bandin ja neljä steppaajaa.

Kenet ottaisit säveltäjäksi?

– Ehkä pitäisi ensin keskustella säveltäjien, vaikkapa Eeva Konnun tai Jussi Tuurnan kanssa siitä, miten sävellys- ja kirjoitusprosessi on heidän osaltaan musikaalissa edennyt. Meillähän ei ole varsinaista musikaalin luomisen mallia, mikä on ollut käytäntö isossa maailmassa.

– Viime aikoina on tosin yritetty luoda sellaista välivaihetta vaikkapa Helsingin musiikkiteatterifestivaalin workshopeissa. Keskeneräistä teosta on testattu vetämällä se luonnosvaiheessa läpi ja pyydetty palaute. Tuollaisen koen varsin hyödyllisenä. Uusi musikaali testataan isossa maailmassa ensin jossakin pienemmässä teatterissa täytenä tuotantona ennen kuin se on Broadwaylle valmis, Smolander tietää.

Koulutuksessa olisi hänen mielestään juuri nyt aihetta keskittyä musikaaliin erikoistuvien säveltäjien, ohjaajien, kapellimestarien, koreografien ja käsikirjoittajien kouluttamiseen.

– Siellä sitä vajetta on ennemmin kuin että koulutetaan lisää väkeä näyttämölle.

* *

Meininkiin mukaan

Pyry Smolanderin innostus lajiin juontaa 12-vuotiaan kokemukseen kotikaupungista Imatralta. Kuudesluokkalaiset pääsivät katsomaan musiikkiluokkien Beat Goes On -musikaalia.

– Silloin sanoin äidille, että haluan musiikkiluokalle ja tämä on sitä, mitä haluan tehdä. Joku siinä meiningissä veti puoleensa.

Nyt, kokeneena lavaesiintyjänä Notre Damen Kellonsoittajan viimeiset tahdit säväyttävät muistona edelleen.

– Seisoin keskellä ja koko näyttämö oli täynnä väkeä ja sivuparvilla kuoro. Montussa soitti iso orkesteri ja meitä ympäröi valtava kuoromassa. Miten musiikki resonoi silloin kehossa! Se produktio oli kyllä kaikin puolin poikkeuksellinen ja hieno tehdä.

Vahvoista katsomiskokemuksista Smolanderin mielessä läikkyy yhä Helsingin kaupunginteatterin Pasila-näyttämölle tehty Kummitusjuna-musikaali kymmenen vuoden takaa. Kummitusjuna halusi uudistaa musiikkiteatterin perinteitä groteskilla tyylilajillaan ja toi näyttämölle arjen nurjatkin puolet.

Näyttämölle pääsivät tiikeriin rakastunut eläintenhoitaja ja burnoutin partaalla oleva yritysjohtaja.

– Jokaiselle Helsingin metroasemalle oli sävelletty oma numeronsa. Sitä katsoessani ajattelin, että tämä on kyllä hienoa. Vaikka rakastan isoja tuotantoja, ensemble-pohjainen juttu kiinnostaa juuri nyt.

Megaspektaakkeleista Smolander nostaa Lontoossa näkemänsä Dreamgirls-musikaalin. Tom Eyenin näytelmään, Henry Kriegerin musiikkiin ja Michael Bennettin ohjaukseen ja koreografiaan perustuva tuotanto alkoi 1980-luvun alussa Broadwayltä ja lähti pian maailmankiertueelle.

Se sai peräti 13 Tony-ehdokkuutta ja voitti lopulta kuusi. Dreamgirls koki monta kehittelyvaihetta ja muutoksia ennen menestystuotetta.

Kolmen tumman laulajatytön ponnistuksista kohti maailmanmainetta tehtiin myös elokuva vuonna 2006. Lontoon West Endissä nähtiin Britannian-ensi-ilta 2016. Girl power puri ja siitä tuli heti menestys.

– Se oli kyllä täynnä niin suvereenia musikaaliosaamista, että esitystä katseli suu auki ja ihasteli, miten laulu ja repliikki kulkevat kohtauksissa ja musiikin kanssa. Laulaminen oli aivan huikeaa. Siellä oli muodostunutkin ongelma, että yleisö halusi laulaa mukana, Smolander naurahtaa.

Jo aulassa yleisöä ohjeistettiin kyltein, ettei saa laulaa mukana.

Notre Damen kellonsoittaja -musikaalin Pyry Smolander muistaa yhtenä tähänastisen uransa vaikuttavimmista työkokemuksista. Kuva: Heikki Järvinen

Intohimosta ammatiksi

”Tulevaisuuden suhteen olenkin toiveikas, vaikka välillä hieman väsynyt. Olen ymmärtänyt, että maailman pyörät pyörivät oikeasti todella hitaasti (…) Kukaan ei tule löytämään minua tai antamaan mahdollisuutta. Mahdollisuus pitää luoda itse. Tämä on samaan aikaan inspiroivaa ja tavallaan hieman väsyttävää.”

Ote juuri 33 vuotta täyttäneen Pyry Smolanderin 33. uutiskirjeestä on elokuulta ja pohtii elettyä elämää ja vanhenemista.

Mitä olet oppinut alastasi tähän mennessä?

– It’s not fair, don’t be late, kuten jossain vaiheessa kirjoitinkin. Alalla tapahtuu epäreiluja asioita ja katkeruus vahingoittaa vain sinua itseäsi. Itselleen saa olla koko ajan armollinen. Mikään torjunta ei ole henkilökohtainen ja mitä suurimmalla varmuudella kukaan ei vihaa sinua, vaikka joku sanoisi jotakin laulutaidostasi. Miten intohimo muuttuu ammatiksi, siitähän tässä on kyse.

– Tähän mennessä olen jo oppinut, miten tämä ala toimii. Itseäni aion viedä suuntaan, missä tehdään enemmän luovia päätöksiä ja kirjoitetaan.

Isoissa taloissa on aina pulaa hyvistä pomoista. Kiinnostaisiko teatterinjohtaminen?

– Meriittien puolesta en taitaisi vielä riittää siihen työhön. Mutta ehkä kymmenen vuoden päästä. Nyt kiinnostaa oman ryhmän kehittäminen.

Tampere on teatterikaupunki, mutta olisiko siitä myös musikaalikaupungiksi? Haluatko jäädä Tampereelle kehittämään tätä lajia?

– Haluan ehdottomasti jatkaa työtä täällä. Tampereen kaupungilla on aktiivinen halu kannustaa musiikkiteatterin tekijöitä. Näästi sai Tampereen kaupungilta harjoittelutilaan ja äänisuunnittelijan palkkaan tukea. Suhtautuminen meihin on ollut jess, hyvä!

#kordelininsäätiö #kordelininsäätiöntuella

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua