Löydän kyllä tieni laulamalla ja soittamalla, tietää tenori ja klassinen kitaristi Allan Raffaele

Kuva: Anne Välinoro

Kenen lauluja laulan – nuoret suomalaiset oopperan ja musiikkiteatterintekijät näyttämöllä

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille laulajista, ohjaajista ja säveltäjistä, joiden taidoilla ja intohimolla oopperaa ja musikaaleja tehdään. Sarjan jutut julkaistaan heinäkuun ja joulukuun 2025 välillä. Anne Välinoro kirjoittaa Kenen lauluja laulan -sarjaa Alfred Kordelinin säätiön työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Anne Välinoro, teksti

Kun kohtaa miehen ja kitaran, tietää kohta kuulevansa tarinan. Mutta harvassa ovat he, joiden äänellä ja käsistä soivat yhtä lailla Schubertin serenadi kuin italialainen iskelmä.

Tenorilaulaja Allan Raffaele kokee olevansa klassinen trubaduuri.

Viisivuotiaana kitaran käteensä saanut poika tajusi löytäneensä pian lempisoittimensa. Vaikka pääinstrumentiksi vaihtui teini-iässä oma ääni, kitaralla on oma ihmeellinen meditatiivinen ja terapeuttinen voimansa.

Sen äänipiiri kaappaa mukaansa ja soittaminen rauhoittaa varsinkin nyt, kun taidot ovat karttuneet ammattilaisen tasolle.

– Haluan pitää kitaran mukana lauluopinnoissa, koska säestävän instrumentin hallinnasta on siinä valtavasti hyötyä, Allan sanoo.

Sibelius-Akatemian ja Tampereen ammattikorkeakoulun opintojen jälkeen tie on vienyt Amsterdamin konservatorioon varhaisen laulumusiikin erikoistumisopintoihin. Sivuaineina hän opiskelee siellä klassisen kitaran lisäksi romanttisen kitaran ja barokkikitaran soittoa.

Suomeen hän ehti tänä kesänä vain muutamaksi päiväksi elokuun alussa. Allan Raffaelen yhdessä Juhana Sunisen kanssa koostama ja toteuttama Italia-teemainen tenorilaulukonsertti kuultiin Pohjaslahden Vehkaniemen lomatilan juhlatilaksi remontoidulla kivinavetalla elokuun toisena sunnuntaina. Kaksikko oli jo kolmatta kesää esiintymässä Vehkaniemen Taidekesässä.

Taiturit veivät yleisönsä Rooman kujille ja Sorrenton valoon ja sieltä käen kukunnassa ja kuun loisteessa rakastaan odottavan romantikon huokailuihin Schubertin serenadissa. Kivinavetan vanhan hirret ja betonikourut resonoivat kitaran kielien ja ihmisäänen hallittuun leikkiin.

Marraskuussa on vuorossa Allan Raffaelen toinen Suomen esiintyminen. Hän laulaa yhdessä Maria Ylipään kanssa Kuusankoski-talossa Golden Monrepos -orkesterin solistina (21.11.2025).

Runouden tulkkina

Kesäkuussa 2025 Allanilla oli Alankomaiden Bergenin runofestivaaleilla klassinen trubaduurikeikka. Sinne hän harjoitteli romanttisen kitaran kanssa joukon Schubertin liedejä opettajansa, kitaraan perehtyneen Izhar Eliaksen opastuksella. Elias on yksi arvostetuimmista vanhan kitaramusiikin tulkintaan syventyneistä asiantuntijoista maailmassa.

– Schubert myös säesti itseään esityksissään. Yleensä nykyesityksissä säestäjä ja solisti ovat eri henkilöitä, mutta halusin Schubertin tavoin säestää itseäni. Se oli mukava keikka, Allan muistelee.

Trubaduuri-konsertissaan hän lauloi Ständchen-serenadin, Sei mir gegrüsst -liedin, Wilhelm Müllerin teksteihin perustuvan Schwanengesang-sarjan ja Morgengruss-liedin Die schöne Müllerin –laulusarjasta. Aika haasteellista tulkittavaa siis.

– Näissä teoksissa oli myös hauska pohtia, kumpi oli alun perin säestävä instrumentti, piano vai kitara, koska molemmista löytyy nuotteja, Raffaele miettii.

Allan Raffaele Sääski on kotoisin Tampereelta. Nuoren taiteilijan nimi on lyhentynyt ulkomailla helposti lausuttavaksi Allan Raffaeleksi kolmannen nimen mukaan. Äiti antoi pojalleen nimen renessanssin italialaisen mestarin, taiteilija Rafaelin eli Raffaello Sanzion mukaan.

Musikaalinen kehto löytyy kotoa ja Tampereen konservatorion muskarista. Allanin äiti on ollut aina innokas klassisen musiikin ystävä ja kotona soivat Vivaldi, Bach ja Mozart.

– Hän kuunteli paljon myös raskausaikana näitä säveltäjiä. Liekö se sieltä jo minuun tullut, Allan naurahtaa.

Kun mennään riittävän pitkälle suvun historiassa, sieltä löytyy Allanin mummon Lidian äidinisä Filipp Alekseevich Buslaev, joka lauloi kirkkokuorossa keisari Nikolai II:n aikaan. Hän sai tsaarilta jopa evankeliumin lahjaksi. Buslaev ei ollut kuitenkaan muusikko, vaan menestynyt yrittäjä.

Vuoden 1917 vallankumouksessa aseistautuneet bolshevikit veivät Buslaevilta kaiken, ja hän sai sydänkohtauksen. Perheessä häntä muisteltiin erityisesti kauniista äänestään ja rakkaudestaan musiikkiin.

Vehkaniemen loma- ja juhlatilan konsertissa Pohjaslahdessa Allan Raffaelen kanssa musisoi tenori Juhana Suninen. Kuva: Anne Välinoro

Allan on perheen ainut ammattimuusikko. Lapsena myös veli soitti viulua, mutta hän ei jatkanut soittoharrastusta. Monikulttuurisesta suvusta löytyy venäläistä, italialaista ja espanjalaista perimää, mikä on auttanut Allania hahmottamaan sujuvasti eri kieliä.

Muskarin jälkeen alkoi tavoitteellisempi musiikinopiskelu kitaran myötä Pauli Talvitien oppilaana. Siltä ajalta on vieläkin muistona kitarakirjaan piirretty viisivuotiaan käsi.

– Mainio keino muuten muistuttaa oppilasta siitä, mistä kaikki alkoi. Olen piirtänyt myös omien pienten oppilaitteni käsiä kitarakirjaan myöhemmin, Allan kertoo.

Kitaraopinnot vahvistivat esiintymistä isommissa kokoonpanoissa. Allan muistaa Tampere-talossa järjestetyillä nuorten kitara- ja tanssifestivaaleilla esitetyn Hoggelboggelnurinkurinberg-musiikkisadun, jossa häneltä katkesi kielikin Paganinin tarinassa, mutta niin vain siitäkin selvittiin lennossa kieltä vaihtamalla.

Myöhemmin hän siirtyi klassiseen lauluun Tarja Mäki-Latvalan oppiin.

Teknologi, pedagogi, laulaja ja kitaristi

Kouluaikoina hän kokeili vähän kaikenlaista musisointia ja lauloi myös ortodoksisessa kirkkokuorossa Tampereen Nikolain kirkossa.

Teini-iän jälkeen ote kitarasta vahvistui ja treenaus lisääntyi. Silloin vasta paljastui instrumentin todellinen vaativuus. Kielten soivuus on kiinni otteesta ja viiveen hallinnasta, kynsistäkin. Kokonaiskoordinaatiossa on jopa enemmän haastetta kuin vaikkapa viulussa.

Tampereen konservatoriossa opinnot laajenivat myös musiikkiteknologiaan, missä hän suoritti perustutkinnon. Sen lisäksi hän suoritti myös toisen ammatillisen tutkinnon sekä kitarassa että laulussa erinomaisin arvosanoin.

Aikuislukion ja Kaartin soittokunnassa suoritetun varusmiespalveluksen jälkeen olivat vuorossa musiikkipedagogin opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa. Tamkiin olikin yllättävän korkea kynnys. Opiskelupaikka heltisi kolmannella yrittämällä.

Niiden jälkeen hän pääsikin ensi yrittämällä Sibelius-Akatemian lauluopintoihin vuonna 2019 ja valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta syksyllä 2024. Samoihin aikoihin alkoivat opinnot Amsterdamin konservatoriossa.

Äidin kannustus ja läheisten tuki ovat olleet ensisijaisia motivoijia muusikon uralla. Nykyään Amsterdamin konservatorion varhaisen laulumusiikin opettaja, mezzo-sopraano Xenia Meijer on se henkilö, jonka näkemyksiin Allan luottaa.

– Niiden ihmisten tuki, jotka uskovat sinuun, vaikuttaa valtavasti siihen, että haluat jatkaa rakastamallasi alalla, Allan pohtii.

Meijerin persoona ja taidot vakuuttivat Allanin jo Sibelius-Akatemian vaihto-oppilasvuonna Rooman Santa Cecilian konservatoriossa pari vuotta sitten.

Monilla mestarikursseilla, mutta varsinkin italialaisen tenori Andrea Carén opissa Allan kokee saaneensa vahvistusta omaan tenorin äänialaansa. Caré on yksi edesmenneen Luciano Pavarottin viimeisiä oppilaita.

Allanille ulkomaiden opinnot olivat tavallaan itsestäänselvyys. Hän on kokenut itsensä aina kosmopoliitiksi.

– Sehän avaa lisää mahdollisuuksia, jos uskallat lähteä ulkomaille, hän sanoo.

– Työllistymisen kannalta en sulje pois mitään paikkaa. Keski-Euroopassa, kuten Saksassa, Belgiassa ja Hollannissa, tehdään hirveän paljon enemmän oopperaa kuin Suomessa, pelkästään Saksassa on 80 oopperataloa. Varhaisen musiikin produktioita, kuten oratorioita, tehdään paljon, Bach ja Händel -yhdistyksiä riittää. Mielelläni esiintyisin enemmän Suomessa, mutta nyt näyttää siltä, että Keski-Euroopassa on enemmän tilaisuuksia.

Mutta minkälainen maa Suomi on nuorelle laulajalle?

– Se antaa hyvät puitteet kehittyä ja opetus on toistaiseksi tasokasta ja ilmaista. Kilpailu on toisaalta todella kovaa, Allan miettii.

Niinpä. Pohjoinen on kaukana musiikkimetropoleista, joissa agentuurit toimivat. Tänne jää hyväkin katveeseen.

– Toisaalta agenttikin pitää osata valita tarkkaan. Se miten tulet myydyksi on ihan oma alueensa musiikissa.

Allan Raffaele kertoi kuulumisiaan Tahmelan huvilalla Pyhäjärven rannalla. Amsterdamissa odottavat kanaalit. Kuva: Anne Välinoro

Monen alueen taitaja

Mutta milloin koet itse olevasi parhaimmillasi?

– Pystyn kertomaan tarinaa, oli kyse sitten liedistä tai oopperaroolista. Pystyn keskittymään hyvin yleisöön ja läsnäoloon. Minua on usein kehuttu juuri lavakarismasta ja siitä, että olen aito lavalla.

Tuohon voi vilpittömästi yhtyä. Vehkaniemen konsertissa kuultiin paitsi teknisesti hyvin taitavaa, myös kielitaitoista ja erittäin ilmaisukykyistä laulajaa, jonka äänen väri on mieleenpainuva ja koskettava.

– Parhaimmillani olen, kun saan työskennellä muiden kanssa ja tuoda esiin kokonaisuutta. Olen kuullut, että kanssani on myös helppo toimia ja teen työtä jalat maassa.

– Aitous ja inhimillisyys vievät pitkälle. Isojen starojen kanssa vaikkapa mestarikursseilla olen huomannut, että parhaat ovat niitä inhimillisimpiä.

Musiikkiteknologia on alue, josta Allanin mielestä voisi olla hyötyä kaikille musiikin kautta työllistyville.

– Minua se on auttanut paljon esiintymistilanteissa. Jo Kaartin soittokunnassa piti osata itse toimia mikrofonien ja äänilaitteiden kanssa. Laulajalle demojen nauhoittaminen ja äänittäjien kanssa kommunikoiminen helpottuu, ymmärrät paremmin ääniympäristöjä ja markkinoinnissakin siitä on hyötyä. Ylipäätään ei ole ihan sormi suussa erilaisten teknisten laitteiden kanssa.

– Musiikkiteknologia on oma kenttänsä, jossa voi työllistyä studioissa ja festarikeikoilla ääniteknikkona. Siinä voi myös yhdistää oman elektronisen musiikin soittamisen teknologiaan ja tehdä sitä kautta musiikkia, Allan miettii.

Pettymysten ja surujen selätys

Hyvätkään arvosanat tutkinnoista, monipuolisuus tai onnistuneet esiintymiset eivät kuitenkaan takaa säännöllisiä työtilaisuuksia klassisen koulutuksen saaneelle laulajalle.

Allanin urapolun kovimmat haasteet eivät kuitenkaan ole liittyneet musiikkiin ammattina. Ne ovat tulleet oikeastaan musiikin ulkopuolelta, elämään sinänsä liittyvinä tragedioina ja suruina. Suurin haaste on ollut selviytyä niissä tilanteissa laulajana, kun on itse soitin ja kaikki emootiot ovat yhteydessä omaan persoonaan.

– Ulkoisten tekijöiden aiheuttamissa epävarmuuksissa voi vain luottaa ja uskoa itseensä, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.

– Kilpailuissa ja koelauluissa on monia tekijöitä, joihin ei itse voi vaikuttaa, ja joskus valinnat eivät aina perustu pelkkään lauluun. Pettymyksiä tulee, mutta niistä oppii sinnikkyyttä ja kykyä palautua, Allan pohtii.

Kolme vuotta sitten elämässä tuli vastaan yksi raskaimmista asioista, kun häntä tukenut ja kannustanut lähiomainen menehtyi. Se horjutti identiteetin kivijalkaa. Menetys osui kaiken lisäksi juuri tutkintojen loppuunsaattamisen ja tärkeiden konserttien hetkeen.

– Siinä elämä pysähtyi. Hän oli suuri tukihenkilöni ja hänen lähtönsä vaikutti paljon muuhunkin kuin lauluun. Nämä ovat jo toisen tason suruja verrattuna kilpailukokemuksiin. Mutta menetyksistä huolimatta on mentävä eteenpäin, elämässä ei ole muuta mahdollisuutta. Kaiken pohjana on se työ mikä on jo tehty ja siihen pitää luottaa.

Laulun ja muusikkouden lahja on ollut toisaalta tukena vaikeissa tilanteissa. Musiikki on aina ollut Allanille se suurin asia, jota hän on rakastanut tehdä. Ei ole ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa.

– Laulunopettajani Xenia Meijer on viime aikoina ollut ehkä paras tukihenkilöni ja mentorini. Hän tuntee parhaiten paitsi oman ääneni, myös persoonani.

Tampereelle, entiseen kotikaupunkiinsa, Allan Raffaele ehti elokuun alussa vain viikoksi. Kuva: Anne Välinoro

Keski-Eurooppa avautui

Allan näkee tulevaisuutensa ja työnsä tällä hetkellä muualla kuin Suomessa.

– Elämä on vienyt niin, että tällä hetkellä on työtilaisuuksia Keski-Euroopassa. Elämä ulkomailla on täysin mahdollinen. Kun tekee sitä mitä rakastaa, kun on jossakin roolissa vaikkapa oopperatalossa, on siinä maailmassa tavallaan toisessa ulottuvuudessa, eikä mieti sitä missä on. Totta kai haluaisin työskennellä enemmän myös Suomessa.

Mutta et koe, että Suomi olisi jotenkin pettänyt sinut ammatillisesti?

– Ei missään nimessä pettänyt. Suomessa on paljon laadukasta opetusta ja upeita projekteja, mutta työmahdollisuuksia on tällä hetkellä enemmän Keski-Euroopassa. Se ei ole keneltäkään pois – arvostan myös mahdollisuuksia kotimaassa aina, kun niitä tulee.

– Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa on itselläni ollut useamman kauden työ ja kuluvanakin kesänä olisin voinut mennä sinne, mutta muut työt Amsterdamissa ja muualla Hollannissa eivät sitä mahdollistaneet. On myös hyvä mennä eteenpäin ja keskittyä niihin projekteihin joita jo on. En kurki päivittäin sähköpostia kutsuja odottaen. Sekin voi lannistaa, jos odottaa koko ajan jotakin ja menettää aikaa siihen.

Kuluvana vuonna Allanilla on ollut Amsterdamin konservatorion opintojen ohella useita töitä Hollannissa. Hän on esiintynyt tenorisolistina J. S. Bachin Magnificatissa Amsterdamissa, Mozartin Kruunajaismessussa ja Händelin Messiaassa Haarlemissa. Hän esiintyi myös Sweelinck Baroque Orchestran The Birth of Opera -tuotannossa.

Kesäkuussa oli myös varhaisen laulumusiikin erikoistumisohjelman ensimmäinen maisterikonsertti Bernard Heitinkzaalissa Amsterdamin konservatoriolla.

Heti Vehkaniemen konsertin jälkeen oli palattava takaisin Hollantiin, missä odottaa Wagnerin Parsifal-oopperan kuoro Opera Ballet Vlaanderenin kanssa ensin Antwerpenissa ja myöhemmin syksyllä Gentissä. Hollannin radiokuoron kanssa harjoittelun alla on Berliozin L’enfance du Christ –oratorio Tivoli-Vredenburgissa marras-joulukuussa.

Raffaele pystyy osittain rahoittamaan Amsterdamin opintojaan omilla lauluun ja kitaraan liittyvillä opetustöillään. Tamkista hankitulle musiikkipedagogin ammattitaidolle on nyt käyttöä.

– Olen myös sikäli onnekas, että olen saanut Suomen Kulttuurirahastolta apurahan lukukausimaksuihin Amsterdamin konservatoriossa. Siitä on ollut todella iso apu, sillä opintoihin pitää voida keskittyä.

Häntä ovat tukeneet SKR:n lisäksi Taiteen edistämiskeskus, Selim Eskelisen säätiö ja Sibelius-Akatemian tukisäätiö. Suomalaisten säätiöiden apurahat ovat auttaneet opintojen eri vaiheissa.

– Tulevaisuudessa haluan tuoda osaamistani Suomeen opetustyössä, vaikkapa juuri tämän varhaisen musiikin asiantuntemuksena esimerkiksi Sibelius-Akatemiassa tai muualla. Haluan auttaa nuoria laulajia kehittymään täällä Suomessa. Nautin opettamisesta ja siitä, miten opiskelijan silmiin syttyy oivalluksen ilo ja valo.

Suomen piipahduksellaan Allan on katsellut kotikaupunkiaan uusin silmin. Tampere on mennyt pyörryttävällä vauhdilla eteenpäin, on ratikkaa, tunnelia ja uusia siltoja. Tampereen Oopperakin teki keväällä 2025 ensimmäistä kertaa yhteistyötä Savonlinnan Oopperajuhlien kanssa ja tuotti sinne Tampere-talon kanssa Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset.

– Olisi hyvä jos tällainen yhteistyö jatkuisi. Kaikki siitä varmasti hyötyisivät. Nuorille solisteille tällaiset projektit voisivat antaa työtilaisuuksia. Pidetään kädet ristissä, Allan miettii.

”Isojen starojen kanssa vaikkapa mestarikursseilla olen huomannut, että parhaat ovat niitä inhimillisimpiä”, sanoo Allan Raffaele. Kuva: Allan Raffaelen kotialbumi

Miksi juuri Amsterdamiin?

Mutta mikä vei juuri Amsterdamiin varhaisen laulumusiikin erikoistumisopintoihin?

– Olin vaihdossa Italiassa Santa Cecilian konservatoriossa Roomassa ja innostuin barokkimusiikista. Konservatorio sijaitsi vanhassa luostarissa ja freskojen peittämässä kirkossa, mikä oli omiaan vahvistamaan tunnelmaa ja kiinnostusta. Sain pian tehdä tenoriosuuksia erilaisista barokkioopperoista, kuten Orfeon roolia, ja innostuin lisää.

Santa Cecilian konservatoriossa hän tutustui Amsterdamin konservatorion varhaisen laulumusiikin pääopettajaan Xenia Meijeriin. Alusta saakka oli selvää, miten lähdetään työskentelemään ja miten tenoriääni toimii.

Vakuuttava opettaja oli yksi syy Amsterdamin valintaan, toinen luonteva syy oli hollantilainen naisystävä, oopperalaulaja altto-mezzo Jessica Stakenburg, joka on tämän kauden myös Opera Ballet Vlaanderen young ensemblen solisti. Meijer on myös Jessican lauluopettaja ja pystyi suosittelemaan tätä Allanille.

– Meijer kirjoittaa paljon siitä, mihin laulamisen juuret ulottuvat ja millä perustalla bel canto -tyyli lepää. Hänestä jäi heti hyvä fiilis. Laulamisen tekniikan opettajana hänen kanssaan on ollut helppo edetä asteittain ja perehtyä barokkiajan laulumusiikin tapaan käsittää tenoriääni. Jo 1600-luvun Ranskassa erotettiin korkea tenoriääniala haute-contre ja Italiassa tenorino. Se käsitys mikä nykyään on tenorin äänialasta, on vähän vieras barokkiajan nuottikirjallisuudessa, Allan sanoo.

Kun nykyään tenorilaulajan supersaavutuksena pidetään kykyä laulaa korkea C, C5, tätä vaatimusta ei tunnettu barokkiajan laulukirjallisuudessa. Sen sijaan kuviolaulu, variointi ja improvisointi olivat arvossaan. Kaikkea ei myöskään barokkilaulun nuoteissa kirjoitettu auki.

Schubertin ajan kitaralla

Amsterdamin opintojen ensimmäinen vuosi on nyt lähes takana ja varhaisen musiikin erikoistumisopintojen ensimmäinen näyttö, maisterikonsertti Bernard Heitinkzaalissa tehty.

Sen teeman ja ohjelman Allan kokosi niin, että mukana oli muita muusikoita eikä pelkästään säestävä pianisti. Lauluteosten tulkinnan ohella hän soitti muutaman teoksen romanttisella Schubertin ajan autenttisella kitaralla, joka sattui olemaan samalta soitinrakentajalta, joka teki kitaroita myös Schubertille.

– Opiskelen sivuaineena romanttista ja barokkikitaraa, joten oli luontevaa kertoa myös niiden kautta omasta muusikkoudesta itseään säestävänä laulajana.

– Sain konsertista hyvää palautetta. Nyt on selkeät suunnitelmat ensi vuodelle. Kovasti odotan, että pääsen esiintymään oikean barokkiorkesterin kanssa. Historiallisen esiintymisen ja näyttelemisen esittämisperinteistä toivon saavani lisäoppia, jotta voisin tuoda sitä myös Suomeen.

Kielissä lahjakas Allan on saanut opetella Amsterdamin opinnoissa monien käyttökieltensä lisäksi vielä hollantia, vaikka opinnoissa pärjää enimmäkseen englannilla. Toimivia laulukieliä hänellä on pitkä rimpsu – saksa, italia, ranska, englanti, venäjä, espanja ja latina päällimmäisinä. Käytöstä poistuneisiin muinaiskieliinkin pitää olla valmis perehtymään, jos ohjelmisto sitä vaatii.

Työtilaisuudet kuluvana vuonna Hollannissa ovat auenneet koelaulujen kautta, opinnot Amsterdamissa eivät ole niitä mitenkään automaattisesti mahdollistaneet.

– Koelauluissa on pitänyt käydä paljon, kilpailu on todella kovaa ja vaatimustaso korkea, oli kyse sitten kuorotyöstä tai solistina laulamisesta.

Eikö koelauluissa vähän väliä käynti ole hirveän stressaavaa?

– Onhan se, mutta jotenkin pitää toimeen tulla. Mutta stressaavissa tilanteissa on juuri Meijerin antamasta mentaalivalmennuksesta ollut hyötyä. Hän on pystynyt antamaan niitä menetelmiä, joiden avulla pystyy laulamaan, vaikka henkilökohtaisesti olisi vaikeaa.

Mahtuuko päivään mitään muuta opintojen, opetustöiden ja harjoitusten lisäksi?

– Välillä pitää kieltämättä itseä muistuttaa, että otas nyt jo muuhunkin aikaa. Musiikin maailma kiertyy helposti ympäri vuorokauden omiin tekemisiin.

Virkistävät paussit Allan löytää luontokävelyistä, kirjallisuudesta ja pyöräilymaassa tietenkin pyöräilystä.

– Tykkään käydä museoissa, perehtyä historiaan, mutta myös vaikka eläintarhoista. Paikallisissa aktiviteeteissa on oma tunnelmansa ja ambienttinsa, äänimaisemansa, ne ovat erilaisia kuin täällä Suomessa. Kielitaitoa ylläpidän koko ajan. Kun olin Italiassa vaihdossa, kielitaito kehittyi nopeasti kun puhui paljon.

Heti Vehkaniemen konsertin jälkeen Allanin oli palattava takaisin Hollantiin, missä odotti Wagnerin Parsifal-oopperan kuoro. Kuva: Anne Välinoro

Tenorin tulevaisuus

Tenorina Allan uskoo äänialansa pysyvän ja vain laajenevan ylöspäin.

Ja äänialan avaamisessa auttavat juuri varhaisen laulumusiikin opinnot. Minkälaisissa töissä hän haluaisi jakaa taitojaan tulevaisuudessa?

– Oopperatyössä ja konsertoivana laulajana. Kaikki työ on tervetullutta, oli se sitten vaikkapa kertojan rooli oratoriossa. Yleensähän oopperalaulajana ei voi tehdä sitä mitä itse toivoisi, vaan mennään sen mukaan mitä milloinkin esitetään.

Marinon eli oopperan romanttisen keskushenkilön tekee usein tenori, kuten vaikkapa Sevillan parturin Kreivi Almaviva alias Lindoro tai Jevgeni Oneginin Lenski. Kypsemmille tenoreille löytyy paljon rooleja Puccinin ja Verdin oopperoista.

– Oopperatyössä pääsee esittämään tarinaa ja mukaan kertomukseen. Siinä on selkeä ilmaisu, rooli- ja näyttämötyöskentely, sen maailma on samalla sekä hyvin vaativa, mutta myös palkitseva. Kuorolaisena olet toisten kanssa, mutta solistisessa työssä joudut kasvattamaan yksin sen hahmon.

– Savonlinnan Oopperajuhlien kuorossa pääsi hyvin pienempien esiintyvien ryhmien, tavallaan ensemble-työn kautta toimimaan yhdessä, näki harjoitusprosessin kokonaisuuden, oppi laulullista tarkkuutta ja aikataulujen hallintaa ja sen, mitä yllättäviä tilanteita voi tulla vastaan paikassa joka ei ole oopperatalo, Allan sanoo.

Suomessa ei juurikaan järjestetä koelauluja Kansallisoopperan, Oopperajuhlien tai maakuntaoopperoiden solistitehtäviin. Solistitehtäviin kutsutaan usein laulajia, joiden kanssa on jo tehty töitä tai jotka ovat voittaneet merkittäviä kilpailuja. Koelaulut eivät ole jokaiseen rooliin avoimia. Kansainvälisestikin agentuurit ja verkostot vaikuttavat paljon siihen, miten ja missä pääsee laulamaan.

28-vuotias Allan Raffaele ylsi Helsinki Lied -kilpailun finaaliin viime syksyltä 2024. Saavutus on upea, mutta ei vielä riitä pitämään nimeä mielessä Suomen piireissä. Solistitehtävät ovat sattumanvaraisen ja pitkän tien päässä.

– Kyllä se välillä turhauttaa. On selvää, että ala on arvaamaton, mutta haluan keskittyä siihen, mitä voin itse tehdä ja missä voin kasvaa. Olen optimisti ja uskon, että oikeat mahdollisuudet tulevat silloin, kun niihin on valmis.

#kordelininsäätiö #kordelininsäätiöntuella

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua